Maalivahdin hanskastahan tuo tuli kun en enää muutakaan keksinyt. Ei hanskaan vetämisestä niin kuin joku on luullut.
Alkuperäisen nimimerkkini joka, kuten moni varmasti muistaakin oli Smitty#41 takana ei ole kovin syvällistä tarinaa. Pelicans pelasi keväällä 2012 kaikkien aikojen lahtelaista kiekkokevättä ja silloin päätin että mun on päästävä hehkuttamaan itsekin kuinka innoissani olin. Mietin pääni puhki mahdollisia nikkejä ja päädyin lopulta silloiseen suosikkimaalivahtiini Mike Smithiin. Hänestä käytetään yleensä kutsumanimeä Smitty ja hänen pelinumeronsa on 41. That's it.
Nykyisen nimimerkkini takaa löytyykin sitten paljon monimutkaisempi, henkilökohtaisempi ja jopa tietyllä tapaa symboliikkaan liittyvä tarina. Mähän olin halunnut vaihtaa mun nimimerkin ja keksiä sen Smittyn tilalle jonkun "alkuperäisemmän" nimen jo aikapäiviä sitten. Tänä vuonna sitten eräs helmikuinen yö mä mietin lämpimikseni minkä niminen bändi mulla voisi olla, jos jossain elämänvaiheessa päätyisin sellaisen perustamaan. Mieleeni tuli silloin aivan puskista nimi "The Ocean Dive". Mietin saisinko väännettyä jotenkin tuosta nimimerkin jatkoaikaan. Näh, ei kuulostanut päässä sellaiselta nikiltä joka olisi just mun näköinen.
No tuolla kuitenkin päästiin ideoinnissa alkuun, sillä aloin miettimään merenkäyntiin liittyvää sanastoa ja miten siitä teemasta voisi saada väännettyä nickin jatkoaikaan. Sitten keksin että voisin ottaa inspiraatiota videopeleistä joita olen tahkonnut ja silloin mulla välähti! Mieleeni tuli tämä portaali Spyro 2:sta Breeze Harbor ja muistin että tuon tason päähahmothan olivat kuinka ollakaan, turkoosin sävyisiä pelikaaneja. Nimikin vaikutti jotenkin tosi miellyttävältä.
Sitten vielä ihan viimeisenä kirsikkana kakun päälle muistin että tuon portaalin talismaanihan on kultainen ankkuri. Ankkuri symbolisoi ainakin itselle ennen kaikkea toivoa ja jos olisin luopunut toivosta jonain niistä hetkistä, kun tuntui siltä että mun elämällä ei ole enää merkitystä, että mua ei tarvita, en varmaan olisi enää tässä kirjoittamassa teille tätä viestiä. Eli kyllä, ankkuri on mulle henkilökohtaisella tasolla erittäin tärkeä symboli.
Sitten piti vielä päättää haluaisinko mä olla Breeze Harbor vai Harbour. Jälkimmäinen kuulosti sitten jotenkin runollisemmalta kirjoitustavalta, joten päädyin siihen. Eli tiivistettynä kuinka päädyin tähän nimeen: meriteema -> videopelit -> -pelikaanit -> symboliikka + puhdas mielikuvitus.
Nyt kyllä pöllähti semmoinen happococtailin tuoksu ilmoille että tässähän alkaa itselläkin vilisemään yksisarviset niityllä.Mieleeni tuli tämä portaali Spyro 2:sta Breeze Harbor ja muistin että tuon tason päähahmothan olivat kuinka ollakaan, turkoosin sävyisiä pelikaaneja. Nimikin vaikutti jotenkin tosi miellyttävältä.
Sitten vielä ihan viimeisenä kirsikkana kakun päälle muistin että tuon portaalin talismaanihan on kultainen ankkuri.
Hetkinen siis iisoppi on kasvi??? Joka päivä sitä oppii jotain uutta.Jossain puutarhaohjelmassa tehtiin vanhan ajan perennapuutarhaa. Puutarhan portin lähelle istutettiin iisoppia ja kerrottiin että siitä kasvaa iso pensas. Oli sillä jotain muitakin ominaisuuksia joiden takia sitä haluttiin laittaa sinne mistä astutaan puutarhaan mutta en niitä enää muista. Jäi jotenkin mieleen kivana nimenä enkä ollut aiemmin sellaisesta kasvista kuullut. Kun sitten hain tunnuksia niin jostain pulpahti mieleen tuo iisoppi. Olen käyttänyt monissa muissakin paikoissa kasveihin liittyviä nimimerkkejä joten tämä oli jatkumoa sille.
Eli jostain ruotsinkielisestä puutarhaohjelmasta (luulen että ei ollut Strömsö) on nimimerkkini sinänsä tullut.
Kyllä kyllä. Ei mikään yleisesti tunnettu mutta jossain Lähi-idässä ja Välimeren ympäristössä kasvaa luonnostaan. Itse en muista sitä missään nähneeni kasvavan enkä edes tiedä saako sitä jostain ostaa kasvatettavaksi. Joten tällä Iisopilla ei ole iisoppia kotona kasvamassa.Hetkinen siis iisoppi on kasvi??? Joka päivä sitä oppii jotain uutta.
Löytääköhän nuita ees Suomesta? Kai niitä ny löytyy. En tiedä mitään kasveista ja kukista. Tunnistan mä ruusun ja tulppaanin.Kyllä kyllä. Ei mikään yleisesti tunnettu mutta jossain Lähi-idässä ja Välimeren ympäristössä kasvaa luonnostaan. Itse en muista sitä missään nähneeni kasvavan enkä edes tiedä saako sitä jostain ostaa kasvatettavaksi. Joten tällä Iisopilla ei ole iisoppia kotona kasvamassa.
Kyllä noita vaikuttaa jostain saavan esim. Hankkijalta ja Plantagenistä. Hankkijalta voisi hankkia ihan huvikseen ja kasvattaa omaa "nimikko-puolipensasta"...Löytääköhän nuita ees Suomesta?
Giggity giggity!!!Puutarhan portin lähelle istutettiin iisoppia ja kerrottiin että siitä kasvaa iso pensas. Oli sillä jotain muitakin ominaisuuksia joiden takia sitä haluttiin laittaa sinne mistä astutaan puutarhaan