Minnesota Wild 2017–2018

  • 93 989
  • 229

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Myönnän, dumasin Staalin silloin aikanaan kun Wild miehen joukkueeseen hankki niin melko täysin. En odottanut Staalin enää pystyvän tehoilemaan tuolla tavalla vaan odotin semmoista Matt Cullen tyylistä roolia eli hyvä mentori joukkueelle nelossentterinä halpaan hintaan ja noin 30 pisteen kausia, kuinka väärässä olinkaan. Luulin Wildin maksavan ylihintaa sillä nelossenttereille ei 3,5M$/kausi makseta, mutta Staal onkin kaikkea muuta kuin nelossentteri.
Kyllä tuo pelko kävi itselläkin mielessä kun mies joukkueeseen hommattiin, vaikka todella nopeasti kävikin ilmi ettei ihan mikään hyytynyt nelossentteri ole kyseessä. Sopimuskin oli maltillinen, joten mikään todellinen riski mies ei ollut missään vaiheessa.

Mutta mikä on silmiinpistävää, niin miehen kasvoilta näkee, että hän todella nauttii pelaamisesta. On ollut hymy herkässä miehellä viime aikoina. Kaiken kaikkiaan hieno kiekkotarina miehen nousu varjojen mailta takaisin huippusentteriksi.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Taas koteloon joukkueelta, millä ei ole mitään asiaa edes olla NHL:ssä. Todella, todella huono peli. Miten jätkät kehtaa edes katsoa itseään peilistä ja kutsua itseään ammattilaisiksi? Vittu miten raivostuttavaa katseltavaa. Stalock ei ollut iskussa, ei siis siellä päinkään. Kaikki maalit otettavissa, kun taas toisessa päässä Raanta otti koppeja minkä kerkesi ja taisi putketkin kilahdella muutamaan kertaan.

Boudreaulle terveisiä: peluuta Stalockia joko enemmän tai ei ollenkaan. On päivän selvää, ettei kaveri näillä kerran kuussa komennuksilla yksinkertaisesti pysy vireessä. Ei muuta sanottavaa.
 

Renato Tosio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes
Taas koteloon joukkueelta, millä ei ole mitään asiaa edes olla NHL:ssä. Todella, todella huono peli. Miten jätkät kehtaa edes katsoa itseään peilistä ja kutsua itseään ammattilaisiksi? Vittu miten raivostuttavaa katseltavaa.
Arizona on ollut tällä kaudella helvetin huono, mutta peli on ollut nousujohteista viime aikoina. Niin Wildilla kuin Kojooteilla viimiseen kymppiin 7-2-1. Olihan Wild erittäin suvereenistikin paikoittain niskan päällä, mutta raivolla taistelevaa joukkuetta on välillä vaikea voittaa. Ehkä hitusen verran liioiteltua heittää koko joukkue bussin alle.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Arizona on ollut tällä kaudella helvetin huono, mutta peli on ollut nousujohteista viime aikoina. Niin Wildilla kuin Kojooteilla viimiseen kymppiin 7-2-1. Olihan Wild erittäin suvereenistikin paikoittain niskan päällä, mutta raivolla taistelevaa joukkuetta on välillä vaikea voittaa. Ehkä hitusen verran liioiteltua heittää koko joukkue bussin alle.

Nojoo, eikä sitä tunnekuohuissa viitsi ajatella rationaalisesti ja miettiä asioita kuten kuntopuntari yms. Kolmannesta erästä katselin oikeasti ehkä 4 minuuttia, loput enemmän tai vähemmän tylsistyneenä ja vittuuntuneena kelaillen.

En silti ollut tyytyväinen parin erän peli-ilmeeseen, vaikka Kojooteilla olikin hankaluuksia päästä edes vetopaikoille. Otteluohjelma, kaikkine back-to-back -peleineen ja liigan kärkijengejä vastaan on niin armoton Wildille tällä hetkellä, että kaikella kunnioituksella, nämä matsit pitäisi pystyä voittamaan 20-minuutissa ja sen jälkeen pystyä läpsyttelemään loppupeli. Eihän se näin tietenkään todellisuudessa koskaan mene, millään jengillä.

Ja Raanta oli, kolmesta päästetystä huolimatta, erittäin hyvä.
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Liigajumbolta kahteen otteeseen tämän vuoden puolella kuokkaan peleissä, jotka olivat pitkään täysin hallussa. Paluu maan pinnalle St. Louis matsin jälkeen...
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Mike Reilly lähti Montrealiin vaihdossa kasa kiekkoja (5th round pick 2019). Ei oikein missään vaiheessa lähtenyt kulkemaan. Muutamia hyviä otteluita ja välähdyksiä siellä täällä. Ei jää ikävä ja mielummin Prosserin ja Seelerin nään kokoonpanossa.

Oliko vain niin, että Wildilla on parempia kavereita odottamassa vuoroa vai oliko jotain muuta syytä antaa Reilly lähes ilmaiseksi pois?

Vaikuttaa juuri sellaiselta pelaajalta, jota Habsit ovat kaivanneet koko kauden eli suht nopea ja osaa antaa hyvän ensimmäisen syötön.
 

Anthoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Oliko vain niin, että Wildilla on parempia kavereita odottamassa vuoroa vai oliko jotain muuta syytä antaa Reilly lähes ilmaiseksi pois?

Vaikuttaa juuri sellaiselta pelaajalta, jota Habsit ovat kaivanneet koko kauden eli suht nopea ja osaa antaa hyvän ensimmäisen syötön.

Wildin top 4 puolustajat on vaan kiveen hakattu ettei Reillyllä sinne olisi auennut paikka vielä muutamaan vuoteen, enkä näe että miestä olisi kannattanut pitää kolmosparissakaan. Siinä mielestäni saa olla vähän sitä hiekkapaperia eli Prosser ja Seeler hoitaa sen. Olofssonin kanssa Reilly vuorotteli tuota Seelerin paikkaa aiemmin.

Ehkä Reillystä olisi voinut 3. tai 4. kierroksen varauksen saada mutta ei se arvo sen suurempi ollut. Hyvä jos Habsit sai mitä tarvitsivat.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Oliko vain niin, että Wildilla on parempia kavereita odottamassa vuoroa vai oliko jotain muuta syytä antaa Reilly lähes ilmaiseksi pois?

Vaikuttaa juuri sellaiselta pelaajalta, jota Habsit ovat kaivanneet koko kauden eli suht nopea ja osaa antaa hyvän ensimmäisen syötön.

Kuten Anthoon jo totesikin, Wildilla oli kolme pelaajaa taistelemassa tuosta viimeisestä paikasta kokoonpanossa. Reilly ei käyttänyt näyttöpaikkojaan niin vahvasti hyväkseen kuin kilpakumppanit ja kun Brodin palasi takaisin loukkaantumisen jäljitä, jostain oli luovuttava. Siitäkin huolimatta jäljelle jääneistä osa joutuu välillä syömään popparia.
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Nostellaan ketjua varsin ikävillä uutisilla. Jared Spurgeon sivussa takareisivamman vuoksi lähtökohtaisesti 4 viikkoa. Murphy nousemassa ilmeisesti paikkaamaan kokoonpanoon.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Tuli bongattua vasta nyt sellainen juttu ettei Boudreau tuonut Ducksista taklauspeliä Wildiin mukanaan. Wildin joukkue yhä taklaa vähän ja itseasiassa vähiten kaikista tällä kaudella. Tuo on paljon materiaalista tosin kiinni, mutta jännä silti että valmentaja ei muuttanut tuota yhtään.
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Tuli bongattua vasta nyt sellainen juttu ettei Boudreau tuonut Ducksista taklauspeliä Wildiin mukanaan. Wildin joukkue yhä taklaa vähän ja itseasiassa vähiten kaikista tällä kaudella. Tuo on paljon materiaalista tosin kiinni, mutta jännä silti että valmentaja ei muuttanut tuota yhtään.
Kun ei ole niin tuttu tuo BB:n aikainen Washingtonin pelityyli niin mites, oliko BB:n aikainen Washington BB:n Ducksin tavoin vahvaa taklauspeliä toteuttanut joukkue?
Tuli vain mieleen sellainenkin skenaario, että onko BB:llä ollut tuo taklauspeli läpi koutsaushistorian vahvasti läsnä vai onko hän lähtenyt pelityyliä hakemaan aina joukkueen vahvuuksien kautta?

Vielä kun Wildin rungon materiaalia analysoi niin eipä siellä montaa taklaajaa ole (pl. Foligno, joka haettiinkin Buffalosta tuomaan fyysistä pelotetta jäälle). Dumba joskus "nuorempana" haki välillä avojään pommeja vastustajiin ja Scandella saattoi BB:n viime kaudella antaa välillä kyytiä vastustajille, mutta keskeisimmät pakit Suter, Spurgeon, Brodin eivät oikeastaan koskaan ole olleet meritoituneita kovina taklaajina. Puolustuksessa on korostunut erityisesti sijoittuminen ja mailapuolustus.

Hyökkäyksessä vähän sama: Koivu eikä erityisemmin Staalkaan ole ollut Wild aikana mitään taklaaja. Puhumattakaan seniorikiekkoilija Cullenista! MG, Zucker, Parise (+Ennis) ovat höyhensarjalaisia, vaikka Zuckerkin aikaisemmin haki ajoittain taklauksia. Nino ja Coyle voisivat olla potentiaalisia taklaavia voimahyökkääjiä, mutta heidänkään pelityyliin se ei ole Wild aikana oikein istunut.

Voisiko kyseessä olla jopa pelitaktinen seikka? Wildin puolustaminen perustuu siihen, että pyritään välttämään taklauksia ja tiiviissä viisikkopuolustuksessa pelaajien yli-/ulospelaamista?
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Voisiko kyseessä olla jopa pelitaktinen seikka? Wildin puolustaminen perustuu siihen, että pyritään välttämään taklauksia ja tiiviissä viisikkopuolustuksessa pelaajien yli-/ulospelaamista?

Minä olen sitä mieltä, että BB peluuttaa tuota joukkeutta nyt sitten vain vahvuuksillaan ja tuon joukkueen vahvuus ei ilmeisestikkään ole taklaaminen. Jäi vain Duckseista kuva, että he hyytyvät pitkissä sarjoissa juuri tuon aktiivisen pelitavan ja raskaan pelaajamateriaalin takia. BB kun on saanut käyttöönsä nyt kevyemmän ja nopeamman rosterin, niin energiat ehkä riittävän paremmin kevääseen asti. Saattaa jopa olla ihan hyvä yhdistelmä BB ja Wild.
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Minä olen sitä mieltä, että BB peluuttaa tuota joukkeutta nyt sitten vain vahvuuksillaan ja tuon joukkueen vahvuus ei ilmeisestikkään ole taklaaminen. Jäi vain Duckseista kuva, että he hyytyvät pitkissä sarjoissa juuri tuon aktiivisen pelitavan ja raskaan pelaajamateriaalin takia.
Taitavat mennä nämä naulan kantaan. Jos noita päälle kolmikymppisiä (+ Cullen 40+), hieman isommat raamit omaavia ja isoja minuutteja tahkovia senttereitä (Koivu, Staal) laittaisi taklaustalkoisiin, niin tuskinpa siellä hirveästi jalka kantaisi pitkän kauden tai loukkaantumisilta säästyttäisiin. Ja mikäs siinä, kun nyky-NHL:ssä puolustaa voi muutenkin kuin vastustajaa lanaamalla. Peli menossa nopeampaan suuntaan, joten ylimääräinen taklaaminen saattaa entisestään vähentyä liigassa kokonaisuutena.
 

Robu

Jäsen
Hiukan harmillinen jatkoaikatappio Kingsille. Oli 2 pistettä tarjolla, mutta toisaalta oli se 0 myös aika lähellä, joten tyydytään yhteen. Playoff-paikka alkaa olla lähelle varma eli se nyt on positiivista ainakin. Tietääkö joku muuten, miksi tuhoisa Staal-Granlund-Koivu ketju muutettiin? Eikö sitä tulosta sitten enää tullutkaan vai pidetäänkö tämä ketju ikäänkuin ässänä hihassa?

Edit: Taisi joo Zucker olla Koivun sijaan tuossa ketjussa.
 
Viimeksi muokattu:

Zohan

Jäsen
Hiukan harmillinen jatkoaikatappio Kingsille. Oli 2 pistettä tarjolla, mutta toisaalta oli se 0 myös aika lähellä, joten tyydytään yhteen. Playoff-paikka alkaa olla lähelle varma eli se nyt on positiivista ainakin. Tietääkö joku muuten, miksi tuhoisa Staal-Granlund-Koivu ketju muutettiin? Eikö sitä tulosta sitten enää tullutkaan vai pidetäänkö tämä ketju ikäänkuin ässänä hihassa?

Eikös tuo Zucker - Staal - Granlund sitä tuhoa saanut aikaan. Kuitenkin pari peliä tais olla hiljaista ja ruletti käyntiin.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Hiukan harmillinen jatkoaikatappio Kingsille. Oli 2 pistettä tarjolla, mutta toisaalta oli se 0 myös aika lähellä, joten tyydytään yhteen. Playoff-paikka alkaa olla lähelle varma eli se nyt on positiivista ainakin. Tietääkö joku muuten, miksi tuhoisa Staal-Granlund-Koivu ketju muutettiin? Eikö sitä tulosta sitten enää tullutkaan vai pidetäänkö tämä ketju ikäänkuin ässänä hihassa?

Eikös tuo Zucker - Staal - Granlund sitä tuhoa saanut aikaan. Kuitenkin pari peliä tais olla hiljaista ja ruletti käyntiin.

Omaan silmääni Granlundin takia. Zucker-Staal kyllä jatkoi klikkaamista, mutta Granlund rupesi itselleen epätyypilliseen tapaan hieman pelailemaan pelin ulkopuolella, menettämään kiekkoja ym. Ehkä Läski halusi Granlundin takaisin Koivun kanssa, kun siellä on tulosta tullut ja huonommillaankin Granlund on hyvä kahteen suuntaan pelaava laituri, joka auttaa Koivua sammuttamaan vastustajan tulosyksiköt. Niederreiter taas on hiihdellyt todella varjojen rajamailla koko kauden, varmasti iso osa johtuen loukkaantumisista, joten ehkäpä tulikuuma Staal-Zucker tandemi puhaltaa sveitsiläiseen hieman uutta tulemista.

Ei ole mitenkään epätyypillistä. Boudreau lottoaa ketjuja pahemmin kuin Yeo konsanaan. Staal ei ole montaa peliä tällä kaudella saanut nauttia samoista ketjukavereista.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Ne vähäiset mahdollisuudet pelata keväällä ensimmäistä kierrosta pidemmälle meni sitten Suterin myötä viemäristä alas viime yönä.

Russon mukaan kyseessä on katkennut pohjeluu, joka tarkoittaa, että Suteria ei missään nimessä nähdä enää tällä kaudella. Spurgeon toki parantunee pudotuspeleihin mennessä, mutta mikä on Spurgeonin pelivire ja päivän kondis pitkän saikun jälkeen? Eikä yksi Spurgeon, niin hyvä kuin hän on, korvaa Suteria takalinjoilla.

Noh, nähdään ehkä hieman lisää suomalaista NHL-taitoa kevään skoda cupissa. Vittu, että vituttaa.
 

Anthoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Oilers kaatui viime yönä 3-0 ja samaan aikaan Avalanche hävisi omansa joten Wildin playoff-paikka varmistui lopullisesti.

Niinkuin @palle ylempänä totesi niin Suter on loppukauden sivussa. Massiivinen takaisku playoffeja ajatellen sillä onhan mies edelleen ollut se puolustuksen tärkein yksittäinen palanen vaikka Spurgeon ja Dumba ovat jo lähellä.

Dumba - Brodin
Spurgeon - Murphy
Prosser - Seeler

Ei hirveän kovilla odotuksilla voi kevääseen kyllä lähteä vaikka varamiehet ovat mielestäni hyvin pelanneet. Playoffeissa kun aletaan pelejä ratkomaan voi vähän hirvittää kun siellä häärää pari 20 ottelun NHL-veteraania.

Positiivista kuitenkin on että Wild on tällä kaudella pystynyt säilyttämään tasonsa kokoajan samana eikä suurempia notkahduksia ole tullut. Todennäköisesti sieltä tulee ensimmäisellä kierroksella Jets vastaan ja näen Wildilla kuitenkin mahdollisuuden jos puolustus venyy parhaimpaansa. Noh en lähde tässä enempää spekuloimaan playoff-vastustajalla ja voimasuhteilla kun mikään ei ole vielä varmaa ja sille saamme oman ketjun kun on sen aika.

Mainitaan nyt vielä että Parisen hyvä vire lämmittää. Mies tehnyt nyt 12 maalia viimeiseen 16 otteluun.
 

Robu

Jäsen
Playoff-paikka on varmistettu nyt. Tosiaan ilman Suteria ja Spurgeonkin palannee, muttei välttämättä 100%:n kunnossa. Tavaallaan asetelmat ovat huonommat playoffeihin mentäessä kuin viime vuonna, mutta toisaalta ei se kauheasti huonomminkaan voin mennä. Ei jouduta ainakaan ennakkosuosikkien asemasta lähteä pelaamaan. Voittihan Pengutkin Cupin ilman ykköspakkiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että etenkin Dubnykin pitäisi onnistua täydellisesti ja muunkin jengin täytyy pelata vähintään tasollaan. 4,4% antaa Moneypuck todennäköisyydeksi, että tämä on Wildin vuosi. Odotan kuitenkin innolla kahdelta heräämistä ja kannustamaan hiljaa kerrostalossa, kun asun.
 

Nelone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Ollut vähän hiljaisempaa omalta osaltani palstalla ja myös pelien seuraamiset kiireiden vuoksi ovat mitä ovat.

Mennään kuitenkin vähän jo asioissa eteenpäin. Playoffit kutsuvat tosiaan tänäkin keväänä ja lähtökohdat puolustuksen suhteen voisi olla paremmat, kuten yllä jo mainittiin.
Itse näen kuitenkin Wildilla silti jopa yllättävän hyvät chäänssit ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon. Vaikka menestystä ei ole pudotuspeleissä tullut, niin kokemusta on karttunut, ainakin enemmän kuin Jetsillä.
Koivun kenttä pelannee Scheifelea, täten muille kentille jää tuo Laineen kenttä ja en näe laisinkaan mahdottomana, että myös se kenttä onnistuttaisiin pimentämään. Paljon on puhuttu myös Dubista ja siitä miten hän ei ole kevään miehiä. Tässä kohtaa pitää kuitenkin muistaa, että Jetsilläkään ei mitään täysin varmaa korttia maalista löydy.

Mitä nyt hieman seuraillut eri medioita ja ennakoita, niin kyllä Jetsille povataan selkeästi varmempaa jatkopaikkaa. Itse en näe tätä edgeä kuitenkaan niin selkeänä. Jäädään siis innolla odottamaan mitä tuleman pitää!
#ALKAISJO!
 

Wunder-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Kun Suterin loukkaantumisen vuoksi odotukset romahtivat, niin positiivisesti ajateltuna joukkueella on vain voitettavaa tänä keväänä. (Katsojan näkökulmasta.) Fletcherin näkökulmasta runko ei kuitenkaan tästä nuorene, joten paha paikka. Tulosta pitäisi alkaa tulemaan.

Joukkueen rakentamisessa neljän kärkipuolustajan strategiassa heikkous on puolien ukkojen loukkaantuminen. Vielä erityisesti niiden 1. ja 2. pakkien loukaantuminen. Kestävä ukko Suterkin tähän saakka on ollut peliajasta huolimatta. Kyllä se Scandella olisi nyt paikallaan! Onhan siellä Prosserilla kokemusta, mutta ei hirveästi käsiä ja puolestaan junnuosastolla sitten on taas sitä koohottamista, mutta ei niinkään kokemusta. Ehkäpä tuo Brodin ottaa nyt sitten sen Suterin viitan selkään ja alkaa paiskomaan hommia 25+ minuuttia illassa tuolla kärkiparissa. Jonkun siellä täytyy nostaa merkittävästi profiilia, jos sieltä aiotaan Jetsiä vastaan edes yksi tai kaksi peliä klaarata sarjassa.

Kenelläkään mitään tietoa Oloffsonin kuntoutumisesta? Joku loukkaantuminen (aivotärähdyskö?) alla?
Mikä näkemys Soucysta? Jäi eilinen matsi katsomatta.
 

Anthoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Kausi päättyi Wildin osalta Jetsin viedessä sarjan viidennen ottelun tylysti 5-0 ja mennen jatkoon 4-1 voitoin. Uskalsin ennen sarjan alkua olla toiveikas ja nähdä että se pieni kokemus mitä tällä joukkueella on kääntyy niukasti eduksi ja Wild menee jatkoon. Ei näkynyt kokemus missään kohtaa.

Jos rehellisiä ollaan, ei Wildilla ollut palaakaan koko sarjan aikana. Sarjan kolmas ottelu oli ohipeli Jetsiltä eikä se muuta sitä tosiasiaa että Jets oli kaikilla osa-alueilla parempi. Suter poissa, puolikuntoinen Spurgeon, Parise sivuun kolmannen ottelun jälkeen.. syitä on monia mutta ei niiden taakse voi täysin piiloutua. Kun oikeita pelejä aletaan pelaamaan, pitää ottaa askel eteen eikä taakse. Playoffeissa kuvasta hävisivät täysin Zucker, Niederreiter ja Coyle eikä Staal, Koivu ja Granlundkaan parastaan esittäneet. Tässä varmasti suurin syy miksi sarja oli lopulta näinkin selkeä.

En pysty puolustusta tästä alkaa syyttelemään sillä se tiedettiin ettei siellä ollut kuin Dumba ja Brodin jotka olivat ehjänä ja pärjäävät näissä peleissä. Prosser on mitä on ja muut olivatkin sitten AHL-tason puolustajia.

Joku ehti jo sanomaan että Wild hävisi Dubnykin takia, ei hävinnyt. Mies teki sen mitä oli tehtävissä sarjan neljässä ensimmäisessä ottelussa ja antoi joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Viides peli oli sitten jo fiasko ja sen saa Dubnyk ottaa itseensä.

——————————————

Alkaa kyllästyttämään vuodesta toiseen tämä sama kaava.. runkosarja hieman plussan puolelle ja paikka playoffeihin. Sitten tulee noutaja ja ensimmäisellä tai toisella kierroksella lauluun. Joukkueen ikärakenne on tällä hetkellä hankala.. Koivu, Parise, Suter ja Staal ovat vielä siinä iässä että heillä on muutama hyvä pelivuosi jäljellä. Samalla näiden nuorten parhaat vuodet ovat juuri nyt. Totuus on ettei tällä porukalla päätyyn mennä vaikka sinne syvyyttä saataisiin. Kohta on se tilanne ettei Koivusta ja Staalista saada mitään ja kuka sitten nuo senttereiden paikat täyttää? Paljon kysymysmerkkejä tulevaisuudessa.. luultavasti mennään taas vuosi samalla kaavalla ja katotaan mihin riittää.
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Se oli sitten siinä tämä kausi.. Kuudetta kertaa putkeen pudotuspeleihin, mikä on todella kova juttu. Yhtä vakiintuneeksi perinteeksi on kuitenkin muodostunut, että 1. kierrokselta lähdetään lauluun selkeästi ilman tiukempaa taistelua. Kysymys kuuluukin, haluaako Wild olla tällainen keskitason jengi jatkossa? Nykyisellä rungolla ei parempaan pystytä mutta en minä ainakaan keksi, miten tätä tilannetta voitaisiin lähteä parantamaan. Kaikki palasiksi olisi toiveissa, mutta kesän aikana tuskin tapahtuu muuta kuin jatkot Dumballe ja Zuckerille ja toivotaan, että ollaan taas vuoden viisaampia ja valmiimpia.

Suterin ja Parisen poissaolot olivat toki joukkueelle mahdottomia paikkoja käsitellä. Materiaalin kapeus näkyi liian helposti joukkueen otteissa. Puolustus on aika tyhjä top4 jälkeen, toki Olofsson sieltä voi jo ensi kaudella nousta astetta kovemmalle tasolle ja onhan niitä nuoria pakkeja useampikin mutta onko heistä nousemaan ylöspäin.

Nino oli isoin pettymys hyökkäyksessä, samoin Coyle. Ennis oli täysi turhake ja hänelle pitäisi maksaa 4,6 milliä vielä ensi kaudesta vaikkei mahdu pelaamaan.. Greenwaysta ja Kuninista voisi olla ottamaan seuraavat askeleet ja Eriksson Ekin on pakko jo alkaa parantamaan.

Täysin sekalaisia kommentteja yllä, jotain piti vaan purkaa tämän pettymyksen jälkeen. Toivotaan parempaa mutta jotain pitäisi asioille alkaa tekemään..
 

Robu

Jäsen
Ei jaksaisi enää tällaisia kausia Wild-fanina. Kilpailukykyisiä ollaan, muttei sitten realistisesti kuitenkaan. Tilanne on melko turhauttava. En valittaisi, jos Fletcher saisi lähtea, sillä tuon viime vuotinen kevät oli sen verran karmea Hanzaleineen, Ennisseineen ja Folignoneineen. Toivottavasti parista jälkimmäisestä päästäisiin eroon, vaikka tuskin ottajia näille on... Kerrassaan surkeita tradeja, jotka ei auttaneet ollenkaan. Nino on ollut viime aikona huono ja niin on Coylekin. Ninoon luotan vielä ainakin. Olisikohan jotain vammaa ollut keväällä. Coylesta on povattu liikoja. Kelvollinen 3. kentäs pelaaja, muttei enempää.

Kuulin toiselta palstalta mielipiteen, että Staal voitaisiin tradeta. Pitää esimerkiksi puolet palkasta ja naata pickejä. Siinä olisi monelle joukkueella mielekäs pala. 42 maalin ja 70 pisteen mies, vaikka ikää alkaakin olla. Mielestäni hyvä idea, koska en usko, että mitenkään aidosti voidaan toivoa ensi kaudella menestystä. Toivoisin muitakin liikkeitä, mutta myönnän, että nämä on aina helpommin sanottu kuin tehty.

Yksi maaginen pelastus tietenkin olisi, jos Kaprizov vapautuisi KHL-vankilastaan. Siinä olisi aikalailla valmis tähti-pelaaja, jota Wild kaipaa kuumeisesti. Tämän varaan ei voi laskea kuitenkaan.

Summaan tämän niin, että haluan nähdä muutoksia. En tiedä mitä tapahtuu, jos ensi kaudella ollaan taas lähellä Villiä Korttia ja mennään Poffeihin vain pudotakseen viidessä pelissä.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Kyllähän tässä kieltämättä herää kysymys, että mitä seuraavaksi. Viime kaudella Wild oli nopea, ahkera, hyökkäävä mutta kovin pehmeä. Eikä tuosta maalintekotaidosta ollut enää tietoakaan pudotuspeleissä. Tällä kaudella asiaa "korjattiin" ja Wild olikin huomattavasti isompi ja fyysisempi aikaisempaan nähden. Eipä silläkään sapluunalla pitkälle pötkitty, varsinkin kun siitäkin huolimatta ensimmäisen kierroksen vastus oli huomattavasti fyysisempi, nopeuden lisäksi.

Fletcher saisi minun puolestani jo lähteä, kuten jo viime vuonna näin toivoin. Enempää ei nyt jaksa asiaa spekuloida, mutta kyllähän tässä itsekin alan olemaan sen kannalla, että isompia muutoksia kaivataan. Tarkoittaako se sitten rebuildia, sen aika näyttää. Pudotuspelijoukkuetta on kiva kannattaa, mutta kyllähän sitä toivoisi, ettei se raja tulisi niin usein vastaan jo heti ensimmäisellä kierroksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös