Mistä ihmeestä tuo omia kohtaan kumpuava vähättely, pessimismi ja valmiiksi-hävitty asemme oikein vieläkin kumpuaa? En nyt ala kohdistamaan tätä yksittäisiin nimimerkkeihin ja enkä (todellakaan tai vielä enemmän valitettavasti) ainoastaan tähän ketjuun. Tuntuu, kuin osa kirjoittajista on suorastaan pettyneitä sitten vielä siihenkin, että (vastoin ennakko-odotuksia) Suomi sittenkin pärjää? Sekin fakta, että Suomesta tulee tällä hetkellä todella kovan luokan nuorta kiekkotalenttia, saa ainakin keskustelupalstojen perusteella osan kansasta suorastaan vihaiseksi? En vain voi millään käsittää kuinka näin kieroutunut ja negatiivinen ajattelu on edes mahdollista? Hemmetin surullista se ainakin on! Jonkun englannin kohdalla jalkapallon suurmaana ja peilaten sitä maajoukkueen "menestymiseen" viimeisten vuosikymmenten aikana asian voisi jopa jossain määrin ymmärtää ja hyväksyä.
Jotenkin vielä ymmärtäisin pessimismiin taipuvaisuuden vanhempien sukupolvien kohdalla, kun Suomen menestyminen ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys. Mutta kun viime vuosina ja jopa vuosikymmeninä mannaa on satanut ovista ja ikkunoista, niin miten hemmetissä joku voi vieläkin kokea suurta ahdistusta pärjäämättöyydestä?
Vai onko kyseessä futisfoorumin trollit, jotka kömpivät koloistaan ulos aina MM-kisojen aikaan? Eipä sillä, onhan noita trolleja aktiivikirjoittajina ihan omastakin takaa Jatkoajassa, jota kyllä sitäkin suuresti ihmettelen... miten jotkut kokevat saavansa tyydytystä trollaamalla netin keskustelupalstoilla? Kannattaisi ehkä hankkia elämä...
Btw... Hengailen vapaa-ajalla aktiivisesti Pohjois-Amerikkalaisten kiekkoa(kin) seuraavien ihmisten parissa ja voin sanoa, että kunnioitus Suomea kohtaan jääkiekkomaana on valtava. Toistuvasti jenkit ja kanukit ihmettelevät sitä, miten hemmetissä niin pienestä maasta voi tulla niin paljon hyviä pelaajia ja miten maajoukkue voi pärjätä niin hyvin kuin se on pärjännyt? Siihen on aina kiva lisätä fakta, ettei kiekko suinkaan ole ainoa asia urheilun ja kulttuurin saralla, missä Suomi menestyy kansainvälisesti kovalla tasolla.
Paradoksaalista tässä omien lyttäämisen kulttuurissa on vieläpä se, että usein samat pessimistit tuntuvat ihailevan juurikin Pohjois-Amerikkalaisia pelaajia ja toimintakulttuuria, jossa (joskus jopa katteetomasta) ylihypetyksestä on tehty suorastaan taidetta ja kukaan ei pane sitä pahakseen!