Mainos

MM 2009 - Kisajoukkue tällä hetkellä?

  • 479 930
  • 1 828
Tila
Viestiketju on suljettu.

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kyllä nämä ovat välikisat, vaikka sinua kuinka kiukuttaisi Sheddenin arvostelu. Sheddenin kisat olivat myös välikisat, kuten koko vuosi oli käsittämätön välivuosi. Se ei tietenkään poista sitä, että valmennus tähtää parhaaseen mahdolliseen tulokseen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Suomen tasoisen joukkueen päätavoitteen pitäisi olla MM-kisoissa. Sieltä on mahdollisuus kultaan. Olympialaisissa on jo kova suoritus päästä sijoille 4-8. Jokunen pronssi tai hopea saattaa tulla silloin tällöin riippuen kummin päin tappio ja voitto menevät, tokihan jonkin vatsataudin saattelemana saattaa kultakin joskus napsahtaa, jos sinne finaaliin saakka on päästy.
Aika lohduton kuva sulla on, kieltämättä. Suomi on ollut viimeiset parikymmentä vuotta vakavasti otettava mitaliehdokas eri turnauksissa, ja tuona aikana on tullut menestystä nimenomaan myös niissä kovissa karkeloissa. -91 CC välierät, -98 Nagano pronssi, -04 ja -06 WC ja Torino finaalit. Salt Lake Cityn olympialaisissa Suomen ykkössentteri oli pois, Selänne paloina, Kapanen sentterinä yms. Oikeastaan WC -96 on ainoa selkeä pettymys näistä kovista turnauksista. Painotan, että tämä ei tarkoita kultamitalia Suomelle Vancouverista, mutta hiukan kuitenkin kannattaa löysätä sitä pipoa.

Edelle menevät USA, Kanada, Venäjä, Tsekki, Ruotsi ja kenties Slovakiakin. Ja kun vielä joissakin kisoissa varmasti Suomi putoaa Sveitsille tai Latvialle tai ties mille Unkarille niin kyllä siinä ollaan Jalosta tai muuta päävalmentajaa hirttämässä munistaan kattoon.
Kanada ja Venäjä ovat selkeästi edellä, mutta juuri tällä hetkellä en näkisi Tshekkiä, Ruotsia ja USAa niin kovin suurina peikkoina. Muutaman vuoden sisällä kaulaa saattaa hiukan tulla, mutta en usko, että vielä Vancouverissa otetaan 5-0 pataan. Slovakia nyt ei ole lähelläkään Suomea. Muutama huippuyksilö voi tietysti turnauksessa merkitä paljon, mutta joukkueena se ei silti ole jatkuva uhka.

Suomen suurin uhka lienee se, että sitä ei ehkä enää aliarvioida jokaiseen isoon turnaukseen lähdettäessä. Pelaajamateriaali jää jälkeen varsinkin hyökkäyksen osalta muille mitaliehdokkaille, ja viime vuoden mm-välierä onkin hyvä osoitus siitä, miten Leijonille käy, kun vastaan tulee otteluun valmistautunut ja vastustajaan perehtynyt huippujengi.

Jokainen huippumaa on jossain vaiheessa kontannut pienemmilleen. Kai se on Suomellakin joskus edessä, vaikka normaalisti Leijonien suoritus on ollut aika varmaa ratkaisupeleissä heikompiaan vastaan.
 

Vietävä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KPS
Näissä välikisojen välikisoissa vaan muiden muassa N. Kapanen voisi itsensä vääntää Olympialaiskokoonpanoon. Edelle mielestäni menevät ainakin Koivu, Koivu, Jokinen ja nelosenroolissa Korpikoski, Hahl, Makkonen, Nokelainen, Heino, J-P Loikas ja Tomi Ståhlhammar pienellä varauksella.

Välikisojen välikisoissa on pelaajilla suurin paikka laittaa kaikkensa likoon. Ja olen varma että vuoden -95 välikisojen välikisojen voittajilla on hymy huulilla vieläkin muistellessaan finaalivoittoa, vaikka worldcupin ja olympialaisten sumeammat mitalit ovat varmasti urheilullisesti olleet kovempia suorituksia.

Kärjistys: Nyrkkeilijä iskee mattoon kolmen sekunnin jälkeen vastustajansa piirinmestaruuskisoissa vs. samainen nyrkkeilijä pysyy pystyssä viisi sekuntia aluemestaria vastaan. Kyllä tämä meidän nyrkkeilijämme puhuu mielummin tuosta omasta tyrmäyksestään, vaikka on saattanut otella huonommin tuossa kolmensekunnin suorituksessaan.

Näiden välikisojen välikisojen välikisojen välikisojen höntsäjoukkueen evvk-miehistöstä vain kourallinen nähdään syksyllä. Koko joukkue on kääntänyt katseensa Sveitsin MM-kisoihin, vaikka muutama tosiammattilainen onkin katsomassa tulevaa Venäjä-ottelua.

Kyllä jokainen urheilija ja valmennus- ja johtoportaan jäsen suomen jääkiekkoliiton puheenjohtajan sihteeriä myöten toivoo menestystä jokaisesta MM-ottelusta, vaikka se olisi merkityksetön.

Lisäksi Jalonen antaa jatkuvasti näyttöjä omasta osaamisestaan myös itselleen. Jos Jalonen olisi sillä mielellä, että "keskitytäämpäs nyt sitten sinne välikisojen väliin ja hoidetaan evvvvvitunvitunvittuakaank-höntsät pois jaloista", ei välttämättä tarvitsisi enää sinne päätavoitteeseen pyrkiäkään.

Sama pätee pelaajilla. Vaikea löytää urheilijaa jota urheilu ei kiinnosta, jos urheilee, edes tänä länsimaisen hapatuksen aikana.

Ihmetyttää muutenkin koko välikisan nimike. Mikä sitten on SM-liigan finaali? Tai Mestiksen? Eikö sielläkään valmentajia kiinnosta mitä joukkue tekee jos juuri on tulossa Olympialaiset joissa nähdään useimmat maailman parhaat pelaajat.

Kyllä MM-kisat vs. Olympialaiset toki tasoltaan ovat erilaisia, mutta ne pelaajat, jotka ovat MM-kisoissa, ovat siellä voittaakseen pelejä.

Nyt sitten viimeiset tekstit vielä tuosta kisajoukkueesta. Päivän selvää on, että kieltäytymisiä tulee ja tätä ilmeisesti myös tuo Tuuskikin tarkoittaa. Kaikki ei jaksa kauden jälkeen enää pelata, se on ymmärrettävää. Kuitenkin ne, jotka siellä kisoissa nähdään, niitä kiinnostaa siellä olla. Sekin on ymmärrettävää.

Nyt N. Kapanen on jäämässä(?) henkilökohtaisista syistä pois, se on ymmärrettävää. Kapasella ei kuitenkaan voi tähtäimessä olla nuo Olympialaiset, sillä ei voi olla varma kisakomennuksestaan. Eli siis tästä voidaan ajatella, että Kapanen ei ole jäämässä pois MM-turnauksesta sen takia, että se on merkityksetöntä välikisailua, vaan sen takia, että haluaisi raskaan kauden jälkeen nähdä perhettään ja viettää hieman lepopäiviä. Ja sekin on ymmärrettävää.

Edit: Hyvällä munkilla tietysti sentteritilanne on kohtuu hyvä. Mikko Koivu, N. Kapanen, Santala/Immonen, Makkonen/Hytönen.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Vielä nimimerkki Kantor:lle tähänkin ketjuun, Heinoa ei nähdä MM-kisoissa. Samalla kun uusia nimiä tuli leiritykseen niin muutama sai lähteä, näiden joukossa Henri Heino. Ehdottomasti silti yksi joukkueensa tärkeimpiä puolustavia senttereitä SM-liigassa.

Jep, tämän hoksasin itsekin. En viestilläni kuitenkaan suoranaisesti Heinoa kaivannut nelosketjun keskelle, vaan lähinnä kyseistä pelaajatyyppiä, joka on tottunut pelaamaan kyseisessä roolissa rikkovaa ja puolustusvoittoista peliä. Jarkko Ruutu esimerkkinä on mielestäni yksi maailman parhaista pelaajista neloskentän laidalle. Heinohan nyt ei tietenkään ihan samaa pelaajatyyppiä edusta, mutta kolme "Jarkko Ruutua" voisikin olla jo liian jäähyaltis paketti :)

Toivon, että ketjujen roolitukset menisivät kutakuinkin tätä "perinteistä" kaavaa käyttäen; 1.-/2. ketjuissa ratkaisupotentiaalia ja kokemusta (Peltoset & co.), 3. ketjussa nuoruutta ja energiaa (Pihlströmit & co.) ja 4. ketjussa duunareita, jotka taklaavat, karvaavat, ärsyttävät ja tekevät muutenkin sitä likaista työtä (J.Ruudut & co.). Historiahan sen jo osoittaa, että nimenomaan oikeanlaisella roolituksella ja peluutuksella niitä kisoja voitetaan, ei välttämättä pelkillä nimimiehillä. Näin äkkiseltään muistelisin, että Suomi on saavuttanut parhaimman menestyksensä MM-kisoissa silloin kun isoimmat starat NHL:stä ovat jääneet rannalle (esimerkiksi edelliset kisat Sveitsissä, jolloin kultamitali oli hyvin lähellä).
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä nämä ovat välikisat, vaikka sinua kuinka kiukuttaisi Sheddenin arvostelu. Sheddenin kisat olivat myös välikisat, kuten koko vuosi oli käsittämätön välivuosi. Se ei tietenkään poista sitä, että valmennus tähtää parhaaseen mahdolliseen tulokseen.
Puolustan Erkka Westerlundin ja Doug Sheddenin kolmen mm-mitalin sarjaa 2006-08, en ainoastaan v. 2008 saatua mm-pronssia. Luotan Jukka Jaloseen päävalmentajana, mutta hänenkin on onnistuttava tuloksellisesti päävalmentajan tehtävässään mm-kisoissa. Mitali on onnistumista Suomen maajoukkueelle, mikään muu sija ei ole onnistumista.

Ei nämä ole mitkään välikisat, vaikka kuinka haluaisit puolustella Jukka Jalosen mahdollista floppaamista Sveitsin mm-kisoissa päävalmentajana eli sitä, että Suomen neljän suoran mitalin ketju mm- ja olympiakisoissa mahdollisesti katkeaa. Suomi voiti ainoan mm-kultansa, kun NHL:sä oli ollut lakko kaudella 94-95 ja kevään mm-kisoihin ei silloin päässyt oikeastaan ollenkaan NHL-pelaajia. Ne olivat tietyssä mielessä "välikisat", mutta eipä se tosiasia Suomen joukkueen mm-juhlia aluksi Tukholmassa, sitten Helsingin Kauppatorilla ja lopuksi ympäri Suomea paljon haitannut tai hidastunut. Sinä nimimerkki "tuuski" et arvosta nähtävästi mm-kisoja ollenkaan ja siihen sinulla on henkilökohtaisesti oikeus. Pidä mielipiteesi, mutta ei se tee jääkiekon mm-kisoista Sveitsissä mitään "hälläväliä" mm-kekkereitä. Nämä ovat ihan normaalit mm-kisat ja ne pelataan aivan riittävän korkeatasoisilla joukkueilla, vaikka NHL:n loppupelit ovat samaan aikaan käynnissä. Samalla logiikalla nuorten mm-kisat ovat aina välikisoja, koska NHL pitää peleissään parhaat alle 20v-pelaajat vuoden vaihteessa.

Lisäksi mm-kisat ovat väärä paikka kehittää maajoukkueen peliä jonkun pelin evoluution nimissä. Mm-kisoissa tehdään tulosta joukkueelle nopeasti opetetulla pelitavalla, koska n. puolet joukkueesta saapuu vasta kisojen alla mm-joukkueen käyttöön.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Suomalaisilla on kyllä vähättelevä luonne. Yleensä ollaan sitä mieltä, että meillä on paska sarja ja meitä parempia maajoukkueita on ainakin 5 kappaleetta. Kuitenkin ollaan oltu melko säännöllisesti mitaleilla MM-kisoissa, jolloin sitten vedotaankin siihen, että ne onkin vain "hälläväliä-pikkukisoja", jotka ei kiinnosta ketään. Sitten jos joku ottaa esille vähintäänkin kohtuullisen menestyksen viimeisimmissä Olympialaisissa tai WC-turnajaisissa, vedotaan joko hyvään säkään tai vastustajan epäonneen, mutta ei kuitenkaan koskaan Suomen hyvyyteen. Olenko väärässä jos väitän, että tällaista ilmiötä esiintyy vain Suomessa?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Olenko väärässä jos väitän, että tällaista ilmiötä esiintyy vain Suomessa?
En tiedä, mutta aika rasittava ilmiö se on. Tietysti on hyvä tajuta realiteetit ja hahmotella tavoiteita sen mukaan, mutta on hyvä muistaa juuri tuo mainitsemasi asia, johonka itsekin edellä viittasin, että aika hyvin noissa kovissa turnauksissa on neljän sakkiin Suomi tiensä raivannut. Ei se mene enää tuurin piikkiin, vaan kyllä täälläkin on jotain tehty oikein ja on ollut jokunen pelaaja, joka on osannut tehdä muutakin vetää haalarit niskaan. Ei se tarkoita, etteikö kehitettävää ole, mutta voi kai sitä terveellä tavalla olla ylpeäkin näistä saavutuksista.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Mitali on onnistumista Suomen maajoukkueelle, mikään muu sija ei ole onnistumista.

Sinä nimimerkki "tuuski" et arvosta nähtävästi mm-kisoja ollenkaan ja siihen sinulla on henkilökohtaisesti oikeus.
Kyllä, pidän kaikkia MM-kisoja välikisoina, joissa menestymisellä ei ole juuri mitään merkitystä. Itse asiassa nykymuodon MM-kisat mielestäni tekevät vain hallaa jääkiekolle lajina ainakin sen ”suurmaissa”, johon Suomikin kuuluu. Kisoilla on vain suuntaa antava merkitys maiden voimasuhteissa, koska kaikkia parhaita ei saada kisoihin. Kisojen funktio on kerätä jääkiekkoliitolle massia ja antaa suomalaisille aina kelpaavan tekosyyn dokata. Kisojen arvoa tulisi nostaa pitämällä niitä harvemmin, mutta sekin on turhaa, koska Olympialaiset tätä nykyä ajavat sen asian. Näin ollen pidän MM-kultaa himpun kovempana juttuna kuin EHT:n voittoa (palkitaanko siitä vielä jotenkin?), en juuri muuna.

Tavoitteet asetan, kuten jokainen rationaalisesti ajatteleva yksilö, käytössä olevan materiaalin mukaan (ml. valmennus). Näihin kisoihin en aseta sellaista, koska en jaksa perehtyä muiden joukkueiden materiaaleihin. Tällä hetkellä näyttäisi pahasti siltä, että Suomi antaa senttereissä aika paljon tasoitusta. Noin kymmenen parasta sentteriä kun on jäämässä kisoista pois (pl. Kapanen).
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Suomi on ainoa maajoukkue, joka on voittanut neljän mitalin sarjan alkaen Torinosta 2006, vaikka kultaa ei tullutkaan. Jukka Jalosella on iso vastuu jatkaa mitaliputkea ja hän jatkaa mitalin voittaneiden päävalmentajien sarjaa, joka on jatkunut jo yli 20 vuotta, jos voittaa Suomen kanssa mitalin nyt keväällä 2009 Sveitsin mm-kisoista tai kauden 09-10 olympia- tai mm-kisoista.

Pentti Matikainen 1987-93, olympiahopeaa 1988, Kanada Cup pronssia 1991, mm-hopeaa 1992
Curt Lindström 1993-97, olympiapronssia 1994, mm-hopeaa 1994, mm-kultaa 1995
Hannu Aravirta 1997-2003, olympiapronssia 1998, mm-hopeaa 1998, mm-hopeaa 1999, mm-pronssia 2000, mm-hopeaa 2001
Raimo Summanen 2003-lokakuu 2004, World Cup hopeaa 2004
Erkka Westerlund lokakuu 2004-2007, olympiahopeaa 2006, mm-pronssia 2006, mm-hopeaa 2007
Doug Shedden 2007-2008, mm-pronssia 2008
Jukka Jalonen 2008-,

6 päävalmentajaa ja 16 mitalia isoista kisoista vuosina 1987-2008. Nyt toivotaan jatkoa Jukka Jalonen päävalmentajana. Jos Jukka Jalonen ei voita yhtään mitalia 2008-10, niin hän on ensimmäinen päävalmentaja yli 20 vuoteen, joka ei voita Suomen maajoukkueeen kanssa mitalia, suosittelen suhtautumaan myös kevään 2009 mm-kisoihin ihan tosissaan.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kovasti se täälläkin ääni muuttuu kellossa, kun oma suosikkivalmentaja ei ole puikoissa. Sheddenin valinnan aikoihin joku laski Suomen sijoitusten keskiarvoa jollain ajanjaksolla, joka taisi olla jotain viiidennen tilan paikkeilla ja oli sitä mieltä, että Shedden on onnistunut, jos menestyy tuota paremmin. En ottanut silloin kantaa, vaan totesin, että valinta oli vitsi, eikä sitä tulos muuta mihinkään suuntaan. Jalosen valinta oli perusteltu, eikä sitäkään muuta näiden höntsien tulos. Floppi vai ei, sitä voi jokainen spekuloida tykönään omilla mittareillaan. Minulle se mittari on ensi vuoden Olympialaiset.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei Shedden ollut koskaan minun suosikkivalmentajani päävalmentajaksi. Olisin toivonut, että kausi 07-08 olisi menty parivaljakolla Westerlund/Jalonen ja suomalainen päävalmentajatyö olisi saanut sujuvan jatkeen. Erkka Westerlund saatiin kyllästymään päävalmentajan työhön jo keväällä 2006, syitä en jaksa kertailla ja sitä prosessia, joka nosti Sheddenin yhdeksi kaudeksi päävalmentajaksi. Nyt on Jukka Jalosella näytön hetki, jo keväällä 2009 Sveitsin mm-kisoissa. Ei ole olemassa mitään mm-välikisoja, muualla kuin jatkoajan virtuaalikirjoittelussa.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En tiedä, mutta aika rasittava ilmiö se on. Tietysti on hyvä tajuta realiteetit ja hahmotella tavoiteita sen mukaan, mutta on hyvä muistaa juuri tuo mainitsemasi asia, johonka itsekin edellä viittasin, että aika hyvin noissa kovissa turnauksissa on neljän sakkiin Suomi tiensä raivannut. Ei se mene enää tuurin piikkiin, vaan kyllä täälläkin on jotain tehty oikein ja on ollut jokunen pelaaja, joka on osannut tehdä muutakin vetää haalarit niskaan. Ei se tarkoita, etteikö kehitettävää ole, mutta voi kai sitä terveellä tavalla olla ylpeäkin näistä saavutuksista.

Nimenomaan! Tottakai realisti saa ja kannattaakin olla, mutta kyllä mielestäni terveeseen urheilukulttuuriin kuuluu omien kehuminen ja tietynlainen ylpeys joukkueesta sen jatkuvan dissaamisen ja aliarvioimisen sijaan. Sama se mitä mieltä jotkut ovat näistä "hälläväliä"-turnajaisista, mutta kyllä itse saan ainakin melko hyviä säväreitä silloin kun Suomi pärjää. Ja tekeekö se turnauksesta muutenkaan NIIN paljoa vähäpätöisemmän, että noin puolet NHL-pelaajista eivät voi ottaa osuutta kisoihin?
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Nyt mä sen tajusin. Joku pelaaja, joka on todella hyvä alivoimalla sekä omassa päässä, pistää kroppaa likoon uskomattomalla tavalla, ei tosiaankaan jää nopeudessa jälkeen yhtään kenellekään, osaa ärsyttämisen jalon taidon...

En ole ärsyttämisen jalosta taidosta kirjoittanut, mutta luulisi Corsoa vituttavan, kun mies pohkeissa on kiinni. Tiedä sitten.
 
Näissä välikisojen välikisoissa vaan muiden muassa N. Kapanen voisi itsensä vääntää Olympialaiskokoonpanoon. Edelle mielestäni menevät ainakin Koivu, Koivu, Jokinen ja nelosenroolissa Korpikoski, Hahl, Makkonen, Nokelainen, Heino, J-P Loikas ja Tomi Ståhlhammar pienellä varauksella.

Mitä sieniä olet nauttinut? Kirjoitat hyvin ja paljon asiaa, joten en osaa ottaa minkäänlaista huumoriaspektia mukaan kirjoituksiisi. Siksi minun onkin pakko kysyä oletko tosissasi noiden Heinon, Loikaksen ja Ståhlhammarin kohdalla? Puhutaan kuitenkin Olympialaisista, kisoista, joihin maailman parhaat kiekkoilijat kutsutaan. Kaikella kunnioituksella noita edellämainittuja kohtaan, ei potku ihan riitä noin isoissa ympyröissä, vaikka SM-liigassa varmasti hienosti hoitavatkin tonttinsa. Mihin muuten unohdit Tapio Laakson, Tommi Paakkolanvaaran, Ville Kohon, Joni Töykkälän, Matti Kuparisen, Tero Koposen, Tomi Sallisen....ainiin ja Toni Sihvosen?
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Ilta-Sanomat uutisoi, että Kontiola ja Wirtanen liittyvät mukaan Anaheimin ryhmään: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1674798
Onko tämä nyt se sama uutinen kun eilen, vai onko tämä varmistus siitä, että kumpaakaan heistä ei ennen Anaheimin putoamista mukana kisoissa nähdä ?
Tavallaan ei pitäisi edes kommentoida, koska en osaa tähän satavarmasti oikein vastata, mutta kuvittelisin kyllä, että kyseessä on se sama uutinen. En ole varma miten nuo NHL:n rosterikuviot playoffsien aikana menevät, mutta kuulostaisi kyllä perin kummalliselta, jos siellä saisi rosterissa roikuttaa jotain yli 30:ntä ukkoa, ihan "kaiken varalta" vaan. Voin kyllä olla väärässäkin, korjatkaa joku jos näin on. Mutta veikkaisin kyllä, että joku päätös Kontiolan ja Wirtasen suhteen Anaheimin on tehtävä. Että joko nostetaan ihan kunnolla kokoonpanoon tai sitten annetaan liittyä maajoukkueen mukaan.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
MM-kisoista ei ole ns. yleistä ketjua, mutta kysytään nyt sitten täällä. Minulle aiheuttaa pientä epäselvyyttä nämä säännöt, miten paljon pelaajia pitää vähintään tai saa enintään rekisteröidä. Alkusarjan alkaessa joukkueen on nimettävä pöytäkirjaan vähintään 2+15 pelaajaa? Onko alkusarjan loppuun mennessä, toisin sanoen kolmanteen otteluun, leimattava 3+20 pelaajan passit? Saako jatkosarjaan lisätä kaksi vai kolme uutta pelaajaa? Sen olen ymmärtänyt, että rekisteröidyn pelaajan täytyy olla pelipaikkakunnalla vähintään kahta tuntia ennen ottelun alkua, jotta hänet voidaan virallisesti rekisteröidä mukaan. Voisiko joku ystävällinen henkilö selventää tätä asiaa minulle. Kiitos.
 

maniakos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä oliko tämä tiedossa, mutta itselleni ainakin uutta tietoa: Ville Peltosen pikkusormi näkyy olevan murtunut, joten jälleen yhden pelaajan osallistuminen vaarassa. Viime kisoissa oli kyllä muistaakseni niin flegmaattinen, että niiden näyttöjen perusteella en paljoakaan kaipaisi. Hyvä kausi kuitenkin takana, joten toivottavasti Ville nähdään kisoissa.

Lähde tuohon loukkaantumiseen: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/nhl/1674830
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Alkusarjan alkaessa joukkueen on nimettävä pöytäkirjaan vähintään 2+15 pelaajaa? Onko alkusarjan loppuun mennessä, toisin sanoen kolmanteen otteluun, leimattava 3+20 pelaajan passit?


Ei ole pakko leimata 3+20 missään vaiheessa.

Yksinkertaitetusti sääntö on: 2+15 on minimi alusta loppuun ja 3+20 on maksimi alkusarjan ja sen jälkeen maksimi on yhteensä 25 (5+20, 4+21 tai 3+22). Pelaajia ei saa kuitenkaan vaihtaa, eli pelaaja joka kerran ilmoitetaan joukkueeseen on loppuun asti mukana. Yhteen otteluun voidaan kuitenkin nimetä 2+20 pelaajaa alusta loppuun. (3.maalivahti voidaan loukkaantumistapauksissa myös hälyttää mukaan kesken pelin katsomosta)
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
En ole varma miten nuo NHL:n rosterikuviot playoffsien aikana menevät, mutta kuulostaisi kyllä perin kummalliselta, jos siellä saisi rosterissa roikuttaa jotain yli 30:ntä ukkoa, ihan "kaiken varalta" vaan. Voin kyllä olla väärässäkin, korjatkaa joku jos näin on. Mutta veikkaisin kyllä, että joku päätös Kontiolan ja Wirtasen suhteen Anaheimin on tehtävä.

Itse olen ymmärtänyt, että playoffien aikana voi pitää ylhäällä lähes rajattomasti pelaajia. Yleensä joukkueet, joiden AHL-tiimit ovat jo tippuneet, nostavat reilusti noita kavereita ylös. Tosin NHL-säännöistä en löytänyt mitään kohtaa mikä tämän varmistaisi. Joten tämänkin saa korjata jos löytyy tietoa.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Tavallaan ei pitäisi edes kommentoida, koska en osaa tähän satavarmasti oikein vastata, mutta kuvittelisin kyllä, että kyseessä on se sama uutinen. En ole varma miten nuo NHL:n rosterikuviot playoffsien aikana menevät, mutta kuulostaisi kyllä perin kummalliselta, jos siellä saisi rosterissa roikuttaa jotain yli 30:ntä ukkoa, ihan "kaiken varalta" vaan.

Tähän Mr. Smith jo kommentoi juuri, mutta NHL:ssä pelaajasopimukset koskevat ainoastaan runkosarjaa, playoffeista ei makseta palkkaa, eikä playoffeissa näin ollen ole palkkakattoakaan. Ainakaan palkkakatto ei ole siis este koko farmijoukkueen nostamisessa ylös, en ole varma onko tässä muita rajoituksia mutta käsittääkseni joukkueet voivat ainakin "varapelaajien" kisoihin lähdön evätä halutessaan. Näin ollen ainakaan Leinoa ei tulla näkemään kisoissa, koska Detroit haluaa pitää hänet reservissä satavarmasti.
 

zucchini

Jäsen
Ainakaan palkkakatto ei ole siis este koko farmijoukkueen nostamisessa ylös, en ole varma onko tässä muita rajoituksia mutta käsittääkseni joukkueet voivat ainakin "varapelaajien" kisoihin lähdön evätä halutessaan. Näin ollen ainakaan Leinoa ei tulla näkemään kisoissa, koska Detroit haluaa pitää hänet reservissä satavarmasti.

Itsekin olen siinä käsityksessä, että NHL-joukkue voi pitää lähes rajattoman määrän pelaajia ylhäällä sen varalta, että joku vakikokoonpanosta loukkaantuu. Tietysti jos farmijoukkue jatkaa pelejään, pelaajat pelaa siellä, mutta jos farmijoukkue tippuu tai ei ole päässyt playoffeihin, ottaa NHL-joukkue varapelaajia pitämään kuntoa yllä. On sitten helpompi ottaa joukkueeseen, kun on samalla paikkakunnalla/maanosassa. Ja Leino jatkaa ainakin Grand Rapidsissa playoffeja ellei sitten nosteta jo muuten Detroitin puolelle.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Joo, eli olin sitten juuri täysin väärässä :). Tarkemmin kun mietin, niin olen kyllä itsekin tuosta jostain lukenut, että playoffeissa ei palkkaa maksella. Joten varmasti se menee juuri noin. Vähän hölmöä se mun mielestä silti, jos siellä jotain 6 ketjua jätkiä notkuu hallilla, kun pitäisi keskittyä Stanleyn voittamiseen. No ehkä nämä jämäjätkät eivät ole missään tekemisissä änärijätkien kanssa, vaan käyvät vetämässä omia jäitään sitten muina aikoina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös