Eihän sillä sanalla ole lopulta mitään väliä. Siinä mielessä minusta on naurettavaa puuttua johonkin yksittäisten termien käyttöön, kymmenessä vuodessa uudella termillä voi olla sama sointi kuin vanhallakin (vai mitä sanotte esimerkiksi ilmeisesti mustalaista korrektimmasta termistä "kansallispukuinen"? Eikö tuo ole ihan yhtä alentavan sointinen nimitys kuin mustalaiseksi puhutteleminen?) ja taas kielletään uuden sanan käyttöä. Herne ei siis ole näin enemmistön edustajana nokassa vaikkapa yksittäisen sanan kieltoa kohtaan, vaan siitä että ollaan ylipäänsä rähmällään toteuttamassa omasta mielestäni älyvapaata toimintamallia kieltämällä yksittäisiä sanoja.
Jos sillä sanalla ei ole sinulle mitään väliä niin mikset yhtä hyvin voi käyttää termiä, jota esimerkiksi sanan kohde ei koe loukkaavana? Tällö kyse ei ole mistään rähmällään olemisesta vaan toisten ihmisten huomioimisesta. Pieniä juttuja, joiden huomioiminen ei vaadi yhtään mitään. Samalla osoitat kunnioitusta toiselle ihmiselle. Aivan kuten selvästi vanhempia vieraita henkilöitä teititellään.
Eikä ole minun asiani lähteä määrittelemään minkä joku toinen kokee alentavana tai ei. Jos kuitenkin moni tummaihoinen ei pidä neekeri-nimityksestä ja romani mustalainen -nimityksestä niin voin hyvin olla käyttämättä, koska meiltä löytyy oikein hyvät korvaavat termit.
Turha asioista on tehdä liian vaikeita, varsinkin silloin kun sulta ei vaadita mitään ylimääräistä.