Mistä maalintekijät suomalaiseen kiekkoiluun?

[BitterX]

Pasi Nurminen antoi aika hyvän viestin junnukiekkoilijoille Ylen kiekkoasiantuntijan roolissa, että "jokainen hyökkäys pitää pyrkiä päättämään maalintekoyritykseen, eikä maalivahdin lämmittämiseen".

Tuntuu todellakin siltä, että suomalaisessa junnuvalmennuksessa painotetaan liikaa sitä "vetoja, vetoja" -periaatetta. "You'll miss 100% of the shots you don't take" on hyvä sitaatti, mutta sitä ei pidä ymmärtää väärin.

Vetojen pitää olla mahdollisimman laadukkaita mahdollisimman hyvältä paikalta. Pelkkä roiskiminen ei riitä. Ei todellakaan. So simple is that!

Alla vielä tuo asiantuntijoiden palaute:

http://yle.fi/urheilu/tapahtumat/ja...aasto_ylen_kiekkoasiantuntijoilta_146322.html

P.S. Mänizeriltä edellä hieno kirjoitus, josta ei voi olla eri mieltä.

 

[Kimmo_Ahteri]

Suomalainen harvemmin haastaa kiekollisena vastustajan puolustajaa vaan tutumpi näky on että vedetään liinat kiinni ja käännytään laidan kautta ympäri odottamaan seuraavaa aaltoa. Jos sitä ei tule niin kiekko ränniin ja kulmapeli käyntiin. Onko tämä kiinni sitten omasta puutteellisesta taidosta vai itseluottamuksesta, mene ja tiedä.

Koko jääkiekon ympärillä pyörivä keskustelu on mennyt liikaa pelikirja-ajatteluun. Miten keskialue ylitetään nopeasti ja sitten kiekko päätyyn. Tämä oli hyvin selvästi näkyvillä Valko-Venäjä ja USA -peleissä ja kun Tami puhui suomalaisen kiekkoilun kadonneesta identiteetistä niin sitä me nähtiin parhaimmillaan. Suomi on varmasti yksi maailman parhaimmista nurkissa pyörijöistä.

Eli lähtökohtaisesti koko ajattelutapa on väärä. Maan johtavat kiekkoanalyytikot kyllä selvittävät seikkaperäisesti kuinka keskialueen yli tullaan mutta todella vähälle painotukselle on jäänyt kuinka päästään hyville maalipaikoille ja kuinka peli käännetään kohti maalia. USA ja Kanada -pelit kertoivat että ei välttämättä tarvitse olla avauspeli kunnossa kunhan maalien edustoilla pärjää niin tuloskin on sen mukainen.

En tiedä miten nykyään nuoret treenaavat, mutta harjoituksia pitäisi painottaa kiekollisen haastamisen suuntaan, laukauksiin ja haluun mennä tekemään maalia. Kai Nurmisen tyyppisiä rannareita ei olla viime aikoina nähty keneltäkään suomalaiselta.

 

[king of the jungle]

Sen verran kommenttia, että se ei auta, jos vanhemmat vievät lapsensa ulkojäille. Ulkojäille mennään lapsen omasta tahdosta, ei vanhempien halusta.

Tosiaan tämän unohdin avausviestissäni, eli viekää sitä lasta sinne ulkojäille VAIN silloin, jos lapsi sitä haluaa. Moni varmasti käsitti, että tarkoitin pakottamista, mutta eihän siitä tulisi mitään. Lapsen omasta tahdosta sinne on mentävä.

 

[eleven]

Todella hyvää asiaa tässä ketjussa, ollaan hyvin pitkälti asian ytimessä. Vuodesta toiseen saa arvokisoissa tuskastella sitä, kuinka suomalaiset tekee maalivahdeista sankareita. Peliä hallitaan, mutta niitä maaleja ei pystytä tekemään! Itsellä meinaa mennä totaalisesti hermot siinä vaiheessa, kun valitetaan että suomalaisilla ei ole tuuria, eikä kiekot pompi! Perkele, on se maalintekokin taito!

Juuri sen takia niitä hopeamitaleja riittää, että todellisia ratkaisijoita ei löydy siinä tiukassa paikassa, kun ei ole osaamista laittaa sitä kiekkoa reppuun. Ei se ole yksinkertaisesti pelkkää itseluottamuksen/kantin pettämistä, muuta kuin välillisesti. Jos ei ole osaamista maalintekoon niin kyllä se kanttikin pettää viimeistään siinä tiukassa paikassa, kun pitäisi tehdä se tärkeä maali!

Tätä maalinteon taidon puutetta yritetään sitten kompensoida yhä enemmän keskittymällä vain parempiin pelikirjoihin, jotta saataisiin enemmän niitä maalipaikkoja, jotta sitten sillä 5% tehokkuudella saataisiin joskus paikasta sisään. Systeemiajattelu on viety huippuunsa. Ei näin.

Kuten myös jo sanottu: jos ei junnujen reeneissä korosteta sitä maalinteon osaamisen tärkeyttä, ja harjoitella sitä, ei sitä koskaan opita. Sen sijaan, jos sitä korostettaisiin usein, niin varmasti monelle junnulle tulisi kipinä harjoitella sitä maalintekoa omallakin ajalla.

Sellaiset terveiset voisi lähettää liitolle, että ajatustavan muutokselle olisi tarvetta. Kun nykyään on kaiken maailman laitteita olemassa, niin NHL-otteluista ja KHL-otteluista voisi alkaa koostamaan eri tilanteiden hyödyntämisvinkkejä:

Nimenomaan esimerkiksi näin! Liiton taholta voitaisiin lähettää sellaisia terveisiä että opettakaa sitä maalintekoa, ja tarjota juuri mainitun kaltaisia apuja siihen. Opettaa sitä laukomistekniikkaa, ja oppia laukaisemaan oikeilla tavoilla eri tilanteissa.

En tiedä miten nykyään nuoret treenaavat, mutta harjoituksia pitäisi painottaa kiekollisen haastamisen suuntaan, laukauksiin ja haluun mennä tekemään maalia. Kai Nurmisen tyyppisiä rannareita ei olla viime aikoina nähty keneltäkään suomalaiselta.

Niinpä. Ei sinänsä ihme, että juuri Suomessa tämä ongelma, sopii loistavasti meidän mentaliteettiin, jossa massasta ei saa erottua, ja itsensä jalustalle nostaminen ja sooloilu on suurinpiirtein pahinta mitä voi tehdä!

 

[Arzei]

Niinpä. Ei sinänsä ihme, että juuri Suomessa tämä ongelma, sopii loistavasti meidän mentaliteettiin, jossa massasta ei saa erottua, ja itsensä jalustalle nostaminen ja sooloilu on suurinpiirtein pahinta mitä voi tehdä!

Tuosta aiheesta onkin hyvä kirjoitus IIHF:n nettisivuilla:

http://www.iihf.com/channels/iihf-w...9/article/no-i-in-team-finland.html?tx_ttnews[backPid]=2717&cHash=b8a897bef9

 

[king of the jungle]

Tosiaan kuten joku jo tässä ketjussa kirjoittikin, niin suomalaisessa kulttuurissa ei edes arvosteta sellaista kaveria, joka pyörii 57min. flegmaattisesti ja silti ottelun jälkeen tilastossa on 2 maalia. Vaaditaan sellaisia pelaajia, jotka näkyvät kokoajan kentällä siellä kulmissa pyörimässä ja näennäisesti hallitsemassa peliä ja luomassa maalipaikkoja.

Dany Heatley näytti taas hyvän esimerkin käynnissä olevassa Kanada-Latvia pelissä. Miestä ei ole "näkynyt" kentällä ollenkaan ja mietin jo että onko mies edes pelaamassa, mutta äskön kun sen paikan sai niin jokainen voi arvata joutuiko Masalskis kaivamaan kiekon maalistaan ?

Vastaus: Kyllä.

 

[magnum37]

Tosiaan kuten joku jo tässä ketjussa kirjoittikin, niin suomalaisessa kulttuurissa ei edes arvosteta sellaista kaveria, joka pyörii 57min. flegmaattisesti ja silti ottelun jälkeen tilastossa on 2 maalia. Vaaditaan sellaisia pelaajia, jotka näkyvät kokoajan kentällä siellä kulmissa pyörimässä ja näennäisesti hallitsemassa peliä ja luomassa maalipaikkoja.

Just näin. Aina valitetaan suomalaisessa jääkiekkossa, miten peli aina ajautuu kulmiin. Kuitenkaan asialle ei ole tähän päiväänkään mennessä tehty mitään, eikä Suomi ole myöskään voittanut toista maailmanmestaruutta, kolmannesta puhumattakaan.

Pelkkä taitokaan ei aina auta ellei viisikkopelaaminen ole kunnossa, mutta kyllä tässä maassa poljetaan liikaa porukkaa massaan. Viimeisen 10 vuoden aikana tyypillinen kiekkoleijona on hyvin luisteleva duunari. Näitä meidän joukkueet pullistelee täynnä, mutta tosiaan maalintekotaito on varsin vieras käsite. Joo, meillä on vähän pelaajia suhteessa Kandaan ja Venäjään, mutta silti pitäisi tukea kasvatuksessa ja valmennuksessa lahjakkaita yksilöitä kasvamaan maalintekijöiksi. Pois se syyllistäminen, että moinen asenne edistäisi antijoukkuehenkeä.

Tässä ketjussa ollaan nyt suomalaisen kiekkoilun pelillisen ongelman ytimessä. Ovelasti tätä ovat valmentajat peitelleet pelikirja-filosofioiden taakse pakenemalla. Mitään pahaa ei toki pelikirjoissa ole, mutta mitkään viisikkopelin salat eivät voi koskaan korvata aitoja maalintekijöitä. Kyllä siinä sumppujoukkueetkin lopulta murtuvat, jos joukkueessa alkaa olla hyökkääjiä, jotka osaavat linjan takaakin vetää niin yllättäviä rannareita, että kiekko on vastustajan ylämummossa. Usein tämä on yksilöllisen harjoittelun tulosta.

Ironista on myös se, että kun suomalainen valmennus keskittyy paljon fysiikkaan, ei meidän voimahyökkääjistä kuitenkaan löydy sellaisia pelaajia, jotka pystyisivät/uskaltaisivat ajaa sinne maalinedustalle kakkoskiekkoihin.

 

[king of the jungle]

Ironista on myös se, että kun suomalainen valmennus keskittyy paljon fysiikkaan, ei meidän voimahyökkääjistä kuitenkaan löydy sellaisia pelaajia, jotka pystyisivät/uskaltaisivat ajaa sinne maalinedustalle kakkoskiekkoihin.

Tähän Juhani Tamminen otti hyvin kantaa studion "jälkiviisaissa". Ei ymmärrä sitä, miksi suomalaisessa kiekkoilussa panostetaan niin paljon voimaharjoitteluun esimerkiksi kesällä.
En nyt sanatarkkaan muista miten meni, mutta kiteytti loistavasti tämän asian tähän malliin.
"-Mä en en voi käsittää miten nämä fysiikkavalmentajat ottavat niin suurta roolia näissä joukkueiden harjoittelussa. Huomattavasti tärkeämpää kesällä mennä ampumaan 500 vetoa vanerilta, kuin yrittää parantaa kyykkytulostaan (tai jotain vastaavaa) 145kg:sta 150kg:een."

Olen aivan samaa mieltä ja tosiaan samaa ihmettelen, kun sitten ei riitä edes kunnolla "kanttia" mennä sinne maalille.

 

[scholl]

Eiköhän kaikkipelaa-mentaliteetti pidä huolen siitä, että huippulahjakkuuksista ei vahingossakaan pääse kehittymään huippuyksilöitä.

Ei ole totta. Huippumaalintekijät ovat kundeja, jotka ovat laukoneet autotallinoveen monta tuntia päivässä jostain kaksivuotiaasta saakka. Joukkueharjoituksissa ei taitoja opita.

Siitä se johtuu kun D-junnuista asti pelataan jollain saatanan pelikirjalla ja pelillinen menestys menee yksilöiden kehittämisen edelle.

Osittain tietysti totta. Jos pelissä ei saa näyttää sitä, mitä on kotona omatoimisesti oppinut niin motivaatio voi kärsiä. Oikein lahjakas ja innostunut treenaa ja oppii asiat omatoimisesti on pelikirjaa tai ei.

 

[scholl]

Niinpä. Ei sinänsä ihme, että juuri Suomessa tämä ongelma, sopii loistavasti meidän mentaliteettiin, jossa massasta ei saa erottua, ja itsensä jalustalle nostaminen ja sooloilu on suurinpiirtein pahinta mitä voi tehdä!

Ei se välttämättä ole mentaliteettiasia. Se on kulttuuriasia. Kun antaa itselleen luvan olla oma itsensä niin huomaa, ettei mentaliteetti ole lainkaan monellakaan tuollainen toyotacorollamainen.

Niille junnuille kannattaisi opetella maalinteon lisäksi tuulettamista maalin jälkeen. Ne on sellaisia positiivisia mielikuvia, jotka tulevat mieleen ja saavat laittamaan sitten kaiken peliin ja hakemaan nälkäisesti niitä maaleja.

Todellisilla maalintekijöillä on sellainen valtava maalinteon nälkä. Mikään muu ei oikein kiinnosta. Siksi näyttävät fleguilevan kentällä.

 

[kamik]

Maalintekijöille on tilausta jo tilastojenkin valossa. Suomi oli/on laukaisutehokkuudessa vasta 9. sijalla MM-kisoissa osumaprosentin ollessa vaatimaton 8,01%. Kärjessä on Kanada, jonka laukaukset löytävät maaliin lähes tuplatehokkuudella. Koko tilasto löytyy tästä. Nähdyn perusteella tilasto ei yllätä, mutta mietityttää sitäkin enemmän. Kääpiömaista Latvia, Tanska ja jopa Valko-Venäjäkin osui tehokkaammin. Suomi on puukäsien luvattu maa.

 

[Flou]

Maalintekijöille on tilausta jo tilastojenkin valossa. Suomi oli/on laukaisutehokkuudessa vasta 9. sijalla MM-kisoissa osumaprosentin ollessa vaatimaton 8,01%. Kärjessä on Kanada, jonka laukaukset löytävät maaliin lähes tuplatehokkuudella. Koko tilasto löytyy tästä. Nähdyn perusteella tilasto ei yllätä, mutta mietityttää sitäkin enemmän. Kääpiömaista Latvia, Tanska ja jopa Valko-Venäjäkin osui tehokkaammin. Suomi on puukäsien luvattu maa.

Kääpiömaista Tanska pelasi 3 "helppoa" matsia karsintasarjassa siinä missä muilla tuossa tilastossa esiintyvillä oli vastassa hieman kovempia vastuksia. Tilastot pelkästä alkusarjasta näyttäisivät varmasti hieman erilaisilta...

 

[The Original Jags]

että Kanadasta ja etenkin Venäjältä tulee niitä huikeita yksilöitä, kun siellä sitä väkeä on monikymmenkertaisesti Suomeen verrattuna.

Olen toistanut ja jankuttanut tätä asiaa täällä useaan otteeseen, mutta älkää katsoko väkilukua vaan katsokaa KIEKKORESURSSEJA. Katsokaa kuinka paljon kussakin maassa on rekisteröityjä pelaajia ja jäähalleja. Näillä on merkitystä, ei väkiluvulla.

Jos väkiluku jotain ratkaisee niin Euroopan parhaat kiekkomaat ovat Venäjä, Saksa, Britannia ja Ranska, ja kaksi maailman parasta kiekkomaata ovat Intia ja Kiina.

 

[Tuzzi]

Olen toistanut ja jankuttanut tätä asiaa täällä useaan otteeseen, mutta älkää katsoko väkilukua vaan katsokaa KIEKKORESURSSEJA. Katsokaa kuinka paljon kussakin maassa on rekisteröityjä pelaajia ja jäähalleja. Näillä on merkitystä, ei väkiluvulla.

Mutta eikö voisi ajatella näin että niistä suurista massoista ne parhaat jatkaa jääkiekkoa ulkojäiltä sille tasolle, että pitää "rekisteröityä" kun paskat tippuu kyydistä pois. Suomessa taas näitä paskoja mahtuu enemmän sekaan, koska se perusmassa on moninkymmenkertaisesti pienempi kun Venäjällä.

Suurempi massa=enemmän lahjakkaita pelaajia mukaan
Pienempi massa= vähemmän lahjakkaita--->enemmän paskoja mahtuu mukaan.

TOKI syitä venäläispelaajien lahjakkuuteen on muuallakin kuin väkiluvussa, mutta kyllähän se edesauttaa sitä.

 

[The Original Jags]

Mutta eikö voisi ajatella näin että niistä suurista massoista ne parhaat jatkaa jääkiekkoa ulkojäiltä sille tasolle, että pitää "rekisteröityä" kun paskat tippuu kyydistä pois. Suomessa taas näitä paskoja mahtuu enemmän sekaan, koska se perusmassa on moninkymmenkertaisesti pienempi kun Venäjällä.

Ainakin Venäjällä jääkiekkotoiminta on erittäin organisoitua. "Ulkojäiltä" ei enää kukaan nouse mukaan huipulle myöhemmässä vaiheessa, vaan huiput karsitaan suhteellisen kapeasta materiaalista (Kanadaan ja USA:aan verrattuna) melko aikaisessa vaiheessa.

Venäjällä ei ole juurikaan enempää rekisteröityjä pelaajia kuin Suomessa ja Venäjällä on jopa vähemmän jäähalleja kuin Suomessa. Syyt tähän ovat:

1. Jääkiekko on Venäjällä kallis harrastus. Köyhempien perheiden pojat valitsevat muun lajit. Tämä karsii pois ison osan potentiaalisista huippupelaajista.

2. Jääkiekko on Venäjällä iso laji, mutta silti järkyttävän paljon jalkapallon takana. Monissa paikoissa myös koripallo, lentopallo ja jääpallo menevät joukkuelajeista jääkiekon edelle, yksilöurheilulajeista puhumattakaan. Kilpailu lajien välillä on kovaa eivätkä parhaat ja urheilullisesti poikkeuksellisen lahjakkaat tyypit yleensä ajaudu jääkiekon pariin kuin poikkeustapauksissa (Ovetshkin, Kovaltshuk). Kanadassa ja Suomessa tilanne on eri, koska jääkiekko on selvä ykköslaji.

3. Venäjällä on suuria maantieteellisiä eroja jääkiekon suosion suhteen. Väkirikkaalla etelä-Venäjällä jääkiekkoa ei pelata käytännössä ollenkaan. Väkirikas Pietari ei ole koskaan ollut kiekkokaupunki. Venäjän jääkiekkoilun mekassa Moskovassa jääkiekon asema on romahtanut kommunismin aikoihin verrattuna. Jääkiekko ei enää kiinnosta nuoria kuten 1970-ja 1980-luvuilla. Toki Moskova on edelleen kova kiekkokaupunki, mutta ei enää samanlainen huippupelaajien tehdas kuin neukkuaikana.

Nykyisin parhaat venäläispelaajat tulevat Moskovan ohella vain muutamasta "periferian" varsinaisesta kiekkokaupungista, joiksi luen Jaroslavlin, Togliattin, Tsheljabinskin ja nykyisin myös Magnitogorskin. Käytännössä melkein koko Venäjän huippujunioreiden tuotanto keskittyy nykyisin näihin viiteen kaupunkiin: Moskova, Togliatti, Jaroslavl, Tsheljabinsk ja Magnitogorsk! Muualta tulevat huippupelaajat ovat kovin vähissä. Esimerkiksi Kazaniin ja Ufaan on rakennettu isolla rahalla kovatasoiset KHL-joukkueet, mutta huippupelaajia nämä miljoonakaupungit eivät juurikaan tuota.

Venäjän juniorituotanto onkin potentiaaliin nähden hyvin kapealla pohjalla. Täytyy vain toivoa että sitä rahaa käytetään myös Kazanin kaltaisissa paikoissa pelaajatuotantoon eikä vain valmiiden pelaajien ostamiseen. Lukemani ja kuulemani mukaan parin viime vuoden aikana Ak Bars olisi panostanut junioripuoleen paljon, mutta tuloksia ei ole kyllä vielä nähty ollenkaan. Ehkä niitä nähdään jatkossa.

TOKI syitä venäläispelaajien lahjakkuuteen on muuallakin kuin väkiluvussa, mutta kyllähän se edesauttaa sitä.

Niin, se väkiluku on edelleen merkityksetön. Ratkaisevaa on kuinka paljon lajin parissa on urheilullisesti lahjakkaita pelaajia, joilla on potentiaalia huipulle asti.

Kanadassa on noin 600,000 rekisteröityä pelaajaa (Venäjällä on kymmenen kertaa vähemmän). Vaikka osa näistä Kanadan rekisteröidyistä pelaajista on varmasti sellaisia joilla ei ole fyysisten ominaisuuksien takia mahdollisuuksia huipulle, niin on aivan varma että tästä huolimatta Kanadassa (kuten myös USA:ssa) on jääkiekon parissa moninkertainen määrä potentiaalisia huippupelaajia Venäjään verrattuna.

Venäjän ja myös Suomen kannalta valmennus ja pelaajakoulutus on ratkaisevassa asemassa siihen nähden, että Venäjän ja Suomen maajoukkueet pystyvät myös jatkossa kilpailemaan Kanadan ja USA:n kanssa, joilla pelaajamassaa ja sitä myöten potentiaalisia huippupelaajia on moninkertainen määrä Suomeen ja Venäjään verrattuna.

Kanadan juniorikiekko oli hieman alamaissa 1990-luvulla, vaikka Kanadassa oli silloinkin kymmenen kertaa enemmän pelaajia kuin missään Euroopan maassa, mutta Kanadassa on viime vuosina panostettu enemmän taitopuoleen mikä on näkynyt heti junioreiden arvoturnauksissa. Kun Kanadan valtavaan pelaajamassaan sovelletaan eurooppalaisia harjoitusmetodeja taidon suhteen, niin on selvää että Kanada saa tästä huikean edun itselleen. Eurooppalaisten onneksi Kanadan juniorivalmennus on edelleen jäljessä Euroopaa, ja tästä syystä Kanada ei pyyhi jokaisella vastustajalla jäätä 10-0 junioreiden ja myös miesten MM-kisoissa.

 

[The Original Jags]

Kanadan juniorijääkiekon irtiotto muista lähti 1990-luvun lopulla perustetusta Hockey Academy of Excellence (muistaakseni nimi oli jotain tähän suuntaan) perustetusta ohjelmasta, jonka tavoitteena oli tuoda taidon opettelu mukaan Kanadan jääkiekkoon.

Kanada oli kyllä menestynyt hyvin 20-vuotiaidan MM-kisoissa myös 1990-luvulla, mutta yleensä nämä mestaruudet tulivat puolustuksen ja hyvän maalivahtipelin ansiosta, eikä niinkään pelillisen hallinnan ja taidollisen paremmuuden vuoksi.

Vuoden 1998 junioreiden MM-kisoissa Kanada romahti mitalipelien ulkopuolelle. Joukkue hävisi jopa Kazakstanille maalein 3-6. Tämän jälkeen Kanadassa herättiin kysymään, että miten voi olla mahdollista, että Kazakstan, missä pelasi 1990-luvun lopulla noin 500 rekisteröityä pelaajaa, voi maajoukkuetasolla voittaa Kanadan, missä rekisteröityjä pelaajia oli yli puoli miljoonaa. Ero Kazakstanin ja Kanadan pelaajamäärissä oli kolmen dekadin luokkaa!

Kuten mainitsin tämän ohjelman tavoitteena oli tuoda taito mukaan Kanadan juniorijääkiekkoon. Ohjelman tulokset alkoivat näkyä noin puolen vuosikymmenen viiveellä, sillä Kanada on hallinnut juniorijääkiekkoa vuodesta 2004 alkaen melko suvereenisti.

Mielestäni ainoa tapa millä Euroopan maat voivat pitkässä juoksussa pysyä Pohjois-Amerikan mukana on se, että pelaajamassoja pystytään kasvattamaan. On selvää että Eurooppa ei tule ikuisesti ylläpitämään valmennuksellista etumatkaansa Pohjois-Amerikkaan verrattuna. Kun valmennuksellinen etumatka on kurottu umpeen, alkaa pohjoisamerikkalaisten kymmenkertaisen pelaajamassan vaikutus väkisinkin näkyä yhä enemmän kansainvälisten turnausten tuloksissa, mikäli Euroopan maat eivät saa siihen mennessä selvästi enemmän potentiaalisia huippupelaajia jääkiekon pariin.

 

[morningstar]

Tosiaan kuten joku jo tässä ketjussa kirjoittikin, niin suomalaisessa kulttuurissa ei edes arvosteta sellaista kaveria, joka pyörii 57min. flegmaattisesti ja silti ottelun jälkeen tilastossa on 2 maalia. Vaaditaan sellaisia pelaajia, jotka näkyvät kokoajan kentällä siellä kulmissa pyörimässä ja näennäisesti hallitsemassa peliä ja luomassa maalipaikkoja.

Dany Heatley näytti taas hyvän esimerkin käynnissä olevassa Kanada-Latvia pelissä. Miestä ei ole "näkynyt" kentällä ollenkaan ja mietin jo että onko mies edes pelaamassa, mutta äskön kun sen paikan sai niin jokainen voi arvata joutuiko Masalskis kaivamaan kiekon maalistaan ?

Vastaus: Kyllä.

Oli muuten Apelta aika surkuhupaisa kommentti tänään juuri tästä aiheesta ja juuri tästä kaverista. Antoi Heatleylle ensin jonkinlaiset väkinäiset kehut maalaamisesta, mutta sitten lisäsi jotain sen tapaista, että "Eipä kuitenkaan varmaan taas punttitreeni maistunut." Teki hyvin selväksi ettei pidä pelaajatyypistä.

Hemmetti kun joku olisi ollut studiossa hereillä pistänyt kehiin Brett Hull -sitaatin. Brettille kun joskus oli joukkueen kuntovalmentaja avautunut huonosta treenimotivaatiosta, oli Brett todennut että voimaharjoitteluksi riittää kun nostaa kauden aikana kädet 86 kertaa kohti hallin kattoa.

 

[kiljander]

Let us face it

Suomi on pieni maa ja verrattuna asukaslukuun olemme menestyneet hämmästyttävän hyvin ns. suuria maita vastaan. Kiekkokulttuuri on täällä erittäin vahvaa. Se, että minkälaisia yksilöitä ja joukkueita maajoukkuetasolla syntyy riippuu "volyymin" (jossa meillä on siis huonommat lähtökohdat) lisäksi "prosessista" = juniorityö, puitteet, valmennus etc...sanoisin että Suomen maalitehottomuuteen ei ole yksiselitteistä syytä eikä sitä voi löytääkään, koska sekä volyymi ja prosessi sisältävät puutteita. Itse uskon asian painottuvan volyymiin. Pieni kansa olemme.

 

[Osmo Rapeli]

Itse uskon asian painottuvan volyymiin. Pieni kansa olemme.

Ei se totaalipuutetta selitä. Sinustakin tulee hyvä laukoja ja maalintekijät pihapeleihin/seuralätkään/divariin jos normitreenaamisen lisäksi lätkit keskittyneesti kiekkoa satoja toistoja useita kertoja viikossa "autotallin oveen". Ne kiekot vain alkavat sitten löytää maaliin peleissäkin.

On pyhäinhäväistys puhua salibandystä lätkäketjussa, mutta miettikää sitä lajia. Lajia on pelattu Suomessa vasta parikymmentä vuotta, mutta jokainen tuntee omassa kaveriporukassaan niitä jotka olivat alussa samantasoisia kuin peruspelaaja, sählyäjä, mutta jotka malttoivat aina treenata, kikkailla ja laukoa paljon kotonakin. Nyt sitten taso on paljon korkeammalla, jotkut pelaavat ulkomaillakin. Ei se paremmasta mailasta ole kiinni.

 

[PJx]

Ehdotuksissa on hienoja ideoita, mutta epäillä pitää, että kosketus junnukiekon todellisuuteen on monilta hukassa. Lisäksi TOJ:n kirjoitukset kannattaa tällä kertaa lukea.

Täällä on peräänkuulutettu maalintekoa treeneissä, 1vs1 haastamista ja mitä niitä nyt olikaan. Ideoita, jotka kuuluvat (ainakin lähes) jokaisen valmentajan prioriteettilistan kärkeen. On näennäisesti hämmästyttävää, ettei nämä asiat kuulu (täysimääräisenä) arkitodellisuuteen.

No selitys on äärettömän yksinkertainen: Tämän tyylisten tavoitteiden ylläpitäminen vaatii valtavasti paneutumista ja käytännössä resurssit loppuvat useimmilta kesken.

Perussyy on, että pelaajan vinkkelistä katsottuna näiden asioiden hieronta helvetin turhauttavaa: Hyvästä pakista ei pääse ohi millään konstilla ohi paitsi "fuskaamalla". Maalinteossa vähän saman tapainen juttu. Maalivahti kerää kiekot eikä anna ripareita. Jaksa siinä sitten yrittää tosissaan joka kerta ja kaartaa maalille. Että homma pysyisi oikean näköisenä vaaditaan valmentajalta äärimmäistä sitoutumista "kurinpitoon". Ei siellä jäällä ole yleensä niin montaa valmentajaa, että vaadittu kannustus ja palaute olisi mahdollista antaa (perusvalmentajan resursseilla).

 

[TSVA]

Itse uskon asian painottuvan volyymiin. Pieni kansa olemme.

Pakko tarttua tähän syyhyn, jota moni tuntuu täällä viljelevän. Laskisin tämän samojen tekosyiden joukkoon kuin aiemmin jo esitetyt videopelit ja muutenkin vuosien saatossa kasvanut kilpailu nuorten vapaa-ajasta.

Huomattavaa on kuitenkin se että esimerkiksi NHL-tason huippumaalivahteja ja -puolustajia (okei, viime aikoina vähemmän) ilmestyy uusia moninkertainen määrä hyviin kiekonkäsittelijöihin, puhumattakaan maalintekijöistä.

Syitä maalintekijöiden puutteeseen on vaikea löytää ja itsekin voin vain esitellä arveluita.

Maalivahdit ovat tietenkin tämän "Kaikki pelaa" -ideologian vähiten kärsivä osapuoli ja tämä voi osittain selittää miksi huippuyksilöt onnistutaan jalostamaan huipulle tällä osastolla muita pelipaikkoja paremmin.

Pitäisin väitteitä suomalaisen valmennuksen tavasta tukahduttaa sooloilu hieman kyseenalaisina, sillä varsinkin puolustukseen on ylitarjontaa kiekollisista ja jopa liialliseen luovuuteen sortuvista pakeista.

Maalintekijöiden puute on silti mysteeri. Asiasta kuitenkin on keskusteltu jo jonkin aikaa aivan jääkiekkoihmisten terävintä kärkeä myöten jo muutaman vuoden ajan. Ulkopuolisena onkin vaikea sanoa että onko oikaisuliike jo tapahtunut. Näin ainakin toivon, jotta saisin penkkiurheilijana nauttia Suomen menestyksestä myös tulevina vuosina.

PS. Menipä sekavaksi ja yleiseksi pohdiskeluksi koko viesti, toivottavasti sain kuitenkin joitakin pointteja esille.

 

[Toejoen Veikko]

Isä-Selänne kirjoitti Teemu-kirjassa laukauksen perusjutuista: kovuus, tarkkuus ja yllätyksellisyys.
Mielestäni kiekkoa siirrellään aivan liikaa ja vedot tulevat tilanteista, jotka maalivahdin on helppo ennakoida.

Varsinkin tiukoissa peleissä näyttää juuri siltä, että pelaajilta puuttuu rohkeus yrittää erikoisemmistakin paikoista ja kiekkoa siirrellään sinne hyvälle paikalle.

Pelit ratkeavat kuitenkin usein melko yllättäviin laukauksiin. Pelaajilta puuttuu rohkeutta ja mielikuvitusta.

Epäilen myös, että liian orjallinen pelikirja-jääkiekko ei huomioi riittävästi ottelun sisällä tapahtuvia asioita. Jos vastustajan molarille menee heti ottelun alussa löysä veto, niin tämä hörppäys kummittelee siellä molarin päässä jonkin aikaa ajatuksena, ettei vaan enää uudetaan mokaisi, jolloin keskittyminen oleelliseen kärsii. Tällaisen maalin jälkeen pitäisi pyrkiä laukomaan paljon hankalistakin paikoista.

 

[Kimmo_Ahteri]

Eipä nyt varsinaisesti ketjun aiheeseen liity, mutta mitä nykyään maksaa lätkäharrastus perheelle jossa esim. yksi teini-ikäinen harrastaa lätkää jossain kaupungin keskitason lätkäjengissä?

Muistelen vaan itse kun noin 15vee sitten tuli lätkittyä niin mutsin (hoitaja) ja faijan (varastomies) tuloilla lätkästä tuli aika kallis harrastus. Taannoin Hesarissa oli juttua tapparalaisista(?) junnuista jolla osalla on jo mopoauto jonka hinta keikkuu 10-12t€ kieppeillä. Aika kallista ostaa teinille kahdeksi vuodeksi mopoauto kun epäilen että lätkä muutenkin on varsin iso menoerä perheen kk-tuloista.

Ja tästä sitten aasin sillan kautta aiheeseen. Potentiaalista maalintekijää saattaa jäädä rannalle jo pelkän kalliin harrastuksen takia. Ja kun vähäsistä harrastajamääristä mennään edelleen 'kaikki pelaa samalla pelikirjalla' -ohjelmalla, niin hyvin harvoin siitä valikoituu maailman parhaimpia maalintekijöitä. Ei ollut hullumpi idea edellä, jossa puhuttiin kanadalaisesta akatemiasta jossa taasen paneudutaan yksilön taidon kehittämiseen ja monipuolistamiseen. Harmi vaan että Suomen harrastemäärillä ei oikein voida vetää kahta eri ohjelmaa saman aikaisesti (fair play + jokin muu) vaan on valittava toinen. Toivottavasti yleinen keskustelu muuttaa suuntausta jatkossa.

 

[Viltsu]

Hyvin usein täällä Suomessa tosiaan törmää valmentajien lausumaan "hän teki kovasti töitä, hän taisteli, antoi kaikkensa". Ihannoidaan todella paljon tällaista nöyrää työmyyräilyä, sen sijaan, että laskettaisiin tehtyjä maaleja. Meillähän on vierastettu valita maajoukkueisiin esim. maalinteon erikoisosaamista. Hannes Hyvönen on poikkeuksena kelvannut viime vuosina mukaan, koska Jalonen näki Hyvösessä mahdollisuuden. Varmaan Jalonen tiedosti myös uhkat, mutta silti valitsi Hyvösen mukaan.

Arto Javanainen ei koskaan saannut mielestäni riittävää mahdollisuutta ja arvostusta maajoukkueessa 1980-luvulla. Javanainen pelasi MM-kisoissa 1982, 1983 sekä olympiakisoissa 1984, mutta sen jälkeen Java ei mukaan kelvannut. Syynä yhdet heikosti sujuneet olympiakisat. Erkki Laine samanlainen tapaus, pitkään Lainetta vierastettiin valita arvokisoihin. Eki pelasi olympiakisat 1984 ja 1988, mutta ei koskaan MM-kisoissa.

Meillä on tehtävä töitä, töitä ja töitä. Ei käy laatuun, että pelaaja esim. Heatleyn tapaan surffaa jäällä n. 50 minuuttia, mutta iskee parista paikasta ne kaksi maalia.

 

[PJx]

Syitä maalintekijöiden puutteeseen on vaikea löytää ja itsekin voin vain esitellä arveluita.

Itseasiassa ei niinkään vaikeaa, tosin teesin oikeaksi osoittaminen vaikeaa. Syy löytyy kirjoituksesta, jonka kirjoitin n tunti sitten. Puran sitä sitten vähän auki.

Maalin teko on tahtolaji ja tahtoa tarvitaan erityisesti treeneissä. Osalla pojista on palava tahto tehdä maaleja, mutta useimmiten kyky puuttuu. Ei siinä mitään, kyllä näitä halukkaita ja kyvykkäitä olisi periaatteessa ihan tarpeeksi. Näistä jäljelle jäävistä kehittyy huonolla prosentilla pelimiehiä.

Syykin on aika ilmeinen, hyvin suuri osa näistä pojista motivoituu pääasiassa oman menestyksen kautta. Tällaisen kaverin saaminen pelaamaan joukkueen puolesta ei ole niitä helpoimpia tehtäviä. Ei ole ihme, että maalintekijät ovat hyvin rajallinen luonnonvara nykyisessä systeemissä.

Miten asian voisi korjata? Yksi vaihtoehto on yrittää koulita näitä individualisteja pelaamaan joukkueelle. Usein lähes mahdoton tehtävä.

Paljon helpompaa tuottaa maalintekijöitä olisi "kovakätinen" valmennus. Kyvykkäät kaverit, joiden ego ei vaadi henkilökohtaista tähtistatusta, olisi pakotettava treenaamaan maalintekoa "ulkoisella" paineella. Samoin junnuvalmentajien olisi vaadittava näiltä "laiskoilta" kavereilta maaleja myös peleissä. Ne vastaisivat huutoon, jotka kykenisivät.

Ei tällainen "laiskuus" merkitse kunnianhimon tai sitoutumisen puutetta. Oikeastaan se on jossain määrin edellytys sopeutua kohtuullisen kokoiseen rooliin. Ei välttämättä iso puute, ellei valmentaja ole "laiska". Nämä lahjakkaat, mutta "laiskat" kaverit ovat valmentajalle yhtä lailla suuria haasteita kuin "oikeasti" vaikeat tapaukset.

Turha tässä on kuitenkaan syyttää NS:ää, kaikkipelaa mantraa tai valmentajia. Sitä saadaan mitä tilataan. Muutos vaatisi oleellisia muutoksia valmennusresursseissa.