Mitä tänään syötäisiin?

  • 447 458
  • 3 939

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Possun ulkofilee on ollut halpaa, alle kahdeksan (8) euroa kilo, joten sitä on tullut ostettua ja tehtyä eri tavoilla kuten esim. leikkaamalla ja nuijimalla levyksi ja sitten täytteiden kanssa rullaamalla ja sitomalla takaisin pötköksi.
Eli lähes kahden kilon ulkofilee levyksi, pinnalle suola ja rouhittu mustapippuri, täytteeksi tällä kertaa kivettömiä (heh) luumuja ja eikun rullalle. Uunissa muutamia tunteja, lämpö 150 astetta, ensin ilman ja sitten foliolla peitettynä, ettei kuivu. Jos liha on uunissa "liian kauan" > 4h, sitä on todella hankala leikata lämpimänä.
Mukaan voi laittaa foliolla peittelyn yhteydessä vihanneksiakin, jos haluaa/vuokaan mahtuu - itse laiskana laitoin mukaan perunat, porkkanat ja sipulit. Vihannekset hautuvat lihan kanssa pehmeiksi parissa tunnissa muttei mössöksi ja saavat kivasti makua lihasta ja täytteestä.
Lisäkkeeksi possulle käy hyvin, kuten jo mainittua, hapankaali ja erilaiset pikkelöidyt vihannekset mutta myös puolukkahillo ja/tai raasteet - nyt on puolukkahilloa ja vihreätä salaattia.
Jälkiruuaksi kahvia ja laskiaispullia mantelitäytteellä.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Laskiaistiistain kunniaksi meillä oli tänään hernekeittoa.
 

Wizzö

Jäsen
Jalostajan hernekeittoa vedin äsken purkillisen naamariin, miinusta itselle kun en muistanut ostaa kaupasta samalla sinappia joten jouduin syömään ilman.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Voisi käydä hakemassa illaksi savukalaa tosta Kilon K-marketin edustalta kun sinne on kolmen jälkeen tulossa Tumpin savukalan kärry.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Sosekeittoa tässä keittelen. Perunaa, porkkanaa, juuriselleriä, naurista ja palsternakkaa on tällä kertaa keitossa. Sitten vielä lopuksi mausteeksi valkosipuli&yrtit-tuorejuustoa ja sulatejuustoa.
(Ja syödessä voi lisätä raejuustoa proteiiniksi.)
 
Suosikkijoukkue
in Sami we trust
Voisi käydä hakemassa illaksi savukalaa tosta Kilon K-marketin edustalta kun sinne on kolmen jälkeen tulossa Tumpin savukalan kärry.
Luin aluksi että Trumpin savukalan kärry.

Mikä lukihäiriöisten kerho täällä oikein kokoontuu :D
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Tuolta näköjään sai ihan annoksinakin, niin tuli ostettua yksi annos savusiikaa ja perunoita sekä toinen mokoma teriyaki-savulohta ja perunoita.
 
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Kokkikartanon joku Chorizo-pasta lähtee kohta pannulle, löytyi -30% tarralla ja testiin lähti. Pannun kautta kaikki on parempaa.

Töissä lounaalla tuli vedettyä tottakai aimoannos hernekeittoa johon raakaa sipulia, sinapin skippaan itse yleensä kuten tänäänkin.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Elina Lampela.
Lidlin jotain patonkia vedän. Maksoi alle 3 euroa. Pekonia ja jotain välissä. Ei kyllä maistu miltään. Kuivaakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös