Mainos

Minnesota Wild 2013–2014

  • 483 864
  • 875

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
kovia numeroita kolmikolle Koivu, Parise ja Pominville, nämä herrat ovat kuitenkin se tulosyksikkö ja kaikilla pitäisi olla vähintään tuo 40 pinnaa kasassa. Pominvillen peli näyttänyt paremmalta MG:n rinnalla ja täten noussutkin parhaaksi pistemieheksi. Toki toi 0.8/ per game on hyvää tasoa, mutta etenkin Parisella ja Pominvillellä pitäisi olla kovempi. Mikollehan toi on kahdensuunnansentterinä hyvä.

Juurikin noin. Maalinteko on ollut aika ajoin Wildille hyvinkin vaikeaa ja top6 tästä tietysti suurimman vastuun kantaa. Pominville on pelannut keskimäärin hieman vähemmän, kuin Koivu ja Parise eikä olekaan aivan yhtä kovaan pistetehtailuun pystynyt. Häntä on lisäksi liikuteltu vähän väliä ketjusta toiseen ykkösen ja kakkosen välillä. Kiitettävällä tasolla mies on kuitenkin mielestäni suorittanut ja ollut yksi pelien ratkaisijoista. Tuo miinus tulee pienestä tason heittelystä. Ja kuten sanoit, Granlundin kanssa homma toimii ja kaksikko tekee toinen toisestaan paremman. Parise kärsii koko joukkueen tavoin heikosta viimeistelystä. Muutenhan kaveri tekee oikeita ratkaisuja tilanteesta toiseen ja niitä tärkeitä pieniä asioita, joita ei ykkösketjun laiturilta aina edes odoteta. Ei Parise ihan sattumalta lähde C rinnassa olympiakaukaloon. Tietysti jos kylmästi mennään tulosurheilun ehdoilla, niin tuo ysi on arvosanaksi hieman korkea.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Pitää kuitenkin muistaa, että Niederreiterin kehitys on ollut "hyvin rauhallista" tämän hypättyä junioreista aikuisten peleihin. Menneen kauden näytöt AHL:stä ovat toki hyvät (28+22=50), mutta ihan ymmärrettävästi on miehen ympäriltä suurin hype hävinnyt.

Clutterbuck oli toki yksipuolinen pelaaja, mutta sentään vakiintunut NHL-naama. Niederreiteristä ei välttämättä tule edes sitä koskaan.

Clutterbuckia ja Setoguchia käyttäen Wild olisi varmasti saanut ihan riittävän hyvän 1. kierroksen varausvuoron esimerkiksi juuri Columbukselta. Syvin varausvuosi miesmuistiin ja nyt Minnesota jäi miltei kokonaan siitä paitsi, vaikka Olofssonin pitäisi ihan lupaava puolustaja ollakin. Esimerkiksi Shinkaruk olisi ollut täysin Wildin saatavilla tämän valuttua noin kauas.

Palautellaampas mieliin kesäisiä keskusteluja Ninosta. Miltä tilanne näyttää nyt, oliko kesäinen Niederreiter-treidi osuma vai ei? Olisiko treidi pitänyt jättää tekemättä?

Vastaus on varmaankin ei, mutta vakavammin: Mitä olette mieltä, millainen merkitys Minnesotan kaudelle on ollut Clutterbuckista ja Setoguchista luopuminen ja heidän korvaaminen Cookella ja Ninolla?
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä

Clutterbuck ja Seto mielestäni pitikin laittaa menemään. Nino ollut tällä kaudella riittävän hyvä rooliinsa, parantaa kokoajan. Pominville - MG - Nino toimi, kun ketju oli kasassa. Jännä nähdä miten ketjut laitetaan kun Mikko takaisin. Russo veikkaili, että silloinkin Parise - MG - Pominville pysyisi kasassa.

Summa summarum parempi näin, että nuo kaksi menivät! Cook omassa roolissaan mielestäni parempi kuin Clutterbuck ja Ninossa isompi potentiaali kuin Setossa.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Palautellaampas mieliin kesäisiä keskusteluja Ninosta. Miltä tilanne näyttää nyt, oliko kesäinen Niederreiter-treidi osuma vai ei? Olisiko treidi pitänyt jättää tekemättä?

Vastaus on varmaankin ei, mutta vakavammin: Mitä olette mieltä, millainen merkitys Minnesotan kaudelle on ollut Clutterbuckista ja Setoguchista luopuminen ja heidän korvaaminen Cookella ja Ninolla?

Samoilla linjoilla kuin Pohjoisen Punasydän. Nino on ollut mielestäni suorastaan erinomainen vaikka maaleja ja pisteitä saisi toki olla enemmänkin. Itse muuten silloin 2010 draftissa olisin toivonut, että Nino olisi pudonnut enemmän jolloin Wild olisi saanut draftata hänet - pakko sanoa nyt, että olen enemmän kuin tyytyväinen siihen miten asiat todellisuudessa meni.

Clutterbuckin menetys toki harmittaa, onhan hän todella viihdyttävä pelaajatyyppi ja miehen pelipaitakin roikkuu allekirjoittaneen seinällä. Mutta Cooke on myös omassa roolissaan ollut erittäin hyvä vaikka ei ihan samanlainen taklaaja olekaan kuin herra Clutterbuck. Pelaa paljon vastustajan parhaita vastaan, taklaa, tehoilee sekä tappaa alivoimia. Miinuksena sanottakoon, että allekirjoittaneen silmään näyttää siltä, että tätä miestä saa vastustajat kurmottaa niin paljon kuin sielu sietää ilman pelkoa seuraamuksista. Cooken maine.

Cullenin lähdön myötä mielestäni Setoguchin lihoiksi laittaminen oli ainoa vaihtoehto mutta ihmettelen edelleen hieman, että miksi mies piti saman divisioonan jengiin treidata. Omat koirat tuppaavat puremaan kovemmin vaikka näin nyt ei olekaan tässä tapauksessa käynyt.
 
Ralph

Jäsen
Itse muuten silloin 2010 draftissa olisin toivonut, että Nino olisi pudonnut enemmän jolloin Wild olisi saanut draftata hänet.

Eli mielummin Niederreiter kuin Granlund? Jos nimittäin Niederreiter olisi pudonnut Wildille asti, olisi jäänyt Granlund varaamatta.
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Mitä olette mieltä, millainen merkitys Minnesotan kaudelle on ollut Clutterbuckista ja Setoguchista luopuminen ja heidän korvaaminen Cookella ja Ninolla?

Kyllähän vaikutus on ollut yksinomaan positiivinen. Clutterbuckista pidin itsekin, mutta Niederreiter on tuonut joukkueeseen paljon enemmän. Lisäksi Ninossa on vielä paljon lunastamatonta potentiaalia. Yksi Fletcherin parhaista kaupoista. Setoguchi oli todella ailahteleva ja ei tahtonut saada mitään aikaan ilman Cullenia ja otteet Jetsissäkään eivät ole olleet mitenkään ihmeellisiä. Cooke puolestaan on ollut tärkeä palanen av:lla ja tehnyt siinä sivussa lähes saman määrän pisteitä, kuin Setoguchi. Clutterbuckissa suurin menetys oli ehkä tämä asema fanien suosikkina. Tynkäkausi sujui häneltäkin kuitenkin sen verran mollivoittoisesti, että kauppaaminen oli ymmärrettävää. Jälkiviisaana voi viimeistään olla tyytyväinen.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Nyt kun vähän sivusin tätä asiaa edellisessä viestissäni spekuloinpa vähän lisää.
Miten veikkaatte ketjujen muodustuvan kun Mikko palaa sairastuvalta?

Jotenkin haluaisin nähdä , Heatley - Mikko - Nino ketjun, kaikki isoja jätkiä kohtuu pehmeillä käsillä. Voisivat saada aikaseksikkin jotain. Tämä Parise - MG - Pominville ketju ollut viime peleissä niin tappava, että miksi rikkoa? Mielestäni paria MG - Pominville paria ei pitäisi rikkoa, Mikke ainoa joka voi ruokkia kunnolla rightin Pominvilleä. Tilaa tekevänä pelaajana Parise (toki myös osaa ratkoa ja rakentaa) tässä ketjussa olisi paras vaihtoehto. Mikkokaan tuskin asiasta vetää hernettä kunhan joukkue menestyy.
 
Notorious

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Wild, Kerho, Finns
Pistämpä vähän omaa näkemystä nyt kun on 3/4 runkosarjasta takana. Stark aloitti jo hyvin, joten copypastea kehiin. Lisäilin veskarit, Blumin ja Dumban

Ballard Keith - Hyökkäyssuuntaan ihan ok, mutta toisinaan omassa päässä todella hasardi altis. Kaikkien ollessa terveenä ei mahtune kuuden pakin joukkoon.

Blum Jonathon - Hyviä paikkauksia ylhäällä. Ei mitään maata mullistavaa, mutta silloin kuin ei huomaa, on pelannut hyvin.

Brodin Jonas - Osittain pettymys. Omassa päässä välillä hukassa. Ylöspäin hyvä. Loukkaantuminen selvästi haittasi itseluottamusta. Pistettäköön toisen kauden kirouksen piikkiin. 8

Brodziak Kyle - Ei suurempia ihmeitä. Saas nähdä jatkaako sopimuksensa viimeisen vuoden vielä Wildissa. Odotuksia ei ollut, joten ei ole pettymyskään.

Bäckström Niklas - Erittäin todennäköisesti viimeinen kausi NHL:ssä. Vinkkinä vedonlöyjille, jos Bäcks on maalissa lyökää vastustajan voittoa. 6

Cooke Matt - Itselleni positiivisin yllätys. Tehnyt hyvin pisteitä ja hoitaa roolinsa loistavasti. Kesällä en kauhean innoissani sopimuksesta ollut, mutta mitä vielä loistopelaaja. 9-

Coyle Charlie - Lupaava harjoituskausi lupasi paljon, mutta oikeastaan mitään ei ole saatu. Odotuksia itsellä oli todella paljon.
Jossain oli huhuilua että Wild vaihtaisi Coylen, Milleriin Buffalosta. Olisi hyvä diili.

Dumba Matt - Tulokkaan epävarmuutta otteissa. Tulevaisuudessa pelaavan kuuden pakin joukossa varmasti.

Fontaine Justin - Todellakin yllättänyt. Koska odotuksia ei ollut arvosana nousee.

Granlund Mikael - Wildin ykkössentteri nyt ja tulevaisuudessa. Parasta tässä on kuitenkin se että jokainen Miken pelejä Suomessakin nähnyt tietää että vielä löytyy ainakin yksi, ellei useampi taso ylöspäin.

Haula Erik - Erittäin nopea pelaaja. Välillä tuntuu että vähän samaa ongelmaa, kuin toisella pikakiiturilla eli Zuckerilla. Peli menee vähän koohottamiseksi. Tulevaisuuden 3.sentteri.

Harding Josh - WAU! Näyttänyt millä tasolla pystyy terveenä pelaamaan.
Täysin omaa mutuilua, mutta sellainen fiilis että Harding lopettaa kohta puoleen uransa. Ja varmasti tulee jossain vaiheessa sitten tekemään comebackia. 10-

Heatley Dany - Hidas kun mikä, mutta onnistumisia tullut ihan hyvin. Tajuisi nyt Yeo pitää poissa ykkösylivoimasta, niin yv:n harhasyötöt putoisi yli puolella. 7+

Koivu Mikko - En tiedä miksi, mutta olen ammentanut itseeni hirveän Mikko Koivu vihan. En jotenkin voi tällä hetkellä sietää. Kaikki tuomareille lässyttämiset yms. ?

Kuemper Darcy - Alku vaikeata ja parissa viimeisessä pelissä myös, mutta kääntyy kuitenkin helposti plussan puolelle. 8+

Mitchell Torrey - Jotain vain uupuu. Näyttää kentällä että voisi ottaa isompaakin roolia, mutta sitten taas seilailee missä sattuu.

Niederreiter Nino - Ehdottomia suosikkeja. Huikea pelaaja. Me like. 9+

Parise Zach - Kuuluisi olla kapteeni. Näyttää loistavaa esimerkkiä kentällä ja sen ulkopuolella. Viiemeistelyä voisi monipuolistaa, eikä aina koittaa hakata kiekkoa veskan läpi 9

Pominville Jason - Löytänyt hyvän kemian Miken kanssa. Onneksi teki jatkosopparin. 9-

Prosser Nate - Itse tykkään Prosserista. Varma pakki joka on saanut maalinteonkin tällä kaudella sujumaan. 8-

Rupp Mike - Täysin turha. Olisin satakertaa mielummin pitänyt Konopkan.

Scandella Marco - Läpimurto tapahtunut. Blokkaa paljon ja pelaa varmasti. 8+

Spurgeon Jared - Sopii paremmin tällä hetkellä Suterin viereen kuin Brodin. Hyviä avauksia ja melko varmaa oman pään peliä.

Stoner Clayton - Alkukausi hyvä, nytten ehkä hieman kadonnut. Pätee myös se sanonta, jos Stoneria ei huomaa pelin aikana on hän pelannut silloin hyvin. 7+

Suter Ryan - Vahvoilla Norris-kisassa. Vaikka Suterin ja Parisen sopimukset ovat pitkiä, niin ne ovat muuttaneet koko seuran imagon ja antanut toivoa tulevaan.

Veilleux Stephane - Hissipelaaja josta ei oikein ole positiivista, eikä negatiivista sanottavaa. 7

Zucker Jason - Hienoa yritystä, jotenkin ei ain saa viimeistelyä osumaan kohdilleen vaikka paikkoja on todella paljon. Nopea. Todella nopea.

Siinä nytten jotain mietteitä. Tais loppua kohden perustelut vähentyä vähentymistään, mutta toivottvasti ei haittaa.

-Zou-
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Eli mielummin Niederreiter kuin Granlund? Jos nimittäin Niederreiter olisi pudonnut Wildille asti, olisi jäänyt Granlund varaamatta.

Wild-fanin näkökulmasta vastaus on kyllä, mieluummin olisin ottanut Niederreiterin kuin Granlundin. Wildin ongelma on, niin pitkään kuin tahdon muistaa, aina ollut maalien tekeminen. Isojen, shoot first mentaliteetin omaavien pelaajien puute. Tähän ongelmaan en nähnyt lääkkeeksi pienen ja heiveröisen pelintekijän draftaamista joukkueeseen.

Mutta Granlund on jo lyhyessä ajassa osoittautunut hyväksi hankinnaksi, vieläkin paremmaksi jos mies pystyy vakiinnuttamaan kakkoskentän (miksei jopa ykkösen) sentterin paikan varsinkin sellaisessa jengissä millä voidaan mennä syvälle playoffseihin.

Tilannehan on nyt mitä kutkuttavin kun alkuperäinen 2010 suosikkini on myös joukkueessa.

Nyt kun vähän sivusin tätä asiaa edellisessä viestissäni spekuloinpa vähän lisää.
Miten veikkaatte ketjujen muodustuvan kun Mikko palaa sairastuvalta?

Jotenkin haluaisin nähdä , Heatley - Mikko - Nino ketjun, kaikki isoja jätkiä kohtuu pehmeillä käsillä. Voisivat saada aikaseksikkin jotain. Tämä Parise - MG - Pominville ketju ollut viime peleissä niin tappava, että miksi rikkoa? Mielestäni paria MG - Pominville paria ei pitäisi rikkoa, Mikke ainoa joka voi ruokkia kunnolla rightin Pominvilleä. Tilaa tekevänä pelaajana Parise (toki myös osaa ratkoa ja rakentaa) tässä ketjussa olisi paras vaihtoehto. Mikkokaan tuskin asiasta vetää hernettä kunhan joukkue menestyy.

Kyllähän tuota on paljon peräänkuulutettu, että tuota Parise-Granlund-Pominville kenttää ei saa rikkoa ja Russo oli kaiketi sisältä saanut tietoakin, että Koivun palauduttua se kenttä ei heti rikki mene. Tosin Yeon ketjuloton ja organisaation tuntien en ylläty yhtään vaikka näkisin Koivun ja Parisen yhdessä jo heti ensimmäisessä mahdollisessa pelissä. Onhan se nyt selvää, että organisaatio haluaa väkisin luoda kemiaa näiden kahden sankarin välille ja täten veikkaan, että Parise tulee jatkossakin lyömään päätään seinään Koivun vierellä.

Heatley - Koivu - Niederreiter näyttää paperilla mielenkiintoiselta mutta veikkaan, että jalkojen puute ajaa tuon kentän tiukkaan paikkaan puolustuksellisesti. Selvää on se, että Koivu tulee jatkossakin pelaamaan parhaita vastaan joten Heatleyn tilalle laittaisin ennemmin Charlie Coylen, todella ison kaverin joka myös käyttää kokoaan toisin kuin Heatley. Coylella on myös pehmeät kädet ja suojaa kiekkoa erinomaisesti. Tekee hyvin tilaa ketjukavereilleen eikä häviä hirveitä määriä kaksinkamppailuja. Tosin Coylella menossa tällä hetkellä klassinen sophomore slump ja peli ei ole nyt viime aikoina mitään silmiä hiveltävää ole ollut. Toivottavasti kevättä kohden myös kyseinen herra parantaa.

edit: Koivullahan on myös kyky tehdä ketjukavereistaan parempia ja Koivu pystyy omalla puolustuspään tekemisellään paikkaamaan hieman innokkaimpien ketjukaveriensa tekemistä joten yksi vaihtoehto Koivun rinnalle voisi olla Jason Zucker. Todella vikkelä ja väkkärä ukkeli joka tykkää laukoa paljon.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Bäckström Niklas - Erittäin todennäköisesti viimeinen kausi NHL:ssä. Vinkkinä vedonlöyjille, jos Bäcks on maalissa lyökää vastustajan voittoa. 6

Miksi tämä on erittäin todennäköistä? Sopimus on muotoa kolmivuotinen ja miehen ansiotasokin on nouseva, eli mieshän tienaa viimeiseltä vuodeltaan 4 miljoonaa.

Loukkaantumisherkkä, toki, mutta en jotenkin usko, että miehellä kuitenkaan mitään uranpäättävää tällä hetkellä on.

Coyle Charlie - Lupaava harjoituskausi lupasi paljon, mutta oikeastaan mitään ei ole saatu. Odotuksia itsellä oli todella paljon.
Jossain oli huhuilua että Wild vaihtaisi Coylen, Milleriin Buffalosta. Olisi hyvä diili.

Tämä olisi erittäin typerää. Coylessa on paljon potentiaalia. Jättiläismäinen koko, pehmeät kädet ja hyvä peliäly. En lähtisi näin potentiaalista nuorukaista, varsinkin kun Wildin prospect pool on aika tyhjä, vaihtamaan rental maalivahtiin kaudella millä ei ole takeita, että taisteltaisiin yhtään mistään. Millerin aikaisemmat näytöt ovat rautaiset mutta tällä kaudella Buffalon pelejä satunnaisesti katselleena en ole nähnyt mitään sellaista miehen otteissa joka saisi ainakaan minut tekemään mitään kaistapäisiä liikkeitä miehen hankkimiseksi. Tosin jos jollain ilveellä Bäckström liikkuisi toiseen suuntaan niin asiaa voitaisiin katsoa uudelta kantilta. Tosin siltikään en mielelläni luopuisi Coylesta.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Kyllähän tuota on paljon peräänkuulutettu, että tuota Parise-Granlund-Pominville kenttää ei saa rikkoa ja Russo oli kaiketi sisältä saanut tietoakin, että Koivun palauduttua se kenttä ei heti rikki mene. Tosin Yeon ketjuloton ja organisaation tuntien en ylläty yhtään vaikka näkisin Koivun ja Parisen yhdessä jo heti ensimmäisessä mahdollisessa pelissä. Onhan se nyt selvää, että organisaatio haluaa väkisin luoda kemiaa näiden kahden sankarin välille ja täten veikkaan, että Parise tulee jatkossakin lyömään päätään seinään Koivun vierellä.

Heatley - Koivu - Niederreiter näyttää paperilla mielenkiintoiselta mutta veikkaan, että jalkojen puute ajaa tuon kentän tiukkaan paikkaan puolustuksellisesti. Selvää on se, että Koivu tulee jatkossakin pelaamaan parhaita vastaan joten Heatleyn tilalle laittaisin ennemmin Charlie Coylen, todella ison kaverin joka myös käyttää kokoaan toisin kuin Heatley. Coylella on myös pehmeät kädet ja suojaa kiekkoa erinomaisesti. Tekee hyvin tilaa ketjukavereilleen eikä häviä hirveitä määriä kaksinkamppailuja. Tosin Coylella menossa tällä hetkellä klassinen sophomore slump ja peli ei ole nyt viime aikoina mitään silmiä hiveltävää ole ollut. Toivottavasti kevättä kohden myös kyseinen herra parantaa.

edit: Koivullahan on myös kyky tehdä ketjukavereistaan parempia ja Koivu pystyy omalla puolustuspään tekemisellään paikkaamaan hieman innokkaimpien ketjukaveriensa tekemistä joten yksi vaihtoehto Koivun rinnalle voisi olla Jason Zucker. Todella vikkelä ja väkkärä ukkeli joka tykkää laukoa paljon.

Tosiaan Coylellahan on kokemusta Mikon viereltä viime kaudelta.
Lähtisin siis näin:
1. Parise - Mikke - Pominville, huikeaa pelaamista sen jälkeen kun tämä ketju ollut kasassa.
2. Coyle - Mikko - Nino, Coyle- Mikko kaksikko pelannut viime kaudella yhdessä ja Nino löytänyt itseluottamuksensa tällä kaudella. Mikko tekee ketjukavereistaan parempia.
3. Zucker - Haula - Cooke. Zucker - Haula kaksikko luistelee jalat alta milteenpä miltä tiimiltä vain.
4. X -X - X

Tässä kokoonpanossa en tosiaan löydä paikkaa Danylle, tiedä sitten onko hyvä vai huono asia. Heatley pitäisi saada treidattua pois ja saada hankittua toinen rightin snaipperi Pominvillen lisäksi. Kesälle tekemistä.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Tässä kokoonpanossa en tosiaan löydä paikkaa Danylle, tiedä sitten onko hyvä vai huono asia. Heatley pitäisi saada treidattua pois ja saada hankittua toinen rightin snaipperi Pominvillen lisäksi. Kesälle tekemistä.

Heatley on aikamoinen murheenkryyni. Kaveri välillä väläyttelee mutta silti suurimman osan ajasta surffailee pelin ulkopuolella eikä saa mitään aikaiseksi. Ongelma vaan on miehen iso palkka. Organisaatio on tehnyt sen hyvin selväksi, että miestä ei penkitetä joten jatkossakin saadaan nauttia miehen otteista. Treidaaminen on likipitäen mahdotonta mutta kesäänhän miehen soppari päättyy joten ongelmaa tämän kauden jälkeen ei enää ole.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Heatley on aikamoinen murheenkryyni. Kaveri välillä väläyttelee mutta silti suurimman osan ajasta surffailee pelin ulkopuolella eikä saa mitään aikaiseksi. Ongelma vaan on miehen iso palkka. Organisaatio on tehnyt sen hyvin selväksi, että miestä ei penkitetä joten jatkossakin saadaan nauttia miehen otteista. Treidaaminen on likipitäen mahdotonta mutta kesäänhän miehen soppari päättyy joten ongelmaa tämän kauden jälkeen ei enää ole.

Joo ei olllut tiedossa tuo Heatleyn sopimuksen tilanne. Hyvä, että loppuu kesällä. Vapailta markkinoilta saa paljon paremman pelaajan ens kesänä ja luultavasti pienemmällä palkalla.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Joo ei olllut tiedossa tuo Heatleyn sopimuksen tilanne. Hyvä, että loppuu kesällä. Vapailta markkinoilta saa paljon paremman pelaajan ens kesänä ja luultavasti pienemmällä palkalla.

Vanek on jo ollut pidempään huhujen kohteena ja todennäköisin kala kesän markkinoilta. Vanek toisi lisää sitä toivottua kokoa ja maalintekoa joukkueeseen ja ei taida mies ihan susi luistelussakaan olla. Ainoa asia mitä pelkään on Vanekin palkkapyyntö. Wild kun ei edelleenkään ole varsinaisesti sellainen jengi mihin huippupelaajat haluavat vaikka sitten vähän pienemmällä palkalla. Pahin pelkoni onkin, että Vanek signataan 8 vuodeksi n. 7-8 miljoonan cap hitilla.

Yhtenä vaihtoehtona pidän myös Matt Moulsonia. Vanekin tapaan isohko ja tekee maaleja samaan tahtiin. Tosin luistelu on miehellä selkeä heikkous ja uskon, että tämä kaveri menettää jalkansa nopeammin kuin Vanek. Kuten myös Dissonanssi osasi epäillä niin tulevan kesän frenzystä myös Moulsonilla on mahdollisuus leipaista aikamoinen sopimus itselleen joten en usko, että Wild tätä miestä jengiinsä lisää.

Oma toiveeni on, että Bäckströmistä päästään jollain keinolla eroon, hommataan parempi veräjänvartija lyhyehköllä sopparilla koska Kuemper saattaa hyvinkin olla se tulevaisuuden ykkösmolari. Samalla tehdään kaivattuja päivityksiä puolustusosastolle Matt Niskasen, Brooks Orpikin tai Matt Greenen muodossa sekä onnistutaan hommaamaan hivenen syvyyttä hyökkäykseen. Tätä kautta jengi vahvistuisi oikeissa osa-alueissa sekä rahaa jäisi tulevaisuudessa myös nuorten pelaajien uudelleen signaamiseen. Jättikallis UFA-laituri sekä pakolliset lisäykset pakistoon ajaisivat Wildin sen verran ahtaalle, että nelikosta Granlund, Coyle, Brodin ja Niederreiter yksi tai useampi kävelisi pois.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Samoilla linjoilla mennään kuin Palle yllä. Puolustus se kuitenkin on se heikoin lenkki joukkueessa. Hyökkäys kaipaisi vain sen kovan maalinsylkijän. Muutenhan tuo näyttää hyvältä, koska nuoret ovat ensi kaudella taas astetta parempia. Nikke tosiaan alkaa olemaan jo liian klesana ja ikä tulee vastaan. Vanek ja myös Millerikin on ollut kohteina ja nämähän ei olisi kumpikaan huonoja hankintoja kunhan ei liian kalliilla sainata. Kuemper ykkösenä ei ehkä vielä ensi kauteen uskalla lähteä. Toisaalta Miller vaatii pitkää sopimusta ja jos Kuemperia suunnitellaan ykköseksi parin kauden sisään tulee dilemma..
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Nyt kun vähän sivusin tätä asiaa edellisessä viestissäni spekuloinpa vähän lisää.
Miten veikkaatte ketjujen muodustuvan kun Mikko palaa sairastuvalta

Ehdinkin tuossa jo aikaisemmin samanlaisia kyselemään ja oma mielipiteeni kokoonpanon suhteen on pysynyt samana.

Parise-Granlund-Pominville (Eli pidetään toimiva tulosyksikkö yhdessä.)
Niederreiter-Koivu-Fontaine (Koivu nostamaan nuorien laiturien tasoa. Kentässä hyvä sekoitus puolustus- ja hyökkäyspään osaamista.)
Zucker-Coyle-Heatley (Kyseinen kolmikko pelasi jokusen pelin yhdessä melko toimivin tuloksin. Tämä olisi samalla linjaus siitä, että Coyle halutaan pitää sentterinä.)
Cooke-Brodziak-Mitchell (Harjoituskaudella toiminut kolmikko kasaan ns. täydelliseksi nelosketjuksi, joka pelaa todennäköisesti kuitenkin vähintään kolmosketjun minuutteja)

Mielestäni esim. Haulan kanssa ei kannata tällä kaudella kiirehtiä liikaa. Mies on osoittanut pärjäävänsä jo nyt NHL:ssä, mutta Mikkemäisen kesätreenin jälkeen olisi tosissaan haastamassa ensi kaudella vakituisesta sentterispotista. Toki yksi mahdollisuus olisi istuttaa Mitchelliä ja laittaa Brodz oikeaan laitaan ja Haula keskelle. Jos siis halutaan pitää Erik ylhäällä.

Olen myös sitä mieltä, että trade deadlinen ja frenzyjen lähestyessä kannattaa pitää pää kylmänä. Suurin contender Wild ei todellakaan ole ja siksi esim. Moulsonin / Millerin / Vanekin hankkimista ainakaan tämän kauden kuluessa en näe järkevänä. Hinta olisi aivan liian suuri. Post-seasonilla voidaankin - ja pitääkin - sitten ehkä katsella tilannetta uudelleen. Myöskään Bäckström ja Heatley eivät ole menossa mihinkään tämän kauden kuluessa. Käyttäjä pallen esille tuoma Matt Niskanen on tällä hetkellä se, kenen perään lähtisin kesällä rahatukun kanssa. Alle neljän miljoonan kausiliksalla ei Niskanen tule irtoamaan. Ja voihan toki olla, että Penguins tarjoaa jatkoa tällä kaudella loistavasti esiintyneelle minnesotasyntyiselle puolustajalle.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Ilmeisesti ollut aikamoisessa syöksyssä tuo Colye tällä kaudella? Muistaakseni oli ääni kellossa aika erilainen viime kauden aikaan.

Mikä nyt sitten olisi hänestä sellainen realistinen odotus? Kakkoskentän kahdensuunnan sentteri tai sitten voimalaituri? Vai pelaako mitenkä omaan päähän? Vaikka odotukset ovatkin miehen suhteen laskeneet, niin enpä tosiaan näkisi Buffalon kannalta huonona vaihtoehtona Miller <-> Colye swappia.

Kuemper ykkösenä ei ehkä vielä ensi kauteen uskalla lähteä. Toisaalta Miller vaatii pitkää sopimusta ja jos Kuemperia suunnitellaan ykköseksi parin kauden sisään tulee dilemma..

Maalivahtien osalta ei kyllä kannata lähteä siihen olettamukseen, että joku vielä tasonsa näyttämätön kaveri tulisi pomminvarmasti olemaan ykköskassaritasoa muutamien vuosien päästä. Maalivahtien kehityskäyrät ovat hyvin vaikeasti ennustettavissa - molempiin suuntiin.

Noin muuten jos Minnesota haluaa Millerin riveihinsä, niin varmin (ja uskoisin myös ainoa) tapa hänet olisi saada treidaamalla ja "myytyä" loppukauden aikana organisaation konsepti hänelle. Halvalla ei varmasti kuitenkaan pelaa tästäkään huolimatta. Jos mies UFA-markkinoille päätyy, uskon miehen suuntaavan melko varmasti Kaliforniaan. En olisi yllättynyt, jos Anaheimin ykköskassarilla vaihtuisi sukunimestä ensimmäinen kirjain ensi kauteen mentäessä.
 
Tässä olet ihan oikeassa. Kehityskäyrä maalivahtien suhteen on äärimmäisen vaikea ennustaa. Muistellaan sitäkin, että ensimmäisten starttien perusteella Kuemper oltiin joissain instansseissa jo valmiit heittämään roskikseen ja kiroamaan Hackettin menetys syvimpään helvettiin. Sen jälkeen homma on toiminut hieman paremmin.

Itse toivon sydämeni pohjasta, että Kuemperista kehittyy hyvä maalivahti. Kaverihan on iso kuin mikä ja teknisesti taitava. Onko sitten voittava mentaliteetti ja paineensietokyky tarvittava? Aika sen kertoo. Tähän maalivahtiongelmaan on vaikeaa löytää hyvää ratkaisua, Bäckströmistä se yritettiin saada mutta vähän huonolta näyttää. Harding olisi terveenä ollessaan erinomainen vaihtoehto mutta eipä näytä hirveän hyvältä sekään tällä hetkellä.

Ilmeisesti ollut aikamoisessa syöksyssä tuo Colye tällä kaudella? Muistaakseni oli ääni kellossa aika erilainen viime kauden aikaan.

Mikä nyt sitten olisi hänestä sellainen realistinen odotus? Kakkoskentän kahdensuunnan sentteri tai sitten voimalaituri? Vai pelaako mitenkä omaan päähän? Vaikka odotukset ovatkin miehen suhteen laskeneet, niin enpä tosiaan näkisi Buffalon kannalta huonona vaihtoehtona Miller <-> Colye swappia

Väittäisin, että perus sophomore slump Coylella menossa. Eikä mies niin hukassa ole mielestäni ollut mitä useammat väittää. Toki tehot erittäin vaatimattomat mutta en henkilökohtaisesti olisi valmis luopumaan miehestä mistään hinnasta. Eipä Brodinkaan ole toisella kaudellaan mikään sateentekijä ollut ja silti uskon, että organisaatio on valmis tämän kortin loppuun asti katsomaan.

Ja tuo Coyle <-> Miller swappihan olisi hyvä yksinomaan Buffalon kannalta. Niin kuin aiemmin sanoin, en pidä Milleriä niin hyvänä maalivahtina, että lähtisin gamblaamaan hänen kanssaan. Isoa rahaa tulee mies vetämään joka tapauksessa UFA-markkinoilta jo vanhoilla näytöillä sekä sillä verukkeella, että on paskassa jengissä joutunut torjumaan. Toki aikahan senkin vain pystyy näyttämään, että onko miehestä jälleen NHL:n absoluuttiselle huipulle kunnon jengissä. Toivon, että tätä treidiä ei nähdä tai jos nähdään niin Bäckströmin on liikuttava siinä samalla, tosin tähän vaadittaisiin myös Niken suostumus ja todennäköisesti Nikke haluaa uransa Wild-paidassa päättää joten lienee turha toive tämä.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Ehdinkin tuossa jo aikaisemmin samanlaisia kyselemään ja oma mielipiteeni kokoonpanon suhteen on pysynyt samana.

Mielestäni esim. Haulan kanssa ei kannata tällä kaudella kiirehtiä liikaa. Mies on osoittanut pärjäävänsä jo nyt NHL:ssä, mutta Mikkemäisen kesätreenin jälkeen olisi tosissaan haastamassa ensi kaudella vakituisesta sentterispotista. Toki yksi mahdollisuus olisi istuttaa Mitchelliä ja laittaa Brodz oikeaan laitaan ja Haula keskelle. Jos siis halutaan pitää Erik ylhäällä.

No katohan vain oli mennyt ohi kokonaan, pahoittelut! Hyvältähän nuo sinunkin ketjut vaikuttavat. Itse lähdin siitä, että Halua pidettäisiin ylhäällä ja Zuckerin kans olisivat melkoinen vauhtikaksikko. Tähän Cooke kaveriksi, joka taklaa kaikkea mikä liikkuu! Kolmikko saisi varmasti melkoista hämmennystä aikaan ja hankittua jäähyjä. Heatleyn näen nykytasolla tosiaan melko turhakkeena, ajoittainen väläyttely ei riitä. Fontaine myös on pelannut ok tasolla, mutta hän tuskin hirveästi enään kehittyy toisin kuin Coyle, joten Coylellä vastuuta osittain jo ensi kautta ajatellen. Toki Coyle on tällä kaudella ollut huonompi kuin viime kaudella, mutta nosto Mikon vierelle varmasti toisi buustia moraalisesti ja sitä kautta tehoja. Neloseen Brodziak - Mitchell - Fontaine.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Tässä olet ihan oikeassa. Kehityskäyrä maalivahtien suhteen on äärimmäisen vaikea ennustaa. Muistellaan sitäkin, että ensimmäisten starttien perusteella Kuemper oltiin joissain instansseissa jo valmiit heittämään roskikseen ja kiroamaan Hackettin menetys syvimpään helvettiin. Sen jälkeen homma on toiminut hieman paremmin.

Itse toivon sydämeni pohjasta, että Kuemperista kehittyy hyvä maalivahti. Kaverihan on iso kuin mikä ja teknisesti taitava. Onko sitten voittava mentaliteetti ja paineensietokyky tarvittava? Aika sen kertoo. Tähän maalivahtiongelmaan on vaikeaa löytää hyvää ratkaisua, Bäckströmistä se yritettiin saada mutta vähän huonolta näyttää. Harding olisi terveenä ollessaan erinomainen vaihtoehto mutta eipä näytä hirveän hyvältä sekään tällä hetkellä.

Minnesotan runkopelaajat rupeavat olemaan siinä iässä, että edes sitä "kelvollista" veskaria ei ole kauaa aikaa etsiskellä. Tätähän ollaan jo puhuttu, mutta jotain ratkaisuja noiden Bäckströmin ja Hardingin osalta olisi syytä tehdä jatkoa ajatellen. Pianhan sille Kuemperille olisi se "aito" mahdollisuus annettava, jos hänestä sitä vastausta halutaan etsiä. Hän menettää kuitenkin waiver-vapautensakin ensi kauden jälkeen.

Väittäisin, että perus sophomore slump Coylella menossa. Eikä mies niin hukassa ole mielestäni ollut mitä useammat väittää. Toki tehot erittäin vaatimattomat mutta en henkilökohtaisesti olisi valmis luopumaan miehestä mistään hinnasta. Eipä Brodinkaan ole toisella kaudellaan mikään sateentekijä ollut ja silti uskon, että organisaatio on valmis tämän kortin loppuun asti katsomaan.

Se voi olla. Tosin aika siihen nähden aika kovaa kritiikkiä on saanut tuolla boardseilla. Tosin sen varaan ei kannata liikoja laskea, koska sellaista fanipoikatuuliviiriähän siellä on pilvinpimein.

Ja tuo Coyle <-> Miller swappihan olisi hyvä yksinomaan Buffalon kannalta. Niin kuin aiemmin sanoin, en pidä Milleriä niin hyvänä maalivahtina, että lähtisin gamblaamaan hänen kanssaan. Isoa rahaa tulee mies vetämään joka tapauksessa UFA-markkinoilta jo vanhoilla näytöillä sekä sillä verukkeella, että on paskassa jengissä joutunut torjumaan. Toki aikahan senkin vain pystyy näyttämään, että onko miehestä jälleen NHL:n absoluuttiselle huipulle kunnon jengissä. Toivon, että tätä treidiä ei nähdä tai jos nähdään niin Bäckströmin on liikuttava siinä samalla, tosin tähän vaadittaisiin myös Niken suostumus ja todennäköisesti Nikke haluaa uransa Wild-paidassa päättää joten lienee turha toive tämä.

En tiedä tulkitsenko tuota väärin, mutta Milleria parempaa vahtia Minnesota ei lähes varmuudella tule löytämään keskipitkälläkään aikavälillä. Miller on tällä hetkellä yksi liigan parhaimmista veskareista ja urheilullisena kaverina tankissa on jäljellä varmasti vielä ainakin 3-4 vuotta tuolla eliittitasolla. En tiedä miksi Millerin pitäisi vanhoilla näytöillä mitään sopimuksia saada, kun on tällä hetkellä aivan ilmiöinen ollut koko kauden. Hän on pelannut tällä kaudella paremmin kuin Lundqvist, Rask tai Quick. Kokonaisuutena hän menee aivan varmasti top-5-vahtina koko liigassa. Itselleni tuo Millerin aliarvostaminen on hieman mysteeri, koska vaikka hän ei tuolla ilmiöimäisellä 2010 olympiatasolla ole ollut sen jälkeen, on hän siitä huolimatta ollut koko aika erittäin hyvä. Buffalo on voittanut tällä kaudella 15 kertaa, joissa Miller on ollut maalissa 14 ottelussa. Eikä kyse ole siitä, että Enroth olisi joka pelin puppeloinut (joskin huonoja pelejä hänellekkin on sattunut). Miller on vain pelannut lukemattomat kerrat pisteet Buffalolle. Miller on vieläpä ns. "työhevonen", joka pelaa kovalla tasolla paljon otteluita. Esim. Harding on tehnyt lukemansa tällä kaudella huomattavasti vähemmän otteluita pelaamalla. Ne jyvät yleensä erotetaan akanoista siinä vaiheessa kun näyttöjä vaaditaan pitkältä aikaväliltä ja ottelukuorma on suuri.

Minulle ei ole lainkaan yllättävää, että juuri Washington ja Minnesota ovat Millerin perässä. Organisaatiot ovat miltei samassa tilanteessa tuon runkonsa iän kanssa ja heitä yhdistää sama ongelma - alakerran ohuus ja epävarmuus. Koittaako kompensoida sitä hommaamalla eliittitason maalivahti vai hommata "ok"-tason maalivahti ja vahvistaa puolustusta. Miller on kuitenkin tällä hetkellä se realistisin vaihtoehto, koska useampaa edes hyvää top-4-tason puolustajaa on erittäin vaikea saada antamatta takaisin selviä runkopelaajia.
 
Minkäslaisia sopimuksia arvon palstaveljien mukaan Niederreiter ja Zucker tulevat saamaan? Toinen kysymys on sopimusten pituus. Zucker tyytynee luonnollisesti vähempään ja miehenalulle sorvattaneen sellainen muutaman vuoden halpa soppari (=QO) missä molemmat osapuolet voivat katsoa mihin suuntaan homma lähtee kulkemaan, mutta Ninon kohdalla tilanne voi olla toinen. Nyt kun onnistumisia on tullut, villi veikkaus on että Minnesotalla on haluja pitää miehestä kiinni ja jos se vaatii pidempää sopimusta, siihen ollaan varauduttu. Olisi mielenkiintoista kuulla arvioita.

edit: Onko muuten näin, että jos Ninolle tehdään suoraan soppari ohi tuon QO:n, niin hän on sen sopimuskauden jälkeen UFA?
 
Viimeksi muokattu:

Siis tuo QO tarkoittaa sitä, että jos tuon 1. heinäkuuta jälkeen RFA-pelaaja on edelleen ilman sopimusta, on hänelle täytynyt tarjota tuo QO, jotta joukkue edes pitää yksinomaiset neuvotteluoikeudet pelaajaan. Tuo QO on 100-110% edellisen sopimuksen arvosta, mahdollinen korotus riippuu sopimuksen arvosta (joku korjatkoot prosenttilukemia, jos tuo 110% on liikaa).

Pelaajan ei ole tuota pakko hyväksyä, mutta jos hän hyväksyy sen, on se voimassa sen yhden kauden. Käsittääkseni tuo QO ei vaikuta (olettaen, että se siis tarjotaan) pelaajan statuksen pituuten tuolta osin.

Mitä tulee Ninon sopimukseen, niin kyllä ihmettelen, jos hänelle ei siltasopimusta tehdä. Mies on toki palannut sille odotetulle kehitysradalle, mutta aivan liikaa on epävarmuustekijöitä, jotta kannattaisi pidempi sopimus tehdä. Eri asia toki on, jos jostain syystä suostuisi tyyliin 6x3-sopimukseen, mutta tuskin suostuu sellaiseen.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Siis tuo QO tarkoittaa sitä, että jos tuon 1. heinäkuuta jälkeen RFA-pelaaja on edelleen ilman sopimusta, on hänelle täytynyt tarjota tuo QO, jotta joukkue edes pitää yksinomaiset neuvotteluoikeudet pelaajaan. Tuo QO on 100-110% edellisen sopimuksen arvosta, mahdollinen korotus riippuu sopimuksen arvosta (joku korjatkoot prosenttilukemia, jos tuo 110% on liikaa).

Kyllä se näin minunkin mielestäni on. Ja kun on tarpeeksi rahakas edellinen lappu, niin ei tarvitse korottaa, vaan juurikin tuo 100% riittää siihen.

Pelaajan ei ole tuota pakko hyväksyä, mutta jos hän hyväksyy sen, on se voimassa sen yhden kauden. Käsittääkseni tuo QO ei vaikuta (olettaen, että se siis tarjotaan) pelaajan statuksen pituuten tuolta osin.

(Boldaus oma)

Tässä olen hivenen eri mieltä. Käsitykseni mukaan QO saa olla myös monivuotinen, kunhan se vaan ylittää tuon vaadittavan summan suurudeltaan. Voin olla väärässäkin tässä, joku viisaampi vahvistakoot suuntaan tai toiseen.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Tässä olen hivenen eri mieltä. Käsitykseni mukaan QO saa olla myös monivuotinen, kunhan se vaan ylittää tuon vaadittavan summan suurudeltaan. Voin olla väärässäkin tässä, joku viisaampi vahvistakoot suuntaan tai toiseen.

Okei. Asia voi olla noinkin, täysin varma en itse ole. Jostain on vain jäänyt käsitys, että ne olisivat aina yksivuotisia. Tosin tuosta pituudesta ei ole missään nopealla etsinnällä mitään, joten oletettavasti se on vapaavalintainen.
 
Miller taitaa haluta Floridaan ensi kesänä.

Kun Islanders tarjosi Vanekille toiset 50 miljoonaa, niin enpä usko, että hän pelaisi Minnesotassa juuri sen pienemmällä rahalla. Jossakin muualla - vahvemmassa joukkueessa - ehkä voisikin pelata pienemmällä sopimuksella.

Siinä sitä oltaisi muutaman vuoden päästä.

Mikko Koivu 34v 6,75 miljoonaa
Zach Parise 33v 7,5 miljoonaa
Thomas Vanek 33v 7,14 miljoonaa
Ryan Suter 32v 7,5 miljoonaa

Todelliset palkat yhteensä 34 miljoonaa, ja sopimukset jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös