Jääkiekossa HIFK oli jo tuolloin kova sana, vaikka olin ihan sisämaasta kotoisin. Kotipaikkakunnalla nappuloiden enemmistö kannatti jotain tapparaa, ehkä joku töpseliä tai ilvestä. Tiesin seudulla vain yhden HIFK-kannattajan joka oli itseäni ehkä 15 vuotta vanhempi, ja sillä kaverilla olikin sitten maaginen HIFK-pusakka jollaista himoitsin läpi vuosien.
HIFK-fani minusta kehkeytyi jo aiemmin, tarkemmin sillä hetkellä kun tulin tietoiseksi Lalli Partisesta. Lallihan sai kaameat pelikiellot 1977 talvella KooVee-matsin episodin seurauksena. Itse peliä en tietenkään nähnyt mutta lehdistä imin kaiken tarpeellisen tiedon. Kuinka väärin Lallia kohdeltiinkaan pienen kiekkomiehen mielestä!
HIFK-ikonien ohella kiekkomiehistä sympatioita herättivät valtavirrasta poikkeavat yksilöt. Kaikki kansallisuudet huomioiden Länsi-Saksan Erich Kühnhackl oli 10-vuotiaan sankareista suurin, ihan kirjaimellisestikin tietysti. Noina vuosina Suomen voitto länsi-sakuista ei ollut ollenkaan defaultti, siinä saattoi käydä miten vaan. Muistan että kohdalle osunutta tappiota lievitti jos itse Iso-Eerikki oli kunnostautunut maalinteossa.
Futiksessa olin ehdoton saksalaisten kannattaja, ja Saksan värejä tunnustan yhä tällä saralla. Mikään ei ollut eikä ole niin hienoa ja määrätietoista kuin saksalainen jalkapalloilu parhaimmillaan. Länsi-sakujen tähtihyökkääjä Rummenigge oli varmaan suurin sankari koska teki runsaasti maaleja. Välimeren eunukkien teatraaliset kuolonjurkat pistivät hirmuisesti vihaksi, ja argentiinalaiset olivat puolirikollisia mölöjä joiden mestaruudet pelkästään vituttivat. Brasilialaiset saivat jotain sympatiaa osakseen, olihan niillä poskettomat taitavat Socrates ja Zico.
Muiden lajien puolella ajan suuria tähtiä olivat Juha Mieto ja Atik Ismail. Nykäsen Matti tuli vasta hitusta myöhemmin. Edwin Moses oli maaginen neljänsadan aituri ja toivoin vilpittömästi ettei Moseksen voittoputki milloinkaan katkeaisi. Lasse Virenin viides tila Moskovan o-kisoissa tuntui jostain syystä hienommalta kuin Maaningan mitalit.
Musiikki alkoi kiinnostaa myös. Isonveljen kasettijemmasta löytyi aarteita jotka muovasivat vääjäämättä pienen miehen musiikkimakua. Juicen Keskitysleirin Ruokavalio oli tajuttoman hieno juttu, ja loistava Ajan Henki tuli pihalle kun olin juuri 10-vuotias. Hassisen Koneessa oli jotain todella jännää, ja varsinkin Sleepy Sleepersissä. Mr. Dampaxia ja sen sellaisia piti kuunnella varmuuden vuoksi luureilla ettei kotiväki vahingossakaan ottaisi kassua jäähylle.
