Mainos

MM 2009 - Kisajoukkue tällä hetkellä?

  • 479 950
  • 1 828
Tila
Viestiketju on suljettu.

Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minne on näistä spekulaatioista unohtunut Ruotsin playoffien tämän hetken paras suomalainen pistemies ja kokenut maajoukkuemies Tomi Kallio? Ei sillä, että minä häntä joukkueeseen kaipaisin, mutta eikö tosiaan kukaan kaipaa?

NHL-sato hyökkäyspäähän näyttää olevan aika heikko: ehkä esimerkiksi vain Miettinen MIN ja Peltonen FLA. Retorinen kysymys: hyökkäävän kakkosketjun laitaan Toni Koivisto vai Tomi Kallio?
Vaikka et retoriseen kysymykseen vastausta odottaisikaan, niin otetanpa kantaa. Vastuashan toki lienee valtaosalla sama, eli Toni Koivisto. Vaikka suosikkijoukkueissa lukee "Frölunda (#71)", niin ei tähän voi sanoa kuin Koivisto.

Muutama sana Kalliosta. Tomi pelasi kymmenet MM-kisat putkeen vaihtelevalla menestyksellä. Etenkin vuosituhannen alussa hän oli Suomen joukkueen tärkeimpiä pelaajia kisoista toiseen. Fakta on kuitenkin se, että valitettavasti Kallion maajoukkueaika on jo mennyt ohi vaikka iän puolesta hän voisi pelata vielä vuosia huipputasolla. Kallio pelaa ailahtelevasti ja nykyään peliin on ilmestynyt ajoittainen flegmaattisuus. Parhaimpana päivänä hän olisi heittämällä MM-tason kaveri, mutta niitä päiviä tulee nykyisin yhä harvemmin. Silti nämä jo vuosia jatkuneet "Kallio pääsi MM-kisoihin vain saunakaveri-statuksella!" ja "Kallio on ollut aina MM-kisajoukkueen luuseri!" -puheet ovat täyttä paskaa.

Pelityyliltään Koivisto on hyvin samanlainen kuin Kallio. Nopea laituri, joka tarvitsee hyvän ja syöttelevän sentterin noustakseen esille. Eesimerkiksi Kallio pelaa hyvin Pirneksen kanssa ja Koivisto Viuhkolan. Kolmaskin yhteinen tekijä on maalipaikkojen suuri määrä ja myöskin niiden liika tuhlaaminen.

Koivisto on mennyt paljon eteenpäin ja on nykyään monipuolisempi kuin Kallio. Koivisto pystyy myös tarvittaessa pelaamaan muutakin roolia kuin sitä maalintekijän tonttia. Koivisto on muutenkin katsomaton kortti MM-areenoilla toisin kuin Kallio, joka on jo nähty. Lisäksi Koiviston ura on vahvassa nosteessa, ja Kallion ura lievässä laskussa. Lisätään vielä tähän tämän kauden otteet. Koivisto teki 58 ottelussa 62 pistettä ja Kallio 55 ottelussa 34. Vaikka Kallio on ollut pleijareissa runkosarjaa huomattavasti tehokkaampi, se tuskin riittää kisakoneeseen.

Mutta jos minä kasaisin MM-joukkuetta niin kyllä se Kallio (ja Pirnes) siellä olisi. Toisaalta se voisi olla yksi syy, miksi joukkue tippuisi Ruotsille puolivälierissä. Näin ehkä on aika siirtyä eteenpäin!
 

jja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Wild #9
Koivisto on mennyt paljon eteenpäin ja on nykyään monipuolisempi kuin Kallio. Koivisto pystyy myös tarvittaessa pelaamaan muutakin roolia kuin sitä maalintekijän tonttia. Koivisto on muutenkin katsomaton kortti MM-areenoilla toisin kuin Kallio, joka on jo nähty. Lisäksi Koiviston ura on vahvassa nosteessa, ja Kallion ura lievässä laskussa. Lisätään vielä tähän tämän kauden otteet. Koivisto teki 58 ottelussa 62 pistettä ja Kallio 55 ottelussa 34. Vaikka Kallio on ollut pleijareissa runkosarjaa huomattavasti tehokkaampi, se tuskin riittää kisakoneeseen.
Itse voisin valita Koiviston kisajoukkueeseen. Ihan senkin vuoksi, että jotain uuttakin joskus voisi kokeilla, mutta myös siksi, että mies on kotimaisen liigan parhaimpia viimeistelijöitä. Siitä tosin ei ole näyttöä, mihin se riittäisi mm-tasolla.

Pakiston osalta ihmettelen hieman samaa kuin muutkin: Missä Jokelan Mikko? Lehtosen Mikon kauden sujumisesta en hirveästi tiedä, mutta jostain ihmeen syystä tuntuu hyvältä nähdä hänet ainakin nyt 1. leiriryhmässä.

Maalivahtiosastolle toivon Minnesotan todennäköisen poffeista putoamisen jälkeen NB:ä. (Vielä enemmän toki samalla toivoisin, että M. Koivu olisi pelikunnossa kisojen aikaan.)
 
Itse voisin valita Koiviston kisajoukkueeseen. Ihan senkin vuoksi, että jotain uuttakin joskus voisi kokeilla, mutta myös siksi, että mies on kotimaisen liigan parhaimpia viimeistelijöitä. Siitä tosin ei ole näyttöä, mihin se riittäisi mm-tasolla.

Puhutko nyt aivan varmasti Toni Koivistosta? Kaukana on nimittäin tuosta tittelistä. Paikkoja on niin helekutista ja välillä ei osu edes tyhjään maaliin. Mitä sai EHT:lläkään aikaan, ei mitään? Ehkä varamiehenä menisi, mutta ihme jos mahtuisi kiekolliseen ketjuun.

En ottaisi kumpaakaan, mutta jos Koivisto ja Kallio ovat vaihtoehtoja niin mielummin sitten se Koivisto. Vaihtelun takia kuten ylempänä mainittiinkin.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kallio pelaa Frölundassa vielä pleijareita, kuten myös Voutilainen HV-71. Nämä pelaajat ovat yhä mahdollisia A-maajoukkueeseen. Tällä hetkellä eurooppalainen maajoukkuerunko näyttää seuraavalta oman rankijärjestykseni mukaan:

Mv: -
P: Nummelin, Niskala, Seikola, Lehtonen, Luoma ja Saravo.
S: N.Kapanen, Pirnes, Hahl ja Immonen.
L: S. Kapanen, Pyörälä, Hentunen, Koivisto, Voutilainen ja Kallio.

Maalivahteja en ottaisi Euroopasta lainkaan. NHL:ssä on niin tasokas kaarti, eikä hyviä nuoria vahtejakaan ole kotimaassa, joten siksi valitsisin näin.
Puolustajista saattaa tulla pula MM-kisoihin (taas). Alunperinhän Euroopassa oli niin hyvä pakisto, että sillä voisi kepeästi mennä MM-kisoihin ilman yhtään änäripelaajaa. Mutta kun eri syistä Niinimaa, Niemi, Berg ja Jokela ovat poissa, on yhtäkkiä puolustajapula uhkaamassa. Seikola toki voisi olla uusi nimi MM-tasolle. NHL/AHL-vahvistuksia kuitenkin kaivataan ainakin kaksi.

Hyökkääjien suhteen tilanne ei ole kovin paljoa valoisampi. Kovin ukottunut osasto meillä tuntuu olevan. Osasyynä on se, ettei nuoria pelaajia ajeta järkevästi sisään A-maajoukkueeseen. Joka tapauksessa, sentteriosasto kaipaisi kipeästi M. Koivua ja ehkä toistakin sentteriä rapakon takaa. Kontiolaa kannattaa seurata tarkasti.
Laitahyökkääjien tilanne ei ole sen parempi. Jos mahdollista, olisi erittäin kiintoisaa nähdä Osala, Lehtonen ja Joensuu MM-kisoissa. Saisi tämä ikäloppu maajoukkuekin viimein hiukan tuoreita jalkoja mukaan. Euroopan nimistä kun paras on Sami Kapanen, 36. Voutilainen olisi ainakin uusi nimi maajoukkueessa, kuten myös Koivisto, mutta eri asia on, riittäisivätkö heidän taitonsa kahteen ensimmäiseen ketjuun. Kallio on ollut Ruotsin poffeissa hyvä, mutta riittääkö kipinä enää MM-kisoihin. Ja vaikka riittäisikin, kannattaisiko maajoukkuetta rakentaa jo 2010-luvulle: näistä kisoista kun selvästi näyttää tulevan välikisat, Vancouveria odotellessa.
 

Fordél

Jäsen
Täällä joku peräänkuulutti kovempaa roolitusta ja olen ihan samaa mieltä. Itse nostan edelleen esille sen, että maajoukkue tarvitsee oikeasti yhden selkeän energiakentän (kolmoskenttä), joka pelaa ennakkoluulotonta, taklaavaa ja hyvin liikkuvaa peliä vastustajan alempia kenttiä vastaan. Tällainen kenttä sytyttää koko joukkueen taistelemaan ja aikanaan tätä hommaa hoiti yksinään Pihlström. Nyt voitaisiin kasata kokonainen kenttä tähän hommaan. Nämä kalliot ja kumppanit ovat kyllä turvallisia valintoja alempiinkin kenttiin, mutta heillä on ollut jo näyttöpaikat eikä sitä kirkkainta mitalia ole tullut. Kahteen ensimmäiseen kenttään taas taso ei riitä kun NHL-miehet ovat mukana. Nyt olisi siis mun mielestä aika kokeilla jotain uutta.

Kolmonen voisi olla hyvin muodossa:

3. Bergenheim - Nokelainen/(Pirnes) - Osala/Joensuu/Pihlström

Nelonen sitten selkeästi kokeneempi puolustavakenttä, jonka voi heittää jäälle alivoimalla, maalinjälkeisissä vaihdoissa, erien lopussa varmistelemaan johtoa jne.

4. Ruutu - Hahl - Hentunen/Pyörälä ja miksei vaikka Ruutu - Hahl - Komarov:)
 

aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Mielestäni Jyppi-pakeista Vaaroja eli Malmivaaraa ja Välivaaraa voisi hyvin ajatella kisajoukkueeseen. Välivaara tosin taitaa olla loukkaantunut...

Pesevät mennen tullen ainakin Luoman, Mäntylän ja Bärin.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes
Mielestäni Jyppi-pakeista Vaaroja eli Malmivaaraa ja Välivaaraa voisi hyvin ajatella kisajoukkueeseen. Välivaara tosin taitaa olla loukkaantunut...

Pesevät mennen tullen ainakin Luoman, Mäntylän ja Bärin.

Bärin ainakin, mutta eivät mitenkään Luomaa tai Mäntylää. ei lähelläkään.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Ei nyt jaksa lueskella ketjun aikaisempia viestejä, mutta eikai Pekka Sarajevoa ja Aki "turisti" Bergiä ole yhdistetty maajoukkueen kokoonpanoihin? Virhehän olisi yhtä suuri kuin se, että olisi sodan aikaan pestattu veli venäläisiä Suomen armeijaan.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ei nyt jaksa lueskella ketjun aikaisempia viestejä, mutta eikai Pekka Sarajevoa ja Aki "turisti" Bergiä ole yhdistetty maajoukkueen kokoonpanoihin? Virhehän olisi yhtä suuri kuin se, että olisi sodan aikaan pestattu veli venäläisiä Suomen armeijaan.

Lueskele vähän lyhyempää ketjua, eli Suomen varmistuneita MM-leirimiehityksiä ja harjoituspelejä käsittelevää ketjua:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=43783

Sieltä(kin) havaitset näppärästi, että Pekka Saravo on mukana maajoukkueen ensimmäisellä MM-leirillä ja pelaa Unkaria vastaan. Jukka Jalosen mukaan jokaisella mukana olevalla pelaajalla on periaatteessa mahdollisuus myös kisoihin. Vaikka ensikertalaiset tuskin kisoihin heti pääsevät, niin vanhana MM-kisakävijänä Saravo voi hyvin päästäkin, varsinkin kun Suomen pakkitilanne ei ole ainakaan toistaiseksi mitenkään ihmeellinen.

Bergiä ei leirillä ole, joten hänen osallistumistaan kisoihin ei tarvitse pelätä.
 

R-G-P

Jäsen
Eräs nimi joka ei juurikaan ole tässä ketjussa ollut esillä on sm-liigan pistepörssin voittaja kaudelta 2005-2006 (oliko myös maalikuningas?) eli Tony Salmelainen. Miestähän ehdoteltiin kyseisellä kaudella mustana hevosena jopa Torinon koneeseen vaikkei sinne lopulta päässytkään. Tällä kaudella on vetänyt Sveitsin liigassa piste per peli -tahtia mutta kaikkeahan ei voi tilastoista kyllä päätellä. Osaako joku Sveitsin liigaa enemmän seurannut kertoa onko ollut niin hyvä kuin tilastot kertovat? Toisi ainakin vauhtia ja jalkanopeutta joukkueeseen, joten miksi ei vaikkapa kolmosketjuun vipeltämään.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itsekin olen toivonut Salmelaista MM-kisoihin. Häntä ei kuitenkaan ole nähty maajoukkueessa MM-2007 -kisojen jälkeen, josta hän lähti pois jo ennen kuin kisat ehtivät edes alkaa roolin jäätyä hyvin pieneksi. Tuskinpa Salmelaista tänäkään keväänä nähdään kisoissa, kun Jalonen ei kerran valinnut häntä ensimmäiseen MM-leiriryhmään, vaikka Salmelaisen edustama Servette putosi jo puolivälierissä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kaiken kaikkiaan todellinen turistijoukkue suomella kasassa.

Tämä on odotettua tässä vaiheessa, mutta itse olen todella tyytyväinen Jalosen valintoihin, ettei napsinut normaaliintapaan kaikenmaailman kimmokuhtia vaan otti jätkiä jotka pelasi hyvin loppukaudesta. Käytännössä ainoastaan Miikka Männikkö puuttuu pakasta joka olisi tuohon leiriin ansainnut paikkansa.

Hirsoa ja Makkosta on mukava nähdä leirillä, koska miehet pelasivat loistavan kauden ja ainakin SM-liigan näytöillä antoivat tasaiset näytöt esimerkiksi Jarkko Immosen ja Jari Viuhkolan kanssa. Taistelu tulee olemaan kova sentteririntamalla ja ainoastaan N.Kapanen voi olla tässä vaiheessa varma paikastaan joukkueessa. Vahva tunne myös, että Hahl ja Hytönen ovat kisakoneessa mukana. Mikä on Pirneksen tilanne, kun ei ole leiriryhmässä mukana?

Itse valitsisin sentterit tästä porukasta:

N.Kapanen
Pirnes (?)
Immonen
Viuhkola
Hirso
Makkonen
Hahl
Hytönen

NHL:ästä tällä tuloksella olisi tarjolla nuorempi Koivu ja Nokelainen, mutta taistelu on niin tiukkaa viivalla, että turhaa spekuloida noitten kohdalla vielä.

Laitureissa tosiaan Pyörälä voi käytännössä olla varma kisapaikastaan, koska NHL:stä ei ole paljon jätkiä tulossa. Hyvösestä itse en ainakaan ole kuullut Venäjälle siirtymisen jälkeen, joten sieltäkin nähdään nykykunto. Ruotsin puolella playoffeja vielä pelaa mahdollisista kisapelaajista käytännössä ainoastaan Voutilainen. Jännä nähdä tuleeko Somervuori Jalosen alaisuuteen taas. SM-liigasta kisapaikassa on kiinni kunnossa ollessaan S.Kapanen ja N.Kapasen tavoin paikastaan varma voi olla Hentunen. Pihlman ja Koivisto roikkuvat myös aika myöhään ryhmässä mukana, jollei jopa pääse itse kisoihin. Lammassaari, Kuusela ja Virtanen on myös kokeilemisen arvoisia. NHL:ästä tarjolla on Hagman, Bergenheim ja en millään jaksa uskoa Dallasin nousua enää playoffeihin, joten Lehtinen on myös käytettävissä. Toki en taaskaan usko Jeren tuloa kisoihin ennen kuin se on varmaa ja sen kuulee miehen omasta suusta.

Playoffien hollilla on myös Miettinen, Selänne, Pihlström ja Peltonen.

Puolustajista Nummelinin kisapaikka ei varmasti kenellekkään tule yllätyksenä, mutta uskon, että tästä porukasta jo 3-4 pakkia nähdään kisoissa. Numpan lisäksi Seikola, Lehtonen, Mäenpää ja Aalto on varmasti loppuun asti mukana taistelemasta paikoista. Laatikainen Färjestadista, Niskala Frölundasta ja Luoma HV71 myös kisoihin mukaan.

