MM 2009 - Kisajoukkue tällä hetkellä?

  • 476 475
  • 1 829
Tila
Viestiketju on suljettu.

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uskon, että moni tulee yllättymään siitä, kuinka hyvin J-P kantaa avstuunsa kisoissa, nythän hän pääsee pelaamaan sitä roolia, jossa on parhaimmillaan.

Immosen kohdalla olen enemmän huolissani siitä riittävätkö avut MM-tasolla . Tai kääntäen ajateltuna, nyt Jakella olisi todellinen sauma näyttää, onko hänestä pelimieheksi kansainvälisillä kentillä. Ainakin roolia ja vastuuta olisi tarjolla, jos vaan kyvyt riittävät rakentavaan rooliin.

Hytösestä samaa mieltä. En epäile, etteikö tulisi pelaamaan hienosti alivoimalla. On todella uhrautuva ja hyvin vastustajan peliä lukeva raataja. Toki kansainvälistä kokemusta ei hirveästi ole, mutta ainakin näitä ennakolta vähän heikompia maita vastaan ei varmasti ole vaikeuksia sopeutua. Kokemusta taas ei saa muutoin kuin kokemalla.

Joku "asiantuntija" ehti jo heittämään tässäkin ketjussa kaverilta kuullun kliseen, että Immonen on pehmeä kovissa peleissä. Ei sitten ilmeisesti tullut liigan pleijareita katsottua? Mitä pidemmälle pleijarit ehtivät, sen naurettavimmilta tuollaiset puheet kuulostivat. Nyt Jakelle on tarjolla maajoukkueessakin se rooli, jossa hän on parhaimmillaan eli sentterin paikka hyökkäävässä ketjussa. Laidalla tuttu ja turvallinen Pihlman. En epäile, etteikö toimisi. Katkeroituneiden turkulaisten harmiksikin.

Yleensä ottaen tuntuu hienolta, että meillä Suomessa on jatkossakin maajoukkueen päävalmentajan pesti turvattuna kotimaisin voimin, koska niin moni tuntuu tietävän, miten joukkue olisi pitänyt koota paremmin. Katottasko ne kisat nyt kuitenkin ensin, jooko? Joka kevät sama virsi.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onhan tuo joukkue aika mielenkiinoinen. No toisaalta jääkiekko on roolipeli ja luotan Jalosen kykyyn rakentaa joukkue. Ainoastaan tuo Komarovin valinta närästää ja todella paljon. Okei on roolipelaaja ja niin edelleen, mutta silti se on Komarova. No toivotaan että Änäristä tulee sen verran pelimiehiä ettei Komarovaa tarvitse kentällä nähdä.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nimellisesti vaikuttaa heikoimmalta joukkueelta vähään aikaan, mutta eikait tässä voi vielä kirvestä heittää kaivoon, kun peliäkään ei ole vielä pelattu. Veskareihin Suomi ei tule kaatumaan, mutta hyökkäykseen olisi nuo pois jäävät nhl-miehet saaneet tulla, sitten oltaisiin jo voitu puhua suht kovasta joukkueesta. Katsotaan nyt sit kuinka pitkälle tällä porukalla päästään.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eipä ole jengi täällä tainut noteerata Jalosen ajatuksia joukkueen kokoamisesta. Jalonenhan kertoi leirityksen alussa muodostavansa joukkueen kahdesta hyökkäävästä ketjusta, yhdestä "yleisketjusta" ja yhdestä puolustavasta/rikkovasta ketjusta. Tämän kun pitää mielessä, niin nuo kaikki valinnat ovat hyvinkin perusteltuja ja roolitettuja.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onhan tuo joukkue aika mielenkiinoinen. No toisaalta jääkiekko on roolipeli ja luotan Jalosen kykyyn rakentaa joukkue. Ainoastaan tuo Komarovin valinta närästää ja todella paljon. Okei on roolipelaaja ja niin edelleen, mutta silti se on Komarova. No toivotaan että Änäristä tulee sen verran pelimiehiä ettei Komarovaa tarvitse kentällä nähdä.

Äläs nyt! Luulen, että Jarkko Ruutu-Komarov paria vastaan monen ykkösketjun on tosi raskasta pelata. Kovia puhtaita taklauksia, voimaa kulmaväännöissä, pientä jälkipeliä ja tökkimistä sekä suu käy molemmilla jatkuvasti. Näin vain päävalmentajat roolittavat joukkueita. Joka pelipaikalle sopiva nappula, oli se syntynyt vaikka Ugandassa.

Asiasta toiseen: Tuo Leksa-vastaisuutesi on jotain monumentaalista. Onko Komarov kussut muroihisi?.
 
Viimeksi muokattu:

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Äläs nyt! Luulen, että Jarkko Ruutu-Komarov paria vastaan monen ykkösketjun on tosi raskasta pelata. Kovia puhtaita taklauksia, voimaa kulmaväänöissä, pientä jälkipeliä ja tökkimista sekä suu käy molemmilla jatkuvasti.

Jagr näyttää pelaavan jälleen kananmunankuori päänsä suojana, joten nyt olisi jälleen aika muistuttaa turvallisen kypärän tärkeydestä. Kumpi tekee sen tänä vuonna ensin? Ruutu vai Komarov? Henkilökohtaisesti tähän sisältyy kisojen suurin odotusarvo.
 

Jazerman19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masan Massiivinen, sympatiat Leafs
Tämän ja tuon välikisahömpötyksen perusteella voisi luulla, että pidät olympialaisia Suomi-kiekkoa muuttavana tapahtumana. Tähän haluaisin kuulla varmistuksen perusteluineen, kiitos.

Tulevat olympiakisat ovat ja tulevat olemaan kaikkien aikojen turnaus, sillä voi olla ettei ne oikeasti maailman parhaat pelaajat enää Vancouverin jälkeen pelaa yhdessä ja samassa turnauksessa vähään aikaan. Tässä mielessä noilla kisoilla on enemmän arvoa kuin esim. mm-kisoilla mitä menestykseen tulee.

Tuleeko nuo kisat muuttamaan suomalaista kiekkoilua niin ei, mutta ne ovat Torinon jälkeen taas ainoa mittari mitata missä meidän joukkue menee suhteessa muiden maiden joukkueisiin.

Näissä kisoissa mennään pitkästä aikaa monen huippumaan osalta ihan puhtaasti Euroopan liigoista otetuilla pelaajilla, joten siinä mielessä nämä ovat välikisat, kun katsoo miten paljon suosiota ne ovat saaneet nhl-pelaajien silmissä, verrattuna viime kevääseen tai puhumattakaan olympiakisoista. Tämä on siis ihan vain henk.koht. mielipide, josta ei kenenkään mm-huumassa olevan tarvitse vetää hernettään nenään. Teidän huumanne ei ole minulta mitään pois, vaikka itse pidänkin näitä höntsyjä välikisoina.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Ville Vahalahti. Vahalahden Ville. Siis mitä helvettiä? Ja Komarov....? No katsotaan mitä Jalonen saa aikaiseksi, äijä on ennenkin muovannut nimettömästä pelaajanipusta toimivan joukkueen.
 

Alpha

Jäsen
Itse odottelen kisoja kohtalaisella mielenkiinnolla! Onhan nyt kuitenkin joukkueella Valmentaja ja joukkuekkin on kasattu mielenkiintoisesti. Ehkä tuolla miehistöllä ei voi kauheaa menestystä odottaa, mutta onhan se mielenkiintoista nähtävää, miten esim. Ruutu ja Komarov soppaa hämmentää.

Kaiken kaikkiaan kun joukkuetta katsoo, niin ainoat osastot joiden katson olevan odotusarvoisesti kunnossa, on maalivahtiosasto ja valmennus. Puolustus ja hyökkäys on vielä ainakin tässä vaiheessa hieman heikohkoa laatua, poikkeuksena muutama mielenkiintoinen nimi. Katsotaan nyt kuitenkin, mitä NHL:stä vielä tulee.

Ainut asia joka nyppii oikein kunnolla on Niinimaa. Mitä ihmettä tuo onneton tekee joukkueessa. Mies, joka oli valittamassa Summasta ulos maajoukkuevalmentajan paikalta kaikkien aikojen menestyksen jälkeen, ei ansaitse minkään näköistä roolia enää missään maajoukueessa! Tilalle olisi voinut ottaa vaikka pesuvadin, yhtä paljon hyötyä.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Asiasta toiseen: Tuo Leksa-vastaisuutesi on jotain monumentaalista. Onko Komarov kussut muroihisi?.

Syy tähän on ko. pelaajan raukkamaisuus. Yritin jo tuossa kauden aikana suhtautua häneen positiivisemmin kun selvisi että kyllä hän kiekkoa osaa pelata. Sitten tuli se Jani Ritaan kohdistunut ajelu. Ensin täysin sääntöjen vastainen "taklaus", jonka päätteeksi karkuun luistelu ja tämän jälkeen pojan piti aukoa päätään tuomareiden selän takaa. Ymmärrän ettei ärsyttäjän rooliin kuulu tappelujäähyt, mutta sikailuista pitää vastata, eikä tuomareiden selän takaa räksytetä jos ei uskalla kohdata vastapuolta nenäkkäin.

Mitä tuohon Komarovin kisoihin valintaan tulee, ihmettelen että mitä käyttöä hänellä on kisoissa kun siellä on jo Ruutu, joka hoitaa nuo hommat loppupelissä kuitenkin aika paljon miehekkäämmin. Ei yksikään joukkue tarvitse kahta miestä tuollaiseen rooliin. Mutta kuten totesin, toivotaan ettei Lea pelaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viime aikoina on kovasti puhuttu sm-liigan tason laskemisesta, mutta ei se ainakaan maajoukkueessa näy. En kyllä ihan hetkeen muista milloin viimeksi mm-joukkueeseen on mahtunut SEITSEMÄN pelaajaa sm-liigasta.

Toki kokoonpano saattaa vielä jonkin verran muuttua jos viime hetken NHL-vahvistuksia saadaan mukaan, mutta onhan tuo kuitenkin aika iso määrä.

Mukana on muutama nimi joita voi kyllä sanoa ihan rehellisesti yllätykseksi. Päällimmäisenä nimet Ville Vahalahti ja Kalle Kerman eivät kyllä minun silmissäni ole ihan MM-kisatason pelimiehiä, mutta Jalonenhan se valinnat tekee ja on osoittanut aiemminkin osaavansa valita potentiaalisia kavereita joukkueisiinsa.

Silmiin pistävää tuossa nimilistassa on myös aiempien kausien päävalmentajien joukkueisiin poiketen huomattavasti selkeämpi roolitus. Leo Komarov esimerkkinä ei taitotasoltaan yllä kyllä lähellekään edes sm-liigan kärkeä, mutta niin vain nappasi kisapaikan ja nähtävästi pelipaikka löytyy sieltä nelosketjun duunariosastolta. Samaten sentteriosastoa kun katsoo niin mukana on kaksi selkeää hyökkäyssenaa (Immonen, Kapanen), yksi molempiiin suuntiin hyvin pelaava kolmosen mies (Santala) sekä yksi selkeästi puolustavan roolin erikoissentteri Hytönen, joka toki hänkin osaa maalin tehä kun paikka aukeaa.

Mukavaa myös näin Kärppäfanin silmin, että ex-Kärppiä on mahtunut jengiin jopa yllättävän monta, vaikkei tämän vuotisesta joukkueesta mahtunutkaan ketään. Rinne lienee lähtökohtaisesti ykkösmolari. Puolustajista Niinimaa ja Lehtonen mahtunevat ainakin vakituiseen pelaavaan kokoonpanoon, Jaakolalle saattaa jäädä se kisaturistin vakanssi. Hyvönen ja Pyörälä ovat myös ehdottomasti avainmiehistöä tuossa rosterissa sekä tietysti pikku-Hakki joka, vaikka onkin IFK-kasvatti, nousi parrasvaloihin nimen omaan Kärpissä.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Materiaalin puolesta tolla nipulla on ihan saavutus mennä kahdeksan joukkoon. No, siellä on sen verran kova kassari Rinteessä, että eiköhän sijat 5-8 ole realisimia tällä kertaa. Nyt muuten alkaa näkymään se, että pelaajatuotanto yskii aika pahasti kun ikäluokista parhaimmat veivaa pohjois-amerikasta eikä näistä 70-luvun lopun ja 80-luvun alun väliinputoajista löydy vielä tarpeeksi laatujäähdyttelijöitä Sveitsistä. Varsinkin maalinteko tullee olemaan tervanjuontia parempia maita vastaan.

Tosin on sitä aiemminkin tullut hyvää tulosta heikommallakin nipulla, mutta kyllä noi Komarovit, Vahalahdet, Kermanit ja Hytöset on jonkin sortin low-point maajoukkueelle sitten 80-luvun alun.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
No toisaalta jääkiekko on roolipeli ja luotan Jalosen kykyyn rakentaa joukkue. Ainoastaan tuo Komarovin valinta närästää ja todella paljon.

Itselläni puolestaan päinvastaiset tuntemukset. Komarov ja JRuutu muodostavat kyllä sellaisen piikin vastustajan lihaan että oksat pois!

Oma "närästyksen aiheeni" löytyy muilta osin tämän joukkueen kohdalta. Sentteripuoli huolestuttaa ja paljon. N. Kapasella on kieltämättä potentiaalia olla se johtava ykkössentteri kansainvälisellä tasolla. Liikettä, kokemusta, pelikäsitystä sekä taitoa löytyy riittämiin. Myöskin tämän vuotisissa EHT-mittelöissä on tullut pisteiden valossa tulostakin. J-P Hytönen mennee hyvin nelosen keskellä sillä omaa kovan työmoraalin. Santalan ja Immosen kohdalle lankeaa omalta osaltani se järkyttävän suuri kysymysmerkki. Santala ei aiemmilla kisakomennuksilla ole esittänyt mitään mullistavaa ja jäänyt täysin marginaalipelaajaksi. Onko Santalasta sitten nyt ottamaan toisen hyökkäävän ketjun johtajan viitta? Oma veikkaukseni on että ei. Immonen taas ei ole onnistunut lyömään kansainvälisissä peleissä itseään milläänlailla läpi. Harmaata puurtamista EHT-komennuksesta toiseen. Pelinäkemystä ja taitoa rytmittää, rakentaa ja ratkaista otteluita löytyy mutta se liike on ihan samaa dieselosastoa kuin Santalallakin. Löytääkö Immonen sen kansainvälistenpelien "kultaisenlangan" muka nyt yhtäkkiä jostain? Toivottavasti nihkeys maaotteluissa on Immosen kohdalla johtunut jonkinlaisesta kipsaamisesta kun takaraivossa on kolkuttanut että nyt on pakko onnistua tai paikkaa kisoihin ei tule. Jos Immonen ei löydä otteisiinsa leijonapaidassa rentoutta millä johdetaan tuloksekkaasti hyökkäävää ketjua niin pahaa pelkään että nimenomaan sentterikaarti on leijonajoukkueen suurin sudenkuoppa koko turnauksessa.

Laituripuolella tuntuu että Jalosella on ollut Vahalahden ja Kermanin kohdalla pakkorako lunastaa lupauksensa siitä että kun leirityksen aikana antaa hyvät näytöt niin se palkitaan. Maalejahan molemmat ovat iskeneet yllättävän paljon mutta onko näistä jampoista sitten kummastakaan 1-2 ketjujen siis nimenomaan tehojen suhteen tulosvastuullisimpien ketjujen avainpelaajiksi MM-kisatasolle? Ei helvetissä ole. Vielä turhempaa kyseisiä sällejä on työntää puolustaviin rooleihin. Yleensä passiensa leimausta katsomossa odottaneet hyökkääjätkin ovat olleet ns. yleismiehiä jotka voidaan heittää rooliin kuin rooliin. Ei näistä kyllä yleismiehiksikään ole. Ei ikipäivänä.

kyllä tässä on pakko alkaa toivomaan Hurricanesin tippumista sillä Jokinen ja TRuutu olisivat oikeasti avainpelaajia tuohon ryhmään.
 
Viimeksi muokattu:

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
kyllä tässä on pakko alkaa toivomaan Hurricanesin tippumista sillä Jokinen ja TRuutu olisivat oikeasti avainpelaajia tuohon ryhmään.

Laitetaan tuohon perään vielä Habs ja Flames... Tilauksessa pari hyökkäämään kykenevää sentteriä!
 

Jöysmä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja D-Team
Eniten närästää ettei Välivaara päässyt maajoukkueseen. Miettikääpä minkälaisia avauksia olisi tullut pakkiparilta Nummelin - Välivaara. Aalto ja Jaakola ovat mielestäni heikompia kuin Välivaara.
 

Timppa73

Jäsen
Mielenkiinnolla odotan kisojen alkamista. Olisipa kiva lukea taas näiden dissaajien viestit sieltä Suomi-Kanada/Venäjä loppuottelun seurantaketjusta ja verrata näihin viesteihin.
Palstaa lukemalla voisi jo veikata lopputuloksena sijat 5-7 olevan hyvä suoritus.

Huikean rohkeita ja selkeitä valintoja JJ heitti. EHT näytöt painoivat hyvin ja tietenkin loukkantumisien/muiden syiden vuoksi on paljon pois = avautui uusia nimiä listoille ja nyt on näillä pelaajilla sitten näytönpaikka.

Itse odotan huippukisoja maalivahdeilta, Hagmanilta, Kapasilta, Kermanilta, Immoselta ja Hyvöseltä. Mitalipeleissä ollaan jos vain nämä mutut osuu kohdalleen. Ensimmäinen peli voitetaan 1-0 tai 2-0, eli puristus on MM ensikertalaisilla kova ja nämä "ykköspyssymme" ei oikein syty avaukseen.

Suomi vie myös jatkosarjan jäähypörssin voiton joukkuetasolla (ensimmäisen kolmen alkusarjan pelien jälkeen katsottuna, joku joka karsintasarjaan joutuu hoitelee tuon osaston jo ekapelissä kotiin). Meriittinä tämäkin joidenkin mielestä.
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihme itkua täällä, joskin niin tuttua. Jos valitaan Kallio, Saravo, Luoma, Mäntylä, Berg, Pärssinen, Söderholm ja kumppanit, niin itketään että miksi valitaan aina samat pelaajat, miksei tule vaihtelua? Nyt kun sitten tehdään kunnolla vaihtelua jengiin, itketään sitäkin. Ja toivotaan jonkun Calgaryn tippumista, että saataisiin Olli Jokinen taas surffailemaan MM-kisoihin (Kipperihän ei tule kuitenkaan). Joko viime kisat unohtui? Tai aikaisemmat Jokisen kisat ja suoritukset niissä?

Omasta mielestäni joukkue on todella hyvä, ja kuten Jalonenkin jossain haastattelussa sanoi, jokainen on ansainnut paikkansa. Itse katselen ainakin mieluummin joukkuetta, jossa on potentiaalia ja uusia naamoja kuin niitä samoja naamoja, joiden tietää floppaavan vuodesta toiseen.

Ei tuo Suomen jengi kalpene kenellekään, Kanadaa lukuun ottamatta. Ja kuten jo vuoden 1995 jälkeen, mikä muu sijoitus tahansa kuin mitali on kova pettymys. Mä en ymmärrä niitä palstalaisia, jotka täällä kirjoittaa että jo puolivälieriin pääsy olisi saavutus. Vai onko se vain sitä suomalaista mentaliteettia, pessimisti ei pety? Nämä kirjoittajat ovat varmaan kovia kannustamaan myöskin sitä omaa suosikkiseuraansa ja varmaan ko. seurat ovat heistä ylpeitä, "me on hävitty tääkin kausi, vaikka onkin vasta heinäkuu, hyvä me, hyvä meidän joukkue..."
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Mieluusti olisin itse nähnyt Peltosen, Koivun, Hentusen ja kumppanit joukkueessa, koska heillä on niin paljon kokemusta näistä kansainvälisistä peleistä, mutta nyt saavat sitten monet uudet tyypit kartuttaa kokemustaan ja taistella mitalista. Mielenkiintoiset kisat tulossa. Ei tässä enää oikein malttaisi odottaa...
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihme itkua täällä, joskin niin tuttua. Jos valitaan Kallio, Saravo, Luoma, Mäntylä, Berg, Pärssinen, Söderholm ja kumppanit, niin itketään että miksi valitaan aina samat pelaajat, miksei tule vaihtelua? Nyt kun sitten tehdään kunnolla vaihtelua jengiin, itketään sitäkin. Ja toivotaan jonkun Calgaryn tippumista, että saataisiin Olli Jokinen taas surffailemaan MM-kisoihin (Kipperihän ei tule kuitenkaan). Joko viime kisat unohtui? Tai aikaisemmat Jokisen kisat ja suoritukset niissä?

Omasta mielestäni joukkue on todella hyvä, ja kuten Jalonenkin jossain haastattelussa sanoi, jokainen on ansainnut paikkansa. Itse katselen ainakin mieluummin joukkuetta, jossa on potentiaalia ja uusia naamoja kuin niitä samoja naamoja, joiden tietää floppaavan vuodesta toiseen.

Ei tuo Suomen jengi kalpene kenellekään, Kanadaa lukuun ottamatta. Ja kuten jo vuoden 1995 jälkeen, mikä muu sijoitus tahansa kuin mitali on kova pettymys. Mä en ymmärrä niitä palstalaisia, jotka täällä kirjoittaa että jo puolivälieriin pääsy olisi saavutus. Vai onko se vain sitä suomalaista mentaliteettia, pessimisti ei pety? Nämä kirjoittajat ovat varmaan kovia kannustamaan myöskin sitä omaa suosikkiseuraansa ja varmaan ko. seurat ovat heistä ylpeitä, "me on hävitty tääkin kausi, vaikka onkin vasta heinäkuu, hyvä me, hyvä meidän joukkue..."

Hyvä kirjoitus. Tuo on kyllä totta, että Jalonen jätti "saunakaverit" rannalle, joita edelliset koutsit ovat puoliväkisin joukkueeseen ottanut, tästä iso peukku Jaloselle. Nyt kun alkaa tuota joukkuetta katsomaan, niin siellä on paljon viimeisimmän EHT-turnauksen pelaajia, jotka ovat nyt tutustuneet toisiinsa hyvin, joten tässä on pieni etu taas, kuin se että jätkät näkevät toisensa päivää ennen tosipelejä.

Kovasti täällä muutama kirjoittaja on kritisoinut Komarovin valintaa joukkueeseen, mutta itse olen vaan tyytyväinen Komarovin valintaan. Toivottavasti äijän kisapassi leimataan ja pääsee Rudin kanssa neloseen säheltämään. Luulen että Komarovin dissaajien takki kääntyy, kun Komarov ja Ruutu ärsyttävät vastustajien ykköspelaajat v-tutuksen partaalle.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Omasta mielestäni joukkue on todella hyvä, ja kuten Jalonenkin jossain haastattelussa sanoi, jokainen on ansainnut paikkansa. Itse katselen ainakin mieluummin joukkuetta, jossa on potentiaalia ja uusia naamoja kuin niitä samoja naamoja, joiden tietää floppaavan vuodesta toiseen.

Ei tuo Suomen jengi kalpene kenellekään, Kanadaa lukuun ottamatta. Ja kuten jo vuoden 1995 jälkeen, mikä muu sijoitus tahansa kuin mitali on kova pettymys. Mä en ymmärrä niitä palstalaisia, jotka täällä kirjoittaa että jo puolivälieriin pääsy olisi saavutus. Vai onko se vain sitä suomalaista mentaliteettia, pessimisti ei pety? Nämä kirjoittajat ovat varmaan kovia kannustamaan myöskin sitä omaa suosikkiseuraansa ja varmaan ko. seurat ovat heistä ylpeitä, "me on hävitty tääkin kausi, vaikka onkin vasta heinäkuu, hyvä me, hyvä meidän joukkue..."

Joka vuosi täällä on samaa itkua. Ja lähes joka vuosi Suomi on pelannut paremmin kuin mitä nimilistan paperilta lukien olisi voinut päätellä. Luulisi jo JA:ssakin opitun, että tällä turnausformaatilla Suomella on aina reaalinen mahdollisuus aina kultaan saakka. Näin vain yksinkertaisesti on. Tämä Maajoukkue-osion on kyllä hauska palsta - se on muuten kiinnostava, mutta anna olla kun tulee huipputurnauksen aika niin idioottimaisen sonnan osuus lisääntyy eksponentiaalisesti. No, ei kun taas odottelemaan maajoukkue-"kannatuksen" hyökyaaltoa tänne.
 

MikkoP

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Silmiinpistävää mielestäni joukkueessa on ns. höntsäilijöiden puuttuminen (Hyvönen, joka passiivisimmillaan superhuono (silti tosin yksi lemppariukoistani), taitaa olla ainut). Uskon ja toivon, että tuolla jengillä on otteluissa hyvä taisteluilme päällä ja yritystä riittää jokaiseen vaihtoon.

Tuomarilinja sanelee Suomen mahiksia paljon. Jos mailapelaaminen otetaan pois pitäisi kiekollisella pakistolla varustetulla jengillä nopeiden laitojen kautta olla hyvinkin mahdollista aiheuttaa kiusallisia tilanteita ja harmaita hiuksia vastustajalle.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
No nyt on yön yli nukuttu ja suurimmasta hämmästyksesta ja yllätyksestä olen pääsemässä yli. Jaloselle täytyy antaa propseja siitä että uskalsi ottaa uusia kasvoja joukkueeseen. No osittain oli tähän toki myös pakotettu. Kun tuota nimilistaa katselee niin kyllähän tuossa hyökkäyksessä käy hyvin ilmi se että se on kasattu roolitukset huomioiden ja tässähän Jalonen oli hyvä Hpk: ssa niin kuin myös näiden uusien nimien löytämisessä ja kukkaan puhkauttamisissa. Tarkemmin kun ajattelee tätä asiaa niin ei tuo joukkue ole edes yllätys kun sen on valinnut Jalonen. Sieltä löytyy Jypin tutkapari Immonen ja Pihlman, Kärppä-aloilta tuttu tutkapari Hyvönen ja Pyörälä ja tietenkin myös Kerhon teletappiketjusta tutut Miettinen ja Santala, mutta tätä kaksikkoa tuskin yhdessä peluutetaan. Itse kasaisin ykkösketjun meidän tähtikaartista eli Hagman-Kapanen-Miettinen. Kakkosketjun sitten muodostaisin Jyp-kaksikon varaan ja Sami Kapanen Antti Virtaseksi Antti Virtasen paikalle. Kolmosketjuun sitten "Kärppä"-miehet Pyörälä ja Hyvönen. Keskelle Tommi Santala. Nelosesta saakin sitten muodostettua todella mielenkiintoisen rottaketjun kiitos Ruudun ja Komarovin. Kerman ja Vahalahti aloittakoon hyvistä näytöistä huolimatta katsomon puolella. Näkisin järkeväksi peluuttaa nimenomaan näitä tiettyjä pareja yhdessä kun tuntevat toisensa jo ennestään. Riittääkö taso sitten kansainvälisellä tasolla on eri asia. Nhl: stä kun tohon vielä saataisiin vaikka Saku Koivu, Jokiset ja Ruutu niin mahdollisuudet kultaan on olemassa!
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Todella mielenkiintoista nähdä millaisia kentällisiä näillä miehillä saadaan aikaan. Eilisessä pelissä nämä nopeat kuitit Hirsolta ja Hyvöseltä lämmittivät mieltä. Toivottavasti nähdään iloista hyökkäyspeliä myös kisoissa. Jos lähdetään ennakkoon peruuttelemaan jotain huippumaata vastaan, niin näillä pakeilla ollaan pissassa aika pahasti.

Mielenkiinnolla odotellaan kisoja.
 

Maynard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Kärpät, Newcastle United
Mielenkiintonen porukka, ja olin kyllä todella yllättynyt nimilistan nähdessäni. Hyökkäykseen nyt ei hirveästi olisi muita tarjollakaan, puolustuksessa eniten yllättivät Aallon (kätisyys varmaan iso tekijä) ja Jaakolan valinnat. Malmivaaraa minäkin odottelin mukaan, jätti pleijareissa vakuuttavan kuvan itsestään, eikä tuolla liikaa kokoa ole pakistossa. Onko liike sitten liian hidasta MM-tasolle, tästä voinee joku miestä seurannut JYP-fani kertoa enemmän. Myös Pihlmanin ja Hytösen suorat valinnat aiheuttivat hämmästystä, tuli sellane fiilis, että nyt on kyllä RD puhunu kaverinsa porukkaan. Mutta asiaa sulateltuani Hytönen hoitaa varmasti puolustavan tonttinsa Riku Hahl -maiseen tyyliin, ja Pihlman jos laitetaan Immosen vierelle, niin tuttu parivaljakko pidetään kasassa.

Eniten joukkueessa huolestuttaa jonkinmoinen johtajuuden puute, erityisesti hyökkäyksessä. Porukassa on neljä kakkossentteriä, joista erityisesti Kapanen on aina loistanut saadessaan aloittaa kisat taustalta kakkos-/kolmossentterinä, mutta ykkösketjun ja -ylivoiman pyörittäminen on hänellekin uusi testi tällä tasolla. Immosesta en usko tuohon rooliin vielä olevan, vaikka en alakaan miestä muiden tavoin pehmeäksi moittimaan. On kuitenkin kova paikka olla viimeisillä minuuteilla sitä kuuluisaa tasoitusmaalia hakemassa, ja tuosta porukasta arveluttaa kyllä, että kuka sen ratkaisevan syötön tai liikkeen tekee. Katseet kääntyvät ehkä eniten Numppaan ja S.Kapaseen, jotka lienevät porukan henkisiä johtajia. Mutta tuon kokemuksen takia toivoisin S.Koivua ja O.Jokista porukkaan, vaikka Jokista tuntuukin nyt jonkin sortin huono karma seuraavan.

Mielenkiintoiset skabat joka tapauksessa tulossa, ja mukava nähdä uusia naamoja porukassa. Nimellisesti heikoin porukka aikoihin, mutta motivaatiosta ei luulisi ainakaan jäävän kiinni. Jos joku olisi veikannut ennen kauden alkua Vahalahtea, Kermania ja Komarovia MM-porukkaan, ei luultavasti olisi moni uskonut. Ehkeivät äijät itsekään, ja sen luulis antavan potkua työntekoon.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
..Tämä Maajoukkue-osion on kyllä hauska palsta - se on muuten kiinnostava, mutta anna olla kun tulee huipputurnauksen aika niin idioottimaisen sonnan osuus lisääntyy eksponentiaalisesti. No, ei kun taas odottelemaan maajoukkue-"kannatuksen" hyökyaaltoa tänne.

Muuten kiinnostava? Sillon kun ei hirveästi keskustelua ole :)

Niin maajoukkueessa ei vaan tapahdu pitkin vuotta kovinkaan mielenkiintoista ennen arvokisoja. Kaiken maailman unkari-pelit ei jaksa vaan kiinnostaa.

Mut siinä oot kyllä oikeessa että paljon hyvää tekstiä uppoaa massan sekaan kun kaikki on samalla hiekkalaatikolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös