Syphon Filter menossa PS5:lla uuden PS Plussan porvaripuolen kautta. Ei millään meinaa tajuta, ettei oikeasta tatista liiku tähtäin ja että ukkoa olisi vasemman tatin sijaan helpompi liikuttaa d-padilla. Mutta tuo d-padi on vähän sellainen löysä.
Onhan tuo hieno peli ja hienoja muistoja. Ei olisi uskonut '99, että pelaa tuota 2022 internetiin yhdistetyssä nykytehoisessa pelikonsolissa ja että pelistä saa vielä trophyja. Joskus tuo peli näytti komealta ja oli siistiä kun puistossakin sai ammuttua kaikki valotolpat pimeiksi, sekä kaljapullot mäsäksi ykköskentässä.
Pelasin tuota toki viimeksi tyyliin 2015, mutta jostain syystä jo puistossa oli vaikeaa ja sitten museossa hiippaillessa paloi käpy täysin, kun ei osannut tuolla kankealla tähtäämisellä penska-aikojen tapaan osua millään vartijoita päähän. Ja aina joutui aloittamaan tason alusta.
Mutta tuolla emulaattorilla on kätevä ominaisuus, että voi kelata taaksepäin haluamaansa aikaan, eli juuri prikulleen ennen sen virheen syntyä. Eiköhän nyt tällainen nykyajan pehmentämä kermapersekin jaksa ja pääse pelin läpi ilman kummempaa epätoivon tunnetta.
Tuota ennen on fiilistelty jo Ape Escapeakin.
Muita uuden tarjonnasta pelattuja on Horror Anthologyn Man from Medan (H.P. Lovecraft -henkeä ja Larry Fessenden käsikirjoituksessa, mutta en hirveästi pitänyt, kun niin karkea pelinä) sekä Little Hope (inspiroiva Fear Street -henkinen tarina). Lyhyet nelituntiset kummankin parissa ja aika vähän oli molemmissa varsinaista pelattavaa, mikä ehkä nakersi immersiota. Ei olisi tarvinnut kuin vähän vapaampi mahdollisuus nuohota paikkoja tai jotain. Until Dawnista pidin valtavasti, sekä kaikista David Cage -tuotoksista. The Quarryn kohdalla odottelen, josko se Until Dawnin hengessä tulisi vuoden sisään plussaan. Ei ole kiirettä.
Myös Assassins Creed: Roguen pelaamatta jääminen tuli korjattua. Se julkaistiin samana päivänä Unityn kanssa marraskuussa 2014; Unity uudelle sukupolvelle ja Rogue vanhalle. Rogue meni täysin ohi ja ihmekös Unitya pelatessa tuntui tuolloin, että olen missannut jotain. Jälkikäteen voi sanoa, ettei edelleenkään haittaa. Rogue on Black Flag eri ulkokuoressa, enkä pitänyt Black Flagista. Iso ja vaikeakulkuinen kartta, kun pitää veneellä mennä joka paikkaan. Kerättävääkin niin valtavasti. Ja laivaa pitää päivittää jossain vaiheessa päästäkseen tarinatehtävissä eteenpäin. Roguessa selvisi onneksi vain 1,5 tunnin ylimääräisellä rykäisyllä. Muutoin pelistä sai tehdä juuri niin pitkän kuin halusi ja lyhyeksi se jäi. Black Flagista taas tein todella pitkän, kun jokaisesta mahdollisesta paikasta nuohoilin kerättävät ennen kuin oli aivan pakko edetä tarinassa. Tietysti sain koko pelistä tarpeekseni jossain kohtaa ja sitten pelissä oli kätevästi ne tarinatehtävät vielä jäljellä.
Ezio Collection kuitenkin pitää jossain kohtaa pelailla tuolta pois. Että oliko ne niin hyviä pelejä hyvällä tarinalla ja loistavalla päähahmolla. Itse kuulun varmaan harvinaisempaan porukkaan, että kahden ekan Ezio-pelin jälkeen pidän seuraavaksi eniten nelosesta. Ellei jopa haasta siellä joukossa. Hyvä peruskostotarina, lumiympäristö ja minipelit jääneet mieleen näin vuosien jälkeen.
