Mainos

Mitä sähköä?

  • 871 522
  • 6 767

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näkyyhän tuo ainakin ensi yön osalta hinnassa, kun mennään alle 10 sentin pitkästä aikaa.

Niin, kun on pyhäpäivän yö ja yli 3000MW tuulivoiman mittarissa. Joku olisi voinut jopa odottaa vieläkin alempia hintoja. Keskiarvolla tässä kuitenkin pelataan.

Se sama liki 3 tonttua tai yli on tänään tuossa illalla klo 21-23 ja hinta yli 30snt/kWh.

Sitä en vaan ymmärrä että kun ollaan kulutuksessa ~2000MW pakkasella, hinta on 30-50snt ja piikit liki euroa. Ja kun ollaan omavaraisia (oli kulutus mitä tahansa, omavaraisia silti), hinta edelleen korkea.
Ei kai sitä kellosta pitäisi katsoa hintaa vaan kulutuksesta suhteessa tuotantoon.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Näkyyhän tuo ainakin ensi yön osalta hinnassa, kun mennään alle 10 sentin pitkästä aikaa.
Juu, mutta vielä tiistain ensimmäinen tunti on noin 29 snt/kWh. Ja sehän onkin hinnoiteltu jo sunnuntaina. Seuraava tunti (01–02) onkin sitten enää noin 11 snt/kWh, eli kyllä tässä aivan epänormaalin suuri pudotus on peräkkäisille tunneille.

Eli oiskohan tässä nyt kyse siitä, että tuulivoimaennusteisiin on suhtauduttu hyvin epävarmoina, kun tehoa on saatu viime viikkoina usein vielä ennakoituakin vähemmän. Mutta nyt sitten kun tänään nähtiin, että tuulten vihdoin yltyessä ennusteet pitävätkin suunnilleen kutinsa, hinnat laskivat.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tällä hetkellä Suomen tuotanto/kulutus on melko balanssissa ja aluehinta 320e/MWh... Tästä kun tuulivoimaa tulee iltaa kohti vielä lisää niin hintakin... nousee...

Koska hinta nousee aina iltapäivisin. Tämä on ainoa tulkinta (syy), vaikka itse menemme sähkön tuotannossa omavaraiseksi. Mitä väliä mikä on kulutuksen/tuotannon suhde.

Ei näitä hintoja kellosta tai kalenterista pitäisi katsoa. Ja kyllä, pyykkiä pestään täällä ensi yönäkin (kuten viime yönä)
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Kyllä tässä jokin mättää mitä mä en pysty ymmärtämään.

Mikä on se peruste sille että sähkön hinnat laskisivat yhtään tästä kiskonnasta kun hinnat eivät nyt reagoi oikein mitenkään tuohon massiiviseen tuulivoiman tuotannon lisäykseen? Mitä pitää tapahtua tai mitä tapahtuu kun haaveillaan pysyvästi sinne 10-20 sentin väliin?
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Futuuri-kaupan hienouksia. Jos on luvattu maksaa 30c/kwh niin sehän siitä on maksettava vaikka tuotantoa oliskin enemmän...
 
Käsittämätöntä. Nytkin tuulimyllyt jauhavat sähköä aamuun asti parin ydinvoimalan verran. Paska on systeemi jos en paremmin sanoisi. Pakkohan tuolle on jotain tehdä.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tätä mietin itsekin mutta toimii ilmeisesti vaan toiseen suuntaan?
Juu siis en oikeasti tiedä miten tuo menee. Kunhan mölisen... Eihän nuo hinnat tunnu seuraavan mitään logiikkaa joten äkkiäkös sitä pienen salaliittoteorian järjestää...
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
8
Juu, mutta vielä tiistain ensimmäinen tunti on noin 29 snt/kWh. Ja sehän onkin hinnoiteltu jo sunnuntaina. Seuraava tunti (01–02) onkin sitten enää noin 11 snt/kWh, eli kyllä tässä aivan epänormaalin suuri pudotus on peräkkäisille tunneille.

Eli oiskohan tässä nyt kyse siitä, että tuulivoimaennusteisiin on suhtauduttu hyvin epävarmoina, kun tehoa on saatu viime viikkoina usein vielä ennakoituakin vähemmän. Mutta nyt sitten kun tänään nähtiin, että tuulten vihdoin yltyessä ennusteet pitävätkin suunnilleen kutinsa, hinnat laskivat.

Ennusteisiinhan hinnat perustuvat, ja tuulivoiman merkitys kulkee aina viiveellä. Lisäksi sää vaikuttaa huutokauppahintaan. Pidemmällä tuulella se hinta tulee alas ja niin itseasiassa nytkin ensi yölle kävi.

Futuurikaupan merkitys on pääosin vähän pidemmän ajanjakson.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Toki ropellifirmat (mm. Helenillä ja muilla sähköyhtiöillä taisi olla hyvin osuuksia) saa hyvät rahat. Tuotantokustannukset kun eivät järin suuria ole. Esim. 3000MW 400e/MW-hinnalla tuottaa 12 miljoonaa tunnissa. Ja kuluttaja maksaa.

Sulle tuli nyt yksi nolla liikaa. 1,2 miljoonaa tunnissa on oikea luku.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kyllä tässä jokin mättää mitä mä en pysty ymmärtämään.

Mikä on se peruste sille että sähkön hinnat laskisivat yhtään tästä kiskonnasta kun hinnat eivät nyt reagoi oikein mitenkään tuohon massiiviseen tuulivoiman tuotannon lisäykseen? Mitä pitää tapahtua tai mitä tapahtuu kun haaveillaan pysyvästi sinne 10-20 sentin väliin?
Tarjonnan pitää nousta ja/tai kysynnän laskea.

Vaikka suomessa olisi nyt hetkellisesti tarjontaa enemmän kuin kysyntää, niin isossa kuvassa näin ei ilmeisesti ole. Jossain vähän kauempana ostaja on valmis maksamaan tästä ylijäämäsähköstä huomennakin jonkun verran, jolloin suomessa tuottajan ei ole pakko myydä sitä kotimarkkinoille polkuhinnalla.
 
No turhaan tässä on odotella tilanteen paranemista ja/tai uusia investointeja energiaan pitkiin aikoihin. Tilannehan on sähköntuottajille ihanteellinen kun aina löytyy ostaja noilla hinnoilla. Millä perusteella meille sitten höpötetään että tilanne tulevaisuudessa jotenkin paranisi?
 
En nyt ole perehtynyt niin tarkkaan sähkömarkkinoihin, mutta yleensä kysyntä luo tarjontaa. Jos sähkön myynti on tulevaisuudessa lupa painaa rahaa, niin kai voimaloita alkaa syntyä kuin sieniä sateella. Se ei taida tosin olla niin nopeaa ja helppoa, joten nopeita ratkaisuita tuskin sen suhteen tapahtuu.

Jos taas valtiot katsovat, että sähkö on liian kallista, euroopassa on monta ydinvoimalaa jotka voitaisiin ottaa käyttöön nappia painamalla.

Ehkä tulevaisuudessa lasketaan, että keski-euroopassa ei ole enää kaasupulaa ja kaasu on halvempaa, jolloin sähkönkin hinta halpenee.

Markkinoilla on usein tilanteita, jolloin toimialan x tuottajalle on kissanpäivät. Mutta käytännössä aina nämä korjaantuvat, ennemmin tai myöhemmin.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse asiassa tuo otsikko on erinomainen esimerkki klikkihuorausotsikoinnista. Jutussa Kiven kommentit ovat hyvin järkeviä ja tasapainoisia.

Samaa ihmettelin.

”– Mieluusti minä maksan energiasta enemmän sen takia, että ei anneta Venäjälle myöten eikä osteta sieltä fossiilisia polttoaineita, Kivi sanoo.”

Se on juuri näin. Maksetaan vaikka 4 euroa/kWh ennen kuin ostetaan maailman persereiästä yhtään mitäään.
 
Juzz1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & IPK

Tuskin monikaan on 15000-30000kwh vuosikulutuksella 4€/kwh valmis maksamaan? Vai paljonko sinun kulutuksesi vuositasolla on? Kyse on vihreästä siirtymästä, lisätään päättömästi tuulivoimaa ja sitten Iikka kiven kaltaiset viherpiipertäjät itkevät kun sähkö maksaa talvella parin asteen pakkasella eikä tuule. Sitä saa mitä tilaa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Miten se tuulivoiman lisääntyminen nostaa sähkön hintaa talvella? Jos meillä ei olisi näitä tuulettimia, olisiko sähkö siis halvempaa?
 
Ei tietenkään nosta mutta ei sattumavoima sitä juuri laskekaan. Säätövoimaa täytyy saada lisää ennenkuin voimme haaveilla pidempiaikaisesta sähkönhinnan laskusta.
 
Näin on. Nordpool ja koko Euroopan energiajärjestelmä on rakennettu sen varaan, että säätövoimaa saa Venäjältä. Fiksua!
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miten se tuulivoiman lisääntyminen nostaa sähkön hintaa talvella? Jos meillä ei olisi näitä tuulettimia, olisiko sähkö siis halvempaa?

Välillisesti ehkä. Kun nämä ropellit laskevat sähkön hintaa silloin kun tuulee, se vähentää myös kiinnostusta sellaisiin energianlähteisiin investoimiseen, jotka toimivat myös kun on talvinen korkeapaine päällä ja tuulivoiman tuotanto lähellä nollaa. Täytyy toivoa, että näissä power-to-x systeemeissa tulee vielä jokin kunnon läpimurto.
 
Suosikkijoukkue
FC Barcelona
Nyt on tämmönen leuto alkutalvi(täällä pakasta 5-10 ja etelässä 0-5) ja kaikki kiroaa pörssisähkön hintaa, joka käsittääkseni on 30-40 senttiä. Niin onko kellään heittää mihinkään perustuvaa arvausta, paljonko se on tammikuussa, jos sattuu vaikkapa yksi viikko, että koko maassa on pakkasta 20-35?
 
Vähän varmaan riippuu miten tuulee ja miten muualla menee, siis rajojen ulkopuolella. Jos tänään -2000MW tuotannolla on lähes sama hinta kuin maanantaina +-0MW tuotanto/kulutus niin varmaan tuohon hintaan vaikuttaa melko monta tekijää. Pohjolan ulkopuolellakin.

6.12 muuten oma kulutus 56,22kwh ja keskihinta 19,9snt. Koko päivän tuntien keskiarvo oli pörssissä jotain reilu 27 joten tässä osui hyvin halvemmat yötunnit, vaikka televisiokin oli auki. Kattelin yöllä mm. 4h lätkää.

Oma pörsäaikakausi:
5.10-6.12: ka. 17,51snt
1.12-6.12: ka. 31,28snt
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nyt on tämmönen leuto alkutalvi(täällä pakasta 5-10 ja etelässä 0-5) ja kaikki kiroaa pörssisähkön hintaa, joka käsittääkseni on 30-40 senttiä. Niin onko kellään heittää mihinkään perustuvaa arvausta, paljonko se on tammikuussa, jos sattuu vaikkapa yksi viikko, että koko maassa on pakkasta 20-35?

Ei sitä sähkön hintaa tällä hetkellä nosta Suomen säätila käytännössä lainkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös