Mainos

Miten sulla menee?

  • 69 613
  • 490

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Maailman menoa seuranneena olen huomannut, että mielenterveysasiat ovat nousseet puheenaiheeksi. Ovatko mielenterveysongelmat lisääntyneet vai onko niitä aina ollut, mutta niistä ei ole tohdittu puhua?

En tiedä enkä ota kantaa, mutta mielestäni usein esiintyvä ohje/neuvo kysyä ystävältä, kaverilta, tutulta, läheiseltä miten hänellä menee, ei ole ollenkaan huono.

Miten sinulla menee?
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Miten sinulla menee?
Hyvin menee, kiitos kysymästä. Perhe-elämä sujuu ja työelämä myös (jälkimmäinen toki välillä hetkellisesti vituttaa, lienee tuttua kaikille). Elämä on kivaa, vaikka ruuhkavuosia vaimon kanssa nyt elelläänkin. Kiirettä siis pitää.

Veli @Kauko Viisas, miten sinulla menee?
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Veli @Kauko Viisas, miten sinulla menee?
Kiitos kysymästä - aika hyvin ja melko tasapainoisesti - luulen ma.
Samalla on mukava kuulla, että sinullakin mahdollisista haasteista huolimatta on asiat reilassa.
Veli :D (Tulee mieleen väkisin Tamminen, mutta suhtaudun tähän positiivisena sanana).
 

Tupu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Valitettavan huonosti menee, ikävä kyllä. Ei kuitenkaan johdu mielenterveydestä, vaan yli kolme kuukautta jatkuneesta selkä- ja jalkakivusta. Lokakuun alkupuolella selässä tuntui pieni napsahdus ja arvasin heti, kun rupesi jalkakin kipeytymään, että välilevythän siellä pullahtivat. Tuttua juttua minulle ennestään. Sillehän ei oikein voi sitten hirveästi tehdä mitään muuta, kuin odottaa, että aika parantaa, mutta nyt alkaa kärsivällisyys ja kipukynnys tulla vastaan. Välillä on ollut parempia aikoja, jolloin olen ollut toiveikas, että nyt olen kohta terve, mutta sitten taas tullut takapakkia ja nyt on pari viime yötä mennyt niin, että en ole enää saanut kivulta nukuttua. Tämä yö oli nyt se viimeinen niitti. Odotan vielä kolme tuntia ja soitan päivystykseen. Pakko tälle on tehdä jotain muutakin, kuin odottaa. Tuntuu, ettei jaksa enää tätä kipua. Jos tästä vielä joskus paranee, niin osaan taas varmasti arvostaa ihmisen tärkeintä asiaa, terveyttä, entistäkin enemmän.
 

hege

Jäsen
@Tupu , kovasti tsemppiä ja toivottovasti saa lähetteen ja apua mahdollisimman pian. Itsellä menee ihan tyydyttävästi, töissä ja lasten harrastuksiin liittyvissä jutuissa on hieman enemmän säätöä kuin toivoisi mutta duunin osalta se nyt kuuluu välillä toimenkuvaan ja osa säädöstä itseasiassa ihan mielenkiintoista juttua. Duunissa muutenkaan ei paineet ei ole todellisia nyt kun on jo 50 vuotta mittarissa ja päässyt "senior advisor" rooliin pois keskijohdosta niin voi antaa nuorempien olla siinä ylemmän johdon ja vaikeiden mutta hankalasti korvattivien alaisten välissä. Itse kyllä päätin jo aikaa sitten jeesiä mahdollisuuksien mukaan niitä onnettemia jotka tuohon rooliin ovat joutuneet ja auttaa fiksuja eteenpäin.

Lasten harrastusten osalta (olen nuoremman fudisjengissä jojona) eilen oli taas sellainen päivä, että tuli mietittyä kaikein vapaaehtoisjutun lopettamista ja siirtymistä vain siihen "maksan ja valitan" ryhmään.

Terveys on ihan hyvä nyt kun syksyllä sai lopettaa metotrexaatin käytön joka kyllä välillä oli erittäin ärsyttävää aiheuttamansa huonovointisuuden takia mutta salille tekisi mieli kovasti kun ei tämä ulkourheilu ihan niin hyvin nyt toimi ja huomaan selvästi laiskistuneeni joulun jälkeen.
 

Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt alkaa talvimasennus helpottamaan. Marraskuu oli vaikein koskaan. Nuorena jopa pidin kylmästä ja pimeästä, nykyään en jaksaisi odottaa kevättä.
Pörssissä alkaa rytistä, minkä pitäisi aiheuttaa huolta, kun leipä on kiinni siellä. Olen kuitenkin enemmän innostunut tulevista laskupäivistä ja elämässä on taas sopivasti haastetta.
Joo ja höntsyjäille olisi taas mukava päästä. Kiekon lätkiminenkin oli ennen hallien sulkua vaikeaa, nyt maistuisi taas. Sitä odotellessa pitää nostella rautaa ja kuntoilla muuten.

Toiveikasta kevättä kaikille,
#8
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Sanotaan näin: on mennyt paremminkin.

Heräsin yöllä stressaamaan duunijutuista ja mietin siinä että mitäs tässä enää nukkumaan kun voi töitäkin tehdä. Onneksi tää aika on vaan kerran vuodessa.

No positiivistakin on, oon aika pahasti ihastunut. Ja saan vielä vastakaikuakin. Kyllä tää tästä ennen kun taas pettyy.

Miten muilla? Kertokaas, veljet, siskot ja kaikki muutkin.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tämä on minusta todella hieno ketjunavaus. Vaikka elän ns. normaalia elämää, jossa on normaali sosiaalinen kanssakäyminen, niin en muista koska minulta on viimeksi kysytty miten minulla menee. En kyllä itsekään ole kysynyt kavereita, mutta tänään kysyn!

Itsellä menee vähintään kohtuullisesti. Työpuolella hommat voisi olla paremmin, mutta aktiivisin toimin yritän sitä parantaa. Perhe-elämässä kaikki hyvin.

Tärkeänä asiana olen vihdoin alkanut panostamaan myös itseeni. Yritän liikkua keskimäärin tunnin viikossa ja nukkua vastaavasti vähintään seitsemän tuntia yössä. Rehellisesti sanoen akut ovat olleet todella tyhjät ja niiden elvyttäminen kestää kauan, mutta oikealla tiellä ollaan.
 

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Ihan hyvin menee. Koitetaan nyt kaikki naattia, naattia, naattia elämästä vielä kun se on mahdollista. Korona on pientä sen rinnalla, mikä meitä kaikkia odottaa lähitulevaisuudessa.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Hyvin menee! Kuukauden päästä vaihtuu työpaikka, mikä tuo intoa kevääseen. Lisäksi muutimme viime syksynä omakotitaloon, niin pääsee keväällä pihaan puuhastelemaan.

Kesällä menen naimisiin. Hääjärjestelyt rullaavat varsin hyvin ja tiedän, että bestmanit ovat alkaneet suunnitella polttareita.

Jotenkin tuo yleinen stressi väheni kun muutti Helsingistä pois.

Tällä hetkellä odotan, että nuo kuntosalit aukeaisi niin pääsisi sinne rehkimään. Olen todella laiska liikkumaan kotona, vaikka välineitä ja tilaa olisi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kiitokset kysymästä ja kiitokset myös hienosta ketjusta! Päällisin puolin menee ihan hyvin: perhe, työt, vapaa-aika ja tulevaisuuden suunnitelmat sinänsä uomissaan. Ehkä isoin henkilökohtainen juttu on ollut se, että hakeuduin viime syksynä ammatilaisen juttusille, kun lapsuuskodin alkoholismi ja nuoruusvuosien sairas uskonnollisuus alkoi vyöryä mieleen vuosien patoutumien jälkeen. Soimaan itseäni jatkuvasti tehdyistä virheistä mm. talousasioissa, ja vaikka tiedän, että minut nähdään esimerkkinä monissa yhteyksissä siitä, miten kovalla duunilla pääsee eteenpäin ja kollegat ovat sanoneet ihan suoraankin sen, että olen ihan helvetin pystyvä tyyppi, en usko sitä. Kai se linkittyy noihin nuoruuden kokemuksiin ja isä/jumalkuvaan. Ikävintä tässä yhteydessä on ollut tajuta tietenkin se, miten tämä oma kipuilu on heijastunut perheeseen ja erityisesti, miten sokea omalle itseruoskinnalle on ollut - ei kai se työnarkomania mikään terve esimerkki ole lapsille.

Mutta kaiken tämän keskellä olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olen uskaltanut alkaa eheytyä. Siihen kun lyödään päälle nuo faktat perheestä, työstä ja elämästä yleensä, koen voivani hyvin, vaikka ikä tuntuu päivä päivältä enemmän nivelissä.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ihan hyvin menee. Koitetaan nyt kaikki naattia, naattia, naattia elämästä vielä kun se on mahdollista. Korona on pientä sen rinnalla, mikä meitä kaikkia odottaa lähitulevaisuudessa.
Nyt kuulostaa niin profetaaliselta, että pakko kysyä, mihin viittaat?
 

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bill Kazmaier
Nyt kuulostaa niin profetaaliselta, että pakko kysyä, mihin viittaat?
Mä näen kaksi skenaariota venäläisen imperialismin kanssa: worst case: ydinsota. Best case: Venäjä tyytyy napsimaan ei-Nato-maat naapurustostaan. Ukrainan tilanne on osoittanut, että jos Natoon ei kuuluta, niin apua ei ole luvassa.

Mutta ei ole tämän ketjun asioita, eikä näitä murehtia kannata, asioita joihin ei itse voi vaikuttaa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Aika matalasuhdannetta ollut. Koronaan jaksoi pitkään suhtautua asiana, joka ei omaa elämää hetkauttanut oikeastaan mitenkään. Mutta kyllä se nyt on vaan ruvennut pään sisälle pääsemään. Tässä pimeässä talviajassa (en pidä talvesta yhtään) on itselläni jo monta vuotta korostunut se, että tämän on jaksanut grindata läpi siinä tietoisuudessa, että keväällä tai viimeistään kesällä odottaa aina kaikenlaisia hienoja reissuja tai muita tapahtumia. Nyt kun kaikki on epävarmuuden peitossa ja kaikkia itselle tärkeitä asioita on peruttu kaksi vuotta kohta putkeen, niin ei ole ollut tavallaan mitään kiintopisteitä, mitä kohti kulkea.

Kevät on mulle jo jostain teinivuosista lähtien ollut alku- ja keskikesän ohella ihaninta aikaa koko vuodessa. Herään aina jotenkin eloon tuossa viimeistään huhtikuussa, kun lumet sulavat pois, linnut rupeavat laulamaan, päivä pitenemään, aurinko lämmittämään ja luonto alkaa hiljalleen taas heräämään henkiin. Tänä talvena sen odottaminen on jotenkin vielä konkreettisempaa tämän koronan vuoksi.

Ja tuossa mitä @sampio kirjoitti tuosta toipumisesta lapsuuden alkoholisti/uskonnolliskodissa, niin vähän samankaltaisia juttuja on itselläkin ollut mielen päällä. Olen alkoholistiperheen kasvatti, ja itsekin toipuva alkoholisti. Traumatisoitumiseni alkoi jo joskus aivan pikkupoikana, kun alta kouluikäisenä olin jo joutunut tekemisiin sen faktan kanssa, että pullo oli aina faijalleni perhettä tärkeämpää silloin, kun putket aina suunnilleen kerran kuukaudessa alkoivat. Joten jotkut haavat ovat todella syvällä. Vaikka oma juomiseni loppui jo vuonna 2010, niin silti edelleenkin tunne-elämäni aina ajoittain tarjoilee pureskeltavaa niistä menneisyyden kipukohdista, joita aikanaan sillä omalla juomisellaankin pakeni ja joita ei osannut käsitellä. Tiedän kyllä sen, että näillä elämän tarjoamilla töyssyillä on kasvattava ja rakastava tarkoitus, mutta sitä on sen myllerryksen keskellä aina jotenkin yhtä vaikeaa itse ymmärtää. Sen tajuaa vasta sitten jälkeenpäin, että olipas hyvä, kun tuohonkin koulimiseen suostui.

Töissä menee ihan jees. Työpaikka on niin varma, kun näinä aikoina työpaikka vaan voi olla, ja monien työkavereiden kanssa harjoitettu sosiaalinen elämä auttaa jaksamaan tätä pimeää aikaa. Toiseen ketjuun tuli kirjoitettuakin, että olen mennyt pahemman kerran ihastumaan yhteen työkaveriini. Kolikon toiselta puolelta löytyy ihania tunteita, ja toiselta aika raastavia fiiliksiä, kun tuohonkin jää helposti liikaa vellomaan ja vatvomaan, eikä se vie mitään mihinkään. Nähdään tässä ihan kohta. Kivaa.
 
Viimeksi muokattu:

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvin menee.

Omikron sairastettu ja ihan optimistinen tunne, että tämä pandemia alkaisi olla paketissa.

Perhe voi hyvin, toki 3-vuotiaan uhma välillä nostaa päätänsä. Toinen lapsi syntyy huhtikuussa ja vaimo on vähän tukalana välillä.

Duunissa fiskaali päättyy, helvetin hyvä vuosi ollut tuloksien puolesta. Jotenkin pitäisi löytää motivaatio taas uuteen vuoteen. Kai se sieltä tulee. Palkankorotus pitäisi myös tulla. Lisäksi firma tarjoaa 3kk palkallista isyysvapaata, niin eiköhän tuo ensi vuosi mene ihan kivasti.

Btw kiva ketjunavaus @Kauko Viisas !
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mä näen kaksi skenaariota venäläisen imperialismin kanssa: worst case: ydinsota. Best case: Venäjä tyytyy napsimaan ei-Nato-maat naapurustostaan. Ukrainan tilanne on osoittanut, että jos Natoon ei kuuluta, niin apua ei ole luvassa.

Mutta ei ole tämän ketjun asioita, eikä näitä murehtia kannata, asioita joihin ei itse voi vaikuttaa.
Ah joo, kyllähän tuo toki mietityttää ja kiinnostaakin, mutta tosiaan kun ei asialle omilla pelimerkeillä voi mitään tehdä, niin en itse osaa hirveästi toistaiseksi huolestua. Vähän kuin tämä koko koronapaska, ei ole varsinaisesti osunut kovin pahasti itseeni, ellei kuntosalien sulkua lasketa, enkä siksi jaksa ihan hirveästi murehtia, kun on ns. suuremmas käres.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Siinähän se, hiljalleen palailemassa yhteiskuntaan. Vietin useamman viime vuoden käytännössä omissa oloissani, joten niinkin yksinkertainen asia kuin keskustelutaito on pahasti ruostunut. Sillä ei ole mitään tekemistä koronaepidemian kanssa, sillä olin erakoitunut jo sitä ennen enkä puhunut vanhempiani lukuunottamatta kenellekään, koska en käynyt missään ja koska en pahemmin juo alkoholia. Kun ei ole missään tekemisissä muiden ihmisten kanssa pitkiin aikoihin, vaikka toki liikkuukin ihmisten ilmoilla, sitä tavallaan tulee näkymättömäksi. Ihmiset tiedostavat läsnäolosi ja sinä heidän, mutta kun halu ryhtyä kommunikoimaan katoaa, niin silloin sitä tavallaan muuttuu kuin ilmaksi.

Tuossa vuosi sitten olin spårassa matkalla Jätkäsaaresta Vallilaan, kun joukko nuorehkoja aikuisia astui samaan vaunuun. He puhelivat muistaakseni holokaustista, mutteivät muistaneet kyseistä sanaa, jolloin yksi heistä kysyi minulta asiasta. Olin lievästi sanottuna typertynyt, koska edellisen kerran minulle oli joku ulkopuolinen ihminen (muu kuin virkamies) puhunut muistaakseni viisi vuotta aiemmin. Alussa takeltelin, mutta hiljalleen aloin tuntea itseni vähän kerrallaan normaalimmaksi. Lyhyt keskustelu, ehkä vaivaiset kolme minuuttia, mutta se oli silti koko vuoden kohokohtani.

Tämä nykyinen sijaintini on lähempänä keskustaa ja naapurit ovat osoittautuneet hyvinkin puheliaiksi, joten todennäköistä on, että alan luomaan sosiaalisia suhteita ensimmäisen kerran ns. oikeassa elämässä sitten 2000-luvun alun, jolloin olin vielä lukiossa. Olen jo monta kertaa tälle palstalle paluuni jälkeen sanonut, että suhtaudun tulevaisuuteeni positiivisesti, koska olen ollut pohjalla yhteiskunnan hylkiönä ja tiedän, että jos olisin jäänyt niihin samoihin vanhoihin rutiineihin, olisin todennäköisesti aika heikossa hapessa tällä hetkellä.

Ihmissuhteiden luominen oli ja on aina ollut minulle äärimmäisen hankalaa, koska en ole se suurin suupaltti enkä myöskään halua olla huomion keskipisteenä. Minulta kestää todella kauan luoda pysyviä suhteita, kun taas niiden rikkominen eli ns. siltojen polttaminen on todella helppoa. Sellainen meininki ei kuitenkaan enää innosta, sillä olen jo siinä iässä, että perheen perustaminen on ajankohtaista.

Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: mulla menee ihan jees ja toivottavasti ensi viikolla vielä paremmin.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Maailman menoa seuranneena olen huomannut, että mielenterveysasiat ovat nousseet puheenaiheeksi. Ovatko mielenterveysongelmat lisääntyneet vai onko niitä aina ollut, mutta niistä ei ole tohdittu puhua?

En tiedä enkä ota kantaa, mutta mielestäni usein esiintyvä ohje/neuvo kysyä ystävältä, kaverilta, tutulta, läheiseltä miten hänellä menee, ei ole ollenkaan huono.

Miten sinulla menee?
Tällaisen avasin eilen ja sitten iski nukkumaan mennessä harmitus siitä, että aloitus jäi liian laimeaksi: onko tällä merkitystä tai vaikutusta? Saisimmeko yhdessä tällaisen yksinkertaisen toisista välittämisen tavan leviämään?

Eikä tässä vielä kaikki: tämä on oikeasti ilmaista!

Siksi haastan teidät kaikki miettimään läheisiänne, ystäviänne, kavereitanne, tuttujanne ja kysymään heiltä kuinka heillä menee. Aidosti.

Haastan nyt esimerkiksi muutaman palstalaisen - kohteen ei tarvitse olla palstalainen, mutta saamme ehkä tämän hyvän, helpon, aidon tavan välittää kanssaihmisitä leviämään laajemminkin.

Samalla kiitän jo ketjuun kirjoittaneita - toivon, että te olette jo kysyneet ainakin yhdeltä ihmiseltä kuinka hänellä menee.

Hyvä @Unkka , kuinka sinulla menee? Jäiset polut varmaankin harmittavat, mutta toivon muutoin asioiden olevan reilassa.

Hyvä @heketsu88 , miten menee? Ethän stressaa liikaa historiavisailuisäntänä.

Moi @Steril , kuinka hurisee? Opiskelua, opiskelua... välillä vähän jallua. Kyllä se siitä.

Ei ole kauhean vaikeaa - miten sinulla menee, kaikki hyvin?
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässäpä tämä rullaa. Vaimon kanssa ollaan kesästä asti kurkittu Oikotietä, että milloin sinne ilmestyisi se meidän koti tarjolle. Läheltä on liipannut monta kertaa. Pitkään ollaan asuttu kaikenlaisia lyhyitä stinttejä ympäri pk-seudun, koska aina on alkanut kaipaamaan vaihtelua, mutta nyt voisi vihdoin asettua omaan taloon 100 kilometrin säteelle Helsingistä. Etätyö ja koronan myötä tullut yhteiskunnan eriytyminen tämän mahdollistaa.

Terveys ei ole parhaasta päästä, mutta hengissä tässä singitellään. Ei mitään "vakavaa", vaan lähinnä sukurasitteena tullutta särkytaipumusta. Monilla on asiat paljon huonommin, joten ollaan kiitollisia siitä mitä on.

Ajelin kesällä ajokortinkin. Oli jännää nelikymppisenä ekaa kertaa oikeasti istua ratin taakse. Nyt on sitten jo oma auto ja ensi kesä täynnä lomasuunnitelmia. Josko sitä pääsisi toistamaan lapsuuden reissun Norjaan. Sillä reissulla muuten nähtiin Norjalaisella huoltiksella telkkarista Kolehmaisen olympiavoitto. Lapsuuden vahvoja muistoja.

Välillä tulee öitä valvottua hölmöistä syistä, mutta ei sekään kroonista ole.

Olipa mukava päästä vähän kertomaan omia fiiliksiään.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
nyt voisi vihdoin asettua omaan taloon 100 kilometrin säteelle Helsingistä.
Tule tänne Itä-Uudellemaalle - täällä on tilaa hengittää ja ajokortillisella (ja autollisella) hyvät kulkuyhteydet - muutoin ei niinkään.
Olipa mukava päästä vähän kertomaan omia fiiliksiään.
Eikös olekin?
Pistä hyvä kiertämään ja kysele kavereiltasi heidän kuulumisiaan.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Menee pääsääntöisesti hyvin. Perheen asiat menee hienosti. Lapset kasvaa ja kehittyy, vaimon kanssa yhteinen sävel ollut jo pidemmän aikaa kaikessa eikä ole turhaa draamaa kotirintamalla ruuhkavuosista huolimatta.

Itselläni on pieni ahdistus, haikeus, kaipaus ja millä muilla sanoin tätä voisi kuvailla. 2019 loppuvuodesta meni leikkaus vituiksi ja nyt viimeinkin viime vuoden lopussa kävin hakemassa tohtorilta viimeisen tuomion. Pysyvä vamma. Lauluharrastuksen, pallopelit yms voi unohtaa. Keskittyä elämään tällä mitä jäi jäljelle. Ääni meni ja hengitystiet pieneni puolella siitä mitä oli... eli nyt riittää nopea kävely, rappuset tai pieni ylämäki ja äijä puhaltelee pidemmän ajan hengitystä tasaten.

Perkele. Huumorilla eteenpäin, mutta silti kaipuu on kova esiintymään ja pelailemaan pallopelejä.

Nauttikaa ihmiset siitä mitä teillä on, pienessä hetkessä elämä voi muuttua isosti. Silloin ei auta kuin pitää paatin reunoista kiinni ja yrittää pysyä kyydissä.

Miten muilla menee?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös