Väinö Linnan Täällä Pohjan Tähden alla.
Luin Linnan trilogian joskus 12-13 vuotiaana, mutta silloinen lapsen ymmärrykseni ei kyennyt tajuamaan kirjan sisältöä kuin osittain, joten otin työkseni lukea tämä teos uudelleen. Nyt on kaksi osaa kolmesta luettu.
Suosittelen teosta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita Suomen historiasta. Teos alkaa kuuluisilla sanoilla "alussa oli suo, kuokka ja Jussi". Pappilan torppari Jussi raivasi torpan Suomen korpeen 1880-luvulla, ja tästä alkoi tapahtumasarja, joka jatkuu aina Talvi- ja Jatkosotaan asti 1940-luvun puoliväliin.
Täällä Pohjan Tähden alla on Tuntemattoman sotilaan ohella eniten suomalaisten historiankäsityksiä muokannut kaunokirjallinen teos. Ainakaan se oli ensimmäinen valkoisesta historiankirjoituksesta huomattavalla tavalla poikennut teos, joka sai paljon julkisuutta ja lukijoita. Teos kuvaa Suomen muuttumista sääty-yhteiskunnasta kansalaisyhteiskunnaksi yhden perheen ja kyläyhteisön näkökulmasta, ja kaikkea sitä mitä näihin tapahtumiin liittyi. Mukana on myös surullinen, mutta realistinen kuvaus kansalaissodasta ja erityisesti Hennalan vankileiriltä, jonne Jussin poika, punapäällikkö Akseli joutui. Molemmat veljensä sodan jälkeisissä teloituksissa menettänyt Akseli pelastui lopulta leiriltä ja palasi kotiin Elinansa ja poikiensa luokse. Sodan aiheuttamaa traumaa pienen ihmisen näkökulmasta kuvaa hyvin se, että Akselin parikymppiset veljet teloituttivat oman kylän isännät.
Kirjan lukemalla ymmärtää myös paremmin, miksi kansalaissota syttyi. Luokkaerot kävivät liian jyrkiksi. Maatalouden ja viljelyksen kehittyessä isäntien ja maanomistajien hyvinvointi lisääntyi, mutta työväestön asema pysyi yhtä kurjana kuin ennenkin. Siinä missä isännillä oli entistä enemmän viljaa aitoissaan, saattoivat kurjimmat muonamiehet nääntyä nälkään raataessaan 12-tuntista työpäiväänsä viljapelloilla.
Omistajien ja köyhälistön välinen juopa syveni näin liian suureksi. Vuonna 1917 tapahtunut vallankumous Venäjällä ja samana vuonna Suomessa tapahtunut sosialisti-enemmistöisen eduskunnan hajottaminen laukaisivat tuhoisan tapahtumaketjun keväällä 1918, joka johti Suomen historian suurimpaan tragediaan. Punakaarteja alettiin aseistaa, ja omistajaluokka aseisti puolestaan omia suojeluskuntiaan. Aseellista yhteenottoa ei enää tässä vaiheessa voinut kukaan estää. Yhteenotto paisui lopulta valtavat mittasuhteet saaneeksi sisällissodaksi, jossa jopa joka 60. suomalainen menetti henkensä.
Sodan loppuvaiheita Linna kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti pentinkulmalaisten näkökulmasta. Punaisille omaisuuttaan pakkoluovuttaneet isännät kostivat saamansa kohtelun julmimmalla mahdollisella tavalla: renkejä, muonamiehiä ja torppareita teloitettiin ilman minkäänlaista armoa. Joukossa meni paljon viattomiakin, kuten vanha räätäli Aadolf Halme, joka ei eläessään ollut aseeseen tarttunut.
Vielä on siis kolmas osa lukematta, joka käsittelee 1920- ja 1930-lukujen Suomea ja sen hidasta kehittymistä kohti parempaa ja oikeudenmukaisempaa valtiota. Kansalaissodan trauma näkyi edelleen, mutta porvariston ja vallasväen oli kuitenkin pakko pikkuhiljaa luopua monista entisistä etuoikeuksistaan. Sitä, mitä punainen kapina ei saavuttanut, saavutettiin vähitellen rauhanomaisin keinoin.
Linnan teos on erinomaisen koskettava historiaan pohjautuva kertomus yhden suvun vaiheista kolmen sukupolven aikana. Minusta jokaisen suomalaisen kannattaisi se lukea kunnolla alusta loppuun kerran elämässään.