NHL:ästä Buffalon tippuminen ja Lydmanin tulo kisoihin olisi omasta mielestäni pienehkö lottovoitto ja todella suuri vahvistus Suomelle. Salmela on myös tarjolla kisoihin ja ehdottomasti tuohon porukkaan myös mahtuu. Ville Koistinen tuohon kolmikkoon ja siinä alkaa olemaan Suomen tulevat NHL-vahvistukset, koska muut jatkavat pelejään.

Maalivahtitilanne on jällein kerran mielenkiintoinen ja kuten Tinke-80 voisi jopa perustaa oman ketjun tuolle osastolle. Riksman on kunnossa ollessaan erittäin vahva ehdokas Sveitsiin. Muita ehdokkaita Euroopasta en laske mukaan.

NHL:ästä varmasti tarjolla on Lehtonen ja Rämö, sekä Bäckströmillä jatkuu vielä elämästä ja kuolemasta.

Tällä sekavalla viestillä näkisin joukkueen joka tulee Euroopasta ja varmasti NHL:ästä tippuneista tämmöisenä:

S.Kapanen - N.Kapanen - Hentunen
Voutilainen - Immonen - Hagman
Pyörälä - Pirnes - Hyvönen
Bergenheim - Hahl - Hytönen

Nummelin - Salmela
Niskala - Laatikainen
Seikola - Luoma
Lehtonen

Lehtonen
Riksman
Rämö

Huh tulipa mielenkiintoinen porukka.

Koitetaan sitten parhaalla mahdollisella jos NHL-tilanne käy suotuisaksi:

Miettinen - Koivu - Hagman
S.Kapanen - N.Kapanen - Hentunen
Pyörälä - Pirnes - Pihlström
Bergenheim - Hahl - Peltonen

Nummelin - Lydman
Koistinen - Salmela
Niskala - Laatikainen
Seikola - Luoma

Bäckström
Lehtonen
Riksman
 

R-G-P

Jäsen
Nummelin - Lydman
Koistinen - Salmela
Niskala - Laatikainen
Seikola - Luoma

Näyttää aika hasardilta. Lydmania lukuunottamatta jokainen näistä on ainakin jossain määrin ns. hyökkäävä pakki. Ykköspari on hyvä, suorastaan loistava mutta muita en ihan purematta niele. Salmelan ottaisin mukaan mutta Koistinen on vähän kysymysmerkki. Saanut Nashvillessä hyvin vaihtelevasti peliaikaa, pelannut välillä hyökkääjänä nelosketjussa ja muuten lähinnä ylivoimaa. Ilman tehoja. Ja yv-erikoismiehiä meiltä löytyy tarpeeksi muutenkin. Laatikaisesta en tiedä miten pelannut elitserienissä tällä kaudella mutta onko vähän turhan pehmeä hyökkäävän Niskalan parina? Oli kyllä Bluesissa erinomainen yleispakki. Neljättä pakkiparia JJ ei luultavasti edes pidä mutta Seikolan voisi seiskapakiksi ottaa ja ylivoimaan kun rightin pakki kerran on. Toinen right Jokela taas pitäisi olla kolmosparissa varmistavana puolena. Miksei myös yv:llä, kun näytti runkkarissa sekin ihan kohtuullisesti onnistuvan. Mikko Luomaa en ottaisi missään tapauksessa enää mukaan, viime vuonnahan sen taso jo nähtiin. Vaikka kokoa on niin ei osaa käyttää sitä eikä tarvetta ole ylivoimalla. Esimerkiksi Lehtonen ajaa mielestäni helposti Luoman ohi joukkueeseen. Eikä Niinimaatakaan kannata unohtaa vaikka onkin ilmeisesti vielä loukkaantuneena. Itse ajattelisin pakiston vaikka tällaisena:

Nummelin-Lydman
Lehtonen-Niskala
Jokela-Salmela
Seikola
(Varalla Niinimaa, Laatikainen)

Tässä variaatiossa olisi joka parissa sekä oman pään vääntövoimaa että hyökkäystaitoa. Voin jo kuvitella miten kolmosparin ollessa kentällä laidat ryskää:) Ylivoimalle tästä löytyisi variaatioita vaikka kuinka. Nummelin ja Niskala ovat ehdottomat ykkös- ja kakkosyv:n pyörittäjät, molemmilla erinomaiset taidot ja laukaus. Seikola ja Jokela sopisivat rightin pakkeina heidän pareikseen, mutta jollei homma toimi niin varastossa on vielä lämärihirmut Lehtonen ja Salmela.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Laatikaisesta en tiedä miten pelannut elitserienissä tällä kaudella mutta onko vähän turhan pehmeä hyökkäävän Niskalan parina?

Loukkaantumisestaan selvittyä Laatikainen on ollut vähintään hyvä niissä peleissä mitä Färjestadilta olen nähnyt. Totta on myöskin se, että Suomella on jopa yllättävän paljon käytössään kiekollisia pakkeja Euroopasta joilla on potentiaalia tehdä se lopullinen läpimurto eliittiin. Toki Niskala otti jo viime kerralla isoja harppauksia.

"Varmistavista" pakeista on todellakin pula ja juuri tämän takia Lydman olisi helvetin tärkeä tuolle puolustukselle. Niemen loukkaannuttua yksi hyvä ehdokas karsiutui jo ennestään pienestä ehdokkuusryhmästä. Lehtonen ja Luoma ovat varmasti jonkunlaisia vaihtoehtoja, mutta itse en ole ollenkaan vakuuttunut Luoman MM-näytöistä vaikka Elitserienissä hyvin pelaakin. Jos Niinimaa on pelikunnossa, niin ehdottomasti mies mukaan ja isoilla varauksilla Kultanenkin voisi olla kokeilemisen arvoinen kaveri. Kaksi ihanneparia omasta mielestäni olisi juurikin Numppa-Lydman ja Niskala-Laatikainen jossa olisi loistava tasapaino.
 

Juna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laatikainen olisi mielenkiintoinen kortti MM-skaboissa. Itse tykkään seurata hänen peliään ja olen koittanut häntä aiemminkin tyrkyttää kisoihin. Viime vuonnahan Laatikainen oli ulkona kuvioista jo ennen kuin joukkuetta alettiin kunnolla kasaamaan. Ehkä oli kuitenkin hyvä niin, sillä pieni kaukalo ja fyysisempi peli ei ehkä ole Laatikaiseen mieleen. Nyt Lada olisi mies paikallaan, mikäli on vaan täydessä kunnossa. Vähän silti epäilyttää miehen kunto. Hän huilasi Brynäs-sarjasta kolmannen ja Skellefteå-sarjan viimeisen pelin. Peliaikakin on ollut koko kauden Ladalle melko vaatimatonta, noin 17-18 minuuttia per ottelu. Tämä johtunee tietysti Färjestadin kivenkovasta puolustuksesa. Kovin suureen rooliin Laatikaista ei ehkä pidä ottaa. Kolmospariin, jossa Lada voisi olla se hyökkäävämpi puolustaja. Kiekollinen peli on mielestäni selvästi korkeammalla tasolla kuin normaalilla peruspakilla tyyliin AJ Niemi tai Mikko Jokela.

Selkeitä puolustuspelaamiseen keskittyviä puolustajia tarvitaan enemmän kuin Lydman, vaikka hän onkin siinä varsin hyvä. Omaan kokoonpanoon en sentään Aki Bergiä ottaisi, mutta Mikko Jokelan kylläkin. Pelaa sata lasissa ja puolustaa hyvin, vaikkakin kiekolliset avut ovat MM-tasolle hieman rajalliset. Tällä hetkellä muutenkin VARMOISTA peruspakeista on yllättävä pula Euroopassa.

Oma Leijonien alakerta muodostuisi tämän hetken mukaan suunnilleen tähän tapaan:

Nummelin - Lydman
- Lienee kaikkien papereissa ykköspari, joten ei tarvinne mitenkään tarinoida.

Niskala - Salmela
- Molemmat kiekollisia ja hyvän pelikäsityksen omaavia puolustajia. Ei ehkä kaikista tasapainoisin pari, mutta varmasti toimiva. Etenkin hyökkäyssuuntaan olisi ketjulle hyvä apu, ja hyökkäyksenhän sanotaan olevan paras puolustus.

Laatikainen - Jokela
- Kolmospari kokonaisudessaa hieman puolustavampi. Etenkin Lada pystyy kuitenkin myös pelinrakenteluun ja hyviin avauksiin. Jokela tärkeä lenkki av:lla, tarvitaan ehdottomasti pari-kolme hänen tyylistään pakkia.

Koistinen - Seikola
- 7. pakkina lähtökohtaisesti toinen näistä ja toinen katsomossa. Koistisen kausi sekava, ja kuten sanottiin pelannut ajoittain jopa nelosen laiturina. Normaali pelituntuma voi olla kateissa. Lisäksi Nashville on tällä hetkellä menossa pleijareihin. Viime kevään kisat olivat kuitenkin sen verran hyvät, että saanee isomman roolin, vaikka onkin virhealtis. Seikola puolestaan otettaisiin varamieheksi ajatellen yv:tä. Joku rightin pakki siellä olisi hyvä olla, ettei Mikko Jokelaa tarvitse yv:lle laittaa. Toki yv hoituu pitkälti Numpankin toimesta.

Kahdeksan pakkia kisoihin lähtee joka tapauksessa, joten varamiehiksi edellä mainittujen poisjääntien takia (esim. Koistisen pleijarit) jäävät Niinimaa (loukkaantuminen?), Luoma ja Lehtonen.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lasse Kukkonen on aika varma valinta pakkiosastolle. Philadelphian lähetettyä hänet AHL:ään hän on pelannut Phantomsin riveissä 20 ottelua tehoin 0+8 (+8). Pelituntuma on siis riittävä.

Nummelin Lydman
Salmela(?) Kukkonen
Niskala Lehtonen
7. Seikola

Salmelan AHL-joukkue Chicago Wolves on menossa tällä hetkellä playoffseihin, mutta eroa putoajan paikalle on vain yksi piste. Mahdollisesti Numminenkin saadaan mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Johnnie

Jäsen
Lasse Kukkonen on aika varma valinta pakkiosastolle. Philadelphian lähetettyä hänet AHL:ään hän on pelannut Phantomsin riveissä 20 ottelua tehoin 0+8 (+8). Pelituntuma on siis riittävä.

Nummelin Lydman
Salmela(?) Kukkonen
Niskala Lehtonen
7. Seikola

Salmelan AHL-joukkue Chicago Wolves on menossa tällä hetkellä playoffseihin, mutta eroa putoajan paikalle on vain yksi piste. Mahdollisesti Numminenkin saadaan mukaan.

Salmelan AHL-joukkue... Mitä tarkoitat tuolla? Salmela pelasi aluksi vain 2 peliä Wolvesissa, ja nyt on pelannut 7 viimeistä peliä Atlantassa. Tietenkin Salmela voidaan lähettää farmiin Trashersien kauden päätyttyä, mutta enpä oikein usko, luulisi sen vain sekoittavan pakkaa kun kesken playoff-pelien tulee uusi mies kahteen ekaan pakkipariin. Numminen ei tule enää MM-kisoihin, senhän mies on sanonut jo itse. Kukkosen tilalle pistäisin Jokelan, joka on ollut SM-liigan kokonaisvaltaisin pakki tällä kaudella. Olen muuten huomannut että lähes kaikki pistävät N.Kapasen täällä Pirneksen edelle toisen kentän keskushyökkääjäksi. Miksi? NHL-kokemuksen vuoksi? Kiistaton tosiasia on, että Pirnes on tällä hetkellä Euroopan paras suomalainen sentteri. Kuka kehtaa väittää muuta miehestä jolla on Venäjän liigassa parempi pistekeskiarvo kuin Jaromir Jagrilla, miehellä joka sentään teki viime kaudellakin NHL:ssä +70 pistettä, ja jolle maksetaan huhujen mukaan n. 10 milj. dollaria kaudesta.

Itse muodostaisin (todennäköisimpien NHL-vahvistuksien kera) kokoonpanot siis näin:

Miettinen - Koivu - Hagman

Lehtinen - Pirnes - Koivisto

S.Kapanen - N.Kapanen - Bergenheim

Pyörälä - Nokelainen/Hahl - Hentunen

Pihlman


Lydman - Nummelin

Salmela - Jokela

Lehtonen - Niskala

Seikola
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Olen muuten huomannut että lähes kaikki pistävät N.Kapasen täällä Pirneksen edelle toisen kentän keskushyökkääjäksi. Miksi? NHL-kokemuksen vuoksi? Kiistaton tosiasia on, että Pirnes on tällä hetkellä Euroopan paras suomalainen sentteri. Kuka kehtaa väittää muuta miehestä jolla on Venäjän liigassa parempi pistekeskiarvo kuin Jaromir Jagrilla, miehellä joka sentään teki viime kaudellakin NHL:ssä +70 pistettä, ja jolle maksetaan huhujen mukaan n. 10 milj. dollaria kaudesta.

Aiemmat näytöt maajoukkueesta nimenomaan mm-kisoissa. Ollut käytännössä aina suomen johtavia pelaajia ja noussut hiukan puskista jopa avainsentteriksi. Tunnollinen puolustussuuntaan ja yllättävän tehokas ylöspäin. Lisäksi käyttökelpoinen sekä yv- että av-tilanteissa.

Joka kevät puidaan Kapasen osalta samoja keskusteluja. Moni ei usein olisi ottamassa edes mukaan(tänä vuonna poikkeustilanne) kuin korkeintaan nelossentteriksi, mutta niin vaan kiekollinen pelikin mm-kisatasolla toimii. Pirneksellä ei taida olla esittää tältä tasolta yhtään mitään.
 

Jiggy#35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks(#8), KalPa, Suomen Maajoukkueet
Nyt kun Hagman on tehnyt paluun kaukaloihin ja M.Koivukin on todennäköisesti ensi viikolla jo mukana niin hyökkäystilanne alkaa näyttää jo ihan kohtuulliselta MM-kisoja ajatellen. Vielä kun Bergenheim pääsisi takaisin pelaamaan mahd.pian. Tämän hetken tilanteen mukaan ehdottelisin jotain tälläistä:
1. Hagman - Koivu - Miettinen
Nummelin -Lydman

2. S.Kapanen - N.Kapanen - Hentunen/Koivisto
Niskala - Lehtonen

3. Bergenheim - Immonen/Kontiola - Voutilainen
Salmela-Jokela/Niinimaa

4. J.Ruutu - Pirnes - Pyörälä
Seikola-Koistinen/Laatikainen

13.Immonen/Kontiola
Nokelainen
Hahl

Ykkösketju olisi NHL pelaajista koostuva todella kova hyökkäysketju, kakkosessa olisi tällä kaudella EHT:llä jyrännyt tutkapari Kapanen-Hentunen vahvistettuna tuulennopealla S.Kapasella. Kolmosessa olisi sekä nuoruutta että maalintekovoimaa, Kontiola olisi todella hyvä saada sentteriksi tuohon ketjuun. Nelonen olisi puhtaasti puolustava ja vastustajan peliä rikkova kenttä.

Pasi Puistola ehdottomasti puolustukseen mukaan jos tulee loukkaantumisia tai jotain muista kieltäytymisiä. Sen verran kovaa jälkeä tälläkin kaudella Ruotsissa tehnyt ja on ehkä koko joukkueen paras pakki tällä hetkellä.

Rinne/Bäckström
Riksman
Rämö
Maalivaihdeiksi on ehdolla myös sellaisia nimiä kuin Lehtonen ja Norrena sekä I.Tarkki. Norrena taitaa olla kuitenkin tällä hetkellä loukkaantuneiden kirjoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän nuoremmalla Koivulla ole jonkinnäköistä sidevammaa. Mies pelaa polvituen kanssa, joten en kyllä yhtään pysty näkemään, että tulisi kisoihin. Ja mielestäni parempi niin, kun ottaa vamman huomioon. Terveenä on tietysti Suomen paras (kenttä)pelaaja (mahdollisesti Timosen kanssa). Carolina lienee myös täysin varma playoff-joukkue, joten Ruudun, Jokisen tai Pitkäsen perään lienee turha haaveilla.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Bergenheimin tilanne viime ottelun ennakossa HFBoardsissa:

LW Sean Bergenheim missed his seventh straight game since suffering a strained groin March 10 in Toronto. He is skating but is expected to be out until the end of March.

Ilmeisesti hän siis toipuu pelikuntoon piakkoin ja saa pelejä alle ennen MM-kisoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös