Olen vuosien aikana päässyt viettämään aika monta kesää maalaispitäjissä, joissa elävät ihmiset ovat todenneet afrikkalaistaustaisen ihmisen nähdessään, että "kato, neekeri" vailla mitään rasistista tausta-ajatusta. Hieman samaan tyyliin nuo landelaiset ovat osoitelleet minua sormellaan ja sanoneet minun olevan cityihmisiä, edelleenkin vailla mitään rasistista tausta-ajatusta.
Nuoruudessani pakolaiset eivät muodostaneet merkittävää osaa kansasta, sillä heitä alkoi ilmaantumaan katukuvaan vasta siinä vaiheessa, kun edellinen vuosituhat oli päättymäisillään. 1990-luvulla muutama kaakkoisaasialainen venepakolainen eksyi keskiselle Uudellemaalle katukuvaa elävöittämään, mutta ei se minusta mitenkään ihmeellistä ollut, vaikka he kyllä erottuivat massasta.
Päiväkodissa yksi parhaimmista kavereistani oli muuten bolivialainen tyttö, joka oli ihonväriltään tummanruskea. Missään vaiheessa en häntä nimitellyt miksikään. Tosin aika moni keravalainen katsoi häntä kieroon ja haukkui häntä nekruksi ja käski häntä palaamaan kotimaahansa. Ihmettelin noiden ihmisten käytöstä, koska minusta tuo tyttö oli yhtä suomalainen kuin minäkin.
Serkkuni ovat tunisialaisia, ja jossain vaiheessa olimme hyvinkin läheisiä. Perintöriidan, kohtalaisen suuren jakamattoman kuolinpesän, parin ulkomaan matkan sekä minua ja täysin odottamattoman oikeudenkäynnin, jonka he kävivät minua ja äitiäni vastaan (jonka serkkuni muuten voittivat), jälkeen suhteemme ovat viilentyneet niin paljon, ettemme enää voi olla edes samassa kaupungissa yhtä aikaa. Välejämme ei ole myöskään parantanut se, että yksi serkuistani meinasi hakata äitini silmieni edessä ja vain vaivoin sain tappelupukarit erotettua sekä se, että toinen serkkuni yritti lukuisia kertoja ajaa päälleni kuutisen vuotta sitten. Näiden seikkojen vuoksi kutsun heitä ählämeiksi. Loukkaava nimi, mutta minkäs teet. Henkilö tai henkilöt, jotka yrittävät tappaa tai vähintäänkin vahingoittaa sinua ja/tai vanhempaasi fyysisesti mahdollisimman kivuliaalla tavalla, eivät ansaitse tulla kutsutuksi omalla nimellään tai kansansa yleisnimellä.