Todellisen Rakkauden kaipuutani tyydytin pitkään kuolaamalla alan ruotsalaisia ja jenkkiläisiä julkaisuja ja katsellessani kauniita kuvia ja siinä samalla itseni sielunsilmin kuvaan upotettuna: Voi kun joskus löytäis tollaisen, sitä onnen päivää.
Sen aikuinen duunikaverini ja hyvä ystäväni Timo oli tietoinen, yhteisestä harrastuksesta johtuen, miestä jäytävästä puutteesta ja toikin eräänä aamuna päivän Stadarin, näyttäen siinä ollutta ilmoitusta. Katsoin ja mykistyin. Tämä oli mulle, kukaan ei vie tätä multa .Soitto numeroon ja tällit oli selvät. Duunipäivä meni kärvistellen ja kelloa pälyillen.
Klo 16.42 olin sovitussa paikassa ja astelin spastisin liikkein Kalliossa sijainneen asuintalon kellariin, sen autotalliin. Olin näkemästäni mykistynyt. Ensikohtaamiseni Buick-kaunottareni kanssa oli henkeäsalpaava sessio. Uskomattoman hyvässä orgiskuosissa oleva, norsumoottorilla varustettu matala musta jumalatar katseli mua ja rakastui muhun samantien, kuin huutaen kunnon ajoa. Vihkiseremonia, tässä tapauksessa luovari, oli nopeasti kirjoitettu ja saatoin hellin, mutta varmoin liikkein ohjastaa härskin keulan ulos pimeästä kellarista päivänvaloon kaikkien senaikaisten turbo-hirmujen kiusaksi.
Ja sittten itse aiheeseen. Kyllä kai jokainen sen puoliskonsa jossain vaiheessa löytää, väliäkö sillä miten? Pääasia että homma toimii. Sen allekirjoitan, että Hän voi löytyä melkeinpä silloin, kun sitä vähiten odotat. Joten turha hosua ja enemmän ajelua liukkailla, Kuten Ensio I asian sanoiksi pukisi. Sen oikean kyllä tunnistaa. Tai jotain.
Omani tapasin Gresa-Kamppi-Töölö akselilla joskus 80-luvun alussa ja en nyt häpeäkseni muista miten ja koska ja toivonkin että tää jää meidän keskeiseksi.
Pari jälkihedelmää tossa mankuu pukinkonttiin kannettavaa CD-soitinta ja 18. vuosi ton kummallisen ihmisen kanssa samassa pajassa antaa luvan kiittää Luojaa, että näinkin hyvin pyyhkii.
Editoin uutta/vanhaa tietoa:
Tapasin The Naisen, nykyisen Kummallisen, Tavalla ( missäs muualla, siellähän sitä silloin aina luudattiin) -82 legandeerisen Piratesin keikalla.
Tiesin toki kimman, olin rekisteröinyt ja selvittänyt kuka Hän on päästyäni kuitenkin melko nihkeästi lähikontaktiin sulottaren kanssa, johtuen kai hänen seurestelusuhteestaan johonkin pökiöön, joka ei selvästikkään osannut arvostaa Häntä. Ihastuin ja rakastuin tähän paljasjalkaiseen sen illan aikana minkä olimme kimpassa niin että kipeää teki. Vietimme tän loppuviikonlopun hänen himassaan (vanhemmat landella ja broidit asia hemmoja) Vartsikassa ja yritin selvittää itselleni mitä oli tapahtumassa.
Uskomaton kokemus, olin ihan oikeasti rakastunut, enkä vaan tykästynyt, puhumattakoon pelkästä panosta, millä sen ikäisenä oli aika iso osuus "saavututeista eduista".
Yksi asia, mihin lasteni äitiiin oli hänen naurunsa. Hän nauraa päätään taakse kallistaen punertava-ruskeidenen hiusten lehahdellassa ja jotenkin osaa repeillä jätkämäisen rehellisesti hyvän jutun kuultuaan, eikä kikata supattaen...
Olen varsin onnellisessa asemassa.