Äsken tuli testattua ja täytyy todeta, että esimerkiksi S-Marketeissa myytävä Coopin tiikerikakku on parempaa. Lidlimäiseen tyyliin kakku oli rasvainen, makea sekä harmittavan mauton. Tumma suklaakuorrute erottui vain lievästi edukseen. Onneksi kakku maksoi vain pari euroa, joten menetys ei ole kummoinen.Raportoi tänne oliko hyvää. Kuivakakut on lähellä sydäntä, mutta en osaa (enkä jaksa) tehdä itse, niin valmiita tulee joskus ostettua.
Pataruuat ovat ylipäätään aina herkullisia.Uunissa muhii merimiespihvit.
Naudan sisäpaistia, perunoita, sipulia, porkkanaa ja vähän lanttua. Uunipataan tumman oluen, lihaliemen ja mausteiden (suolaa & pippuria) kanssa. Haudutetaan reilu pari tuntia.
Jälkiruoaksi on vadelma-mustikkakiisseliä kermavaahdon kanssa.
Ai että kun kuulostaa suunmukaiselta, kuten aiemminkin mainittu niin pataruoat on kyllä näin syksyisin mitä parhainta apetta. Harmi kun ei itse ole viitsinyt näitä väsäillä, johtunee varmaan kuorimis- ja pilkkomislaiskuudestani. Eikä ole oikein kunnon pataakaan tässä taloudessa, pitäisiköhän sitä ihan investoida?Paikallisessa k-supermarkitissa oli porsaspäivät.
Joten uunissa muhii porsaan lapaa (n 2 kg köntsä) juuresten kanssa (raitajuuri, porkkana, sipuli, palsternakka, juuriselleri, lanttu ja peruna. Muutama salvian ja timjamin oksa heitettiin vuokaan vielä makua antamaan.
Itelle ainakin flunssassa maistuu joku minestronen tapainen ratkaisu taikka sitten mausteinen kanakeitto tyyliin mango-curry.Osaisko joku antaa vinkkiä mitä tekis flunssamätöksi? Eilisen pelin jäljiltä kurkku kuin santapaperin nielleellä ja nenä vuotaa kuin se kuuluisa Niagara :D
Tämä kuulostaa kyllä siltä, että testaan tämän joskus.Meillä on ranskalaista lihapataa, daubea. Se tehdään halvemmasta ruhonosista, esim. luuttomasta etuselästä tai rinnasta. Hautuu tölkkikirsikkatomaattien, porkkanan, sipulin, valkosipulin, pekoninmurujen ja herkkusienten kanssa punaviinissä padassa n 180 asteessa nelisen tuntia. Mausteina provence-maustetta, laakerinlehtiä, mustapippuria ja suolaa. Ehkä maailman helpoin ruoka, kun kaikki vaan paloitellaan (pl tomaatit) ja laitetaan pataan. Ja lopputulos on aina herkullinen.
Paistettu maksalaatikko on muuten todella hyvää, puolukkahillo vielä kylkeen niin avot. Yksi ulkomaalainen kaverina sanoin että maksalaatikko näyttää aivan koiranruualta, no niinhän se tosiaan näyttää. Vaikea väittää vastaan.Tekisi mieleni paistettua maksalaatikkoa taas kerran, mutta viimeksi siitä tuli kihtikohtaus. Tuo on harmillista, mutta toisaalta, jos se kohtaus ei ole paha, niin uskaltaahan sitä syödä... hahaa. Ensin nautitaan ja sitten kärsitään. Sitähän se on.
No kanapastaa tuli eilen väännettyä, oli muistaakseni jotain guajillo-chilikanaa mitä terästin vähän srirachalla ja makealla chilikastikkeella :DItelle ainakin flunssassa maistuu joku minestronen tapainen ratkaisu taikka sitten mausteinen kanakeitto tyyliin mango-curry.
Tuota noin... Meidän tytöt, siis koirat, suorastaan rakastavat maksalaatikkoa, mutta annamme sitä vain kuivamuonan lisukkeena välillä vähän mauksi, kun siinä on mm. sokeria kosolti.Paistettu maksalaatikko on muuten todella hyvää, puolukkahillo vielä kylkeen niin avot. Yksi ulkomaalainen kaverina sanoin että maksalaatikko näyttää aivan koiranruualta, no niinhän se tosiaan näyttää. Vaikea väittää vastaan.