Mainos

MM 2016: Suomi

  • 934 263
  • 4 235
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Ihan hyvä että sitä maalintekopotentiaalia on neloskentässäkin asti. Ns. modernin näköinen kokoonpano, mutta eihän Pulkkisesta oikeasti nelosketjun minuuteilla parasta irti saa. Suomella ei ole koskaan varmaankaan MM-kisoissa ollut sellaisia offensiivisia pelureita nelosessa asti, joten ihan mielekiintoista. Usein on menty sillä, että nelosessa on jyrät joiden homma on suurinpiirtein viedä kiekko sinisen yli ja joskus jopa saada kulmassa pyöritystä aikaan.

Kanadakin saa joka kerta sellaiset ketjut, että nelosketju voisi ihan hyvin olla ykkönen. Roolituksia ei hirveästi mietitä tai tarvitse miettiä, kun kaikki on niin vahvoja ja puolustuspäässä pakit hoitavat hommansa.
 
No Pihlström ei ainakaan tuo mitään. Ei yhtään mitään. Lisäksi, omasta mielestäni Suomen menestysmahdollisuudet eivät (ainakaan) laske pätkän vertaa vaikka Rantanen pelaisi Pihlströmin/Pyörälän paikalla, joten aina nuorelle eteenpäin menevälle paikalle vanhan jyrän kustannuksella.

Pihlström tuo paljonkin. Sehän nähtiin jo tuossa tiistaisessa USA-ottelussa. Se ei ole mikään peruste, että menestysmahdollisuudet eivät ainakaan laske toisen pelatessa tämän paikalla jne. Jalonen tuskin ajattelee ketjuja kasatessaan sitä, että tuo on vanha jyrä ja tuo on eteenpäin menevä nuori. Hän ajattelee joukkueen menestymistä.
 

KemmiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Noi julkistetut ketjut on varmaan jotain helatorstai-hassuttelua. Kukahan tuossa MG-Koivu-Aho kentässä tekee maalit? MG ei edes osaa laukoa maalia kohti, Ahokin hakee meiellään syöttöä ja ei Koivukaan ole tunnettu armoitettu maalintekijänä.

Rantasta olisi voinut kokeilla Pyörälän tilalle. Aho voisi mennä neppailemaan neloseen.

Pulkkinen tehnyt kolmeen peliin neljä maalia. Silti paikka löytyy nelosesta. En ymmärrä.
Uskon mielen muuttuvan Ahon suhteen. Mitä järkeä etukäteen valittaa näistä. Varmasti tulee muutoksia jos homma ei toimi. Pulkkinen on tehnyt nyt maaleja muutaman ja ylivoimalla päässee jäälle ainakin kokeilemaan laukauksen takia, mutta Aho on kokonaisuutena lähtökohtaisesti ennemmin ykkösketjun arvoinen kuin Pulkkinen. Tekiköhän Aho eniten pisteitä harjoituspeleissä, ei ole tilastoja nyt mutta ei kauas ainakaan mene.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minkä takia mielestäsi Aho ja Laine pelaavat molemmat eri ketjuissa sekä erinomaisten kahdensuunnan hyökkääjien kanssa? Tuo nuorten MM-kulta on sekoittanut kyllä aika monen pään, koska olen aika moneltakin kuullut, kuinka tuo ketju olisi pitänyt koota MM-kisoihin.

Kumpaa hehkutettiin mediassa enemmän U20-kisojen aikaan? Vastaan puolestasi: Puljujärveä. Siitä huolimatta, vaikka Laine teki muutaman aika tärkeän maalin. Tämä on ihan järjetön keskustelu, sillä Puljujärveä on kyllä hehkutettu tällä palstalla sekä mediassa aika paljon. Laineesta on ehkä lähipäivinä vähän uutisoitu, kun voitti Liigan mestaruuden ollen playoffien paras pelaaja, minkä jälkeen hänet valittiin vielä MM-kisoihin. Mitä siitä Puljujärvestä nyt pitäisi uutisoida? Jessen kesäkuulumisia vai? Puljujärvi on kesälomalla ja Laine on MM-kisoissa, joten on ehkä melko todennäköistä, että Laineesta uutisoidaan tällä hetkellä enemmän. Jos katsotaan koko kautta syksystä kevääseen, niin Puljujärvi on ollut esillä mediassa sekä täällä keskusteluissa ihan yhtä paljon kuin Laine.

Jos olisi ollut Puljukin mukana, niin ketju olisi ollut valmis.Kyllähän se ketju toimi kuin ajatus ja tuki toinen toistaan hienosti.Mut tonne on tehty oma ketju Puljusta, joten jätetään ny tämä Leijonille, jotka pelaavat.

En ole laskenut viestien määrää, mut veikkaisinpa Laineen vievän voiton kuitenkin. Tuskin olet itsekään voinut laskea, vaan vastaat mutulla.Vähänkös muuten huvitti tuo sana "vähän".Kovin oli vaatimattomasti sanottu. Lainetta hehkutetaan tietenkin, kun pelaa nyt. Miten on erilaista, jos Jessekin sai posia, kun pelasi alle 18 vuotiaissa? Molemmissa kuitenkin joukkueen pitäisi olla pääosissa ja eihän tuo ny kauan kestänyt tuo Puljun hehkutus. MM-kisoja odotellessahan se pääasiassa meni. Ei ole ollut kuukausien touhotusta. Se, minkä itse haluaisin iso9:stä vielä näin kesälomallaan tietää on se, että onko hän saikulla. Ei hän sellaisesta mitään puhunut 18v-kisojen jälkeen vaan olisi innolla lähtenyt mukaan miesten peleihin.Mikä siis on totuus.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Pakkiparit:
Anssi Salmela - Tommi Kivistö
Lasse Kukkonen - Atte Ohtamaa
Topi Jaakola - Juuso Hietanen
Esa Lindell - Ville Pokka

Pokka katsomopakkina? Lisää purnaamista ois siinä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Hyviltä näyttää nuo ketjut joilla harjoituksissa on vedetty. Tosi mielenkiintoista nähdä miten Aholla lähtee menemään Minnesotan poikien kanssa. Tietokonetta ainakin piisaa siinä kolmikossa. Toivottavasti Laineella ja Barkovilla naksahtaisi myös.

Haettu sitten selkeästi 2 puolustavampaa ketjua. Pulkkinen jää nyt tuonne alas, mutta se on ihan selvä että jokaiselle tuosta ei vaan löydy sitä ominta roolia, koska hyökkäys on noin leveä. Rantanen on sitten vielä reservissä, jos tulee loukkaantumisia niin hänet voi esimerkiksi heittää ihan mihin tahansa ketjuun.

Aholla on toistaiseksi natsannut tällä kaudella saman tien pelipaikasta riippumatta peli. Ei yllättäisi yhtään, vaikka näissä ainakin ensimmäisissä peleissä tuo hänen viisikkonsa tulee tekemään paljon pisteitä, kun taas Barkovilla ja kumppaneilla voi vähän yskiä. Jokinen on ainakin monesti ollut vähän hidas lämpeämään näihin turnauksiin ja alku on aikamoista hakemista.
 
Ylivoima#1.
Koivu
Pulkkinen-Aho-Granlund
-------------Lindell

Ylivoima#2.
--------Komarov
Laine-Barkov-Jokinen
---------Hietanen

Itse vaihtaisin Jokisen ja Ahon paikkaa, muuten ok.
 

Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Sekä näissä keskusteluissa, että lehdissä. Katsopa, miten usein sanotaan tässä hengessä, mutta eri sanoin: Pulju on hyvä, MUTTA...tätä on paljon liikenteessä. Mun silmissä tähän pätee sanat on sanoja. Arvostus katoaa mutta-sanan myötä. Vähemmän annetaan tunnustusta ilman sivulauseita. Sivulauseella Jesse poistuu tuosta päälauseesta ja se mua ärsyttää.
Hei, oletko sä Jesse?

Minäpä sanon, että joukkueessa pitäisi olla Saarelan Aleksi. Hän paukutti viime kaudella 20 maalia, kun Laineen maalimäärä jäi 17 ja Puljun 13. Jos olette eri mieltä, olette enemmistöä nuolevia Aleksin teilaajia. (?)

Btw. Aika yllättävät ketjukoostumukset. Enpä olisi uskonut Pulkkisen olevan nelosessa. Toisaalta tuossahan on mahdollisuus vaihdella oikeiden laitojen (Aho, Pyörälä, Pulkkinen) paikkoja vähän tilanteen mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hartwallilla katselin usa-ottelussa Ahon tekemistä erityisen tarkasti kun oli mahdollisuus nähdä vähään aikaan ehkä viimeistä kertaa livenä. Pelasi kyllä niin loistavasti, että on ansainnut paikkansa kärkiketjuissa. Aholle sopii myös erinomaisesti kansainvälisten pelien tuomarilinja, jossa ei sallita jatkuvaa kiekottoman estämistä ja ryysyissä roikkumista.
Rantanen pelasi myös hyvin, joten olisin ottanut hänet kokoonpanoon ennen Pyörälää. Ehkäpä Pyörälän alivoimarooli kuitenkin painoi valinnan noin päin.
Pulkkisella on loistava laukaus ja pääsee sitä kyllä ylivoimalla käyttämään, mutta muuten esitykset ovat kyllä olleet aika yksiulotteisia Ahoon verrattuna. Ja saa niitä maaleja tehdä nelosketjustakin.

Edit: typo
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Pari kysymysmerkkiä nokalle:

- Aho ja Mikke samassa ketjussa
- Laine-Barkov-Jokinen ketjulle voidaan antaa vielä aikaa mutta jumalauta sokea muulikin näki kuinka hyvin Aho ja Laine pelasivat yhteen jatkoajalla. Miksei voida koittaa jotain tällaista?
- Komarov-Lajunen-Ranaten ketju pelasi helvetin hyvin yhteen. Nyt jostain syystä näistä kaksi on viltitetty, mutta kuitenkin jätetty "joku vitun" Pihlström kokoonpanoon. Miksi?
- Pulkkinen nelosessa. Hieno tapa palkita hyvin menneiden pelien jälkeen, ja mikä helvetti on Pulkkisen funktio tuossa rikkovas koohottajaketjussa?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Onneksi ei tarvitse Kolvi Jalosta paljoa pidempään katsella. Eipä tuolla rosterilla olisi kovin paljon huonompia ketjuja enää saanutkaan kasattua. Noh, onneksi materiaali yksinään pelastaa nenän edes alkulohkosta jatkoon.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hei, oletko sä Jesse?

Minäpä sanon, että joukkueessa pitäisi olla Saarelan Aleksi. Hän paukutti viime kaudella 20 maalia, kun Laineen maalimäärä jäi 17 ja Puljun 13. Jos olette eri mieltä, olette enemmistöä nuolevia Aleksin teilaajia. (?)

Anteeksi vaan, mutta nyt menee vähän lapselliseksi. Noitarummulla on pointtinsa ja ihan oikeus olla haluamaansa mieltä, vaikka se ei tämänhetkistä valtatrendiä edustaisikaan. Itse pidän näitä kavereita yhtä hyvinä ja tämän puolesta puhuvat myös tilastot.
Puljujärvelle avattiin juuri toinen ketju, joten halutessa sinne voi mennä vähättelemään Puljua ja hehkuttamaan Lainetta. Tai vaikka toisinpäinkin jos siltä tuntuu, kaikki kukat kukkikoon.
 

Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
- Pulkkinen nelosessa. Hieno tapa palkita hyvin menneiden pelien jälkeen, ja mikä helvetti on Pulkkisen funktio tuossa rikkovas koohottajaketjussa?
Arvelisin, että koettavat saada kiekonriistoista vastahyökkäyksiä ja pedata vetoa pululle.
Ja eihän pulu mikään pehmeä pelaaja ole muutenkaan, kyllä se aggressiivisesti ja aktiivisesti taistelee kiekoista vaikkei mikään koohottaja olekaan
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tyhmä jätkä tämä Nokka. Kuumin ja tasaisin maalintekijä neloseen "syöttötaidottpmien puukäsien kanssa". Naurettavaa paskaa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Pari kysymysmerkkiä nokalle:

- Aho ja Mikke samassa ketjussa
- Laine-Barkov-Jokinen ketjulle voidaan antaa vielä aikaa mutta jumalauta sokea muulikin näki kuinka hyvin Aho ja Laine pelasivat yhteen jatkoajalla. Miksei voida koittaa jotain tällaista?
- Komarov-Lajunen-Ranaten ketju pelasi helvetin hyvin yhteen. Nyt jostain syystä näistä kaksi on viltitetty, mutta kuitenkin jätetty "joku vitun" Pihlström kokoonpanoon. Miksi?
- Pulkkinen nelosessa. Hieno tapa palkita hyvin menneiden pelien jälkeen, ja mikä helvetti on Pulkkisen funktio tuossa rikkovas koohottajaketjussa?

Näihin vahva sama. Ei mitään järkeä oikeastaan missään ketjussa. Suomalaiset toimittajatkin vois heräillä ja kysyä joskus jotain järkevää nokalta, esim. vastausta näihin järjettömiin ketjuihin. Vai onko tänään joku Pelle Viltosen nevöföget hassuttelupäivä?
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Hienoa Nokka! Taistelet urheasti valtavirtaa vastaan ja kasasit rohkeasti kentät täysin oman mielesi mukaan. Huomiseksi vielä vaihdat Laineen ja Pihlströmin paikkoja ja penkität vaikka Barkovin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ketjukoostumuksissahan Nokka on tarkkaan kuunnellut tähtipelaajien mielipiteitä. Se menee vähän kuin huutojaoissa koulun liikuntatunnilla. Koivu ja Granlund halusivat ketjuunsa Ahon, kun Laine oli jo huudettu. Kyllähän minnesotalaiset hyvin tietävät, mitä Pulkkinen osaa tai ei osaa ja valinta meni noin päin. Hienoa että Pulu on kuitenkin ykkösylivoimassa. Noinhan se joukkue pitää juuri roolittaa, erikoisosaamisen mukaan.
 

Kaarle6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Eisbären Berlin
Ketjukoostumuksissahan Nokka on tarkkaan kuunnellut tähtipelaajien mielipiteitä. Se menee vähän kuin huutojaoissa koulun liikuntatunnilla. Koivu ja Granlund halusivat ketjuunsa Ahon, kun Laine oli jo huudettu. Kyllähän minnesotalaiset hyvin tietävät, mitä Pulkkinen osaa tai ei osaa ja valinta meni noin päin. Hienoa että Pulu on kuitenkin ykkösylivoimassa. Noinhan se joukkue pitää juuri roolittaa, erikoisosaamisen mukaan.

No mitä helvettiä me sitten tehdään valmetajalla ylipäätään mitään jos pelaajat saavat valita mieleisensä ketjukaverin?
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ihmeellisesti täällä syytetään Nokkaa pelkästään ketjuista tosiaan, kun antoi kuitenkin aika vapaat kädet Koivulle, Granlundille, Barkoville ja Jokiselle valita ketjuihinsa kolmannet lenkit. Ja jos antaa vapaat kädet, niin ei siihen paljon voi mennä enää vastaan sanomaan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
No mitä helvettiä me sitten tehdään valmetajalla ylipäätään mitään jos pelaajat saavat valita mieleisensä ketjukaverin?

Näinpä. Kiva katsoa huomenna kun ykkösketju pyörittää kolme minuuttia sirkusta hyökkäyspäässä saamatta edes vetoa aikaiseksi. Mikä järki on laittaa joukkueen kolme parasta pelintekijää samaan ketjuun?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Meinaatteko te ketjuista valittajat nyt tosissaan että te ymmärrätte enemmän niiden kasaamisesta, kuin vuosikymmeniä jääkiekkoa huipputasolla pelanneet ja valmentaneet miehet? ;)
 

Da-Capo

Jäsen
Itsellä vahva usko, että Nokka tietää varsin hyvin esim. Rantanen ja Lajusen potentiaalin, ja tulee antamaan näyttöpaikkoja, jos vähänkään nyt nimetty kokoonpano siihen antaa aihetta.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Parivalajakkona Philström-Pulkkinen on kyllä ihan helvetin nopea yhdistelmä. Siinä tulee ihan nopeajakaisillekin pakeille kiire kun nää kaverit lähtee vastahyökäykseen. Mutta eipä muakaan noi ketjut miellytä. Tosin ei tää eka kerta ole kun turnauksen alussa Leijonien ketjut on ihan pepusta. Jos homma ei toimi niin eiköhän ketjuja taas muutella ja katsomosta otetaan nälkäinen kaveri tilalle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Meinaatteko te ketjuista valittajat nyt tosissaan että te ymmärrätte enemmän niiden kasaamisesta, kuin vuosikymmeniä jääkiekkoa huipputasolla pelanneet ja valmentaneet miehet? ;)
Tämä pitää nostaa nyt tälle uudelle sivullekin, kun jäi viimeiseksi tuossa edellisellä. Haluan vastauksen tähän.
 

Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Tämä pitää nostaa nyt tälle uudelle sivullekin, kun jäi viimeiseksi tuossa edellisellä. Haluan vastauksen tähän.
Hys hys, mistään valinnoista ei saa valittaaa. Kyllä valmentajat tietää parhaiten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös