Mainos

Mitä pelejä pelaat juuri nyt?

  • 273 234
  • 1 687

laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Aloin pelaamaan uusiksi Far Cry -sarjaa kolmosesta eteenpäin. Voi olla ettei ihan läpi asti jaksa kaikkia pelailla.

Pelasin myös 3 & 4 uudelleen viime vuoden/parin aikana ja huomasin yllätyksekseni että nelonen (joka jäi aikanaan kesken) on varmaan sarjan suosikkini. Gun play on mielestäni parhaalla tasolla ja onhan se norsulla jyrääminen norsukivääri/kk kourassa jotain ihan muuta. Nelosessa on myös sarjan ärsyttävin pakkopulla pelata niitä narkkarien antamia huumetrippejä läpi, että tarina etenee.

Far Cry 5 on meikän mielestä paras koko pelisarjasta, johtunee osaksi siitä että kaiken maailman kultit kiinnostavat ja se miksi he uskovat kyseiseen kulttiin. Far Cry 5 kertoo maailmanlopun kultista ja pelasin sen kesällä uudestaan läpi. Oli vieläkin hyvä tarina.

Itselleni aihepiiri oli myös (kolmosen ohella) vitosessa suosikkini. Eläinkaverit ja miksei ihmisetkin, olivat myös iso plussa ja oikeasti hyödyllisiä. Loppu oli myös mielenkiintoinen. Miinuspuolella sitten se, että vihuja tulee vastaan aivan liian tiheään. Karrikoiden sataa metriä on vaikea ajella, ilman että kultisteja tulee vastaan. Lisäksi komedian rajat ylittävä määrä kertoja kun Seed onnistuu sieppaamaan sinut ja onnistut pakenemaan yhtä usein. Menee silti itselläni kolmosen kanssa jaetulle hopealle.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Far Cry 5 on meikän mielestä paras koko pelisarjasta, johtunee osaksi siitä että kaiken maailman kultit kiinnostavat ja se miksi he uskovat kyseiseen kulttiin. Far Cry 5 kertoo maailmanlopun kultista ja pelasin sen kesällä uudestaan läpi. Oli vieläkin hyvä tarina.
Miinuspuolella sitten se, että vihuja tulee vastaan aivan liian tiheään. Karrikoiden sataa metriä on vaikea ajella, ilman että kultisteja tulee vastaan.
Itelläkin meinas mennä totaalisesti hermot tohon vitoseen varsinkin alussa. Ite yleensä tämmösissä hiekkalaatikkopeleissä koitan kerryttää kaikkea mahdollista krääsää ja kokemuspisteitä niin paljon kun mahdollista ennen kun etenen tarinassa eteenpäin. Tässä se oli kyllä yhtä helvettiä kun joka helvetin mutkan takaa hyppää vihua eteen. Sitten täytyy taas mennä tankkaan patit uudelleen ja palauttaan healthit ja armorit sun muut. Siitäkin outo peli että tuntu että se helpottu mitä pidemmälle pelas. Eli oma hahmo ja aseet parani miälestäni huomattavasti jyrkempää käyrää kun AI:n vihulaiset. Se ydinpommilopetus ei mua häirinny juur yhtään, vaikka kovasti parjattu onkin, mutta se viimenen varsinainen tarinatehtävä jossa niitä omia kavereita piti elvyttää pöllyistä samalla kun ampuu jatkuvasti uudestisyntyvää J.Seediä ja sen lakeijoita, on luultavasti koko open world -genren historian paskin lopputehtävä. Mutta kokonaisuuten ihan ok miälestäni. Paras peliympäristö muuten toi Montana mun miälestä koko sarjassa.

Tällä hetkellä pellailen Disco Elysiumia ja Irony Curtain: From Matryoshka with lovea (aivan huikea kylmään sotaan sijoittuva kommariparodia point'n click! Suosittelen).

Ja kun näin saikulla on enemmän aikaa, niin aina välillä ottanu tuntumaa Far Cry 6:een. Ihan perus FC:ltä vaikuttaa, mutta yks asia tässäkin on ihan wtf. Meinaan vihollisen tuntuu saavan hengiltä ainoostaan ampumalla päähän metristä. Ammut kaulasta alaspäin niin kaks lipasta vaatii, aivan sama minkä tyypin pateilla ammut. Ja tukikohtia vallatessa ei voi edes ajatella että sniputtelis matkan päästä vihuja kun se pati kimpois 50m päästä ammuttuna takasin puuovestakin. Sama tosin "toimii" toisinkin päin. Mi-24 tulittaa tuplakonetykeillä muutamankytä metrin korkeudelta suaraan munille, niin ei oo mitään hätää. Kerkiän kädet taskussa tupakkia poltellen löntystää 50m päähän suajaan eikä ees kutita. Tää nyt on ihan kokeiluvaiheessa enkä muista ees minkä vaikeustason valittin, vai kysyttiinkö sitä ees ollenkaan? Mutta hyvin hämmentävää silti... Potentiaaliahan tässä on vaikka kuinka jos noi saa korjattua/korjaantuu pelin edetessä.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuli eilen viimein läpäistyä GoW: Ragnarök ja jokusen sivutehtävän matkan varrella tehneenä meni ~25h läpäistä. Valtavasti jäi sivutehtäviä kuitenkin roikkumaan ja paljonhan tuolla avautuu tekemistä vasta pääpelin jälkeen. Osaa näistä tuli testattua ja ei mitään asiaa ennenkuin on saanut päivitettyä aseet ja haarniskat tappiin, sen verran on vaikeusastetta näissä. Sekä loppu, että "oikea" loppu jätti itselle aika tyhjän fiiliksen.

Periaatteessa tarinan voisi lopettaa tähän, mutta ilmoille jäi roikkumaan avoimia asioita, joskin ei ehkä sellaisia, että se uutta peliä vaatisi. Katsellaan, jos nuo loputkin tehtävät innostuisi hakkaamaan josko sieltä löytyisi vielä lisää vastauksia. Kaikkinensa oli kuitenkin juuri sitä mitä odotti, huikea peli, huikea tarina.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Insurgency: Sandstorm on ollut ahkerassa pyörityksessä. Käytännössä pelaan pelkästään co-op-moodia, vaikka pelissä on myös ihmiset vs. ihmiset -moodi. Pelin ehdoton vahvuus ja yhtä ehdoton heikkous on se, että olet paljon riippuvainen tiimikaverien osaamisesta, eli välillä olet ainoa joka tietää, mitä pitäisi tehdä, ja välillä et pysy millään muiden kyydissä.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Se ydinpommilopetus ei mua häirinny juur yhtään, vaikka kovasti parjattu onkin, mutta se viimenen varsinainen tarinatehtävä jossa niitä omia kavereita piti elvyttää pöllyistä samalla kun ampuu jatkuvasti uudestisyntyvää J.Seediä ja sen lakeijoita, on luultavasti koko open world -genren historian paskin lopputehtävä.
Joo jää tällä kertaa kyllä Pääpomo Seedin saari käymättä. Muistan vaan että oli aivan perse lopetus räiskiä sitä menemään.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Periaatteessa tarinan voisi lopettaa tähän, mutta ilmoille jäi roikkumaan avoimia asioita, joskin ei ehkä sellaisia, että se uutta peliä vaatisi.
Ilmeisesti tämä on "Norse saga"n loppu, jos jatkoa tulee joskus niin se tapahtuu uudessa ympäristössä.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kingdom Hearts 3 tuli aloitettua eilen kun löytyi PS plus extran kautta. Vähän meinaa olla juonesta pihalle kun 1 & 2 tuli pelattu läpi silloin kun julkaistiin, eikä sen jälkeen ole noihin koskenut. Välissä tainnut tulla pari lisäosaakin. Nuo 1 & 2 iskivät aikoinaan todella kovaa ja vaikuttaa ihan hyvältä tämä kolmaskin osa.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
God of War: Ragnarök paketissa.
47 tuntia siihen meni.

Olen ilahtunut että pelit onnistuvat nykyään repimään sydänjuuria aika tehokkaasti.

Itse tein melkein kaikki sivutehtävätkin ohessa(ja päivitin aseet tappiinsa) kun en voi sietää pelityyliä jossa vain ahmitaan tarina pois kuleksimasta ja katsotaan sitten mitä jäi tekemättä. Ne menee käsikädessä kun hahmoihin kiinnytään samalla.

SPOILAA MYÖS TLOU2:N
Esim The Last of Us2 oli melankolian ja surullisuuden huipentuma mutta sekin oli tehty oivaltavasti.
Vaikka Joelin murha olikin erittäin surullinen mutta myös raivoaherättävä kohtaus niin pelin koskettavimmat hetket tulivat Ellien kokemuksista. Esim lopussa kun hän päästää Abbyn menemään ja jää itkemään voimattomana veteen kun oivalsi ettei mikään tuo Joelia takaisin niin se oli tuskaista katsottavaa.

Samoin tässä pelissä Brokin kuolema ja hautajaiset olivat surullisia mutta miten Atreus siihen reagoi haluamalla kotiin metsästämään oli surullisinta
-What we gonna hunt?
-Deer
-Which way lad?
-In the direction of deer

Varsinkin tuo muistutus Atreuksen lapsuudesta sai kyyneleen aikaiseksi.

Loppua kohden muutenkin oli aika tunteikasta menoa.
Jos TLOU2 -tarina oli 10 niin tämä on 9,5.

Pelattavuuksista Tloussa oli muutakin kuin helvetillistä taistelua mutta sitten taas valtaosa ajasta oli laatikoiden availua.
Tässä ei ollut mitään tylsää tekemistä mutta taistelut alkoivat pian maistua puulta kun se oli sitä samaa kokoajan. Loppuvaiheessa kun sai sen seipään päivitettyä tappiinsa niin se oli aika lyömätön ase.

Pleikkarin yksinoikeuspelit vievät muita ainakin tarinapelien osalta 100-0.
 

Buster

Jäsen
Kappas. Syphon Filter 2 ja viisi Ratchet & Clank -peliä tullut PS Plussaan neljä päivää sitten. Pitää raivata peliaikaa mahdollisimman pian. Eka Syphon Filter oli jo mahtava nostalgiatrippi lapsuuteen, sekä sopivan helppokin emulaattoriominaisuuksien vuoksi, kun sai tallentaa mihin kohtaan halusi.

Plussajäsenyys oli myös alennuksessa.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Command & Conquer: Red Alert 3 ostin tänään Steamin syysalesta hintaan 4,99 euroa. Neuvostoliiton kampanjaa pelaan parhaillaan. Grafiikat eivät kyllä ole kovin kummoiset.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
En vielä pelaa mitään, mutta ostin nyt viimein pois kuljeksimasta PS4:lle tuon Batmanin Arkham Collectionin. Se pitää siis sisällää Arkham Asylumin, Arkham Cityn ja Arkham Knightin. Hintaa tuli karvan alle 15 euroa, pitää varmaan jossain vaiheessa viikonloppuna yrittää asentaa nuo sitten pleikkarille.
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Siitäkin outo peli että tuntu että se helpottu mitä pidemmälle pelas. Eli oma hahmo ja aseet parani miälestäni huomattavasti jyrkempää käyrää kun AI:n vihulaiset.
Totta. Oli huvittavaa kun sai M249 + M79 combon, se oli aivan ylivoimainen ja itse hylkäsinkin kyseiset aseet koska ne pilasivat pelin ylivoimaisuudellaan. Varsinkin M79 jolla voi ampua parhaimmillaan 26 granaattia putkeen ja tappaa kaikki, ei mitään järkeä.

Ostin Steamista molemmat Styxit hintaan 7€, tällä hetkellä hinta taas 40€ pintaan. Pelannut ensimmäisen kohta läpi ja on viihdyttävä hiipimis-/salamurhaaja-peli. Tykkään siitä, että on useita reittejä mitä pitkin pääsee haluttuun paikkaan, helppoja tai vaikeita. Pitää vain itse huomata reitit ja monesti huomaa lopussa, että perkele, sitä olisi voinut päästä paljon helpommallakin.
 
Viimeksi muokattu:

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Days Gone (PS4) on nyt ollut aika aktiivisessa pelailussa. Pitkään meni, että löytyi RDR2:n jälkeen joku peli, mihin jaksoi koukuttua. Eihän tämä nyt missään nimessä sen veroinen ole, mutta oikein viihdyttävä avoimen maailman zombie-toimintaseikkailu. Peli oli varsin helppo lähestyttävä, mutta kuitenkin edelleen oppii jatkuvasti uutta.

Montaa peliä tuli kyllä RDR:n jälkeen kokeiltua, mutta mikään ei lähtenyt kunnolla. Witcher 3, God Of War ja Horizon Zero Dawn tuli koeponnistettua, kaikki jäi enemmän tai vähemmän kesken. Kaikki varmasti hyviä pelejä ja luultavasti palaan vielä niidenkin pariin joskus.

It Takes Two on ollut myös joissain määrin pienen tauon jälkeen kuvioissa. Taisi melkein vuoden tauko tulla tuon pelaamisessa, mutta nyt on vihdoin jatkettu tuota puolison kanssa eteenpäin. Hyvinkin suositeltava peli, jos miettii jotain mukavaa parisuhdepuuhastelua pelikonsolilla.
 

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Witcher 1 on pelailun alla. Melkoinen määrä kyllä kaiken luokan bugeja ja taisteleminen on tylsää. Mutta itse pelaaminen ja tutkiminen on ainakin ekan noin 6 tunnin jälkeen ollut ihan kivaa kyllä. Katsotaan miten etenee.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Arkham Asylumin sain eilen loppuun storymoden osalta, noita kaikkia Riddler puzzleja sun muuta en kyllä jaksa alkaa väsäämään vaan jatketaan suoraan sitten Arkham Cityyn. Hyviä pelejähän nämä on, Asylumissa toki kyllä huomasi että kontrollit on suht kankeita joiltain osin mutta siinähän tuossa myllytti menemään. City vaikuttaa ensiraapaisun perusteella miellyttävämmältä ja onhan tuossa laajempi valikoima niitä klassisia Batmanin pahiksia.

Onhan näissä nämä tappelukohtaukset vähän tällaisia "näpyttele vitusti ja toivo osuvasi johonkin", mutta semmosta se on. Kyllä tuossa ihan hyvin saa porukkaa turpaan vedettyä. Juonihan näissä on oikein hyvä, Asylumissa Jokeri sekoili oikein huolella ja samalla pistettiin nippuun vähän muitakin. Cityssä se Jokeri toki pääpahis myös, mutta tässä taitaa nuo muutkin pahikset ottaa isompaa roolia.

15 euron sijoituksella oikein hyviä pelejä, tässä sai mukaan vielä ne kaikki lisäosatkin mitä tuohon kuuluu. Lisäksi jemmassa on vielä se Arkham Knight.
 

Spidy#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Falcons, Nhl
Juuri tuli saatua Platina-trophy God of War: Ragnarökista, joten seuraavaksi työn alle sitten The Witcher 3 :) Kolmas kerta kun aloitan Witcherin. Kerran päästy tarina loppuun asti mutta jos nyt saisi myös lisäosat pelattua ja platinan hommattua!
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Fallout nelosta tuossa ensimmäistä kertaa pelaillut ja siihenhän on saanutkin sitten upottaa tunteja.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
It Takes Two on ollut myös joissain määrin pienen tauon jälkeen kuvioissa. Taisi melkein vuoden tauko tulla tuon pelaamisessa, mutta nyt on vihdoin jatkettu tuota puolison kanssa eteenpäin. Hyvinkin suositeltava peli, jos miettii jotain mukavaa parisuhdepuuhastelua pelikonsolilla.
Tuota ollaan lasten kanssa pelattu paljon. Taitaa olla edelleen ainut peli jonka parissa on viihtynyt sekä minä että lapset. Lapsilla on nämä Minecraftit ja Goat Simulatorit joita itse pelaan vain pakotettuna.
 

A Siente

Jäsen
Rocket League tuli ladattuna ilmaisena PS4. Hieman myöhässä olen tämän pelin suhteen. Yllättävän hauska ainakin alkuun. Voi tosin olla et hermot menee lopulta joukkuekavereihin ja pelit jää siihen. Kun nyt eka sais tuon kilpailullisen moodin auki.
 

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voi tosin olla et hermot menee lopulta joukkuekavereihin ja pelit jää siihen. Kun nyt eka sais tuon kilpailullisen moodin auki.
No jos käy noin, niin voin edelleen ilmoittautua vapaaehtoiseksi pelaamaan joskus valikoidulla joukkueella. Itsellä on meneillään toinen tuleminen pelin osalta, eli viime syksynä kun vaihdoin PS5:n niin olin kokolailla ainakin vuoden pelaamatta, mutta peli on kyllä simppelin hauska ja kun nykyään ilmainen, niin mikäs tuota nyt välillä pelatessa.

Itsellä on omat heikkoudet ja vahvuudet, mutta sellaista tanakkaa Platinum-tasoa nykyisellään. Niitä päivittäisiä turnauksia 3vs3 huvittaisi pelata hyvällä joukkueella, kun totuus tässäkin on, että hyvä joukkuepeli voi piestä huonosti yhteen pelaavat taitavammat pelaajat.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Pistetään vuoden lopuksi vinkkejä vähän peleistä (ei välttämättä tänä vuonna ilmestyneistä) jotka eivät ole saaneet meikäläisen mielestä ansaitsemaansa näkyvyyttä. Eli parhaat ”pienemmät” pelit mitä pelannut tänä vuonna:

- Inscryption.

Mitähän ihmettä tästä sanoisi? No sanotaan mitään paljastamatta että kyseessä on pohjaltaan korttipeli. Hienosti tehty ja monta omalaatuista ratkaisua/metapelaamista. Todella hyvä tunnelma ja monta kertaa tulee fiilis että ”miten tuonkin keksivät.”





- Fates of Ort.

Todella old school kevytRPG yhdellä loistavalla kikalla. Seikkaile, tutki, kehitä hahmoa ja opi uusia loitsuja. Kikkana se, että maailmassa menee aika eteenpäin vain kun liikkuu. Yllättävän taktista ja monta eri taistelutyyliä mahdollisia. Todellinen helmi.





- Wildermyth

Vuoropohjaista taistelua, hyvää sellaista, seikkailua ja pientä valtakunnan rakentamista. Proseduraalinen tarinankerronta harvinaisesti tehty todella hyvin. Omat sankarit elävät elämäänsä, rakastuvat, vanhenevat, saavat lapsia jotka liittyvät mukaan jne. Joka valinta rakentaa omaa tarinaansa seurueelle ja maailmalle.





- Shadows of forbidden gods (Early access)

Apokalypsisimulaattori tai mitä jos Civilizationissa/Crusader Kingsissä pitäisi vain tuhota maailma? Vielä EA-muodossa, mutta jo nyt hyvässä pelattavassa kunnossa. Peli tekee omia tarinoitaan ja eri näkökulma vanhaan tuttuun aiheeseen tekee paljon.



 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Crisis Core: Final Fantasy VII Reunion, joka julkaistiin toissapäivänä aluillaan ja ohessa RE:Verseä, johon saatiin kolmas laajennuspäivitys eilen. Hieman hiipunut pelitahti tässä loppuvuodessa, kun mm. toimenkuvan vaihto käynnissä töissä, mutta josko tuossa joulun ja vuodenvaihteen tietämillä kerkeäisi jonkun verran paneutumaan näihin enemmän.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Pitihän se itsekin ottaa Witcher 3 uusintakierrokselle.

Ihmetyttää, kuinka ollaan onnistuttu saamaan uusia bugeja aikaiseksi. Uudet alustat joo (itsellä PS5), mutta ei silti kovin erilaisia verrattuna edeltäjiin. Autosavet tahtoo korruptoitua ja pelin alussa Swallowin reseptiä ei ollut käytössä (pitäisi olla heti alusta alkaen) että jäi yksi sivutehtävä suoritettua. Tämänpäiväisen patchin mukana resepti ilmestyi, toivottavasti myös autosavet toimii paremmin jatkossa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös