Miten iso riski avioliitto on miehelle?

[The Original Jags]

Olen seuraillut tuttujen ja puolituttujen avioliittoja, ja usein ne ovat päättyneet eroon muutaman vuoden jälkeen. Useimmissa avioliitoissa on myös ollut lapsia.

Olen kiinnittänyt huomioni miesten osaan tässä prosessissa. Mies on ollut pääsääntöisesti se, joka on ollut häviäjän ja maksajan roolissa. Lapset, jos niitä on ollut, on määrätty äidille poikkeuksetta, samoin äiti ja lapset ovat saaneet jäädä asumaan yhteiseen asuntoon. Miehen osa on ollut muutto pois yhteisestä kodista, lasten lähihuoltajuuden menetys ja elatusmaksutaakan kantaminen.

Olen myös omalta kohdaltani miettinyt avioliittoa ja lasten hankkimista. Kristittynä minun ei periaatteessa pitäisi hyväksyä avoliittoja, mutta jotenkin tuntuu että avioliitto on miehelle nykyisin liian suuri riski. Noin puolet avioliitoista päättyy eroon, eli jokaisen uuden avioliiton purkautumisen todennäköisyys on n. 50%.

Avioeroissa mies on pääsääntöisesti häviäjän osassa niin omaisuudenjaossa kuin huoltajuuskiistoissa. Kun riski avioerolle on kohtuullisen suuri, ja kun avioeron ottaminen on tehty (naiselle) kovin helpoksi, niin mikä on miehen osa tässä tilanteessa?

Asuuko jokainen avioliitossa elävä mies omassa kodissaan ja onko hän joka päivä tekemisissä lastensa kanssa periaatteessa vain ja ainoastaan naisen tahdosta riippuen? Onko naisella käytännössä milloin tahansa oikeus potkaista mies pois kotoaan ja eroon lapsistaan? Omien kokemusteni mukaan vastaus on kyllä.

Minua harmittaa paljonkin, että kristillisestä instituutiosta avioliitosta on tehty miehen kannalta näin riskialtis vaihtoehto. Mutta tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella. Suomen miesvihamielinen sosiaalitoimi, jota Euroopan Neuvoston ihmisoikeustuomioistuinkin on huomauttanut miehiin kohdistuvasta syrjinnästä, ei anna yksittäiselle miehelle juuri valinnanvapauksia. Valinnanvapaus ja kaikki oikeudet ovat naisella.

 

[TM]

Olisi todellakin mielenkiintoista tietää, onko jatkoaikalaisten joukossa sellaisia, joiden avioliitto on päättynyt eroon. Ja miten he ovat kokeneet sen prosessin+mitkä ovat välit entiseen+lapsiin jos niitä on.

On sellaisiakin tapauksia joissa suku painostaa ja kyselee, koska menette naimisiin jne. Varmaan aika kiusallista. Onneksi nykyään ei ole kuitenkaan enää niin tiukkapipoista meininkiä mitä ennen vanhaan.

 

[The Original Jags]

Viestin lähetti TM
Olisi todellakin mielenkiintoista tietää, onko jatkoaikalaisten joukossa sellaisia, joiden avioliitto on päättynyt eroon. Ja miten he ovat kokeneet sen prosessin+mitkä ovat välit entiseen+lapsiin jos niitä on.

Minuakin kiinnostaisi sama juttu.

Erityisesti minua kiinnostaa se, että onko kukaan täällä kirjoittava mies avioeron yhteydessä saanut jäädä asumaan yhteiseen asuntoon, tai jos liitossa on ollut lapsia, onko hän saanut lapsensa/lastensa lähihuoltajuutta itselleen.

 

[Pikku Myy]

Tiedän, että kaikilla ei nämä asiat mene yhtä hyvin, mutta ne avioerot, mitä olen läheltä seurannut, ovat sujuneet ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Asioista on pystytty puhumaan ja sopimaan. Ja lasten mielipiteet on aina otettu huomioon, kun ollaan sovittu huoltajuudesta ja lasten asuinpaikasta. Siksi vähän ihmetyttää, miksi avioliittoa pitää pelätä mahdollisen eron vuoksi. Naisilla ei tietääkseni ole mitään sisäänrakennettua ominaisuutta muutta viiden vuoden kuluttua häistä täydeksi vittupääksi (vaikka aika moni niin vaikuttaa uskovan), joten eiköhän avioliitossa ole jo ollut jotain isommin vialla, jos eron pitää olla riitaisa.

avioeron ottaminen on tehty (naiselle) kovin helpoksi

Ja miehille sitten ei? Haloo... Mielestäni on ihan hyvä, että nykyisin voi erota, ilman että tarvitsee todistella toisen aviorikoksia tai väkivaltaisuutta. Totta kuitenkin on, että moni eroaanykyisin aika heppoisi perustein, kun ei vain enää huvita tai arki tuntuu tylsältä.

Missäköhän vaiheessa meidän koulutusta opetetaan miesvihaa? Kahden ensimmäisen vuoden kurssitarjonnassa sitä ei ainakaan ollut. Ehkä kolmantena vuonna sitten:)

Terveisin nimimerkki: Meillä äiti muutti pois ja minä jäin isän luokse asumaan.

 

[sampio]

Viestin lähetti The Original Jags
Olen myös omalta kohdaltani miettinyt avioliittoa ja lasten hankkimista. Kristittynä minun ei periaatteessa pitäisi hyväksyä avoliittoja, mutta jotenkin tuntuu että avioliitto on miehelle nykyisin liian suuri riski. Noin puolet avioliitoista päättyy eroon, eli jokaisen uuden avioliiton purkautumisen todennäköisyys on n. 50%.

Muuhun en kiireeltäni ota kantaa, mutta luulisi sinun uskovana ymmärtävän myös sen, että uskovien avioliitot perustuvat yleensä eri arvopohjalle, kuin ei-uskovien. Tämä ei tee niistä sen parempia sinänsä, mutta useimmiten ne ovat kuitenkin kestävämpiä, kuin ei-uskovien. Uskallan väittää, että avioeroprosentti ei ole lähimainkaan niin korkea uskovien piirissä, kuin muilla.

Lisäksi se on pääasiassa sinusta ja siitä toisesta osapuolesta kiinni, kuinka homma toimii, Jags. Jos et voi luottaa toiseen ihmiseen vähääkään, kuten kirjoituksistasi voi hiukan päätellä, ei sinun todellakaan ole hyvä mennä naimisiin. Paavalin jälkiä tallaamaan vaan.

Asuuko jokainen avioliitossa elävä mies omassa kodissaan ja onko hän joka päivä tekemisissä lastensa kanssa periaatteessa vain ja ainoastaan naisen tahdosta riippuen? Onko naisella käytännössä milloin tahansa oikeus potkaista mies pois kotoaan ja eroon lapsistaan? Omien kokemusteni mukaan vastaus on kyllä.

Omien kokemuksieni mukaan taas ei. Kumpi sitten on oikeassa, yhtä subjektiivisia näkemyksiä molemmat. Eiköhän avioliitossa ole ollut jo lähtökohtaisesti jotain vikaa, jos vaimo vain dumppaa miehensä ulos siitä. Tai toisinpäin.

Palataan asiaan myöhemmin.

 

[tant gredulin]

Viestin lähetti The Original Jags
Olen myös omalta kohdaltani miettinyt avioliittoa ja lasten hankkimista. Kristittynä minun ei periaatteessa pitäisi hyväksyä avoliittoja, mutta jotenkin tuntuu että avioliitto on miehelle nykyisin liian suuri riski. Noin puolet avioliitoista päättyy eroon, eli jokaisen uuden avioliiton purkautumisen todennäköisyys on n. 50%.

Niin. Onko riski sitten avoliitossa pienempi? Taitaa olla varminta elää vanhan säännön mukaan - 'jos ei tee mitään, niin ei tee virheitäkään'?

 

[The Original Jags]

Viestin lähetti Pikku Myy
Tiedän, että kaikilla ei nämä asiat mene yhtä hyvin, mutta ne avioerot, mitä olen läheltä seurannut, ovat sujuneet ihan hyvässä yhteisymmärryksessä. Asioista on pystytty puhumaan ja sopimaan. Ja lasten mielipiteet on aina otettu huomioon, kun ollaan sovittu huoltajuudesta ja lasten asuinpaikasta.

Miten sinun tietämissäsi tapauksissa asiat ovat järjestyneet? Kumpi on jäänyt asumaan yhteiseen kotiin? Kumpi on saanut lasten lähihuoltajuuden? Kumpi on jäänyt voitolle omaisuudenjaossa?

Viestin lähetti Pikku Myy

Siksi vähän ihmetyttää, miksi avioliittoa pitää pelätä mahdollisen eron vuoksi.

Jos avioeron todennäköisyys avioliitossa on 50% luokkaa, niin ainakin huoleen on silloin aihetta.

Viestin lähetti Pikku Myy
[B
Naisilla ei tietääkseni ole mitään sisäänrakennettua ominaisuutta muutta viiden vuoden kuluttua häistä täydeksi vittupääksi (vaikka aika moni niin vaikuttaa uskovan), joten eiköhän avioliitossa ole jo ollut jotain isommin vialla, jos eron pitää olla riitaisa. [/B]

Avioerot usein tuppaavat olemaan riitaisia. En väitä, että syy olisi yksin naisen. Pointti on lähinnä se, että itse avioeroprosessissa naisen osa on yleensä parempi kuin miehen (riippumatta itse eron syistä).

Viestin lähetti Pikku Myy

Ja miehille sitten ei? Haloo...

Jos mies tietää avioeron yhteydessä menettävänsä lastensa lähihuoltajuuden melko varmasti, niin uskoisin sen vaikeuttavan eron ottamista monen miehen tapauksessa. Naisten kohdalla vastaavaa estettä ei ole olemassa.

Viestin lähetti Pikku Myy

Mielestäni on ihan hyvä, että nykyisin voi erota, ilman että tarvitsee todistella toisen aviorikoksia tai väkivaltaisuutta. Totta kuitenkin on, että moni eroaanykyisin aika heppoisi perustein, kun ei vain enää huvita tai arki tuntuu tylsältä.

Minä olen päinvastaista mieltä. Mielestäni avioeron ottamista pitäisi vaikeuttaa nykyisestään. Avioeron ottamisesta ei esimerkiksi saisi seurata taloudellista hyötyä, niinkuin tällä hetkellä seuraa sille osapuolelle, joka saa lasten lähihuoltajuuden itselleen.

Viestin lähetti Pikku Myy

Mielestäni
Missäköhän vaiheessa meidän koulutusta opetetaan miesvihaa? Kahden ensimmäisen vuoden kurssitarjonnassa sitä ei ainakaan ollut. Ehkä kolmantena vuonna sitten:)

Miesten Kriisikeskus teetti vasta tutkimuksen, joka kartoitti miesten kokemaa väkivaltaa parisuhteessa. Tutkimuksessa kävi paljon muun ohella ilmi mm. se, että miehet eivät koe saavansa apua sosiaalitoimelta niissä tilanteissa, joissa nainen saisi tarvitsemansa avun.

Olen myös lukenut ja kuullut paljon yksittäisten miesten kokemuksia, joissa sosiaalityöntekijä on esimerkiksi juuri avioerotilanteissa asettunut selkeästi naisen puolelle. Jopa niinkin räikeästä toiminnasta olen lukenut, että sosiaalityöntekijä olisi kehoittanut naista väittämään miestä väkivaltaiseksi ero-oikeudenkäynnissä, vaikka mitään väkivaltaa ei todellisuudessa olisi edes ollut. Minusta tällainen toiminta on moraalitonta, epäeettistä ja myös rikollista.

Olet kai muuten myös tietoinen, että Euroopan Neuvosto on huomauttanut Suomen sosiaalitoimea miesten syrjinnästä?

Seurustelin itse vähän aikaa erään sosiaalialaa opiskelleen tytön kanssa. Joskus keskustelu ajautui sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai sen puutteeseen. Tyttö puolusteli naisten parempaa kohtelua sosiaalialalla sillä perusteella, että naiset ovat heikompia ja tarvitsevat siksi enemmän suojelua. Oma mielipiteeni asiasta oli, että vaikka naiset olisivatkin "heikompia", niin ei se oikeuta toisen osapuolen syrjintää ja epäoikeudenmukaista kohtelua.

 

[Twite]

Viestin lähetti The Original Jags
Kristittynä minun ei periaatteessa pitäisi hyväksyä avoliittoja, mutta jotenkin tuntuu että avioliitto on miehelle nykyisin liian suuri riski. Noin puolet avioliitoista päättyy eroon, eli jokaisen uuden avioliiton purkautumisen todennäköisyys on n. 50%.

Onko tilasotietoa mikä on avoliiton purkautumisen todennäköisyys? Kuinkahan moni eroon päätyneessä avioliittossa pari olisi pysynyt yhdessä jos eivät olisi menneet naimisiin vaan pysyneet avoliitossa? Miten huoltajuuden käy avoliittolasten tapauksessa, jäävät useammin miehelle vai?

Minusta on aina ollut käsittämätön perustelu että olemassa olevaa avoliittoa ei muuteta avioliitoksi siksi että avioliitot niin usein päättyvät eroon.

Tottakai avioliitto on riski. Ihmissuhde on aina riski.

PS. Kuoleman todennäköisyys on 100%. Pelkäänkö elämistä?

 

[hihhu]

Yksi ero on takana. Vaimo löysi uuden miehen, joten se siitä sitten. Lapsia ei ole ja välit vaimoon ovat hyvät, kun molemmat ottivat asenteeksi sen, että ei tässä jaksa energiaa mihinkään kaunojenkantamiseen tuhlata. Samasta syystä omaisuudenjako kävi varsin kivuttomasti. Molemmat saivat ne tavarat, mitkä laskettiin "omiksi". Sitten minä otin yhteisistä ne, jotka halusin (koska niitä oli vain pari) ja vaimo sai loput. Sellaisia tavaroita, mitkä molemmat halusivat oli hyvin vähän ja ne olivat jotain tyyliin cd:itä, jotka sitten jaettiin sullemulle tekniikalla, kun kumpikin aikoi kuitenkin ne levyt itselleen hommata. Vuokralla kun asuttiin, niin yhteiseen kämppäänkään ei jäänyt kumpikaan. Mitään virallista tahoa ei jakamiseen tarvittu mukaan.

Omassa tapauksessani ainakin voin sanoa, että fiilikset siinä vaiheessa, kun noihin käytännön järjestelyihin asti oli päästy oli lähinnä, että tämä ei tunnu enää missään. Olisin antanut kaikki pois, jos sillä olisi vaimon saanut pidettyä.

Tiivistäen: sain erossa liki kaiken tavaran, mitä halusin, eikä aikuisten ihmisten tarvinnut käyttäytyä kuin nelivuotiaitten kakaroiden.

Lisäksi mainittakoon, Jagsille, että kun näitä joudut noinkin paljon pohtimaan, niin nykyisen kumppanin kanssa ei kannattane mennä naimisiin ainakaan vielä, jos kerran itse pidät eroa todennäköisenä lopputuloksena.

 

[The Original Jags]

Re: Re: Miten iso riski avioliitto on miehelle?

Viestin lähetti sampio
Muuhun en kiireeltäni ota kantaa, mutta luulisi sinun uskovana ymmärtävän myös sen, että uskovien avioliitot perustuvat yleensä eri arvopohjalle, kuin ei-uskovien. Tämä ei tee niistä sen parempia sinänsä, mutta useimmiten ne ovat kuitenkin kestävämpiä, kuin ei-uskovien. Uskallan väittää, että avioeroprosentti ei ole lähimainkaan niin korkea uskovien piirissä, kuin muilla.

No pitäähän tuo varmaan paikkansa, ja kristityn naisen kanssa avioliitto on miehen kannalta pienempi riski kuin maailman naisen kanssa solmittu avioliitto.

Valitettavasti vain pieni osa nykynaisista on kristittyjä :-(

Viestin lähetti sampio

Lisäksi se on pääasiassa sinusta ja siitä toisesta osapuolesta kiinni, kuinka homma toimii, Jags. Jos et voi luottaa toiseen ihmiseen vähääkään, kuten kirjoituksistasi voi hiukan päätellä, ei sinun todellakaan ole hyvä mennä naimisiin. Paavalin jälkiä tallaamaan vaan.

Ei homma ole kiinni aina edes itsestä. Ero voi tulla, vaikka yrittäisi itse parhaansa avioliiton eteen. Väitän, että suurin osa avioon menevistä aikoo pysytellä yhdessä elämänsä loppuun saakka. Tuskin he suunnittelevat ennen avioliittoa, että viiden vuoden päästä otan eron (ellei sitten parikymppinen tyttö mene naimisiin upporikkaan vanhuksen kanssa :-) )

Kuitenkin usein käy niin, että ero tulee vastoin aikaisempia suunnitelmia. En pidä itseäni niin erityisen onnekkaana ihmisenä, etteikö minullekin voisi käydä tuolla tavalla.

Viestin lähetti sampio

Omien kokemuksieni mukaan taas ei. Kumpi sitten on oikeassa, yhtä subjektiivisia näkemyksiä molemmat. Eiköhän avioliitossa ole ollut jo lähtökohtaisesti jotain vikaa, jos vaimo vain dumppaa miehensä ulos siitä. Tai toisinpäin.

Sinänsä keskustelun avauksen tarkoitus ei ollut keskustella, kumman "vika" ero on. Enemmänkin halusin keskustelua itse avioeroprosessista ja sen jälkeisestä ajasta, ja sukupuolten rooleista siinä.

 

[Yläpesä]

>>Avioeroissa mies on pääsääntöisesti häviäjän osassa niin omaisuudenjaossa kuin huoltajuuskiistoissa.

?? Avioehto on suositeltava sopimus, jos jommalle kummalle/ molemmille on kertynyt omaisuutta, johon ei katso toisella olevan oikeutta. Myös perintöä saadessa voi "suvun ulkopuolisen" pullauttaa kaaren ulkopuolelle tyyliin: "mikäli lapsemme eroaa ei puolisolla ole mitään oikeutta perintötilaamme" etc.
Yhdessä hankittu yhteinen omaisuushan pistetään puoliksi. Ei kai tuossa ole mitään epäselvää? Vai viittaatko johonkin yksittäiseen tapaukseen jossa ei ole osattu neuvotella asioista ja toinen on sanellut menettelytavat?

>>Kun riski avioerolle on kohtuullisen suuri, ja kun avioeron ottaminen on tehty (naiselle) kovin helpoksi, niin mikä on miehen osa tässä tilanteessa?

Tilastollinen riski ja minä. Noitahan voi laskea monille tilanteille. Vaikkapa sille että missä tapahtuu suurin osa onnettomuuksista. Kotonapa hyvinkin. Ei siis kannata jäädä kotiin koska minä hetkenä hyvänsä voi tapahtua jotain. Liikenteessä ei kannata liikkua eikä ruokaa suuhunsa pistää syövän pelossa.
Minkä verran panet kertoimia laskiessasi painoa sille miten hoidat ihmissuhteesi? Siitähän liiton vahvuudessa on kyse eikä muiden käyttäytymisestä. Millä mielin sitoudut toiseen ihmiseen? Mistä siinä on kyse? Rakkaudesta, perinteestä, pakosta, taloudenhoidosta, laiskuudesta, himosta? Jos sinä hoidat itseäsi ja parisuhdettasi, kuten iso kirja sinua opettaa, eihän sinulla ole mitään hätää.

Ymmärrän kyllä pointtisi, jonka kaivamalla löytää aggression alta, mutta sen sijaan, että ryhtyisin säälimään miehiä, jotka ovat joutuneet heräämään vuosisataisesta unestaan uuteen todellisuuteen, jossa akat eivät ole piikoja ja panopupuja, ravistelisinkin kaltaisia surkuttelijoita olemaan oikeita miehiä. Sellaisia, jotka huolehtivat jo liitossa ollessaan siitä, että eron siemeniä ei kylvetä. Jossittelijoiden kannattaa unohtaa koko juttu tai ainakin palkata heti kirkossa oma asianajajansa.
Tyytyväinen ja välillä onnellinenkin nainen ei jätä eikä potki miestään ulos kodistaan. Juopot, väkivaltaiset, mustasukkaiset, vihamieliset ja poissaolevat miehet ovat sen sijaan tähtäimessä. Ehkä syystäkin. En ainakaan hirveästi jaksa jakaa sympatiaa. Lapsiaan toki säälin.

>Asuuko jokainen avioliitossa elävä mies omassa kodissaan ja onko hän joka päivä tekemisissä lastensa kanssa periaatteessa vain ja ainoastaan naisen tahdosta riippuen?

Nykyään erohakemusprosessin käynnistää yleensä nainen. Mies harvoin. Takana on usein pitkähkö aika sietämistä ja alistumista. Jossain vaiheessa malja ylittyy ja sillat on poltettu. Lasten etua ajateltaessa tilanne kääntyy usein aika automaattisesti sellaiseksi että äiti ja lapset kuuluvat yhteen. Poikkeuksia toki on ja ne joita itse olen nähnyt ovat olleet tarpeellisia ja perusteltuja. Joissain tilanteissa myös isä olisi ollut aivan kelpo huoltaja mutta kun lasta ei voi jakaa kahtia niin valinta on ollut pakko tehdä. Tyypillisesti isä on kuitenkin etäämmällä lasten arjen hoitamisesta (pyykinpesusta, ruoanlaitosta, neuvolakäynneistä, vaatehankinnoista etc.). Onko ollut oma valinta aikanaan? Olisiko sittenkin pitänyt osallistua ihan perushoitoon intensiivisemmin? Juuri siinä kysytään oikeaa miestä, ei siinä, että eron tapahtuessa itketään katkeruutta ja vihaa koko naissukupuolta ja niiden salaliittoa vastaan.

Sen sijaan, jos ei ole lapsia ja kyse on pelkästään asunnosta ja omaisuudesta, erossa omaisuuden voi pistää puoliksi. Asunto laitetaan myyntiin ja rahat kahtia, ellei päästä sopimukseen siitä kumpi jää ja maksaa toiselle osuutensa. Jos ei neuvottelut onnistu eikä osaa asiaa hoitaa niin peilistä löytyy valitusosoite. Apua asioiden hoitoon kuitenkin on tarjolla ihan ilmatteeksi. Ei siinä tarvi jäädä vähemmälle.

>Onko naisella käytännössä milloin tahansa oikeus potkaista mies pois kotoaan ja eroon lapsistaan? Omien kokemusteni mukaan vastaus on kyllä.

Naisella/miehellä on koska tahansa oikeus ottaa ero puolisostaan. Riitaisissa eroissa toinen voi toki yrittää kammeta toista koko kuviosta ulos, ja osa näistä toki onnistuukin. Suurin kärsijä asiassa lienee kuitenkin lapsi joka joutuu kiukuttelevien lapsiaikuisten riidan välikappaleeksi.

Aika sairaasta suhteesta/sairaista ihmisistä on kyse sellaisessa kuviossa, jossa toinen estää toista tapaamasta omia lapsiaan. Määrältään nämä kuuluvat kuitenkin marginaaliin.

>>Minua harmittaa paljonkin, että kristillisestä instituutiosta avioliitosta on tehty miehen kannalta näin riskialtis vaihtoehto.

No hohhoh, jopa tulee tuubaa soittimestasi. Avioliitto on yhtä kristillinen kuin joulukin (joka oli juhla jo ennen puusepän vaikutustakin). Liittoja on solmittu ja purettu tuhansia vuosia eikä siinä kristillisyydellä ole tekemistä. Tuntuu, että kristillisyys on enemmänkin ollut kiinnostunut sen purkamisen helpottamisesta. Naimakaupat ja niihin liittyvät omaisuusjärjestelyt ovat olleet yleisinhimillisiä teatterikappaleita koko ihmiskunnan historian ajan. Myös niiden purkamisesta syntyvät tragediat.

>>Mutta tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella. Suomen ...miesvihamielinen sosiaalitoimi...
ei anna yksittäiselle miehelle juuri valinnanvapauksia.... Valinnanvapaus ja kaikki oikeudet ovat naisella.

Siihen sanoisin ettei kannata niitä tuulimyllyjä sitten alunperinkään rakentaa. Erota Panchasi ja lähde aasillasi eri suuntaan niin löydät sen miesystävällisen Suomen ja hyviä miehiä palvovat suomalaiset naiset.

 

[Johannes]

Parikin kertaa on tullut erottua, kerran avo- ja kerran avioliitosta. Kokemusta on siis elämän huonoista hetkistä, mutta on myös hienoistakin. Miehenä en tunne jääneeni mitenkään jyrän alle, vaikka lapset asuvatkin äidin kanssa entisessä kodissamme. Niin se vaan yleensä käy.

Elämä on hyvät ystävät tehty elämistä varten (hieno klisee laulun sanoin). Minä suosittelen naimisiin menemistä ja avioehdon tekemistä ennen sitä (hyvä Oloneuvos !!). Meillä oli sellainen ja mitään riitaa omaisuudesta ei tullut erossa. Tehkää harkiten lapsia, syökää, juokaa ja naikaa. Ei sitten vanhana tarvitse surkutella elämätöntä elämää.

Lapset eli omat kloonit, on vielä hassunkurisen hauskaa porukkaa, kun ne muistuttaa itseä, suosittelen lämpimästi kaikille.

Uusi avioliitto kestää tilastojen mukaan n. 7 vuotta pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomesa 12 vuotta. Nämä ovat keskiarvoja. Kuulin tämän radiosta viime talvena, joten ei ihan 100% varma tieto.

edit. typo

 

[The Original Jags]

Viestin lähetti Oloneuvos
Ainoa tolkullinen tapa aloittaa virallinen yhteiselämä on tehdä ennen papin aamenta avioehto. Tämä vähentää huomattavasti epäselvyyksiä yhteisen tien haaroittuessa eri suuntiin.

Avioehto on suositeltava, ja nykyisin oikeastaan jopa välttämätön asia tehtäväksi ennen avioliittoa. Toki avioehtokaan ei suojaa lapsien menetykseltä.

Viestin lähetti Oloneuvos

Avioon mennään nykyään aivan liian heppoisin perustein. Tämä näkyy myös erojen määrässä. Ja kun eroaminen on tehty liian helpoksi, on oravanpyörä valmis. Todellisuudessa avioliitto on miehelle melkoinen riski. Onnenonkijoita ja taloudellisen edun tavoittelijoita on ollut aina, mutta nyt heillä on jopa laki puolellaan. Kertonee jotain yhteiskunnasta, jossa elämme.

Jep, juuri näin.

Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan olisi poistaa nykyinen tilanne, jossa avioeron ottaminen on taloudellisesti kannattava vaihtoehto. Kukaan ihminen ei saisi hyötyä erossa taloudellisesti. Eron syiden on oltava muualla, kuin taloudellisissa tekijöissä.

 

[Stonecold]

Kokemusta on.

Avioliitto kesti kahdeksan vuotta ja erosimme allekirjoittaneen aloitteesta. Näin jälkeenpäin ajateltuna ero oli edellytys sille, että välit säilyivät eksän kanssa ja ovat nykyään jopa tietyllätapaa paremmat kuin avioliiton viimeisinä aikoina.

Maallinen omaisuus ei ollut ongelma, jako tehtiin 20 minuutissa ja asia oli sillä selvä. Varsinaisen eroprossin aikana elämä oli tietysti levällään kuin varpusparvi eikä itse byrokratia tuntunut kovinkaan miellyttävältä.

Pääasia, että virallisen puolen sai järjestykseen että pääsi keskittymään palasten kasaamiseen. Muutaman vuoden otti saada oma kuva eheytettyä ja sitä kautta proosallisesti sanottuna maailmankuva jonkinlaiseen järjestykseen.


Kumppanuutemme ja yhteiselomme rikastutti meitä lapsella josta voi olla hyvin kiitollinen.

Yhteishuoltajuus on nykyään kuvion nimi ja toistaiseksi se on toiminut. Lapseni ja minun välit ovat tilanteen huomoiden hyvät. Tottakait ikävä vaivaa alituiseen, siitä ei päästä mihinkään. Paikkakunnat kun ovat erit niin se asettaa omat hidasteensa, mutta sitä ei ole otettu rajoitteeksi.

Lapsen etu on asetettu ykkössijalle ja se onkin ollut tässä tapauksessa parasta.


Ihmiset tekevät nämä asiat ihan itse, vaikuttavat elämänsä kehittymiseen erilaisten vaiheiden myötä mitä erilaisimmilla tavoilla. Ympäristö vaikuttaa tietysti, mutta itse ainakin ajattelen siinäkohtaa itsekkäästi; oma sisin täytyy olla kuosissa ja sen kautta ohjautuu elämä suhteessa ympäristöön.

Puhetta on maailma täynnä, tekoja saa sen sijaan toisinaan hakea suurennuslasilla. Ulkopuolisten puheet eivät tällaisessa prosessissa ole olennaisia, sen sijaan se miten tätä lyhyttä elämää taaplaa eteenpäin.

Elämä on monivivahteinen kaikkine puolineen ja tärkeintä on pitää läheisistä, itsestä ja ympärillä olevistaan huolta. Pienin askelin, elämästä nauttien - sillä mennään eteenpäin. Ei tämä asia muutu mielestäni miksikään olipa sitten avoliitossa tai avioliitossa, tai sitten sinkkuna. Eläminen vaatii rohkeutta ja kun uskaltaa niin eteen avautuu monenlaista opeteltavaa. Sehän se on tässä kaikkein parasta.



Noniin, tulipahan tekstiä tämän hetken ajatusten pohjalta.

 

[The Original Jags]

Viestin lähetti Johannes
Parikin kertaa on tullut erottua, kerran avo- ja kerran avioliitosta. Kokemusta on siis elämän huonoista hetkistä, mutta on myös hienostakin. Miehenä en tunne jääneeni mitenkään jyrän alle, vaikka lapset asuvatkin äidin kanssa entisessä kodissamme. Niin se vaan yleensä käy.

Juuri tässä on ongelman ydin:

"Niin se vaan yleensä käy."

Ovatko miehet jo oikeasti hyväksyneet sen tosiasian, että heidän kuuluukin olla se häviävä osapuoli?

Minä en ainakaan halua tyytyä tähän nykyiseen tilanteeseen.

 

[msg]

Haluasitko Jags jakaa meidän kanssa ne kokemukset, jotka ovat saaneet sinussa aikaan noin suuren vihan naisia ja lapsia kohtaan?

Kovin kristilliseksi ei kirjoitteluasi voi kutsua, ellei kristillisyyttä ja tekopyhyyttä katsota synonyymeiksi. Monessa tapauksessa vain vaikuttavat samalta asialta.

 

[JanJ]

Veljeni eroprosessi on kesken. Heillä on kaksi poikaa.

Ero tuli siten, että vanhempi poika ihmetteli miksi äiti pussailee jotain miestä. Selvisi, että akalla on ollut vuoden jo suhde. Akka lähti samantien ovesta ja parin päivän päästä tuli eropaperit postissa.

No, lapset pelkäävät äitiänsä. Itsekin olen nähnyt ja tarvittaessa vielä todistan oikeudessa miten tämä nainen lyö lapsiaan niin että lapset ovat aivan suorastaan pakokauhun vallassa. Naapurinsakin on todistajana. Ovat sitä kauhistelleet että miten vitussa voi äiti vihata lapsiaan noin pahasti.

Lapset haluavat isänsä luo mutta äiti kävi kaappaamassa ne ja muutti toiseen kaupunkiin. Sos.virasto totesi, että lain edessä lapsilla ei ole omaa tahtoa koska he ovat... no olikos se nyt alle 12v? Kuitenkin ihan perseestä. Poliisikin oli voimaton, mutta sanoivat vaan että sympatiat saat jos yhtään lohduttaa.

Akka tuli kerran hieromaan sovintoa veljeni luo. Kun velipoika leikkasi leipää, hän sanoi jotain vittumaista taas ja veljeni kääntyi häntä kohti ja sanoi että älä nyt lasten kuullen. Akka sai sekarin että uhkailetkos puukolla ja huuteli kaikille että toi uhkailee puukolla ja soitti poliisit jne jne. No siitähän selvittiin siten että väärä ilmianto ja muuta kakkaa akalle.

Lisäksi akka valehteli viranomaisille lasten huoltajuuskuulustelussa että on pysyvässä työsuhteessa ja säännölliset työajat, vaikka on vuoden määräaikainen ja epäsäännölliset.

Mutta minne ne lapset sitten laitetaan? Äidille.

Sos viraston mukaan tulkinta on se että jos ei ole 100% aukotonta faktaa että lapset eivät sovellu äidille, ne sijoitetaan äidille. Sanoipa virkailija vielä, että hänen mielestään lapsien on aina parasta olla äidillä, vaikka äiti olisi millainen. En haluaisi vetää virkailijan sukupuolta tähän joten en vedä.

Perseestä seurata tollaista menoa vierestä. Paskamaisinta on katsoa miten veljen pojat kärsii. Äitinsä kun ei päästä poikia enää edes lastenikaan kanssa leikkimään. saatikka sitten veneilemään ja mökkeilemään isoisänsä kanssa, kuten aina ennen oli tapana.
Vittu mikä tyranni.

 

[Pikku Myy]

Viestin lähetti The Original Jags
Miten sinun tietämissäsi tapauksissa asiat ovat järjestyneet? Kumpi on jäänyt asumaan yhteiseen kotiin? Kumpi on saanut lasten lähihuoltajuuden? Kumpi on jäänyt voitolle omaisuudenjaossa?

Kuten sanoin, suurimmassa osassa tapauksia on yhteishuoltajuus ja lapset ovat itse saaneet päättää, missä milloinkin ovat. Lähihuoltajuus on sillä, joka asuu lähinnä koulua tai kavereita. Itse jäin isän luo asumaan "yhteiseen kotiin", samoin muutama ystävä. Näin näyttää myös käyvän serkun perheessä. Osa tietenkin on jäänyt äidin luo, osa muuttanut äidin luo uuteen asuntoon isän jäädessä yhteiseen kotiin jne. Mitään tilastoja en kuitenkaan tästä pysty tarjoamaan.

Jos avioeron todennäköisyys avioliitossa on 50% luokkaa, niin ainakin huoleen on silloin aihetta.

Kuten joku tuossa jo sanoikin, kuoleman todennäköisyys on siinä 100% luokkaa, enkä siltikään pelkää elää. Vaikka avioero on hyvin realistinen mahdollisuus, on mielestäni turhaa murehtia sitä etukäten. Eiköhän siihen sitten riitä aikaa mahdollisen eroprosessin aikana. Jos nykyinen partneri on sellainen, että tällaisia asioita pulpahtelee mieleen, kannattaisiko suhteesta keskustella vakavemmin?

Minä olen päinvastaista mieltä. Mielestäni avioeron ottamista pitäisi vaikeuttaa nykyisestään. Avioeron ottamisesta ei esimerkiksi saisi seurata taloudellista hyötyä, niinkuin tällä hetkellä seuraa sille osapuolelle, joka saa lasten lähihuoltajuuden itselleen.

Kyseisellä taloudellisella hyödyllä pyritään kuitenkin turvaamaan lapsille mahdollisimman hyvä elämä. On hyvin ikävää, että tätä rahaa käytetään välineenä aikuisten keskinäisissä riidoissa, jolloin lapset kärsivät tilanteesta, asuivat sitten kenen luona tahansa. Siltikin, miten tämä vaikeuttaa prosessina avioeron ottamista?

Olet kai muuten myös tietoinen, että Euroopan Neuvosto on huomauttanut Suomen sosiaalitoimea miesten syrjinnästä?

Olen tietoinen. Oma heittoni oli osittain sarkastinen, osittain sinäänsä todenperäinen. Ihmettelen oikeasti kyseistä tilannetta sosiaalitoimessa. Ainakin omassa koulussani painotetaan kaikkien tasavertaisuutta näissä tilanteissa, samoin kun työntekijän puolueettomuutta asiakkaitten kesken. Tuntuu omituiselta, että asenteet voivat muuttua niin paljon, että on valmis tomimaan väärin jonkun asiakkaan hyödyksi oman työpaikkansa menettämisen uhalla. Toisaalta eipä tämä ole ainoa asia, mikä sosiaalijärjestelmässä on täynnä paskaa.

Tyttö puolusteli naisten parempaa kohtelua sosiaalialalla sillä perusteella, että naiset ovat heikompia ja tarvitsevat siksi enemmän suojelua.

Älä loukkaannu, mutta mielestäni tässä tapauksessa vika on ihmisessä eikä koulutuksessa. Erikoista, että noin ajatteleva ihminen hakeutuu alalle.

 

[Johannes]

Viestin lähetti The Original Jags
Juuri tässä on ongelman ydin:

"Niin se vaan yleensä käy."

Ovatko miehet jo oikeasti hyväksyneet sen tosiasian, että heidän kuuluukin olla se häviävä osapuoli?

Minä en ainakaan halua tyytyä tähän nykyiseen tilanteeseen.

Minä en hävinnyt mitään, koska asuimme vaimoni kokonaan omistamassa asunnossa. Ostin eron jälkeen omilla rahoillani itselleni ihan kivan poikamiesboksin, kuten tietävät täältä ne, jotka ovat luonani vierailleet kylässä joskus.

Lapseni ovat luonani ihan niin paljon kuin haluan, että ei siinäkään mitään valittamista, vaikka eivät luonani asukaan.

Kaikki hyvin.

 

[The Original Jags]

Re: Re: Miten iso riski avioliitto on miehelle?

Viestin lähetti Yläpesä
Yhdessä hankittu yhteinen omaisuushan pistetään puoliksi. Ei kai tuossa ole mitään epäselvää? Vai viittaatko johonkin yksittäiseen tapaukseen jossa ei ole osattu neuvotella asioista ja toinen on sanellut menettelytavat?

Tiedän erään tapauksen, jossa nainen sai lasten lisäksi suurimman osan yhdessä hankitusta omaisuudesta itselleen erossa. Miehen lakimiehen mukaan kaikki meni pykälien mukaan, eikä kuulemma kannattaisi valittaa asiasta.

Viestin lähetti Yläpesä

Tilastollinen riski ja minä. Noitahan voi laskea monille tilanteille. Vaikkapa sille että missä tapahtuu suurin osa onnettomuuksista.

Etkö sinäkin halua suojata itseäsi onnettomuuksien varalta? Eikö ole samalla tapaa järkevää haluta suojaa myös avioerotilaneissa?

Viestin lähetti Yläpesä

Ymmärrän kyllä pointtisi, jonka kaivamalla löytää aggression alta, mutta sen sijaan, että ryhtyisin säälimään miehiä, jotka ovat joutuneet heräämään vuosisataisesta unestaan uuteen todellisuuteen, jossa akat eivät ole piikoja ja panopupuja, ravistelisinkin kaltaisia surkuttelijoita olemaan oikeita miehiä. Sellaisia, jotka huolehtivat jo liitossa ollessaan siitä, että eron siemeniä ei kylvetä. Jossittelijoiden kannattaa unohtaa koko juttu tai ainakin palkata heti kirkossa oma asianajajansa.
Tyytyväinen ja välillä onnellinenkin nainen ei jätä eikä potki miestään ulos kodistaan. Juopot, väkivaltaiset, mustasukkaiset, vihamieliset ja poissaolevat miehet ovat sen sijaan tähtäimessä. Ehkä syystäkin. En ainakaan hirveästi jaksa jakaa sympatiaa. Lapsiaan toki säälin.

Tässä tuli nyt oikein paatoksellista ja poliittisesi korrektia fraseologiaa, joka valitettavasti ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Katsos, kun miehen elämäntavoilla ei siinä tilanteessa ole mitään merkitystä, kun nainen hakee eroa. Ulos kodistaan joutuu yhtä lailla se väkivaltainen juopposikapedofiili kuin kunnollinen perheenisäkin siinä vaiheessa, kun nainen päättää, että pistetäänpä mies ulkoruokintaan.

Tässä on kyse kunnollisen suomalaisen miehen oikeusturvasta. Kunnollisella perheenisällä olisi oltava suoja mielivaltaista kodista ulos heittämistä ja lasten menetystä vastaan.

Väite, ettei nainen ota eroa kunnollisesta miehestä on osoitettu vääräksi monta monituista kertaa.

Viestin lähetti Yläpesä

Nykyään erohakemusprosessin käynnistää yleensä nainen. Mies harvoin. Takana on usein pitkähkö aika sietämistä ja alistumista. Jossain vaiheessa malja ylittyy ja sillat on poltettu.

Tässäkin tuli sellaista yleistämistä että heikompaa hirvittää. Se, että naiset ottavat n. 70% avioeroista, ei johdu pelkästään miehistä. Väittäisin, että naisten hanakkuus ottaa avioeroja johtuu pitkälti myös siitä, että avioeron ottaminen on naiselle kannattava vaihtoehto taloudellisesti, päinvastoin kuin miehelle.

Viestin lähetti Yläpesä


Lasten etua ajateltaessa tilanne kääntyy usein aika automaattisesti sellaiseksi että äiti ja lapset kuuluvat yhteen.

On ollut myös tapauksia, joissa lapsi on annettu äidille, vaikka tämä olisi ollut mielenterveydellisistä ongelmsta kärsivä, ja isä normaali ja terve mies. Näissä tilanteissa korostuu se, että huoltajuus myönnetään aivan liian paljon sukupuolen perusteella.

Muistan tapauksen, jossa sosiaalitädit olivat myöntäneet lapsen mielenterveysongelmista kärsivälle äidille. Tämä oli laiminlyönyt ja pahoinpidellyt lapsiaan päivittäin, mutta sosiaalitoimi sulki silmänsä tosiasioilta pitkään. Lopulta lapset oli pakko antaa isälle, koska heidän hengen katsottiin olevan vaarassa. Tapaus päättyi kuitenkin surullisesti, sillä äiti tappoi lapsensa sen jälkeen, kun huoltajuus oli myönnetty isälle.

Suomalaisen miehen on käytännössä erittäin vaikea saada lastensa huoltajuutta itselleen silloinkaan, kun naisella ei ole ns. "kaikki kohdallaan".

 

[tant gredulin]

JanJ:n viestiä lukiessa tuli vain mieleen, että mikään uskonto, instituutio tms. ei suojaa meitä ahneilta, kusipäisiltä, omaan napaansa tuijottavilta yksilöiltä.Yksilöiltä.

 

[Johannes]

Naiset ottavat eron useammin, kun meillä miehillä on parempi sietokyky elää kuolleessa suhteessa. Me järjestetään jotain korvike-elämää paremmin piristääksemme itseämme (enkä tarkoita tällä vieraissa jatkuvasti juoksemista).

Nainen on niin kokonaisvaltaisesti avioliitossa kiinni, että haluaa myös sietokyvyn loputtua eron helpommin kunnollisesta miehestäkin. Mies hakee yleensä eroa, jos on löytänyt uuden naisen entisen korvaajaksi.

edit. 1 sana

 

[Johannes]

Viestin lähetti tant gredulin
JanJ:n viestiä lukiessa tuli vain mieleen, että mikään uskonto, instituutio tms. ei suojaa meitä ahneilta, kusipäisiltä, omaan napaansa tuijottavilta yksilöiltä.Yksilöiltä.

Joo, totta. Ei siinä mikään liisteri pidä liittoa kiinni, jos toinen osapuoli on kusipää. Parisuhde on oikeanlaisten kompromissien taidetta.

 

[krobbe]

Nykyisin kasvaneet avioeroluvut ovat suoraa seurausta siitä, että naisille on annettu mahdollisuus opiskella, käydä töissä. Näin naisväki on nykyisin huomattavasti riippumattomampi luomakunnan kruunusta, joka vielä muutama vuosikymmen sitten kovasti joviaalisti levitti mantraa siitä kuinka vaimon paikka on kotona ja kyllä se on mies joka perheen elättää.

Totuus tästä mantrasta lienee kuitenkin se, että tällä miesonperheensaalistajamenttaliteetilla mies halusi pitää naaransa kotona poissa nuorien lauman johtajuutta hakevien uroiden silmistä.

Avioliittohan alkaa yleensä aina kiihkeästä sekä henkisenä, että varsinkin fyysisenä rakkautena, joka aivan varmasti vuosien saatossa himmenee joko avioeroksi tai toimivaksi kumppanuudeksi. Turha tulla ainakaan minulle kertomaan kuinka parin kolmenkymmenen avioliiton jälkeen kiihko ja vietti kumppaniin on säilynyt aivan samanlaisena läpi vuosien. Lainaankin tähän erään suuren hämeenlinnalaisen ajattelijan elämänviisauden: poikamiehet ei voi ymmärtää kuinka vähällä pillulla ukkomies tulee toimeen.

Kärsiikö sitten mies enemmän avioerosta kuin nainen, kyllä mutta vain siinä tapauksessa, että nainen hakee eroa. Ja sama tietenkin toimii toisinkin päin.

Usein pariskunnat ovat niin laiskoja, että jo aikaa kuolleelle hedelmälliselle suhteelle ei haeta pistettä, vaan eletään nuivassa mukamas henkevässä kumppanuudessa ja haetaan niitä hekuman hetkiä satunnaisesti vaikkapa työmatkoilta jotka yllättävän usein tuntuvat miehillä suuntautuvan Tallinnaan. Naiset puolestaan ovat vannoutuneita etelän auringon ystäviä, kumman kalpeina he sieltä kuitenkin melko usein palaavat.

 

[The Original Jags]

Viestin lähetti tant gredulin
JanJ:n viestiä lukiessa tuli vain mieleen, että mikään uskonto, instituutio tms. ei suojaa meitä ahneilta, kusipäisiltä, omaan napaansa tuijottavilta yksilöiltä.Yksilöiltä.

Mutta on väärin, että yksilöille annetaan valta toteuttaa ahneuttaan ja kusipäisyyttään eri tavalla niinkin merkityksettömän asian, kuin sukupuolen perusteella.

Jotenkin tuo JanJ:n tarina on surullisen yleinen tämän päivän Suomessa. Näistä vain ei ole poliittisesti korrektia pitää meteliä, koska muuten saa hirveän sovinistin ja naisvihaajan maineen itselleen :-(.