Mainos

Mitä sähköä?

  • 869 650
  • 6 761

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Aika sanaton muutenkin tässä on ihmisten yksinkertaisuudesta, kun päivän mittaan on somea ja uutisia lukenut.

Ilta-Sanomissakin joku lukija oli lähettänyt kuvan missä kahvipannu oli takassa ja siinä oli saatteena ettei raaski sähkökeitintä käyttää. Toinen taas oli hankkinut jonkun halvan lukuvalon, ettei tarvitse muuten pitää lamppuja päällä.

Säästö yhteensä näistäkin toimista ehkä 20 senttiä.

Ymmärrän ettei mitään sähköpattereita huudateta ja patteriautoja latailla, mutta äly hoi helvetti sentään.
Lukuvalolle varmasti löytyy käyttöä myös myöhemmin.

Osan elämähän on melkoista pennin venytystä ihan jo muutenkin arjessa. Nämä sähkön hintapiikit sitten korostavat sitä ongelmaa. Suomessa on hemmetin iso liuta ihmisiä kenellä on maksuhäiriömerkintä ja tuommoinen reipas hintapiikki sähkössä näkyy kyllä valittevasti tuossa tilastossa melko hyvin, jos se on yhtään pidempikestoista, kuten viime talvena. Pörssisähkössä ongelmana on, että sen hinta näkyy vain noin päivän verran eteenpäin jolloin ei voi olla varma, että kuinka pitkään kuritus jatkuu.

Toinen on, että eikös lehdissä kehoitettu välttämään ylimääräistä sähkön käyttöä? Ymmärrän tämmöisiin talkoisiin osallistumista oikein hyvin. Oma kulutus oli eiliseltä päivältä vähän päälle 1kWh, kun olin poissa kotoa käytännössä lähes koko päivän.

Ei sillä, varmasti löytyy myös niitä kellä säästäminen menee yli ja järjenkäyttö unohtuu siinä median lyömässä paniikissa.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
120kwh päivässä tammikuun alku, kaksikerroksinen 130-neliöinen sähkölämmitettävä okt. Taitaa tänään supistua lämmitettävä ala siihen 40-neliöön, yläkerran pumppu minimille ja alakerrasta 3 huonetta lämpimäksi puuhellan ja pumpun avulla. Jos pääsis 20-50kwh huomisella.
Tämä talo on tehty kolmessa osassa, ensimmäinen 1800- lopulla, toinen 50-luvulla ja sitte viimeinen eli yläkerta+pesutilat+eteinen 80-luvulla. Nelihenkinen perhe. Alhaalla ja ylhäällä ilmalämpöpumput, kylppärissä lattialämmitys ja muuten suora sähkö. Viime vuonna päästiin 14800kwh kulutukseen vuodessa, taisi ilpit olla ympärivuoden siinä 21-23 pyynnillä päällä.

Alkaa oleen jo niin kauan kestäneet nämä pakkaset että varsinkin alakerran vanhimman osan rakenteet niin kylmät että ilppi ei jaksa lämmittää enää, yläkerran ilppi jakselee vähän paremmin kun "nykyaikaisempi" rakennustapa.
Näillä keleillä mennyt se 125kWh päivässä kun koko talo käytössä.

Eilisen optimoinnit oli että yläkerran pumppu pyynnille 12, alakerrasta 4 huonetta pidettiin asumislämmössä ILPin, yhden sähköpatterin ja puuhellan avulla. Vessassa vielä pikku sähköpatteri kun siinä välissä tuota kylmäksi jätettyä tilaa. Kulutus maltillinen 80kWh eiliseltä, eli semmonen 45kWh saatiin optimoitua pois.

Kohta pitänee jo laajentaa taas asuttavia huoneita takas normiin kun ei tuo tytärkään ikuisesti jaksa vanhempiaan kattoa täällä alakerrassa.
 
4

444

Eilisen kulutus koko vuorokaudelta n. 40 kWh, joista välille 06-23 osui suunnilleen 26 kWh. Siis sähkön osalta. Päälle sitten muutama kilo kaasua ja muutama pesällinen bioklapeja. Yläkerrassa lämpötila pysyi aika hyvin n. 22 asteessa, ja alakerrassa etenkin lattiatasossa oli sitten viileämpää. Toki esim. keittiössä ”sukat pyörii jalassa”, vaikka naaman korkeudella olisi 25 astetta, joten mikään järisyttävän suuri muutos ei ole kyseessä. Olisihan se kiva, jos tällaiseen kulutukseen pääsisi jatkossakin, mutta vaatisi eteisen pitämistä kylmänä (vaatteet ja kengät on ikävä pukea kylmänä päälle) ja kypyhuoneen kuivuminen pitäisi ratkaista jollain muulla kuin lattialämmöllä.

Suurta energiaremonttia tämä torppa vaatisi, se on ihan selvä, mutta rajalliset resurssit (raha & aika) viivästyttävät tätä todennäköisesti yli ikuisuuden.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kulutuksesta 60kWh aikavälillä 00-06 ja 12kWh aikavälillä 06-24.

Tuo 12kWh tuolla aikavälillä kuulostaa kyllä ihan älyttömän pieneltä, varsinkaan kun et kaikkia laitteita kiinni pistänyt.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuo 12kWh tuolla aikavälillä kuulostaa kyllä ihan älyttömän pieneltä, varsinkaan kun et kaikkia laitteita kiinni pistänyt.

No enemmän se on kuin noilla vertailukavereilla joilla molemmilla alta 10kWh.

Kuitenkin esim. 2 pakastinta meilläkin hurisee. Mutta minkäs sitä luvuille mahtaa. Nuo ne ovat ja sellaisina pysyvät.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noin 32€ oli eilisen sähkölasku (+siirto). Kiinteällä vastaava ehkä 5-6€. Ainoat säästötoimet oli sähkölämmitykset pois päiväksi ja takan varassa päivällä lämmitys. Valot oli päällä ja telkkaria katsottiin. Pakkasta -30 koko päivän. 06-00 kulutus noin 17kwh. Okt noin 125m2 -90 luvun alkupuolelta... Voin ehkä elää tän kanssa.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yli euron tunneille tuli noin 14kwh eilisen aikana ja koko vuorokauden kulutus 20kwh nurkilla. Aamusta nukuin tunnin pitkäksi puupannun sytytyksen optimaalisesta kohdasta ja illalla kului toista kilowattia veden lämmitykseen saunoessa.

Astianpesukone pyörähti vasta aamuyöstä ja takassa valmistettu ruoka oli erinomaista.

Eteenpäin Jutin sanoin.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Excel-jumppa kertoi eilisen sähkölaskun olleen 127 euroa ja risat. Kokonaiskulutus oli 129 kWh. Eli hilkun alle euroon päästiin per kWh, vaikka miten yritti optimoida käyttöä aamuyöhön ja säästää sähköä kalleilla tunneilla. Kolmen tunnin kohdalla mentiin yli kympin per tunti ja kallein oli klo 19, jolloin sähköön meni 13,5 euroa. Siirtoa ei laskettu mukaan.
 
No enemmän se on kuin noilla vertailukavereilla joilla molemmilla alta 10kWh.

Kuitenkin esim. 2 pakastinta meilläkin hurisee. Mutta minkäs sitä luvuille mahtaa. Nuo ne ovat ja sellaisina pysyvät.
Olet kyllä älyttömän hyvä käytön keskittäjä verrattuna vaikka tuossa yläpuolella olevaan viestiin. Varmaan vetelisit 5 snt/kWh hinnoilla vaikka pörssin vuosikeskihinta olisi yli 10snt/kWh. Mulla taas menisi keskiarvoa korkeammissa hinnoissa, kun keskittäminen ei onnistuisi.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olet kyllä älyttömän hyvä käytön keskittäjä verrattuna vaikka tuossa yläpuolella olevaan viestiin. Varmaan vetelisit 5 snt/kWh hinnoilla vaikka pörssin vuosikeskihinta olisi yli 10snt/kWh. Mulla taas menisi keskiarvoa korkeammissa hinnoissa, kun keskittäminen ei onnistuisi.

Kyllä täällä varmasti on minuakin parempia keskittäjiä jos tästä edes voi paremmuutta käyttää sanana kun kaikilla eri torpat ja yksilölliset olosuhteet. Itse olen vaan nyt ollut eniten äänessä. Voisi olla vähemmän.

Mutta tässäkin kokemus (+ennakointi) hyödyttää merkittävästi ja oman talotekniikan tuntemus. Tänään vielä kävin keskusteluja siitä mitä yhdellä kiinteähintaisella olisi maksanut omien sanojensa mukaan. Sitten kun kysyin että miksi et olisi tehnyt niin tai näin, niin vastaus oli että "kai sitä olisi voinut, mutta...".

Eikä tämä vajaan 1,5v jälkeen hirveästi "kyttäämistä" vaadi kun menee kaikki lähes rutiinilla. Toki eilen sauna jäi väliin, mutta mennään sinne sitten huomenna.

Jolloin ehkä vähän odotettua kalliimpaa sähköä, mutta lämpötila kai vielä vaikuttaa? Aamuksi ainakin luvattu meillekin liki -30c
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jos vetää noin 130 neliön sähkölämmitteisessä omakotitalossa talvella kovalla pakkasella 16 tuntia putkeen alle 1 kW teholla, niin kyllähän tuo vaatii jo aika rankkoja toimia. Edes täysin optimaalisesti sijoitettu takka ei tuota selitä. Onko taloissa koneellista ilmanvaihtoa?

@Tombe76
 

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Nyt tässä eilisen kulutuksia katsellut. -50kwh suunnilleen alkuviikon kylmiin päiviin verrattuna. Joku 60€ suunnilleen maksoi eilinen meidän taloudelle. Onhan siinä jo maksettavaa mutta sellastapa tämä on. Ei näitä nyt ihan jatkuvasti varmaankaan tule. Eikä tarviskaan tulla.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos vetää noin 130 neliön sähkölämmitteisessä omakotitalossa talvella kovalla pakkasella 16 tuntia putkeen alle 1 kW teholla, niin kyllähän tuo vaatii jo aika rankkoja toimia. Edes täysin optimaalisesti sijoitettu takka ei tuota selitä. Onko taloissa koneellista ilmanvaihtoa?

@Tombe76
Omalla kohdalla laitoin mitsun vilpon minimille eli -9 logiikkaan nähden ja pidin puupannulla 1.5 kuution varaajan veden lämpimänä. Normaalisti pidän tuota vilpoa -4 asennossa talvisin.

Takan lämmitin aamulla hivenen ylikuumaksi ja tein siinä lämpimät ruuat. Normaalit kahvinkeitot päivällä mutta pesukoneita ei pyöritelty.

Normaalisti kulutus 30-50 välillä päivisin normaalilla puunpoltolla.

Koneellinen poisto on ja se hyrrää normaalisti asennossa 1 kokoajan.
 

bart

Jäsen
Laitetaanpa omiakin lukuja tänne kun ne tuolta raportointipalvelusta saa ulos. Talo on valmistunut 2017, asuinneliöitä noin 120 + 10 neliön patterilämmitteinen ulkovarasto. Talon lämmitysmuotona maalämpö. Sen verran tein optimointia, että aamulla väänsin huoneiden termostaatteja pienemmällä ja lämmitin takan sekä aamulla että illalla. Lisäksi pojalle sanoin, että tänään ei pelailla (tehokkaalla) pelitietokoneella - luetaan vaikka mieluummin. Päivän keskilämpötila tasan -29.

Koko päivän kulutus näyttäisi olevan karvan alle 50kWh. Kun auton latauksen to-aamuna jättää pois laskuista, niin erotus torstaihin verrattuna aika lailla tasan 10kWh. Eli ilman tuota vähäistä optimointia olisi päivän lasku ollut kympin verran enemmän. Maksoiko vaivan? No, onhan se kymppikin rahaa.. Päivän sähköenergian hinnaksi tuli arviolta 48€ ja siitäkin saa vielä sähköosuuskunnan antaman 30% alennuksen eli lopullinen hinta noin 36€. Siirto ja vero taitaa tehdä yhteenä noin vitosen eli rapiat 40€ meni eilen kaikkinensa sähköön.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos vetää noin 130 neliön sähkölämmitteisessä omakotitalossa talvella kovalla pakkasella 16 tuntia putkeen alle 1 kW teholla, niin kyllähän tuo vaatii jo aika rankkoja toimia. Edes täysin optimaalisesti sijoitettu takka ei tuota selitä. Onko taloissa koneellista ilmanvaihtoa?

@Tombe76

On, ja kuten mainittu, mulla on 3 verrokkitaloa tältä samalta kadulta ja kulutin näistä eilen klo 06-24 kaikkein eniten. Yhdellä taisi olla kulutus jotain 5kWh. Sitä en tiedä mitä siellä tehtiin.

Ilmanvaihtokoneen tai lämminvesivaraajan omiin säätöihin en ole koskenut. Oikeastaan koskaan. Kaikki säädöt omasta tuulikaapin sähkökaapista + ennakointi. (edit: ja tietysti eri huoneiden termostaateista). Esim. 3.1 tämän torpan kulutus oli 183,63kWh kun otettiin lämpöä torppaan + rakenteisiin reilun 10c/kWh keskihinnalla. Ja tosiaan 5.1 klo 00-06 oli kulutus 60kWh.

Mutta ei tästä tämän enempää. Jatketaan
 
Viimeksi muokattu:

ijuka

Jäsen
Tänään sellainen 500MW suurempi ero kulutuksen ja tuoton välillä kuin eilen, mutta silti oli eilen jotain 5 kertaa kalliimpaa.

Eiköhän se nyt ole selvillä, ettei eilen mitään oikeaa kriisiä ollut vaan sähköyhtiöiden pomot päättivät ottaa uudenvuoden kunniaksi itselleen parinkymmenen miljoonan boonustienestit.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tänään sellainen 500MW suurempi ero kulutuksen ja tuoton välillä kuin eilen, mutta silti oli eilen jotain 5 kertaa kalliimpaa.

Eiköhän se nyt ole selvillä, ettei eilen mitään oikeaa kriisiä ollut vaan sähköyhtiöiden pomot päättivät ottaa uudenvuoden kunniaksi itselleen parinkymmenen miljoonan boonustienestit.
Jos hinnanmuodostus perustuu sähköyhtiöiden pomojen bonuksien kerryttämiseen niin kovasti hölmöjä ovat kun laskevat noita hintoja välillä. Eikö järkevämpää olisi kerryttää niitä bonuksia sitten joka päivä. Ja eikö olisi kahden euron sijaan kannattanut päättää hinnaksi 5e?
 
Tänään sellainen 500MW suurempi ero kulutuksen ja tuoton välillä kuin eilen, mutta silti oli eilen jotain 5 kertaa kalliimpaa.

Eiköhän se nyt ole selvillä, ettei eilen mitään oikeaa kriisiä ollut vaan sähköyhtiöiden pomot päättivät ottaa uudenvuoden kunniaksi itselleen parinkymmenen miljoonan boonustienestit.
Siis eilenhän se kulutus laski juuri korkean hinnan takia matalammaksi. Myös moni kiinteällä sopimuksella ollut säästi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Kyllä täällä varmasti on minuakin parempia keskittäjiä jos tästä edes voi paremmuutta käyttää sanana kun kaikilla eri torpat ja yksilölliset olosuhteet. Itse olen vaan nyt ollut eniten äänessä. Voisi olla vähemmän.

Mutta tässäkin kokemus (+ennakointi) hyödyttää merkittävästi ja oman talotekniikan tuntemus. Tänään vielä kävin keskusteluja siitä mitä yhdellä kiinteähintaisella olisi maksanut omien sanojensa mukaan. Sitten kun kysyin että miksi et olisi tehnyt niin tai näin, niin vastaus oli että "kai sitä olisi voinut, mutta...".

Eikä tämä vajaan 1,5v jälkeen hirveästi "kyttäämistä" vaadi kun menee kaikki lähes rutiinilla. Toki eilen sauna jäi väliin, mutta mennään sinne sitten huomenna.

Jolloin ehkä vähän odotettua kalliimpaa sähköä, mutta lämpötila kai vielä vaikuttaa? Aamuksi ainakin luvattu meillekin liki -30c
Onko sinulla täällä ketjussa jokin viesti missä perkaat auki logiikkaa kuinka saat päiväsaikaan tiputettua kulutusta noin paljon yöhön nähden?

Oliko kämppä täyssähkö? On nimittäin todella energiatehokas. Kuinka paljon lämmitys kuluttaa versus laitteet? Yrittämisestä huolimatta onnistuin tiputtaa eilen vajaa 20 kWh (kulutus lopulta 99 kWh) mihin olin ihan semityytyväinen, mutta yllättävän vähän hyödytti lämpöjen tiputus päivällä n. 15, kun yöllä 18-20 huoneesta (pl. märkätilat joissa 21-22) riippuen. Takka illalla päällä klo 19 eteenpäin ja mittarit eivät lämmittäneet appin / valojen mukaan mutta siitä huolimatta ei mitään vaikutusta kulutukseen.

Todnäk. en vain osaa :-D

Edit. Tuossa ylhäällä kommentoitkin jo - ilmeisesti VILP käytössä eli tehokkuus aivan eri tasoa kuin meidän n. kymmenen vuotias perusilmalämpöpumppu + oletettavasti eristeet yms. varmaan kunnossa, kun lämmöt pysyy noin pitkään.

Onnea joka tapauksessa!
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oliko kämppä täyssähkö? On nimittäin todella energiatehokas

Juu on. Vaikea sanoa kuinka energiatehokas. Uskoisin kuitenkin, että ylä- ja alapohja on ihan hyvin eristetty, kun itse pikkukätösilläni aikoinaan v.2005 eristin. Ja kun ei ollut tuosta hommasta ennen sitä mitään kokemusta niin kyllä siihen aikaa meni. Kun joka koloon työnnettiin villaa ja styroksit piti olla alakerrassa just eikä melkein. Muistan kun niitä styrokseja mallailin. Kun ei saanut jäädä raon rakoa. En sitten tiedä miten noita vedetään jos joku timpuri tekee ns. nopeammin... Taidettiin myös vetää 1 ylimääräinen kerros lasivillaa ylhäälle ennen kuin tuli puhallusvilla.

Joskus miettinyt, että pitäisi tilata vintille lisää puhallusvillaa, kun varmasti painunut tässä 18v aikana. mutta ei kai sitä tarvitse. Silloin siis mietin kun sähköä kului vuodessa se 22000kWh. Nyt jos pärjää 15-17t kulutuksella (viime vuosi reilu 14t) niin en taida jaksaa vaivaa.

Ilmalämpöpumppua mulla ei ole (vieläkään), mutta helvetisti sähkökaapelia paksussa laatassa. Senkin tiedän kun konttasin faijan perässä kun niitä aikoinaan levitti ja löin nippusiteillä kiinni raudoitusverkkoon ennen valua.

Varaava takka tietty, minkä käytön opin oikeasti vasta pari vuotta sitten. Sitä olisi varmaan melko monta tuhatta euroa säästänyt sähkössä jos olisi tajunnut aikaisemmin. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ja ehkä suurimpana se kun tykkää kikkailla. Ja ottaa ehkä vähän haasteenakin nämä jutut. Varsinkin tämän ketjun myötä. Joten suuri kiitos myös niille jotka kirjoituksiani opponoivat.
 

Kafka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ravintolapianistit ja harhaoppiset joogaajat
Omakotitalo mallia 1920, pinta-alaa sellaiset 85 neliötä, joista noin puolet lämmittämätöntä yläkertaa (siellä olevan remontin vuoksi). Olohuoneessa varaava takka, ja keittiössä Porin Matti. Pakastin sulatettu eilen, ja ilmalämpöpumppu starttailee seuraavaksi alkuviikolla. Tämän päivän peseytymiset jätetty suosiolla huomiseen, ja sekin suoritetaan sitten työpaikalla. Aamupuurot tehty yön aikana takan varaavassa haudutusuunissa, lounas lämmitetty tähteistä mikrossa, ja päivällinen muhii parasta aikaa samaisessa haudutusuunissa.
Näillä spekseillä eilinen OmaFortumin mukaan 6,93kWh, hinnaksi muodostui 8,24€. Pääseekö tällä jo palstan nihilistikisassa podiumille?
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
16 eurolla päästiin täällä eilisestä. Sauna, tiskikone, pyykinpesu ja uunin käyttö jäi välistä. Muuten aika normaalisti, tuli katseltua tvtä ja pelattua Xboxilla yms. Halvemmaksi tuli varmaan kun Wolttasi majoneesikänkyn kun, että olisi alkanut itse kokkailee.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
130 kWh ja 112 € oli eilisen saldo meiltä. Edelleenkin jaksan kyllä hämmästellä niitä, jotka pääsevät näillä pakkasilla sähkölämmityksellä alle 1 kW tehoon edes satunnaisesti ilman todella raskasta kikkailua.

Esimerkiksi täällä jo pelkkä koneellinen ilmanvaihto vienee tuon kilowatin, jos ja kun jälkilämmitys on päällä ja puhallus pienimmällä mahdollisella. Tuo on toki perinteisellä lämmönvaihtimella, jossa hyötysuhde parhaimmillaankin on luokkaa 70 %. Näillä pakkasilla on tuskin lähelläkään tuota ja vaikuttaa olevan sulatuksella lähes jatkuvasti.

Yksi melkoinen syöppö vaikuttaa olevan autotalli, jonka pitäminen plussan puolella vie helposti yli 20 kWh vuorokaudessa. Ensi kesänä olisi melkeinpä edessä tallin oven vaihto ihan normaaliin ulko-oveen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös