vlad kirjoitti:
Iso-Britannia ja Ranska olivat jo näyttäneet heikkoutensa Saksalle (Hitlerille) jo ennen varsinaista WW II, eikä kumpikaan maa aloittanut sotatoimia Saksaa vastaan vaikka Saksa hyökkäsi Puolaan, vaikka Puolalla oli avunantosopimus Iso-Britannian (ja Ranskan?) kanssa. Tästä voidaan päätellä se ettei läntisen-Euroopan maita välttämättä kiinnostanut lähteä sotaretkelle tilanteessa jossa Saksa olisi tyytynyt mellastamaan itäisessä-Euroopassa.
Mietin tässä hetken aikaa, että olisiko toinen maailmansota pystytty välttämään, jos Iso-Britannia (etunenässä) ja Ranska olisivat puuttuneet Saksan ja Hitlerin tekemiin Versailles´n rauhansopimuksen rikkomuksiin.
Ennen natsien totalitaristista hallintoa Hitler kulki monta vuotta heikoilla jäillä. "Uusi Saksa" ei olisi kyennyt vastustamaan esimerkiksi Ison-Britannian väliintuloa.
Jälkiviisaasti on helppo todeta, että Hitlerin toimiin olisi pitänyt puuttua pikimmiten, eikä katsoa sivusta, kun hän nielaisee valtakuntansa haltuun alueen kerrallaan. Oli tuhoisaa välinpitämättömyyttä kuvitella, että hän lopettaa, kunhan on saanut haltuunsa tuon ja tuon palasen.
En usko kuitenkaan, että Saksan nousua olisi pystytty estämään, vaikka Hitler olisi kukistettu esimerkiksi vuonna 1935, kun juutalaisilta vietiin kansalaisoikeudet. Hitler oli ehtinyt "antaa uutta toivoa" saksalaisille ja mielestäni hänen kukistamisensa olisi vain johtanut siihen, että joku muu olisi astunut tilalle ja käyttänyt propaganda-aseena vihamielistä Isoa-Britanniaa ja Ranskaa, jotka runnoivat läpi häpeärauhan ensimmäisessä maailmansodassa ja sen jälkeen kukistivat Führerin. Tämä olisi voinut olla jopa tuhoisampaa kuin katsoa sivusta Führerin mellastusta.
Historiaa ei voi enää kirjoittaa uusiksi, mutta Versailles´n rauhansopimuksen seurauksista voi ottaa opiksi.
vlad kirjoitti:
Tietty spekulointiahan tämä on mutta jotenkin tuntuu siltä, että lännessä olisi ennemminkin oltu lopulta tyytyväisiä siihen jos Saksa olisi tyytynyt vain hyökkäämään Neuvostoliittoon, kenties olisi tyydytty kylmään reaalipolitiikkaan ja laskettu, että ensin kaksi diktaattoria taistelee toisensa henkihieveriin ja sen jälkeen käydään kukistamassa se kumpi on enää jaloillaan - jos on kumpikaan ja tällä välin olisi vahvistettu ja modernisoitu omia asevoimia. Näin lopulta vapaan maailman menetykset olisivat olleet minimaaliset ja kaksi mielipuolista diktaattoria olisi saatu pois vallasta.
Tätä teoriaa tukee myös se, että Churchill ei pitänyt Stalinista ja oli kommunismin kiivas vastustaja. Kiperin kysymys on, että miten Iso-Britannia olisi suhtautunut vanhan kumppaninsa Ranskan valloitukseen. Tämä olisi todennäköisesti johtanut joka tapauksessa sotaan Ison-Britannian ja Saksan välillä, oli reaalipoliittinen tilanne mikä tahansa.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Ison-Britannian kannalta olisi ollut viisaampaa luovia Stalinin ja Hitlerin valtataistelun välissä ja katsoa kumpi vie voiton. Iso-Britannia olisi helppo eristää saarelleen, jos sillä ei olisi Yhdysvaltojen tukea. Brittien kannalta paras tilanne tässä ajatusleikissä olisi ollut se, että Saksa ja NL olisivat moukaroineet toisensa vararikkoon pitkässä ja tuhoisassa sodassa.
Mitä tulee sitten ketjun aiheeseen, niin jos Saksa olisi voittanut sodan, niin joukkoviestintä olisi sidottu natsipuolueeseen ja sisältä tukisi puolueen hegemoniaa.
Jos kohta natsit perseilivät politiikkansa kanssa oikein kunnolla, niin he olivat oivaltaneet mielipiteen muokkauksen merkityksen hyvissä ajoin. Saksa oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa oli säännölliset tv-lähetykset ja maa kulki muutenkin joukkoviestinnän teknisen kehityksen kärjessä.
Mitä sitten televisiosta tulisi? Millaisia uutisia lukisimme lehdistä? Karrikoidusti voisi sanoa, että uutisissa kerrottaisiin puolueen menestyksestä ja siitä, miten päättäjät alati kehittelevät ratkaisuja, jotta kansallissosialistinen valtakunta kehittyisi yhä paremmaksi.
Elokuvissa olisi kansallissosialistisia sankareita, jotka olisivat esikuvina muille. Natsien aseet olisivat ylivertaisia taistelussa pahaa vastaan. Natsiperheessä olisi isä, äiti ja lapsia, joita kasvatetaan kunnon kansallissosialisteiksi. Isä olisi joko sotilas tai valtion virkamies ja äiti olisi kotona tai tukisi sotaponnisteluja. Isku Kolumbiaan voisi edelleen olla elokuvan nimi, mutta elokuvan teemana olisi se, miten argentiinalainen veljeskansa iskee Kolumbiassa piileskeleviä kansallissosialismin vihollisia vastaan.
Sinänsä tällainen ei mielestäni juurikaan poikkea Hollywoodin (ja "vapaan maailman") tuottamien elokuvien sankarikuvastosta, jossa kunnon amerikkalaiset antavat pataan niille, jotka uhkaavat vapautta. Tietyn ideologian mukaiset ihanteet kulkevat elokuvasta toiseen. Näyttelijät ovat ulkomuodoltaan ihannoitavia (miehet pitkiä, lihaksikkaita ja puhdaspiirteisiä, naiset vaaleita ja hoikkia) ja he ovat luonteeltaan sellaisia kuin kansalaisten odotetaan olevan. "Vääriä ominaisuuksia" ei suvaita, ja jos sankareissa sellaisia löytyy, niin he ottavat kerrasta opiksi ja luovat kuvaa älykkäästä ja oppimiskykyisestä yksilöstä, joka toimii niin kuin oikein on.
Jos natsi-Saksa olisi voittanut sodan, tiedotusvälineet ja elokuvat olisivat toistaneet valtaapitävien hegemoniaa, kuten oikeassa historiassa, jossa amerikkalaiset ja NL vapauttivat maailman Hitlerin ikeestä. Natsien muokkaama voittajien historia olisi ollut sitten jotain muuta.
En halua tässä lähteä arvottamaan, onko 1940-luvun puolivälin Valkoisen talon, Kremlin vai natsipuolueen tarjoama sankarikuvasto ja ihanneyhteiskunta se oikea. Jokainen voi mielessään miettiä, millaisia mitä arvoja ne edustivat. Kaikki kolme aikansa suurvaltaa kuitenkin hyödynsivät tehokkaasti joukkoviestintää ja sen tarjoamia mahdollisuuksia mielipiteenmuokkaukseen.
Entä olisiko natsien televisiossa realit..tai siis wirklichkeit-sarjoja? Todennäköisesti olisi ainakin sellaisia, joissa yhdistyisi propaganda ja ihanneyksilön- ja yhteiskunnan esittely. "Bitte, mein Führer, Pimpf mein Kind" - vapaasti suomennettuna: Haluatko kolkkapojaksi?
Tässä sarjassa nuoret pojat vietäisiin Hitler Jugend -leireille opettelemaan nuorelle kuuluvia taitoja, kuten tarkkuusammuntaa pienoiskiväärillä, erätaitoja ja kansallissosialististen arvojen tuntemusta. Alussa olisi 20 kilpailijaa, jotka tekisivät viikkotehtäviä, ja yleisö äänestäisi suosikkiaan. Vähiten ääniä saanut putoaisi pois. Kun jäljellä olisi 12 kilpailijaa, he jakautuisivat neljään kolmen hengen ryhmään ja alkaisivat kilpailla joukkueina toisiaan vastaan. Paras ryhmä pääsisi loppukilpailuun, jossa he olisivat jälleen toinen toisiaan vastaan. Neuvokkain, sisukkain ja kestävin voittaisi ja hän olisi valtakunnan paras kolkkapoika.
Sanomattakin olisi selvää, että hänestä tehtäisiin esikuva nuorille, joka olisi kansallissosialistisen ihanteen mannekiini. Hänen kehitystään seurattaisiin - Hitler Jugendista työläisjoukkoihin, asepalvelukseen, sieltä kenties upseerikoulutukseen ja Wehrmachtiin johtamaan ensin omaa joukkuetta ja niin edelleen. Sairasta, eikö totta? Tätä samaa kaavaa noudattaa tietyllä tapaa myös Idols-formaatti ja moni muu sarja, joissa menestyvät henkilöt ovat tähtiä ja esikuvia.
Politiikassa mielenkiintoisin kysymys mielestäni olisi, miten natsit suhtautuisivat arabeihin ja päin vastoin? Syrjäyttäisikö reaalipolitiikka rotuopit, tai olisivatko Saudi-Arabian öljysheikit edelleen Yhdysvaltain tms. vastarintapesäkkeen tukijoita? Entä pystyisivätkö juutalaiset yhteistyöhön arabien kanssa yhteisen vihollisen kukistamiseksi?
Luojan kiitos liittoutuneet voittivat toisen maailmansodan ja vapauttivat meidät - niin mistä?