Vanha kenttä
Joukon pienintä kiusattiin aina siitä, ettei sillä ollut nimeä. Jokaisella piti olla, ja jos ei ollut, sellainen vaikka keksittiin. Eivät muut kuitenkaan tienneet, ettei sennimistä pelaajaa oikeasti ollut olemassa. Vanhalla kentällä pelattiinkin silloin kaikkien aikojen merkittävimmät ottelut, joissa vastakkain asettuivat televisiosta tutuiksi tulleet Larioonov, Kruuttov ja Makaroonov, toisella puolella Susi, Lehtonen ja se pienin meistä, jolle ei ollut nimeä.
Kesällä tolpat tehtiin risuista johonkin kentän kulmaan, koska isojen poikien sekaan ei ollut syytä edes yrittää pelaamaan. Tai sitten mentiin Linnanpuistoon, koska siellä oli nurmi, ja molari pystyi kunnolla roiskasemaan, mikä oli ehdottomasti tärkein asia jalkapallossa. Talvella Vanhalle kentälle mahtui paremmin, koska valot oli laitettu vain kentän toiselle laidalle, ja pimeällä puolella oli aina tilaa. Eivätkä isommat pojat koskaan tulleet pelaamaan silloin, kun pakkanen kiristyi niin kovaksi, että räkä jäätyi nenään. Silloin ei koskaan paleltanut, vaikka mittari näytti ainakin tuhatta pakkasta. Karhu-pipo ja toppatakissa ollut Oilersin merkki pitivät lämpimänä.
Arvo-otteluihin ei koskaan jätetty tulematta, paitsi niinä iltoina, kun mentiin porukalla rikkomaan peliohjaimia kuusnelosen Winter Gamesin parissa. QuickShot II:sta nylkyttämällä kääpiökokoisen ampumahiihtäjän sai lykkimään yli-inhimillistä vauhtia pitkin telkkarin ruutua, mutta kukaan ei koskaan oppinut, miten freestylessä saisi äijän pysymään pystyssä. Se olisi ollut vielä hienompaa, jos olisi tiennyt nimeltä muitakin ampumahiihtäjiä kuin Heikki Ikolan. Niin, ja Müllerin.
Müller oli kova. Se oli länsisaksalainen. Oli laji mikä tahansa, aina pystyi olemaan Müller, jos ei tiennyt ketään muuta. Jos joku erehtyi kyseenalaistamaan Müllerin olemassa olon, oli parempi tyrkätä kavala epäilijä nurin kuin epäröidä ja paljastaa sankarinsa mielikuvituksen tuotokseksi, inttää loputtomiin kuin antaa periksi. Eksä muka tiedä Mülleriä? Ooksä ihan tyhmä? Sun faijas oli Müller kun sua teki. Müller oli pyhä, ja siksi se pienin ei kai koskaan saanut olla se.
Minä, Müller ja Makaroonov oltiin sen luokan tähtiä, että meillä oli oma sisäänkäynti Vanhalle kentälle. Ne aidat olivat seisseet kentän reunoilla kai yhtä kauan kuin Hanssin Jukka siinä kentän vieressä. Ne olivat ruostuneet yhdessä puhki, ja pian Hanssin Jukan lähdettyä se kenttäkin kuoli. Kertoivat välitunnilla, että seuraavana talvena ei tule jäätä, vaan aikovat leventää tietä siihen kohtaan, missä ennen oli ollut Neuvostoliiton vaihtopenkki. Sen takia olisi voinut itkeä, ellei se olisi ollut nynnyä.
Mülleriin Vanhan kentän sulkeminen vaikutti syvimmin, hänestä ei ole sen koommin kuultu. Makaroonovin tuntevat kaikki. Kun Susi tuli vuosia myöhemmin Hämeenlinnaan pelaamaan, se pienin meistä oli katsomassa, sama Oilersin toppatakki päällä ja Karhu-pipo päässä.