Miten voit nykyään Jatkoaikalainen?

[finnishninja]

Tuoreimman tutkimuksen mukaan lähes neljännes EU:n jäsenmaiden asukkaista voi psyykkisesti huonosti. Siis heillä on mielenterveydellisiä ongelmia.

Tutkimus perstuu 16 000:n henkilön haastatteluun 15:sta maassa.

23,4% ilmoitti kärsivänsä ongelmista mielenterveyden kanssa, mutta vain 25% heistä tunsi niin itsensä niin huonokuntoiseksi että hakeutuivat hoitoon.

EU:n jäsenmaiden kansalaiset mainitsivat mm. masennuksen, skitsofrenian ja sairaudet jotka ovat seurauksia alkoholin käytöstä.

Naiset edustivat tutkimuksessa enemmistöä, verrattaessa heitä ja miehiä.

Vähiten mielenterveydellisiä ongelmia oli suomalaisilla ja ruotsalaisilla, kun taas italialaiset ja portugalilaiset voivat tutkimuksen mukaan kaikkein huonoimmin.

Miten voit Jatkoaikalainen? Ja mitä luulet, pitääkö tutkimus paikkansa?

Minulle oli yllätys, että suomalaiset ja ruotsalaiset olivat kärjessä. Rehellisesti sanottuna ei voi oikein uskoa tähän... Jo kaikki itsemurhatilastot viittaavat siihen, että tämän pitäisi olla toisin päin.
16 000 henkilöä... riittääköhän tämä siihen, että voimme vetää tästä samat ja oikeat johtopäätökset?

Minä itse voin erinomaisesti. En ole koskaan masentunut, tosin olen olen kyllä ollut joskus maassa, mutta siihen on ollut omat syynsä. Juuri nyt elämä tuntuu tosin laiffilta!

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti finnishninja


Miten voit Jatkoaikalainen? Ja mitä luulet, pitääkö tutkimus paikkansa?

Jokainen joka on lukenut tarkemmin viimeaikaisia viestejäni tietyissä ketjuissa, tehnyt lienee erään johtopäätöksen - mitä tuskin minun tarvitsee ryhtyä kiistämään.

Vastasin: "Olen masentunut ja saan siihen hoitoa ja apua".

Masentunnus ja ahdistus on nykyään "kansantauti" ainakin Suomessa, eniten myyty reseptilääke on muistaakseni cipramil (mikä on serotoniinijohdannainen eli mielialalääke). Sadat tuhannet suomalaiset taitavat nykyään turvautua erilaisiin mielialalääkkeisiin tai nukahtamislääkkeisiin säännöllisesti, nukahtamislääkkeisiin siksi koska eivät ahdistukseltaan ja masennukseltaan saa nukutuksi kunnolla. He kyllä nukkuvat mutta uni ei välttämättä ole rauhallista ja syvää, se voi usein olla hyvin rikkonaista ja painajaistentäyteistä, yöt voivat täyttyä pahimmassa tapauksessa hyvin voimakkaalla kuolemisentunteella.

vlad#16.

 

[Sistis]

Vastasin että voin OK. Elämäni menee päällisin puolin hyvin, on opiskelupaikka, opinnot edenneet hyvin, jonkin sortin kesäduunia tiedossa, hyviä ystäviä, harrastuksia. Kuitenkin tuntuu joskus siltä, että jotain puuttuu. Naikkonen pitäisi löytää, mutta se ei ole se ainoa syy. Joskus tuntuu siltä, että elämä on kuitenkin päivästä päivään melko samanlaista. Hauskuuteenkin tavallaan tylsistyy, jos se pysyy samanlaisena. Siksi pitääkin taas kehittää uusia projekteja. Tietysti myös erään kaverin tilanne pistää itseäkin hieman alamaihin.

Eli en ole masentunut, joskus olen tylsistynyt, joskus taas helvetin - mikä nyt olisi tylsistyneen vastakohta - epätylsistynyt! =)

 

[finnishninja]

Re: Re: Miten voit nykyään Jatkoaikalainen?

Viestin lähetti vlad
Jokainen joka on lukenut tarkemmin viimeaikaisia viestejäni tietyissä ketjuissa, tehnyt lienee erään johtopäätöksen - mitä tuskin minun tarvitsee ryhtyä kiistämään.vlad#16.

Muistan tämän jo aikaisemmista keskusteluistamme. Sinulla on yleensä paljon asiaa ja ajatusmaailmasi on todella laaja. Minun käsitykseni on että tämä kulkee käsi kädessä. Huonosti voivalla ihmisellä on monesti paljon - tai hän hankkii itselleen - asioita ja ominaisuuksia, jotka puuttuvat hyvin voivalta.
Söin kerran joulu-aterian eräässä paikassa jossa kaikki jäsenet olivat olleet jollain tavalla tekemisissä psykiatrian kanssa. Ohjelmassa oli aterian (loistavan!) jälkeen laulua, runoja, lausuntaa yms. Olin todella otettu. Älyttömän lahjakkaita ihmisiä. Olen monesti ajatellut, että todella viisas ja lahjakas ihminen voi huonosti jo siitä, kun hän joutuu katsomaan miten hullua meidän "terveiden" elo on...

Ihan vaan uteliaisuudesta vlad, oletko kirjoitellut jotain isommassa mitassa? Siis teoksia, väitöskirjoja, omaa elämänkertaa tjms? Kirjoittaminenhan on joskus todella vapauttavaa ja rentouttavaa. Muistan kerran kun eräs vanha tyttö-ystäni voi huonosti, oli hankala ja ilkeä. En saanut unta. Kieriskelin sängyssäni kunnes päätin nousta ylös ja kirjoittaa hänelle kirjeen. Aloin kirjoittamaan keskellä yötä ja jatkoin, kunnes havahduin herätyskelloon.. oli aika lähteä töihin. Olin käynyt läpi koko historian hänen kanssaan, tutkinut kaikkea omasta näkökulmastani ja tunnustanut omat virheeni hänelle, koko ajan kirjoittaen. Metsän läpi töihin kävellessäni tunsin suunnattoman vapauden tunteen. Olin selvittänyt itselleni kaiken tarpeellisen ja nyt myös hän sai todellisen selonteon miten minä näin kaiken.
Sen jälkeen olen aina kirjoittanut paljon.

 

[vilpertti]

Olen joskus masentunut... En tarvitse siihen apua tai mitään pillereitä, mielestäni jokaisen ihmisen pitää olla joskus masentunut - ei se ole mikään sellainen tunne mitä ei saa koskaan kokea. Jos jonain päivinä menee vaan ihan kaikki päin persettä ja mistään ei tule hyvää lopputulosta, niin jo on ihme jos siinä tilanteessa vielä jaksaa hymyillä estottomasti ja julistaa onnellisuuttaan...

 

[Sistis]

Viestin lähetti vilpertti
Olen joskus masentunut... En tarvitse siihen apua tai mitään pillereitä, mielestäni jokaisen ihmisen pitää olla joskus masentunut - ei se ole mikään sellainen tunne mitä ei saa koskaan kokea. Jos jonain päivinä menee vaan ihan kaikki päin persettä ja mistään ei tule hyvää lopputulosta, niin jo on ihme jos siinä tilanteessa vielä jaksaa hymyillä estottomasti ja julistaa onnellisuuttaan...

Aivan. Tuo, mitä nykyään kuvataan käsitteellä masennus on minun mielestäni sellainen masennus, johon ei löydy yksittäistä syytä ja joka jatkuu kaiken aikaa.

Kun taas hetkellisellä masennuksella, johon yleensä löytyy selkeä syy, ei ole oikein nykypuhekielessä omaa nimeä. Itse käytän siitä yleensä termiä vitutus.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti finnishninja

Ihan vaan uteliaisuudesta vlad, oletko kirjoitellut jotain isommassa mitassa? Siis teoksia, väitöskirjoja, omaa elämänkertaa tjms?

Mitä, eikös Jatkoaikaan kirjoittaminen olekaan kirjoittamista "isommassa mitassa"? Olen minä jotain "pientä" kirjoitellut, mitään ei ole kylläkään julkaistu jollei lukuun lasketa muutamia oikaisuja joita olen rustannut erinäisiin lehtiin.

Kieltämättä kirjoittaminen, tai vaihtoehtoisesti lukeminen, on eräänlainen purkautumiskeino minulle. Eräässä vaiheessa kirjoittelin hyvin tiiviissä tahdissa muistikuviani omasta elämästäni kirjalliseen muotoon. Vaikka se oli suhteellisen suppea-alaista kirjoittelua, ennemminkin pintapuolinen "katsaus", oli se myös vapauttavaa koska siinä tuli käytyä itselle läpi koko siihen astinen elämä aina lapsuuden muistoista ja muistikuvista alkaen. Kun kirjoitin tämän kirjoittelun olleen "suppea-alaista", kyse on omasta katsontakannastani asiaan, sivullisesta katsoen kyseinen kirjoittelu olisi saanut varmasti toisen merkityksen, sivullinen olisi sitä varmasti pitänyt hyvinkin syvällisenä ottaen huomioon ajankohdan ja sen ettei kyse kuitenkaan ollut mistään teoksenmuotoon kirjoitetusta tekstistä. Vapauttavalta kyseisen tekstin kirjoittaminen kyllä tuntui.

Tällä hetkellä vointini on kuitenkin sen verran alavireinen (käytän tietoisesti lievää ilmausta), etteivät voimani tunnu riittävän mihinkään jäsenneltympään kirjoitteluun. Jopa näiden viestien kirjoittelu tänne Jatkoaikaan tuntuu raskaalta ja uuvuttavalta tehtävältä, niin uskomattomalta kuin se voi tuntuakin.

vlad#16.

 

[Rok]

Itse ainakin kuvittelisin olevani positiivisuuteen taipuvainen tallaaja. Kyllähän sitä jotkin asiat aina silloin tällöin vituttavat, mutta peruspositiivisella asenteella moisesta pääsee yleensä suhteellisen nopeasti yli ja elämäkin tuntuu helpommalta.

En väitä, etteikö jokin voisi ajaa meikäläisenkin masennukseen, mutta onneksi näin ei ole vielä tapahtunut. Pikkuasioista ei kuitenkaan kannata ottaa liikaa stressiä...

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti Sistis
Aivan. Tuo, mitä nykyään kuvataan käsitteellä masennus on minun mielestäni sellainen masennus, johon ei löydy yksittäistä syytä ja joka jatkuu kaiken aikaa.

Kun taas hetkellisellä masennuksella, johon yleensä löytyy selkeä syy, ei ole oikein nykypuhekielessä omaa nimeä. Itse käytän siitä yleensä termiä vitutus.

Tämä onkin juuri eräs ongelma masennuksesta puhuttaessa, se käsitetään niin monella eri tavalla ja monet sekoittavat ehkä tahtomattaan pysyvän masennuksen ja tällaisen hetkellisen ohimenevän masennuksen keskenään. Melkein kuin toinen puhuisi aidasta ja toinen aidan seipäästä, yhteistä kieltä on hyvin hankala löytää.

Oman kokemukseni perusteella en kyllä toivo kenellekään syvää diagnoitavissa olevaa masennusta, tila ei todellakaan ole mikään nautinnollinen. Se on sanalla sanoen - masentava, jos tällainen sanaleikki sallitaan. Kieltämättä on varsin mielenkiintoista, että hyvin sinänsä pienet aivojen toiminnassa tapahtuvat muutokset voivat aiheuttaa niin syvällisen ja lamaannuttavan tilan, pahimmillaan se johtaa siihen, että potilas on kykenemätön tekemään mitään päätöksiä, oikeastaan lähes kykenemätön suoriutumaan elämän perusasioista. Joillain (suurimmalle osalle) tähän tilaan tuo helpotusta mieliala- ja ahdistuslääkkeet, mutta on sitten pieni ryhmä jotka eivät tunnu saavan lääkkeistäkään pysyvämpää hyötyä, jos lainkaan hyötyä. Lääkkeen hyötyvaikutus saattaa olla todellakin vain hetkellinen.

Sen ohella, että masennus yksistään on jo erakoittava ja lamaannuttava tila, siihen liittyy hyvin usein muitakin persoonallisuuden muutoksia tai muutoksia mentaalisella tasolla aivoissa. Voi esiintyä ahdistusta, paniikkihäiriöitä, unihäiriöitä, maniaa tms. Ei kuitenkaan välttämättä kaikki yhdessä samanaikaisesti.

Kansankielessä tämä "vitutus" on ehkäpä hyvä termi kuvaamaan tätä hetkellistä ohimenevää "masennustilaa" mutta median tms. piirissä sen käyttö lienee hivenen arvelluttavaa. On lienee tultava toimeen sen kanssa, että ihmiset puhuvat masennuksesta ja masennuksesta ja tarpeen tullen sitten selvitettävä kummasta on kyse.

vlad#16.

 

[koo]

Viestin lähetti vlad
Jopa näiden viestien kirjoittelu tänne Jatkoaikaan tuntuu raskaalta ja uuvuttavalta tehtävältä, niin uskomattomalta kuin se voi tuntuakin.
vlad#16.

Yhtään väheksymättä olotilaasi pyydän, että repisit itsesi vaikka väkisin irti synkkien viestien kirjoittamisesta. Ei se todellakaan ole uskomatonta, että "kurjien fiiliksien" kertaaminen kirjoittamisen muodossa uuvuttaa. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, mutta kokeile vaihtaa "alaa". Osallistu "hömppäketjuihin" vaikka vain lukemalla niitä. Eivät kiinnosta, arvatenkin, mutta yritä silti. Lakkaa pohtimasta ja analysoimasta ainakin väliaikaisesti ja pakoita itsesi... niin... pakoittamalla, johonkin iloisempaan ja keveämpään. On sekin yksi tapa jota voi vaihtoehtoisesti kokeilla.

Samojen, synkkien ajatusten kelaaminen voi olla ainoalta mahdolliselta tavalta vaikuttava juttu, ja ainoa johon riitää potkua. Valitettavasti siten ei pääse ainakaan kohtalaisellakaan vauhdilla "toipumaan". Toivotan kaikkea mahdollista hyvää.

Niin, minä voin hyvin ja paksusti, ja hyvin paksusti. Kaikki tuntuu mukavalta ja luotan tulevaisuuteen vain ja ainoastaan sen takia, että menneisyys on ollut kohtalaisen hyvä. Niin hyvä, että jos tulevaisuudessa isompikin katastrofi kohtaa, selvitän sen jotenkin.
Jos en selvitä, en sitten selvitä, mutta etukäteen en aio huomista miettiä.
Yksinkertaisen ihmisen elämä on oikeastaan aika ookoo.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti koo
Yhtään väheksymättä olotilaasi pyydän, että repisit itsesi vaikka väkisin irti synkkien viestien kirjoittamisesta. Ei se todellakaan ole uskomatonta, että "kurjien fiiliksien" kertaaminen kirjoittamisen muodossa uuvuttaa. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, mutta kokeile vaihtaa "alaa". Osallistu "hömppäketjuihin" vaikka vain lukemalla niitä. Eivät kiinnosta, arvatenkin, mutta yritä silti.

Itseasiassa olen koettanut lueskella noita hömppäketjujakin viimepäivinä aktiivisesti, tuntuu vain siltä, että nyt kaikki hömppäketjutkin ovat hiljenemässä tai hiipumassa. Mikä onkaan vialla?

En kuitenkaan oikein tohdi osallistua niissä käytävään keskusteluun sen tähden koska omaan suorastaan sairaan huumorintajun jota valitettavan moni ei tahdo ymmärtää tai ei kykene ymmärtämään. Itseasiassa minusta on varsin mielyttävää heittää herjaa, samaten nauran mielusti itselleni - oikeastaan en juuri millekään muulle naura kuin itselleni. Ilman tätä sairasta huumorintajua työntäisin varmaan jo koiranputkea... tai, enhän minä mitään koiranputkea tule missään vaiheessa työntämään kun ruhoni tökätään krematorion uumeniin sitten kun aika jättää.

vlad#16.

 

[Tilatiili]

Alkavat toisenlaiset juoksut

Viestin lähetti vlad
Itseasiassa olen koettanut lueskella noita hömppäketjujakin viimepäivinä aktiivisesti, tuntuu vain siltä, että nyt kaikki hömppäketjutkin ovat hiljenemässä tai hiipumassa. Mikä onkaan vialla?

Alkukeväästä on vielä helppoa olla kevyesti kevytmielinen, mutta sitten kun toukokuun puolivälissä puhkeavat lehdet ja sateellakin on lämmintä, paljastuu karu totuus. Kiima-aika oli ja pian myös meni, eikä mitään tapahdu. Kuukausi eteenpäin ja alkavat päivät lyhetä. Kovat ovat kevätpaineet, kun reilussa kuukaudessa pitäisi elää koko vuoden onnet pulloon. Eihän siihen kukaan pysty, vaikka useimmat niin esittävätkin.

En kuitenkaan oikein tohdi osallistua niissä käytävään keskusteluun sen tähden koska omaan suorastaan sairaan huumorintajun jota valitettavan moni ei tahdo ymmärtää tai ei kykene ymmärtämään.

Voisin koittaa tahtoa ymmärtää sairasta huumorintajuasi. Anna mennä vaan. Ei tuota HIFKin äijien pilluhuumoria jaksa joka ketjussa lukea. Ai niin, siitäkin on jo vuosi.

Kaverini kertoi äsken Bimboos-keikalla aloittaneensa taas Cipramilin napostelun. Vastasin, että mulla olisi korkkaamaton paketti äidin peruja. Nyt kun hän on vanhainkodissa ja riittävän seniili, ei niistä ole hänelle enää iloa, tai siis epäsurua. Paitsi että luontevastihan se ajatuksen taakka periytyy minun harteilleni, joten periytykööt pilleritkin sitten pahemman varalle. No, samainen kaveri jatkoi, että anna mennä vaan, viikon päästä on tasainen laupias surina päässä ja ei enää riso. Jääköön nyt vielä tässä vaiheessa. Parin viikon päästä mökille turvautumaan perisuomalaisiin yleislääkkeisiin: saunaan, viinaan ja tervasnapsiin. Toimivat loistavasti yhtenä päivänä viikossa.

 

[mjr]

Viestin lähetti vlad
Tämä onkin juuri eräs ongelma masennuksesta puhuttaessa, se käsitetään niin monella eri tavalla ja monet sekoittavat ehkä tahtomattaan pysyvän masennuksen ja tällaisen hetkellisen ohimenevän masennuksen keskenään. Melkein kuin toinen puhuisi aidasta ja toinen aidan seipäästä, yhteistä kieltä on hyvin hankala löytää.

Oman kokemukseni perusteella en kyllä toivo kenellekään syvää diagnoitavissa olevaa masennusta, tila ei todellakaan ole mikään nautinnollinen. Se on sanalla sanoen - masentava, jos tällainen sanaleikki sallitaan. Kieltämättä on varsin mielenkiintoista, että hyvin sinänsä pienet aivojen toiminnassa tapahtuvat muutokset voivat aiheuttaa niin syvällisen ja lamaannuttavan tilan, pahimmillaan se johtaa siihen, että potilas on kykenemätön tekemään mitään päätöksiä, oikeastaan lähes kykenemätön suoriutumaan elämän perusasioista. Joillain (suurimmalle osalle) tähän tilaan tuo helpotusta mieliala- ja ahdistuslääkkeet, mutta on sitten pieni ryhmä jotka eivät tunnu saavan lääkkeistäkään pysyvämpää hyötyä, jos lainkaan hyötyä. Lääkkeen hyötyvaikutus saattaa olla todellakin vain hetkellinen.

Taidan aika varjomaisen materialistisesti ajatella, että tämä varsinainen masennus, joka käytännössä vie ihmiseltä toimintakyvyn, on seurausta konkreettisista fysiologisista muutoksista aivojen toiminnassa. Jostakin terapiasta voi olla apua, mutta sitten sen myöskin on ilmennyttävä fysiologisesti. En juuri näkisi tämän lajin masennusta erilaisena kuin mitä tahansa fyysistä sairautta. Tällöinkään ei tietenkään automaattisesti menetä kykyään vaikuttaa tilanteeseensa: voihan esimerkiksi keuhkokuumepotilas helpottaa olotilaansa ja nopeuttaa siten hoitoaan - mutta jos sairaus on edennyt niin pahaksi, että potilas on lähestulkoon puolitajuton niin silloin ei kenellekään tulisi mieleen pitää ensisijaista parantamisvastuuta keuhkokuumetta sairastavalla vaan ammattimaisella sairaanhoidolla. Tässä luullakseni masennuspotilaat törmäävät vielä syviin ennakkoluuloihin sairautensa suhteen: "senkus rupeat ajattelemaan positiivisesti"... No, totta on että masennus alkaa olla terminä täysin inflaation kärsinyt. Pahimmillaan kysymys ei tosiaan ole mistään hetkittäisestä alakulosta tai jostain vähän pitkäaikaisemmasta synkästä kaudesta vaan todella pelottavasta olotilasta, jossa kaikki normaali toiminta- ja asioiden hahmotuskyky voi hävitä. Ehkä nämä lievemmät muodot voivat johtaa tähän varsinaiseen masennukseen, mutta olen lukenut että joskus salama voi iskeä aivan kirkkaalta taivaalta ilman että olisi mitään ennakko-oireilua.

 

[Taito-Ojanen]

Viestin lähetti mjr
Taidan aika varjomaisen materialistisesti ajatella, että tämä varsinainen masennus, joka käytännössä vie ihmiseltä toimintakyvyn, on seurausta konkreettisista fysiologisista muutoksista aivojen toiminnassa. Jostakin terapiasta voi olla apua, mutta sitten sen myöskin on ilmennyttävä fysiologisesti. En juuri näkisi tämän lajin masennusta erilaisena kuin mitä tahansa fyysistä sairautta.

Tämä varmaan pitää paikkansa. Toisaalta asian tekee vaikeaksi se, että monissa tapauksissa ei varmastikaan voida sanoa, ovatko aivojen fysiologiset muutokset (tai muuttuneet kemialliset reaktiot) johtaneet masennukseen, vai onko masentuneen ihmisen aivojen fysiologia muutunut sen vuoksi, että ihminen on ensin kärsinyt henkisesti. Mikä on syy ja mikä seraus?

Jos esim. ihmisen elämäntilanne on aiheuttanut masennuksen, lääkkeet voivat tuoda siihen hetkellistä helpotusta, jos mieli niiden avulla paranee. Jos itse elämäntilanne ei kuitenkaan muutu, lääkkeistä ei taida pidemmän päälle olla itseasiassa paljoakaan apua, koska itse ongelman syyt eivät häivy. Jos tilanne on päinvastainen, ihmiselle on todellakin turha tuputtaa positiivisuutta, jos mitään syytä masennukseen elämäntilanteestä ei löydy.

Harvoinhan ne kuitenkaan näin joko/tai-tilanteita taitavat olla. Olen esim. lähipiirissä nähnyt tilanteen, jossa lääkitys vain pahensi tilannetta. Sitten kun kyseinen henkilö sai psykiatrista hoitoa, tarpeeksi lepoa, palautumisaikaa ja uudet lääkkeet, tulokset alkoivat näkyä.

 

[mjr]

Viestin lähetti Taito-Ojanen
Tämä varmaan pitää paikkansa. Toisaalta asian tekee vaikeaksi se, että monissa tapauksissa ei varmastikaan voida sanoa, ovatko aivojen fysiologiset muutokset (tai muuttuneet kemialliset reaktiot) johtaneet masennukseen, vai onko masentuneen ihmisen aivojen fysiologia muutunut sen vuoksi, että ihminen on ensin kärsinyt henkisesti. Mikä on syy ja mikä seraus?

Jos esim. ihmisen elämäntilanne on aiheuttanut masennuksen, lääkkeet voivat tuoda siihen hetkellistä helpotusta, jos mieli niiden avulla paranee. Jos itse elämäntilanne ei kuitenkaan muutu, lääkkeistä ei taida pidemmän päälle olla itseasiassa paljoakaan apua, koska itse ongelman syyt eivät häivy. Jos tilanne on päinvastainen, ihmiselle on todellakin turha tuputtaa positiivisuutta, jos mitään syytä masennukseen elämäntilanteestä ei löydy.

Harvoinhan ne kuitenkaan näin joko/tai-tilanteita taitavat olla. Olen esim. lähipiirissä nähnyt tilanteen, jossa lääkitys vain pahensi tilannetta. Sitten kun kyseinen henkilö sai psykiatrista hoitoa, tarpeeksi lepoa, palautumisaikaa ja uudet lääkkeet, tulokset alkoivat näkyä.

Näinhän se toki on, lääkitys ja terapia eivät suinkaan edes saisi sulkea toisiaan pois ja erittäin monet sairastuneet tuntevat kaipaavansa terapiaa vaikka lääkitys heitä auttaisikin. Pelkästä lääkehoidosta saattaa tulla hyvin kylmä ja esineellistävä vaikutus, joka vähintään hidastaa toipumista. Silti voin kuvitella että melkein samassa määrin kuin terapia esim. uskoontulo voi johtaa fysiologisen tasapainon palaamiseen, eikä tämä tarkoita sitä, että ratkaisu olisi mitenkään näennäinen tai epätodellinen. No, juuri mieleen liittyvissä asioissa kausaliteetti on tosiaan erittäin hankalasti hahmotettavissa, mutta miksi mielenterveyttä pitäisi pitää puhtaasti aineettomana asiana? Ääri-mekanistinen materialismi herättää voimakkaita vastareaktiota, mutta syvällisemmin tulkittuna materialistinen ajattelu ei välttämättä ollenkaan supista ihmistä koneeksi. Itse siis näkisin tämän niin, että terapian on ilmennyttävä pahoissa masennuksissa fysiologisesti tai se ei ole tehokasta. Hämmästyttävää on että joihinkin äärimmäisiin masennuksiin saattaa esimerkiksi tehota sähköshokkihoito, joka lienee kaikkein kauimpana terapiasta. Ehkä tässä mielessä olen liiankin inhomaterialistinen, mutta itse näen että paras toivo tulee olemaan lääkkeiden ja aivojen fysiologisen toiminnan tuntemisen kehityksessä. Terapiaa sen sijaan tarvitsee ja siitä hyötyisi koko ihmiskunta, eivät vain masennus-sairaat...

EDIT: typoja, selvennystä

 

[Timbit]

Olen ihan OK. Joskus opiskeluajan alkuvaiheissa oli välillä jaksoja, että olin aika paljon vähemmän OK kuin nykyään. Olisi väärin sanoa, että olin masentunut, sillä osasin myös nauttia elämästä. Mutta koko ajan oli sellainen tunne, että pitäisi olla jossain muualla. Tässäkin on hyvä, missä olen nyt, mutta jossain muualla oli paremmin. Viime vuosituhannen viime päivillä meinasinkin tehdä ratkaisun siirtyä jonnekin hyvin paljon muualle (nyt en todellakaan puhu mistään lopullisesta ratkaisusta), mutta jänistin ja tänne jäin. Nyt tuo ratkaisu ei kaduta.

Joku ulkopuolinen tarkkailija voisi ihmetellä, miksi en sano olevani täysvaltaisen onnellinen. Ja totta onkin, että suunnilleen kaikki on kunnossa. Mutta koko ajan takaraivossa on pieni pelko siitä, että jokin asia elämässäni pettää, ja se saa aikaan dominopalikka-ilmiön kaataen yhden asian toisensa jälkeen. Olen rakentanut nykyisen elämäni käytännössä tyhjästä, joten jonkin menettäminen tuntuisi erittäin raskaalta. Kaipa ihmisluonto, tai ainakin minun sellainen, on sellaiseksi rakennettu, että ihan täysin onnellinen ei osaa olla. Pohjille en putoaisi, vaikka asiat lähtisivät menemään perseelleen, sillä tiedän minulla olevan ystäviä, jotka pysäyttäisivät putoamisen.

Jos sanotaan prosenteissa, niin olen 90% onnellinen, 5% neutraali ja 5% peloissani.

 

[finnishninja]

Viestin lähetti vlad
Mitä, eikös Jatkoaikaan kirjoittaminen olekaan kirjoittamista "isommassa mitassa"?

No on, kun on siitä määrästä kysymys minkä sinä kirjoitat.

Minulla oli hengen lähtö lähellä pari vuotta sitten, kun latasin prätkällä konetietä 270 lasissa - samaan aikaan kun paketti-auto vaihtoi kaistaa suoraan eteeni. En nähnyt mitään elämänfilmejä, enkä tutissut kotona kahta tuntia, vaan ajattelin paljon kaikkia sukulaisiani, jotka ovat eläneet (moni varmasti todella rikkaan) elämänsä ja poistuneet sitten syystä tai toisesta. Mitä jäi jäljelle? Muutama mustavalkoinen valokuva ja syntymäaika hautakivessä. Istuin alas ja aloin kirjoittamaan oman elämäni vaiheista. Pari päivää myöhemmin olin saanut kasaan 100 A4 arkkia, joihin olin koonnut kaikki tapahtumat, jotka tulivat mieleeni. Nyt voin alkaa täydentämään, värittämään ja kirjoittamaan puhtaaksi. Tavoitteeni on saada oma elämäni paperille. Ehkä se voisi vaikka kiinnostaa jotain sukulaistani 100 vuoden kuluttua...

Tunsin myös suunnatonta mielihyvää kirjoittaessani. Omista toilauksistaan kirjoittaminen opettaa tuntemaan itseään ja myös hyväksymään omat varjopuolensa ja samalla tavalla löytää myös "siinä tein oikean raktaisun" elämyksiä.


Itseasiassa tunnistan tilasi. Jostain kumman syystä tapasin yhteen aikaan vain naisia, jotka voivat huonosti. Eräs heistä kirjoitti paljon. Todella paljon. Panin merkille että hän kirjoitti aina jotain jos oli vain mahdollisuus. Siivosimme kerran hänen kellariaan. Panin merkille paperikassin, joka oli täynnä käsin kirjoitettuja arkkeja. Kysyin voinko heittää sen pois. "Ei missään nimessä" - oli hätääntynyt vastaus. Hän kirjoitti kirjaa. Paperikassi oli yksi viidestä...

Koon mainitsema "ota itseäsi niskasta kiinni" ei toimi. Kysymys ei ole tahdonvoimasta. Entinen tyttö-ystäväni vaipuu tälläiseen tilaan tasaisin välein. Syvät masennustilat saattavat kestää jopa kuukausia, jotka hän viettää sairaalassa. Viimeinen kerta oli tähän mennessä pahin. Hän ei vastannut enää ulkomaailman kutsuihin. Edes sähköshokit eivät auttaneet. Eräs saksalainen asiantuntija kertoi paljon loogisia asioita. Syvistä masennstiloista kärsivä ihminen "paranee" todella harvoin. Yleensä tätä saa kantaa koko elämänsä. Nuorempana kurvi on helpompi nostaa nousuun, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa se on. Suuri osa tapauksista päättyy itsemurhaan. Minä uskon häntä.

Erään asian olen pannut tosin merkille. Mitä paremmin kaikki asiat ovat, sitä helpommin masennuksille altis henkilö vaipuu alaspäin. En tiedä miten yksilökohtaista tämä on, mutta minulla on se käsitys, että jos kaikki asiat ovat päin v****a, se pitää vauhdissa ja aktiivisena tavalla, joka ei anna aikaa masennukselle.

Mitä mieltä olet tästä vlad?

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti mjr
Taidan aika varjomaisen materialistisesti ajatella, että tämä varsinainen masennus, joka käytännössä vie ihmiseltä toimintakyvyn, on seurausta konkreettisista fysiologisista muutoksista aivojen toiminnassa. Jostakin terapiasta voi olla apua, mutta sitten sen myöskin on ilmennyttävä fysiologisesti. En juuri näkisi tämän lajin masennusta erilaisena kuin mitä tahansa fyysistä sairautta.

Samoilla linjoilla liikun vaikka ehkäpä hivenen kehnohkosti edellisessä viestissäni toin asian esille.

Kun mainitsin sen, että on potilaita joille lääkkeetkään eivät välttämättä tuo helpotusta olisi pitänyt myös mainita, ettei terapiakaan tuo heidän tilaansa helpotusta. Näitä on tosin murto-osa kaikista masennuspotilaista, mutta heitäkin löytyy. Tai voi olla, ettei heille ole löytynyt juuri sitä oikeaa lääkekombinaatiota jonka avulla olotila saadaan paremmaksi - eli muutoksia aivokemiallisissa prosesseissa. Nykytietämyksen mukaan masennus- kuin myös muut vastaavat tilat saavat ensisijaisesti alkunsa muutoksissa aivokemiallisissa prosesseissa, vaikka ihminen saattaakin tulkita syyt ulkopuolisiksi. Ne ovat lähtöjään "sisäsyntyiset" mutta potilas tulkitsee ne ulkoisiksi, jolloin ensisijainen (pysyvä) parannuskeino on lääkehoito, terapia voi auttaa toisia potilaita kestämään tilanteen tasalla mutta itse en pidä vuosikausien terapiakierrettä kovinkaan tarkoituksenmukaisena. Se voi olla hyvin sitovaa ja lisäksi sillä voi olla se vaikutus, että potilas ei opi tekemään itse omia päätöksiä vaan hän tavallaan koettaa tulkita mikä terapeutin mielestä on hyvä ratkaisu ja sitten tehdä päätöksen siltä pohjalta jolloin häneltä vähenee kyky tehdä omia itsenäisiä päätöksiä pienimmissäkin asioissa.

Se on kuitenkin selvä, että masennuksesta (tarkoitan edelleen pitkäkestoista masennusta) ei pääse eroon "ottamalla itseään niskasta kiinni". Se ei ole keino jolla tilan voi kokonaisvaltaisesti parantaa, itseasiassa hyvin usein ihminen ei edes jaksa/kykene viemään ajatusta teon asteelle. Hän voi suunnitella ja kuvitella tekevänsä jotain mutta voimat itse prosessin aloittamiseksi eivät riitä. Tilapäiseen masennukseen tämä "ota itseäsi niskasta kiinni"-keino voi auttaa.

vlad#16.

 

[Snakster]

Tehtäköön nyt alkuunsa selväksi, että minä en ole enkä ole ollut masentunut enkä kärsinyt masennuksesta sanan varsinaisessa merkityksessä. Niinpä minulla ei ole oikeasti aavistustakaan miltä todella ja syvästi masentuneesta ihmisestä voi tuntua.

Itselläni oli kuitenkin muutamia vuosia sitten sellainen ajanjakso, että oikein mikään ei sujunut. Opinnot seisoivat, olin juuttunut tylsään toimistopaskaduuniin, naista ei ollut ja pääasiallinen harrastus oli dokaaminen perjantaista klo 17:sta sunnuntain aamu 5:een. Eräänä päivänä mietiskelin sitten tilannettani oikein vakavissani, ja vaikka tajusin, että itseään ja ongelmiaan ei pääse pakoon, päätin turvautua keinoista epätoivoisimpaan: poislähtöön. Siis en siihen lopulliseen vaan konkreettiseen muuttoon kauas pois. Jollain kummallisella tajunnanvirtatekniikalla valitsin kohteeksi Bolivian ja siellä vapaaehtoistyön katulasten parissa. Jo päätöksen jälkeen tapahtui kummallinen ryhtiliike. Rahaa alkoi jäädä säästöön ja puolen vuoden aikana sain kasaan noin 40 opintoviikkoa.

Boliviassa olin sitten vuoden verran, jona aikana löysin itselleni vaimon ja jollain laajemmalla tavalla tajusin paikkani tämän maailman pinnalla. Takaisin tultuani (elokuussa 2000) olen sitten saanut opintoni päätökseen, saanut vakituisen ja mukavan työpaikan, mennyt naimisiin, hankkinut omistusasunnon ja nyt on lapsikin tulossa.

Nyt kun suurin piirtein kaikki mitä ihmisen elämässä voi loksahtaa kohdalleen on niin myös tehnyt, en voi olla ajattelematta tuon Boliviaan lähdön merkitystä elämälleni. Voi toki olla, että asiat olisivat loksahtaneet kohdalleen muutenkin, mutta ehkä tärkein anti kuitenkin oli se, että kaukomailla oli aikaa rauhassa tutustua itseensä ja mietiskellä omaa elämäänsä. Etäisyys toi lähemmäksi.

Tämä kaikki ei varmasti liity kovinkaan paljoa täällä velloneeseen masennuskeskusteluun. Halusin vain tuoda esiin yhden kokemuksen siitä, miten enemmän tai vähemmän tasapainoton tila saatiin oikaistuksi.

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti finnishninja
Erään asian olen pannut tosin merkille. Mitä paremmin kaikki asiat ovat, sitä helpommin masennuksille altis henkilö vaipuu alaspäin. En tiedä miten yksilökohtaista tämä on, mutta minulla on se käsitys, että jos kaikki asiat ovat päin v****a, se pitää vauhdissa ja aktiivisena tavalla, joka ei anna aikaa masennukselle.

Mitä mieltä olet tästä vlad?

finnishninja, palaan viestiisi laajemmalti myöhemmin. Se herätti kuitenkin muutamia ajatuksia minussa.

Kirjoittamisesta ja purkautumisreiteistä kuitenkin jotain. Kuten totesin, se ja lukeminen on eräs purkautumisreitti. Erääseen aikaan piirtäminen oli myös sitä, nyt se on jäänyt vähemmälle, ei oikein aika ja voimat tahdo riittää siihen. Valokuvaus voi myös toimia tällaisena purkautumistienä - ainakin hetkellisesti, kaiken muun hoidon ohella.

Vaikka ehkäpä hivenen väheksyen tuosta kirjoittamisestani mainitsin, on kuitenkin todettävä, että olosuhteeni ja aiemmat lukemisen-/kirjoittamisenoppimisen vaikeudet huomioonottaen, olen saanut aikaan melkoisen kasan tekstiä. Lienee tuhansia sivuja kaikkiaan. Pienistä ajatuksista laajempiin kokonaisuuksiin saakka, kuten mainitsemani kirjoitus omasta elämästäni.

Snaksterin kirjoituksen alku kuvasi oikeastaan varsin hyvin omaa elämääni jokunen vuosi sitten, siinä missä hänen elämänsä kääntyi parempaan minulla suunta oli toinen, ja tässä nyt ollaan. En nyt syvemmälti lähde syitä perkaamaan mutta voi olla, että hän kykeni muutokseen riittävän ajoissa tai sisäinen muutoksen tarve oli niin voimakas, mikä mahdollisti tapahtuneen. Eli toisin sanoen, hänen aivonsa eivät olleet ajautuneet tilaan jossa tietyt prosessit eivät enää toimi.


vlad#16.

 

[Annuli]

Nyt olen ok. Elämässäni oli kuitenkin ajanjakso, jolloin voin todella huonosti. Elämällä ei tuntunut olevan mitään suuntaa tai sisältöä. Ja juuri tuolloin myös minä kirjoitin satoja sivuja vain jotain. Iltaisin itkin ja kirjotin, kunnes kykenin menemään sänkyyn. Jos aika ei ollut helppoa minulle, ei se ollut helppoa miehellenikään.

Tuo Snaksterin pois lähteminen tuntuu tutulta. En tosin lähtenyt Boliviaan, vaan tänne Poriin. Elämä muuttui täysin ja oikeastaan täällä en ole ollut masentunut aikoihin. Sain jättää kaiken menneisyyden, joka ei ollut kovin kaunista, taakseni ja aloittaa tyhjältä pöydältä paikassa, jossa en tuntenut ketään eikä kukaan tuntenut minua. Pori teki minusta tasapainoisemman ihmisen.

Nykyään pelkään masennusta niin syvästi, että hälytyskellot alkavat soimaan heti, kun tunnista pienimmänkin oireen itsessäni. Onneksi olen vielä huomannut nuo varoituskellot, sillä en halua itseäni enää ikinä sellaiseen jamaan kuin joskus olin.

 

[finnishninja]

Viestin lähetti Annuli
Tuo Snaksterin pois lähteminen tuntuu tutulta.

Todellakin. Eräs ystäväni teki siitä erikoisen tempun, että hän muutti nimensä. Hän sanoi, että hänen alkuperäinen nimensä ei ole koskaan merkinnyt hänelle mitään positiivistä, kun taas uusi merkitsee täysin (hänelle) uutta alkua. Aika näyttää miten paljon tämä vaikutti hänen elämäänsä, mutta ainakin tällä hetkellä, n. vuosi nimenvaihdon jälkeen menee ihan hyvin.

 

[Huerzo]

Vastasin että fiilis on erinomainen, enkä liioitellut yhtään.
Hehkun sellaista nami-nami-energiaa, että tuttavat eivät tarvitse solariumia (mulla on se Alangon sisäisen malli käytössä). Ja jos minulta kysyttäisiin samaa asiaa uudelleen kahden viikon päästä, niin eipä riittäisi superlatiivit...

Alkaa nimittäin akateeminen ke-sä-lo-ma! Kaikki harjoitustyöt saatettu onnellisesti maailmaan, lukuvuoden tentit ekalla kerralla lävitse, enää muutama luento ja vapaus koittaa! Ei raamattuja yöpöydällä, projektipalavereja, kuivia luentoja ja märkiä koulumatkoja, kynsien pureskelua 200 muun kanssa tenttisalissa tai mitään muutakaan akateemista.Kerrankin ansaitseensa loman. Eipä ole tällaista lomaodottelua ollutkaan sitten ala-asteaikojen...

Toivottavasti moni muukin on kokenut elämässään sen, kun on päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni, laatia jonkinlaisen suunnitelman (haastavan) ja vielä noudattaa sitä. Onnistumisen elämys - ah sitä tunnetta...

Operaatio Pyykkilauta on kyllä vielä "vaiheessa", mutta eiköhän sekin ilmesty esiin kun vaan jaksaa tehdä "omaa juttua" tarpeeksi kauan...

Toivottavasti jatkoaikalaisetkin muistavat Monty Pythonin kappaleen "Always look at the bright side of life" ja kohdan "If life seems really rotten, there's something you've forgotten". Siinä elämänohjetta kerrakseen...

PS. Kuukauden päästä ääni voi olla kellossa jo toinen: kesätyöhaku epäonnistui, joten kai fiilispuolen voisi nollata syksyä varten lähtemällä puhelinmyyjäksi...

 

[ms.qvist]

Viestin lähetti Huerzo

Toivottavasti jatkoaikalaisetkin muistavat Monty Pythonin kappaleen "Always look at the bright side of life" ja kohdan "If life seems really rotten, there's something you've forgotten". Siinä elämänohjetta kerrakseen...

Varsinkin siinä vaiheessa kun naru on kaulassa tätä on hyvä hyräillä... "Always look at the bright side of life". Vai tulisiko joku naulaamaan minut tuonne pöpelikköön?

vlad#16.

 

[Huerzo]

Vlad: pahoittelut, jos (kun) tuo viesti ärsytti. En lukenut alkupään tekstejä, vaan kirjoitin tekstin vilpittömin mielin.

Se EI ollut tarkoitettu sinulle tai kenellekään muulle nami-hani-provoksi tyyliin lälläslää, mulla-menee-hyvin-entä-sulla-no-voi-voi vaan ihan rehelliseksi tilitykseksi omasta tämän hetken olotilasta. Nyt kun tarkemmin katson tuota topicia, niin saatoin hyvinkin tajuta tuon otsikon väärin. Ehkäpä tämän hetken näkymät olisi pitänyt korvata vähän laajemmalla näkemyksellä.

Itse olen ollut koulukiusattu (painon ja huonon näön vuoksi), joten kyllä minullakin on ollut ne hetket jolloin ruusuista on nähnyt vain ne piikit. Silloin kun koki tuollaista, oli hymyilevä ihminen pahinta mitä saattoi nähdä. Jotenkin se vihlaisi kun näki onnellisuutta ympärillään...mutta ylös on tultu, aika kai se haavat parantaa tai ainakin edes arpeuttaa...