MM 2008 - Kisajoukkue tällä hetkellä?

  • 701 663
  • 3 046
Tila
Viestiketju on suljettu.

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Näistä pelaajista etenkin Pillu ja Lepistö ovat sellaisia, joita voisi jo ihan vakavissaankin harkita myös tähän mm-joukkueeseen. Pillu on loistava roolipelaaja ja esimerkiksi kenttä Pillu-Hahl-Laaksonen voisi olla aika toimiva. Mitään en kuitenkaan miehen tilanteesta AHL:ssä tiedä, enkä siitä voisiko hän olla käytettävissä.

Lepistö on taas mielestäni ihan harkittavissa oleva puolustaja, mikäli muita kiekollisia parempia puolustajia ei kisoihin lähde, kuten tyyliin Koistinen, Nummelin, Timonen ja Salo. Ja Lepistön tavoin on myös olemassa puolustaja nimeltä Janne Niskala, joka olisi myös mielenkiintoinen kortti.

Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, että Niskala ja Lepistö olisivat molemmat mielenkiintoisia kortteja kisoihin tilanteen salliessa. AHL-kuvioista en tosin itsekään hirveästi siis tiedä. Lepistö ja Niskala kuitenkin pienellä varauksella, mutta mikäli sieltä jää Pitkäsiä sun muita kiekollisia pakkeja pois, niin rohkeasti mukaan vain mikäli AHL-pelit ovat ohi. Alla oleva hahmotelma voisi olla toimiva, mikäli Pitkästä, Timosta, Kukkosta eikä Nummelinia nähdä kisoissa.

Salo - Väänänen
Koistinen - Niinimaa
Lepistö - Lydman
Niskala/Lehtonen

Hyökkäyksestä vielä, että Pihlström voisi tosiaan olla hyvä roolipelaaja neloseen. Itseäni harmitti jo viime kisoissa kun mies jäi rannalle. Ja onhan siellä tosiaan se Lauri Tukonenkin, joka on kuitenkin 1. kierroksen 11. varaus. Taitaa vain olla vielä turhan vähän kokemusta. Tulevaisuudessa varmasti kiinnostava nimi.
 
emz1

Jäsen
Näistä pelaajista etenkin Pillu ja Lepistö ovat sellaisia, joita voisi jo ihan vakavissaankin harkita myös tähän mm-joukkueeseen. Pillu on loistava roolipelaaja ja esimerkiksi kenttä Pillu-Hahl-Laaksonen voisi olla aika toimiva. Mitään en kuitenkaan miehen tilanteesta AHL:ssä tiedä, enkä siitä voisiko hän olla käytettävissä.
Mahdollista on edelleen, että Pihlström nähdään MM-kisoissa. Laitetaan Läntisen divisioonan tilanne tähän nyt:

1 Chicago Wolves (71) 99p
2 Rockford IceHogs (73) 88p
3 San Antonio Rampage (72) 86p
4 Houston Aeros (71) 85p
----------------------------------------------
5 Milwaukee Admirals (72) 85p
6 Peoria Rivermen (73) 81p
7 Quad City Flames (72) 75p
8 Iowa Stars (72) 72p

Suluissa pelimäärä. Milwaukeella on erittäin tylsä loppuohjelma tulossa, mutta silti tärkeä. Houstonia vastaa 5x ja San Antoniota 3x

Milwaukeen osakkeita heikentää huomattavasti se, että Pekka Rinne pelaa loppukauden Nashvillen organisaatiossa, sekä muusta rosterista on 4-5 jamppaa sairastuvalla. Mielenkiintoiseksi menee.
 
kingjasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Mielenkiinnolla odottelen NHL:n runkosarjan loppumista, että tietää ketä ois mahdollisesti käytettävissä Kanadassa.

Maalivahdeista meidän ei tarvitse olla nykyisin huolissaan. Lehtonen ja Rämö olisi ihan hyvä pari MM-kisoihin. Toskala jos lähtee kisoihin, niin tervetuloa minun puolestani vain, saa nähdä lähteekö raskaan kauden jälkeen. Oikeastaan maalivahti-tilanne kannattaisi varmistaa jo ennen kisoja. Turha on oikeastaan jäädä kaipailemaan Kiprusoffia esimerkiksi kisoihin, meillä on varaa mistä valita ja jättää näille kavereille niin sanotusti "työrauha", ketkä sitten onkaan maalissa.

Puolustuksen koostumus on mielenkiintoinen. Euroopasta toivoisin näkeväni Janne Niinimaan ja Ossi Väänäsen. En ole pahemmin seurannut heidän otteitaan tällä kaudella, mutta kokemusta löytyy ja varmuutta. NHL:stä todennäköisesti vapautuvat Lydman, Salo tai Koistinen ennen playoffeja ja Pitkänen. Lepistöstä en sitten tiedä miten AHL:n puolella pelit menevät ja Washingtonin kausi NHL:ssä voi hyvinkin jatkua runkosarjan jälkeen. Lepistö jos on käytettävissä, niin ehdottomasti kisoihin.

Hyökkäykseen ovat vapaana NHL:stä Jussi Jokinen, Olli Jokinen, Ville Peltonen, Niko Kapanen, Sean Bergenheim ja Petri Kontiola, tosin hän pelannut pääosan kaudesta farmissa ja miten pelit siellä sitten jatkuvat? SM-liigasta haluaisin nähdä Ville Leinon, Janne Pesosen ja Jarkko Immosen ainakin, ihan vain mielenkiinnosta. Uusia pelaajia pitää ajaa sisään maajoukkueeseen ja varsinkin arvokisoihin. Santalaan minulta ei oikein löydy mitään luottoa, nähty on. Esa Pirnes on esittänyt pirteitä otteita EHT-turnauksissa ja haluaisin nähdä hänet kisoissa. Hentunen on taas sellanen pelaaja, johon on voinut luottaa. Antti Laaksonen nelosketjuun puurtamaan ja alivoimiin.

Ketjut voisivat olla jotain tämmöistä:

1. Peltonen - O.Jokinen - J.Jokinen
2. Hentunen - Kapanen - Bergenheim
3. Leino - Immonen - Pesonen
4. ....... - Pirnes - Laaksonen

Pakit ois sitten Niinimaa, Väänänen, Lydman, Pitkänen, Koistinen, Salo ja Lepistö. Jos Philly tippuu niin Timonen ja Kukkonen mukaan, ei meillä kyllä pakeista puutetta ole. Tässä kokoonpanossa minkä kirjoitin, niin Pirnekselle en oikein löydä paikkaa, ei tuo nelosketjun sentterin paikka sitten kuitenkaan hänelle ole paras. Hyökkäys hiukan huolestuttaa mutta ihmeitähän voi tapahtua. Dallas, Minnesota ja Carolina, jos tippuvat ekalla kierroksella ja sieltä tulisi Lehtinen, Hagman, Miettinen, M.Koivu ja T.Ruutu niin tämä joukkue alkaisi näyttää todella hyvältä. Tämä toteutuessaan tietysti aiheuttaa sen että, joidenkin on siirryttävä sivuun. Nooh onneksi niihin kisoihin on vielä kuukausi...

EDIT: Joo Janne Pesosta meinasin, en Jussi. Tämmöistä sattuu.
 
Viimeksi muokattu:

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
kingjasper tarkoitit varmaan Janne (ei Jussi) Pesonen?

Toskala taisi sanoa, että 50% varmuudella lähtee kisoihin. Lehtonen terveenä kisoihin, paitsi jos oikein muistan niin hänen sopimuksensa loppuu tähän kauteen Atlantan kanssa. Tiedä sitten liekkö vaikutusta asiaan. Flyersin tippuessa Niittymäkikään ei olisi hullumpi vaihtoehto.
 
Afinogenov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sabres
Minun mielestäni ne ovat hänen ainoat avut, kyllä. Kaksi peliä tällä kaudella nähnyt kyseisen koheltajan viipotusta.
Eikö kirjoitukseni sitten saisi olla kriittinen? Onko minun pakko olla sitä mieltä että hän ansaitsi paikkansa leiriryhmässä?
Sinun tietämyksesi Anttilasta on kyllä aika vääristynyt/vähäinen. Totta kai saat olla kriittinen mutta miksi lähdet täälä huutelemaan että et todellakaan halua nähdä mitään "MarkoAnttiloita" Suomen maajoukkueessa, jos olet vain kaksi peliä kyseiseltä herralta nähnyt. Mitä hirveää Anttila teki sielä kahdessa pelissä, kun olet noin kriittinen ? Pelaajan kauteen kun mahtuu enemmän kuin ne kaksi peliä, jotka sinä olet nähnyt. Sinun iloksesi voin enemmän Markon pelejä nähneenä kertoa että Anttila on paikkansa ansainnut, vaikka sinä olisit mitä mieltä. Piste.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
-Kantor- kirjoitti:
Juu, kyllä itsekin mielelläni näkisin kisakoneessa uusia kasvoja vähitellen, sillä ainakin tulevaisuutta ajatellen nuorten kaverien sisäänajo on ehdotonta. Selvää on, että mm. T.Ruutu, M.Koivu, Bergenheim, J.Jokinen, Koistinenen, Filppula ja pienellä varauksella Pitkänen ovat niitä tulevaisuuden Selänteitä ja O.Jokisia maajoukkueelle, mutta myös tuolla AHL:n puolella on sellaisia lupaavia nuoria pelaajia, kuten Tukonen, Lepistö, Kontiola, Wirtanen ja Pihlstrom, jotka ovat ainakin tulevaisuudessa kiintoisia kortteja myös maajoukkueelle.

Nimenomaan.
En ymmärrä sitä käsitystä minkä mukaan PohjoisAmerikassa pelaavan MM-kisapelaajan pitäisi tulla NHL:sta. AHL on liigana laadukas ja sieltä niitä pelaajia kannattaisi ottaa.

Mielipiteitä on monia, mutta minun mielestäni Kontiola,Lepistö, Tukonen ovat Leinoa/Pesosta parempia pelaajia. En ole sitäpaitsi missään vaiheessa haukkunut Leino/Pesosta huonoksi pelaajiksi. Parempia he ovat kuin yksikään tämän kauden IFK-pelaajista, mutta Sm-Liiga on kuitenkin nykyään sen verran heikkotasoinen sarja että täällä loistaminen ei ole niin kova juttu kuin annetaan ymmärtää. Ja olen edelleenkin sillä kannalla ettei näitä kahta heeboa kannata peluuttaa muualla kuin ykköskentässä. Ja ykköskenttään löytyy muitakin, parempia vaihtoehtoja.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Oulun Kärpät
.

Ja olen edelleenkin sillä kannalla ettei näitä kahta heeboa kannata peluuttaa muualla kuin ykköskentässä. Ja ykköskenttään löytyy muitakin, parempia vaihtoehtoja.

Nimenomaan, tätä ollaan mietitty pidemmän tovin. Minustakaan ei ole mitään järkeä peluuttaa Pesosta ja Leinoa jarruketjuissa, sillä taidot menevät hukkaan. 3-4.ketjun raatajat ovat erikseen.

Tottakai AHL:ssä pelaavia pelaajia kannattaa pitää silmällä kevään kisajoukkuetta ajatellen. Ei se sarja huono ole, vaikka onkin NHl:n farmisarja. Minä pidänkin sitä tasokkaampana sarjana mitä nykyajan SM-liigaa. Ja yleisesti tasokkaammassa sarjassa pelaa tasokkaammat pelaajat. Toivonkin joukkueenjohdolta että siellä oltaisiin hereillä näiden AHL-pelaajien suhteen.

Rohkeasti vain uusia ja nuoria pelaajia kisakoneeseen A.Pihlströmin, S.Lepistön ja L.Tukosen muodossa.

Jossain vaiheessa se nuorennusleikkaus pitää puskea pidemmälle. Ehkäpä nyt?
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mielipiteitä on monia, mutta minun mielestäni Kontiola,Lepistö, Tukonen ovat Leinoa/Pesosta parempia pelaajia.

Lepistöä nyt ei tietenkään voi Leinoon ja Pesoseen verratakaan, koska pelaavat eri pelipaikoilla. Kontiolan nyt mieltäisin itsekin paremmaksi nipin napin kuin Leino ja Pesonen. Mutta Lauri Tukonen kovempi kuin Ville Leino tai Janne Pesonen, tähän mielellään haluaisin kuulla perusteita?

Itsekin mielelläni näkisin nuorempia pelaajia jo tämän kerran MM-joukkueessa. Esimerkiksi justiin Lepistö, Pillu voisivat olla näitä uusia nimiä niin kuin tuossa jo aiemmin kommentoinkin. Mutta minkä vuoksi Ville Leino, jolla on ikää vasta 24-vuotta ei voisi myös kuulua tähän nuorennusleikkaukseen? Eikä se Janne Pesonenkaan mikään ikäloppu vielä ole.
Sitä paitsi näen, että kolme kenttää voisi ihan hyvin olla hyökkäävämpiä. Ja neljäs kenttä sitten sellainen puolustavampi. Tupannut useasti olla akilleen kantapää tuo maalinteko Suomella, joten mielestäni olisi ihan hyvä vain nähdä kolme hyökkäävämpää kenttää ja siinä kolmosessa voisi mielestäni ihan hyvin pelata Leino ja Pesonen.

En näe, että olisi vielä Lauri Tukosen aika.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Nimenomaan, tätä ollaan mietitty pidemmän tovin. Minustakaan ei ole mitään järkeä peluuttaa Pesosta ja Leinoa jarruketjuissa, sillä taidot menevät hukkaan. 3-4.ketjun raatajat ovat erikseen.

Mikseivät Leino ja Pesonen voi pelata kolmoskentässä hyökkäävää kiekkoa? Ei kukaan valmentaja ole niin sokea, että laittaisi kyseiset herrat pelaamaan jarrukenttään, mutta samalla herää kysymys, että kuinka monta jarrukenttää Suomi oikein tarvii?

Jääkiekko on kuitenkin maalintekopeli ja kolme kenttää voi aivan hyvin pelata hyökkäävää kiekkoa kunhan muistaa myös puolustaa tiiviisti viisikkona. Jarru-/neloskenttä on sitten erikseen eliminoimassa vastustajan ykköstä (mikäli on siihen tarpeeksi hyvä) sekä hoitamassa alivoimaa ja maalien jälkeisiä vaihtoja. Näihin rooleihin Suomella on tarjontaa yllin kyllin, mutta kerrankin kun olisi uusia nousevia pelaajia, joiden taitotaso riittää hyvään luovaan hyökkäspeliin niin miksi ihmeessä emme hyödyntäisi heitä? Tuohon keskelle Konna niin meillä on kasassa todella mielenkiintoinen hyökkäysvitja.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Mikseivät Leino ja Pesonen voi pelata kolmoskentässä hyökkäävää kiekkoa? Ei kukaan valmentaja ole niin sokea, että laittaisi kyseiset herrat pelaamaan jarrukenttään, mutta samalla herää kysymys, että kuinka monta jarrukenttää Suomi oikein tarvii?
Mutta ainahan meillä on...

Ei vaan. Mielestäni kolme "hyökkäävää" ketjua ei todellakaan ole niin huono idea kuin monet täällä antavat ymmärtää. Suomella kuitenkin nämä ns. hyökkäävätkin ketjut ovat yleensä olleet ja kaiketi ovat myös tulevissa kisoissa varsin hyviä myös puolustussuuntaan. En näkisi mitään pahaa siinä, että esim. juuri mainitut Leino ja Pesonen löytyisivät sieltä kolmoskentästä ja saisivat vieläpä pelata omilla vahvuuksillaan. Ei sen NHL-statuksen niin paljoa pitäisi painaa, etteivät näin huikeat jampat muka kuuluisi ainakin ihan varteenotettaviin vaihtoehtoihin.

Ihmettelen suuresti, mikäli Tukonen menee Leinon tai Pesosen edelle. Kokeneempia kahden suunnan hyökkääjiä löytyy Suomelta paljon. Maalintekovoimaa sitten paljon vähemmän.
 
MacInnis

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Kärpät, Shefki Kuqi
Ihmettelen suuresti, mikäli Tukonen menee Leinon tai Pesosen edelle.

En tiedä mistä tämä Tukonen on kaivettu nyt esiin mutta hän on pelannut taas yhden tasapaksun kauden farmissa ja tehnyt vain 8 maalia tällä kaudella AHL:ssä eikä ole lähelläkään paikkaa NHL:ssä. Naurettavaa edes puhua Leinosta ja Pesosesta samassa yhteydessä. :)
 
sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona

No tämä uusi asiantuntija ernestipotsi on jo rankannut Pärssisen, Salmelaisen ja nyt Tukosen Leinon ja Pesosen edelle:)
 
Tsorro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wings
Sinun tietämyksesi Anttilasta on kyllä aika vääristynyt/vähäinen. Totta kai saat olla kriittinen mutta miksi lähdet täälä huutelemaan että et todellakaan halua nähdä mitään "MarkoAnttiloita" Suomen maajoukkueessa, jos olet vain kaksi peliä kyseiseltä herralta nähnyt. Mitä hirveää Anttila teki sielä kahdessa pelissä, kun olet noin kriittinen ? Pelaajan kauteen kun mahtuu enemmän kuin ne kaksi peliä, jotka sinä olet nähnyt. Sinun iloksesi voin enemmän Markon pelejä nähneenä kertoa että Anttila on paikkansa ansainnut, vaikka sinä olisit mitä mieltä. Piste.

No missäs muualla minä sitten huutelisin asiasta? Eikös tämä ole keskustelupalsta missä saa sanoa mielipiteensä? Niin minä ainakin olen ymmärtänyt.
Sinun mielipiteesi ei sinänsä muuta minun mielipidettäni tästä tyypistä, että voit olla ihan vapaasti mitä mieltä lystäät.
Edelleenkään hän ei mielestäni kuulu leiriryhmälle.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lepistöä nyt ei tietenkään voi Leinoon ja Pesoseen verratakaan, koska pelaavat eri pelipaikoilla. Kontiolan nyt mieltäisin itsekin paremmaksi nipin napin kuin Leino ja Pesonen. Mutta Lauri Tukonen kovempi kuin Ville Leino tai Janne Pesonen, tähän mielellään haluaisin kuulla perusteita?

Sitä paitsi näen, että kolme kenttää voisi ihan hyvin olla hyökkäävämpiä. Ja neljäs kenttä sitten sellainen puolustavampi. Tupannut useasti olla akilleen kantapää tuo maalinteko Suomella, joten mielestäni olisi ihan hyvä vain nähdä kolme hyökkäävämpää kenttää ja siinä kolmosessa voisi mielestäni ihan hyvin pelata Leino ja Pesonen.
.

Mielipideasioitahan nämä ovat, ei siitä kannata vetää hernettä nenään. En vain näe järkeä roudata kyseisiä äijiä rapakon taakse jos sieltä löytyy jos valmiiksi pelaajia jotka ovat tottuneet tasokkaampaan peliin kuin mitä sm-liigassa.

Voi 3.kenttä olla hyökkääväkin, itse asiassa kaikkien kenttienhän pitäisi olla sellaisia mitkä pystyvät tarvittaessa maalintekoon. Mutta mitä tapahtuisi jos Leino/Pesonen eivät enää pystyisikään pelaamaan joka toista vaihtoa vaan joutuisivat tyytymään jämäpeliaikoihin? Kisoissa peluutetaan ykkös ja kakkoskenttää, yv/av:ta on paljon. Itse näen etenkin Leinon tukipilarina juuri tämän peliajan. Maajoukkueessa ei vain yksinkertaisesti ole tarjolla samanlaista roolia kuin Jokereissa.
Sitäpaitsi nämä herrat, vaikka loistavia hyökkääjiä ovatkin, eivät ole parhaita puolustuspään pelaajia. Pieni peliaika + tuntemattomat ketjukaverit + paremmat vastustajat = omissa soi.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Itse näen etenkin Leinon tukipilarina juuri tämän peliajan. Maajoukkueessa ei vain yksinkertaisesti ole tarjolla samanlaista roolia kuin Jokereissa.
Sitäpaitsi nämä herrat, vaikka loistavia hyökkääjiä ovatkin, eivät ole parhaita puolustuspään pelaajia. Pieni peliaika + tuntemattomat ketjukaverit + paremmat vastustajat = omissa soi.
Kyllä näiden tukipilarina on poikkeuksellinen taitotaso. En näe mitään syytä, miksei jompikumpi tai molemmatkin voisi pelata vaikka ykkös- tai kakkosketjussa kisoissa. Eihän niiden samassa ketjussa tarvitse olla ja toiseen laitaan voi heittää vaikka Lehtisen tyylisen ”tunnollisemman” kaverin tai hoitaa sen homman sentterillä tyyliin Koivut. Molemmilla herroilla Leino & Pesonen on sellaiset näytöt tältä kaudelta, että heitot salmelaisista ja tukosista aiheuttaa epäuskoista naurua.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tuli tässä mieleen sen niminen pelaaja kuin Hannes Hyvönen. Mielestäni on ollut jollain tavalla käsittämätöntä, että hän ei ole mahtunut lopulliseen maajoukkuemiehistöön viimeisten huippuvuosiensa aikana. Kun tässä tarkemmin miettii, niin hän ajaisi omissa papereissani ehkä jopa Leinon ja Pesosen edelle. Kun miettii, että Hannes on kuitenkin osoittanut AHL-vuosiensa jälkeen kykenevänsä melkein joukkueessa kuin joukkueessa takomaan kovia tehoja ja verrattuna esimerkiksi Leinolla (vaikka onkin huomattavasti nuorempi) on vasta yksi "yli piste per peli" -kausi takana, samoin myös Pesosella. Plussana Hannekselta kahteen edelliseen verrattuna löytyy yleisen kokemuksen lisäksi myös kokemusta Pohjois-Amerikasta, jossa kisat siis pelataan. Saataisiin maajoukkueeseen hänen myötä roima annos suoraviivaisuutta ja helvetin kova laukaus. Huippukunnostahan kertoo myös playoffsien pistepörssijohto, eikä se runkosarjan pistepörssisijoituskaan kovin kaukana näistä kahdesta puhutusta nimestä ollut.
 
Olet oikeassa. Jos joku liigasta kisoihin pitäisi lähettää, niin se olisi kyllä Hyvönen. Toinen olisi tietysti Oskar Osala. Molemmilla kokemusta Pohjois-Amerikan lätkästä sekä ovat ominaisuuksiltaan moneen sopeutuvia.

Mikä ihme teitä muita oikein vaivaa? Mikä niissä Leinoissa/Pesosessa on niin tabua ettei heitä saisi edes kritisoida? Pitäisikö sm-liigan pistepörssin voittajalle antaa muka joku jokakeväinen "takuupaikka" MM-kisoihin?
 
Evander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Tuskin tässä kukaan mistään takuupaikoista on puhunut, mutta sulta olisi kyllä kiva kuulla perusteluita sille miksi esim. joku Tukonen menisi Leinon/Pesosen edelle.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tuosta tulevasta neloskentästä vielä.. Alunperin olin istuttamassa Bergenheimiä siihen, mutta toisaalta taas taitotasoltaan taitaa olla jotain muuta kuin nelosen mies. Miltä kuulostaisi tällainen variaatio: Pihlström - Hahl - Nokelainen? Olisi ainakin sopivasti tuoreita kasvoja, nuoruuden intoa, kokemusta Pohjois-Amerikasta ja eivät ainakaan Pihlström tai Nokelainen ole pelanneet tällä kaudella missään ykköskentän maalintekijän roolissa. Voisi olla tosiaan melkoisen energinen kokonaisuus.

Ketjuihin pitäisi muutenkin ehdottomasti yrittää istuttaa sellaiset miehet, jotka pelaavat siinä roolissa missä ovat tottuneet pelaamaan kuluneella kaudellakin, eikä alkaa rakentamaan joukkuetta tyylin "12 pistepörssin kärkinimestä muodostuu hyökkäyskentät". Toimii ehkä jollain Venäjällä ja Kanadalla, muttei Suomella, koska valinnanvaraa on 50 kertaa vähemmän, eikä näin ollen ole mitään saumaa kilpailla maalintekijöiden määrässä. Meidän pitäisi kyetä rakentamaan toimiva kokonaisuus ja se onnistuu ainoastaan oikeanlaisella roolituksella.

Nokelaisesta vielä; tällainen osui silmään juutuupista: http://www.youtube.com/watch?v=RYAZuHCghpo . Liekköhän mies löytänyt lisää fyysisyyttä peliinsä rapakon toisella puolella?
 
Viimeksi muokattu:

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haluaisin nähdä MM-kisoissa enemmän AHL-pelaajia(tai muita jenkkisarjojen pelaajia), koska AHL on selvästi sm-liigaa tasokkaampi sarja ja MM:t pelataan tänä vuonna Kanadassa. Leijonilla on Pohjois-Amerikkalainen pääkoutsi ja vastustajat pelaavat jotain Italiaa lukuunottamatta lähes kaikki Pohjois-Amerikassa.
Miksi siis ottaa mukaan yksipuolinen eurooppalainen pelaaja joka ei mahdu maajoukkueen 1/2-kenttään, jolla ei ole kokemusta kuin oman maansa liigapeleistä jos tarjolla olisi parempiakin vaihtoehtoja?
 
Hellox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sport, Zlatan Ibrahimovic, Jose Mourinho
Mitä itse tässä ny olen lukenut tätä keskustelua, niin ajattelin itekki ottaa vähä kantaa. Kyllä minä ainakin kisoihin kelpuuttaisin hyvin Pesosen/Hyvösen ja Leinon /Santalan (+Immosen), etupäässä Leinon ja Pesosen tietysti. Vaikka kuinka porukka selittää että eivät pärjäisi MM-kisoissa, koska "Kuka tahansa tasamaantallaaja pärjää paskassa SM-liigassa". Ei se nyt ihan niin ole, kyllä nämä kaksi herraa ovat nyt jonkun verran todistaneet taitojaan. Fakta on kyllä myös tietysti se, että ei näitä herroja ole järkeä istuttaa missään 4 ketjussa vähäisellä peliajalla rikkovassa roolissa, jossa he eivät saisi käyttää parhaita taitojaan mitä heillä on, mutta mitä täälä myös on sanottu pariin otteeseen siitä, että Leino ja Pesonen ei pärjää jos toiset ketjukaverit ... Onkohan se nyt ihan näin ? Eikai heilläkään mitään sen suurempaa eroa ole muihin pelaajiin jotka sinne tulevat, kyllä uskon että kumpikaan ei sen huonommin pelaisi jos heidän keskellään olisi vaikka Kontiola, todella mielenkiintonen ketju olisi . Mutta JOS olisi kolme hyökkäävää ketjua, niin kyllä siihen sitten helposti nämä kaveria istuttaisin, jopa kakkosketjuun, ainakin toisen. Enemmänkin ihmettelen puheita siitä, että kisoihin pitäisi ottaa esim. Pirnes mukaan, ei tosiaan Pirnestä ennemmin kuin Leinoa tai Pesosta, ei missään nimessä. Itselläni ei ainakaan ole mitään sellaista asennetta, että SM-liigasta ei pitäisi ottaa ketään tai AHL:stä ei ketään, tai toisinpäin. Itse kelpuutan ne jotka sarjoissa pärjäävät ja joidenka taidot & näytöt riittäisivät kisapaikkaan hyvään rooliin, ei se pelkkä "voitinpistepörssinjee-status tai moipelaanamerikasoonparempikueurooppalaiset-status" siihen vaikuta varmasti valmentajillakaan.
Nyt vaan odotteleen kun runkosarja loppuu ja siitä sitten alkaa spekuloimaan niistä Pohjois-Amerikasta tulevia pelaajia jotka eivät jatka runkosarjan jälkeen pelejä playoffseissa.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Miksi siis ottaa mukaan yksipuolinen eurooppalainen pelaaja joka ei mahdu maajoukkueen 1/2-kenttään, jolla ei ole kokemusta kuin oman maansa liigapeleistä jos tarjolla olisi parempiakin vaihtoehtoja?
Palataan nyt vielä Leinoon & Pesoseen vrt. AHL-kaverit. Oletetaan, että Suomella on yksi selvä jarrukenttä esim. Hahlin johdolla ja kolme muuta hyökkäävämpiä. Oletko sitä mieltä, että Suomelta löytyy ennakkoon 6 parempaa laituria hyökkääviin ketjuihin kuin Leino ja Pesonen?
 
eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Haluaisin nähdä MM-kisoissa enemmän AHL-pelaajia(tai muita jenkkisarjojen pelaajia), koska AHL on selvästi sm-liigaa tasokkaampi sarja ja MM:t pelataan tänä vuonna Kanadassa. Leijonilla on Pohjois-Amerikkalainen pääkoutsi ja vastustajat pelaavat jotain Italiaa lukuunottamatta lähes kaikki Pohjois-Amerikassa.
Millä perusteella AHL on selvästi SM-liigaa tasokkaampi sarja? Nykyään on mahdollisesti samalla tasolla, mutta ei ainakaan selvästi tasokkaampi.

Vaikka AHL olisikin SM-liigaa tasokkaampi, ei sieltä ole Suomen maajoukkueeseen tarjolla Lepistön lisäksi ketään dominoivaa kenttäpelaajaa. SM-liigasta on montakin. Leino on ollut tällä kaudella dominoivin suomalaispelaaja SM-liigassa vuosiin. Pesonen ei ole aivan samantyyppinen hallitsija, mutta omassa roolissaan todella hyvä - ja silti riittävän monipuolinen.

NHL:ssä vakiokokoonpanoon kuuluvat pelaajat ovat minusta selviövalintoja - mielellään samaan rooliin, missä ovat seurajoukkueessaankin - mutta kaikki muut joutuvat lunastamaan paikkansa kisajoukkueesta harjoituspeleissä. Ei Leinolle ja Pesoselle kuulu mitään ilmaislippua kisoihin antaa.

MM-tasolla tempo on kuitenkin selvästi korkeampi, ei ole mitään takeita SM-liigaa suvereenisti hallitsevien pelaajien dominoinnin jatkumisesta siellä. Samasta syystä Hannes Hyvöstä ei kannata kisoihin edes harkita.

edit: Lisätään nyt vielä, että floppikauden pelanneen Lauri Tukosen valitsemisen esittäminen osoittaa suunnilleen samanlaista asiantuntemusta kuin jos ehdottaisi kotoisesta sarjasta Janne Laakkosta MM-kisajoukkueeseen. Tämä siis ihan pisteiden valossa.
 
Viimeksi muokattu:

Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Haluaisin nähdä MM-kisoissa enemmän AHL-pelaajia(tai muita jenkkisarjojen pelaajia), koska AHL on selvästi sm-liigaa tasokkaampi sarja ja MM:t pelataan tänä vuonna Kanadassa. Leijonilla on Pohjois-Amerikkalainen pääkoutsi ja vastustajat pelaavat jotain Italiaa lukuunottamatta lähes kaikki Pohjois-Amerikassa.
Miksi siis ottaa mukaan yksipuolinen eurooppalainen pelaaja joka ei mahdu maajoukkueen 1/2-kenttään, jolla ei ole kokemusta kuin oman maansa liigapeleistä jos tarjolla olisi parempiakin vaihtoehtoja?

Milläköhän perusteella väität AHL:ää tasokkaammaksi sarjaksi kuin SM-liigaa? Ai silläkö, että siellä mennä koohotetaan paljon kovempaa ja taklaillaan enemmän? AHL:n pelityyli on kuitenkin aika paljon erilaisempi kuin esim. NHL:ssä, jossa korostetaan enemmän taitoa ja joukkuepelaamista kuin AHL:ssä, jossa jokaisella on mielessä lähinnä omat tehopisteet ja pääsy NHL:ään.

Selkeydessään ja taitotasoltaan SM-liiga on lähempänä NHL:ää kuin AHL mutta fyysisyydessä AHL saattaa olla lähempänä. Mutta kyllä fakta on se, että ei pelaaja tule kertaheitolla paremmaksi kun menee rapakon taakse pelaamaan.

Jos SM-liigan kolme parasta eli Jokerit, Kärpät ja Blues pelaisivat 10 ottelun sarjan 3 AHL:n parasta jengiä vastaan niin uskoisin liigajengien voittavan noin 7 kertaa.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Palataan nyt vielä Leinoon & Pesoseen vrt. AHL-kaverit. Oletetaan, että Suomella on yksi selvä jarrukenttä esim. Hahlin johdolla ja kolme muuta hyökkäävämpiä. Oletko sitä mieltä, että Suomelta löytyy ennakkoon 6 parempaa laituria hyökkääviin ketjuihin kuin Leino ja Pesonen?

Olen!

bergenheim, hentunen, kallio, peltonen, Jokiset, salmelainen (mahd. dallasin pojat, selänne, filppula, ruutu), Osala ja Hyvönen. Varalle voisi vielä leimata P.Wirtasen.

Toisaalta, kolmea puhtaasti hyökkäävää kenttää ei välttämättä kannata ottaa koska yv/av+"tv-aikalisät" ym rikkovat peliä niin että kaksi kenttää tulee saamaan muita enemmän peliaikaa. Ja kuten totesin, Leino elää peliajalla ja sitä ei tule kolmoskentässä saamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös