Minnesota Wild 2013–2014

  • 482 232
  • 875

passenger

Jäsen
Mielestäni Vanek ei tarvi mitään klassista pelintekijää vierellensä, eipä tuo Tavareskaan esim. mikään perinteinen playmaker ole ja homma toimii melko hyvin. Kunhan Vanek saa kiekkoa viiden metrin säteellä maalista, eikä hänen tarvitse olla itse vastuussa muusta, niin tulosta tulee.
 
Notorious

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Wild, Kerho, Finns
Hyviä pohdintoja porukalta.
En ole moneen päivään ehtinyt käymään, mutta yhteisö onkin hoitanut vastaukset puolestani Coyle & Bäcks keisseissä. Kiitän.

Kyllä Mikke taas pääsee todistamaan näissä kisoissa kuinka hyvä on.
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
No niin, kisat kiekkoiltu ja Wildin pelaajilla tuomisinaan vain Granlundin pronssimitali. "Vain" siksi, että USA odotti varmasti enemmän ja etenkään tuo pronssiottelu ei Suterilta ja Pariselta - kuten ei keneltäkään USA:n joukkueessa - sujunut lainkaan vahvasti. Niederreiterin Sveitsikin päätti kisansa pettymykseen Latviaa vastaan. Noh, toivotaan että Mikke sai lisää itseluottamusta ja puhtia jatkaakseen vahvoja otteita myös NHL:n puolella ja jenkit unohtavat olympiapettymyksen ammattimiesten tavoin.

Hardingin tilanne alkaa näyttää siltä, ettei mies välttämättä enää tolppien väliin palaa tällä kaudella. Sinänsä ei siis mitään uutta tähtien alla Minnesotassa, vaan epävarma maalivahtitilanne jatkuu. Mediassa on pyöritelty Ryan Millerin, Martin Brodeurin ja Jose Theodoren nimiä. Oma ratkaisuni olisi luottaa Kuemperiin ja pitää kakkosena Bäckströmiä tai Gustaffsonia. Mainitaan vielä, että aikaisemmin Fletcher hankki organisaatioon John Curry -nimisen AHL-veskarin.

Melkoista spekulaatiota saatiin olympiatauon aikana palkkakatosta ja Vanekista. Oma käsitykseni Vanekista vahvistui vain lisää olympiapelejä katsellessa enkä miestä mielelläni joukkueessa näkisi - ellei hinta ole jotain viiden millin luokkaa, jota se ei todellakaan tule olemaan. Tosin en Matt Cooken hankintaakaan syksyllä pitänyt hyvänä asiana...

Perjantaiaamuna sitten Oilersin kimppuun. Mielenkiintoista nähdä miten sivun takaiset ketjuspekulaatiot toteutuvat ja ketkä Wild-pelureista ovat kuntoutuneet pelikuntoon tauon aikana. Jännittävää loppukautta kohti.
 
Notorious

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Wild, Kerho, Finns
Perjantaiaamuna sitten Oilersin kimppuun. Mielenkiintoista nähdä miten sivun takaiset ketjuspekulaatiot toteutuvat ja ketkä Wild-pelureista ovat kuntoutuneet pelikuntoon tauon aikana. Jännittävää loppukautta kohti.

Koivu ei ole ainakaan vielä pelikunnossa, eikä varmaa tietoa löytynyt koska olisi. Näin kertoo twitterin ihmeellinen maailma.
Joten eiköhän kentälliset näytä aikalailla samalta kuin ennen olympiataukoa.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
.Hardingin tilanne alkaa näyttää siltä, ettei mies välttämättä enää tolppien väliin palaa tällä kaudella. Sinänsä ei siis mitään uutta tähtien alla Minnesotassa, vaan epävarma maalivahtitilanne jatkuu. Mediassa on pyöritelty Ryan Millerin, Martin Brodeurin ja Jose Theodoren nimiä. Oma ratkaisuni olisi luottaa Kuemperiin ja pitää kakkosena Bäckströmiä tai Gustaffsonia. Mainitaan vielä, että aikaisemmin Fletcher hankki organisaatioon John Curry -nimisen AHL-veskarin.

Onko Bäckströmin taso laskenut noin radikaalisti viime aikoina, että on nokkimisjärjestyksessä vasta nelosmolari? Kallista sopparia vielä kaksi vuotta jäljellä? En ole Bäckströmin nähny pelaavan aikoihin mitä oon Minnesotan pelejä telkkarista nähny ja jotenki siinä luulossa ollu, että se on vaan klesana.
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Onko Bäckströmin taso laskenut noin radikaalisti viime aikoina, että on nokkimisjärjestyksessä vasta nelosmolari? Kallista sopparia vielä kaksi vuotta jäljellä? En ole Bäckströmin nähny pelaavan aikoihin mitä oon Minnesotan pelejä telkkarista nähny ja jotenki siinä luulossa ollu, että se on vaan klesana.

Valitettavasti näin. Viime kaudella heittelehtineet otteet menivät vielä ylipeluutuksen piikkiin, mutta tällä kaudella homma ei ole lähtenyt toimimaan, kuin muutamissa yksittäisissä peleissä. 19 peliä on Nikellä alla ja voittoja vain viisi. Lisäksi päästettyjen maalien keskiarvo on yli 3. Josh Harding nousi heti alkukaudesta selkeästi joukkueen ykkösmaalivahdiksi. Taitaa vieläkin komeilla joidenkin tilastojen kärjessä, muttei ole pelannut sitten joulukuun mitä todennäköisimmin MS-taudin oireista johtuen. Darcy Kuemper on myös alkuhaparoinnin jälkeen päässyt hyvään vireeseen ja on ottanut jo 8 voittoa. Itse näkisin Niken nokkimisjärjestyksessä tällä hetkellä kolmantena. Gustaffsonilla ei vielä ole alla yhtään NHL-peliä. Jälkiviisaana saa kyllä harmitella tuota kesällä tehtyä sopparia. Toki moni piti sitä virheenä solmimishetkellään.
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Fletcher lähti markkinoille varsinaisella blockbuster-treidillä. Eli pitkän linjan farmijyrä (AHL:ssä kaudesta 2008) ja Iowan sisäistä pörssiä johtanut Brian Connelly siirtyi Chicagoon / Rockfordiin vaihdossa Brad "ei Jessen veli" Winchesteriin. Connellylla näytti tie olevan aika lailla tukossa Wildin puolelle, kun edellä olivat ainakin Blum ja Kampfer. Lisäksi Rockford on Connellylle tuttu paikka miehen pelattua siellä yhteensä kolme ja puoli kautta. Winchester tuo raflaavan sukunimensä lisäksi kokoa ja näköä (sekä 30 tehopistettä) Iowan puolelle. Löytyy mieheltä vyöltään toki melkein 400 NHL-ottelua, joten ehkä paikka Wildin nelosen vasemmassa laidassa löytyy ainakin muutamien pelien ajaksi. Hanskat putoavat myös jokseenkin herkästi, vaikka Brad ei ihan pelätyimpiä myllyttäjiä olekaan.

EDIT: Se jäi mainitsematta, että Winchesterin cap hit on millin pienempi kuin Ruppin, joten odotettavissa kenties Rupp -> waivers ja tilaa cappiin.
 
Viimeksi muokattu:

Razzers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, Marian Gaborik

Millaisena näette muuten Wildin tilanteen trade deadlinella, oisko sieltä jotain kauppaa tulossa? Sinälläänhän Rupp kannattaisi sinne asti pitää assettina, vaikkakaan ei kovin kummoisena sellaisena.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Millaisena näette muuten Wildin tilanteen trade deadlinella, oisko sieltä jotain kauppaa tulossa? Sinälläänhän Rupp kannattaisi sinne asti pitää assettina, vaikkakaan ei kovin kummoisena sellaisena.

Jos meinaavat playoffeissa pärjätä, niin maalivahtiostosta pitäisin aika välttämättömänä. Bäckström/Kuemper-kaksikolla kun ei todennäköisesti pitkälle pötkitä.
 
Tottahan tämä, mutta itse en näkisi vielä tämän kauden tähtäimen olevan siellä päädyssä. Ensi kausi sitten asia erikseen. Varmaankin poffeihin päästään juu, mutta eiköhän sieltä kahden ekan kierroksen aikana lähdetä lomille.
 
Mielestäni Minnesotan on syytä nähdä ikkunansa olevan auki jo nyt. Nuo runkopelaajat eivät montaa vuotta enää huipputasolla pelaa, joten tuon "hetken" odottaminen ensi- tai jopa sitä seuraavaan vuoteen ei ole välttämättä paras idea. Yleensä nimittäin on syytä varata useampi vuosi sille aikavälille, kun on selkeä contender, koska harvemmin se yhdellä yrittämällä maaliin asti menee.

Myöskin pärjäämällä hyvin poffeissa he antavat itsestänsä vakuuttavan kuvan ensi kesän UFA-markkinoilla. Kumpikohan tekisi Minnesotasta jonkun "UFA-niskasen" silmissä houkuttelevamman 1) Minnesotan jääminen niukasti poffien ulkopuolelle vai 2) eteneminen toiselle tai jopa kolmannelle kierrokselle.
 
Allekirjoitan kyllä. Pointtini oli että vaikka se ikkuna on auki jo nyt, en näkisi mitään järkeä jollekkin case-Brodeur -tyyppiselle rental-vahdille. Jos nyt ei mitään huikaisevaa Miracle on ice vol.2:ta tapahdu, Wild ei tosiaan toista tai kolmatta kierrosta pidemmälle etene. Ensi kesän jälkeen sitten asia erikseen, jos sieltä saadaan se Orpik/Niskanen/x -vahvistus puolustukseen ja jos se Vanek vielä rahdataan jääkiekon luvattuun osavaltioon. Kesällä olisikin oiva paikka katsoa se luotettava aisapari Kuemperille. Tai no miksei tottakai nytkin, mutta rentalissa ei ole mielestäni järkeä kun ajatellaan realistisesti menestymismahdollisuuksia tällä kaudella. Ja markkinauskottavuuttakin ajatellen olisin valmis uhramaan aika rajallisesti resursseja.

Allekirjoitan siis kyllä sanomasi, lähinnä tässä toin omia aivoituksiani viestien takaa esille. Vahdin hommaaminen nyt olisi ihan ok jos saadaan järkihintaisella ja -pituisella sidottua kiinni ja mielellään Bäcks liikkuisi toiseen suuntaan.
 
Tottakai kaikki riippuu hinnasta.

Why contenders should jump at the chance to trade first-rounders at the deadline | Post-to-Post

Tuossa on hyvä artikkeli siitä, minkä vuoksi rentaleiden suosio on kuitenkin vuosi toisensa jälkeen aika suuri. Vaikka tuossa puhutaan contendereista, niin äänessä on paljon Nashvillen Poile, eikä Nashvillea oikein ole voinut pitää sen suurempana contenderina kuin Wildiakaan.

“It’s not like you’re getting a crack at one of the top five or six players,” says Nashville Predators GM David Poile. “So you just have to have a gut feel. You tell me that by making a trade giving up our first pick that we make the playoffs and, more importantly, we win the first round of the playoffs? I think more teams would take that as a positive step for their franchise.”

Mielestäni Wild on organisaationa sellaisessa tilanteessa, että sen ehdottomasti olisi hyvä saada playoff-menestystä, vaikka päätyyn asti ei menisikään. Se veisi koko organisaatiota ja yhteisöä varmasti eteenpäin.
 
Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS

Se toisi nimenomaan uskottavuutta tuohon. Nythän Minnesotassa on toistaiseksi lähinnä näytetty haukkaria UFA-markkinoilla. Ihan hyvä alku, mutta se tarvitsisi siirtää myös kentälle ja päästä sinne toiselle kierrokselle. Toki nyt Minnesotassa tilanne näyttää paremmalta kuin ikinä kun on laadukasta junnua tulossa vähän joka pelipaikalle. Viime kauden playoff-"run" nyt oli aika heikohko esitys kun ylivoimainen Blackhawks jyräsi aivan täysin.
 
Niinpä. Minnesotalla on myöskin aika pitkälti runko jo kasassa, joten sen porukankin olisi aika ruveta saamaan yhteisiä onnistumisia ja voittoon perustuvia kokemuksia alle, jotta se ruokkisi sitä tekemistä pidemmälle.
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Millaisena näette muuten Wildin tilanteen trade deadlinella, oisko sieltä jotain kauppaa tulossa? Sinälläänhän Rupp kannattaisi sinne asti pitää assettina, vaikkakaan ei kovin kummoisena sellaisena.

Itse olen pitkälti sillä linjalla, että kauppapaikalla kannattaa olla valppaana, mutta toimia kuitenkin maltillisesti. Tottakai olisin iloinen, jos Ryan Miller jollain ilveellä joukkueeseen päätyisi. Siinä tapauksessa haluaisin kyllä miehelle välittömästi jatkosopparia ja jonkinlaista kompensaatiota Buffalolta, jos Ryan kävelisi UFAna muualle. Olisi A) edelleen kärkiluokan veskari varmasti vielä useamman vuoden B) Kuemperille ja Gustaffsonille loistava mentori ja vastuunjakaja. Miller ei joutuisi myöskään huhkimaan ihan yhtä paljon pelejä kauteen, kun taustalla olisi rauhassa kehittymässä ja haastamassa kilpailukykyinen kaksikko. Tämä skenaario vaatisi tietysti Bäcksin siirtoa muualle tai sopimuksen ulosostoa.

Toinen esiin noussut mielenkiintoinen nimi on Ryan Kesler. En kuitenkaan ihan vakuuttunut ole ajatuksesta, että - niinkin hieno pelaaja kuin Kesler on - joukkueeseen otettaisiin toinen puolustava keskushyökkääjä, joka ei elä suoranaisesti pisteistä. Lisäksi pakottavimmat ongelmat ovat tällä hetkellä maalinsuulla ja puolustuksessa. Wildilta liikeneviä pelinappuloita ovat nähdäkseni varausten (pl. 1. kierros) lisäksi Jason Zucker, Charlie Coyle ja Kyle Brodziak. Zucker meni loukkaantumaan pahaan saumaan. Coylen kanssa kysymys on siitä, että annetaanko tämän kauden heikompien otteiden vaikuttaa vai katsotaanko kortti ns. loppuun saakka. Brodziak on hyvä puolustava sentteri, mutta rahakkaan sopimuksen takia varmasti hankala pelinappula.

Nämä kaikki spekulaatiot on tehty vilkuilematta cap-tilannetta. En tiedä kuinka tarkan markan peliä Wild joutuu pelaamaan ja miten kesken kauden joukkueeseen siirtyvä pelaaja vaikuttaa cap hittiin. Fletcherinä en kuitenkaan mitään hirvittävän isoa siirtoa lähtisi tekemään. Ryan Miller on ehkäpä ainut, kenen perässä olisin tosissani, muttei vain rental-ratkaisuna.

Pakko sanoa, että Wild on osoittautunut lukuisine ongelmineen, mutta samalla odotukset ylittäneine peliotteineen hyvin hankalaksi joukkueeksi fantasiaGM:lle. Mihin puutteseen tarttua uhraamatta liikaa joukkueen nykyisestä ilmeestä? Mihin asettaa cup-/contender-tavoitetta ajallisesti? Kehen nuorista pelaajista luottaa ja ketä käyttää mahdollisena kauppatavarana? Liikkuvia osia on paljon, mutta hyvin vähän tilaa missä operoida.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Pari pikaista ajatusta yön pelistä.

Maukas paluu Olympiatauolta Wildille. 3-0 voitto hajuttomasta ja mauttomasta Edmonton Oilersista. Kaikki neljä kenttää pelasi tänään hyvin yhteen ja on ilo nähdä, että tuo uudistettu ykköskenttä jatkoi siitä mihin jäivät. Parise ja Mikke etenkin pelaavat hyvin yhteen ja näitä kahta herraa en erottaisi tällä hetkellä. Haulalta myös totuttua hyvää, näkymätöntä pelaamista vaikka nyt vähän hölmön jäähyn ottikin. Toki syötti Veilleux:n maalin vahvan yksilösuorituksen jälkeen.

Kuemperille nollapeli suhteellisen helposti, puolustus toimi tänään mielestäni hyvin ja isoin hatun nosto lähtee täältä Stonerille. Miestä on paljon tullut kritisoitua, etenkin viime kaudella, mutta jäätävä tason nosto tälle kaudelle. Ja tänään mies olikin joukkuepelaaja henkeen ja vereen, vahvaa pelaamista puolustuspäässä, mylly itseään kovempaa Gazdicia vastaan, tuossa myllyssä vielä Stonerin sormi murtui jonka jälkeen mies lähti koppiin vain tullakseen sieltä sormet teipattuna takaisin. Meinasi mies ottaa myllyn vielä kolmannessa erässä Hendricsiä vastaan, murtuneella sormella. Myös Coyle oli mies paikallaan tänään ja esityö Heatleyn hienoon maaliin oli sitä Coylea mitä tässä on jo vähän odoteltukin.

Seuraavaksi Canucksia vastaan ensi yönä ja toivon mukaan mitään romahdusta ei heti perään nähdä. Mikko Koivunkin odotetaan palaavan kokoonpanoon tuohon otteluun ja onkin todella mielenkiintoista nähdä missä kunnossa mies kaukaloon palaa ja mihin rooliin. Toivon sydämeni pohjasta, että Yeo ei kylmiltään istuta miestä ykkösen keskelle Parisen kanssa vaan käyttää kerran elämässään aivojaan ja istuttaa Mikon esim. Coylen ja Niederreiterin väliin.

Voittoja olisi nyt napsittava jotta tuo pudotuspelihaave elää ja voi hyvin. Niinkuin on muutamaan otteeseen täälläkin otettu esiin niin hyvät pudotuspelit tekisivät Wildista huomattavasti houkuttelevamman paikan monille UFA-sankareille jotka miettivät kuka se seuraava työnantaja voisi olla.
 
Notorious

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Wild, Kerho, Finns
Minnesota kiinnitti mielenkiintoisen nimen tulevaisuutta ajatellen. Brady Brassatin kanssa tehtiin siis 3.v entry-level soppari. Mieheltä ainakin löytyy kokoa ja näköä.
Jos kaikki natsaa voi tulevaisuudessa kehittyä hyväksi alempien kenttien pelaajaksi.

Linkki Eliteprospectin sivuille
 
Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Myös Kurtis Gabriel on Mike Russon mukaan solminut sopparin Wildin kanssa. Saadaan tämä viime kesän kolmannen kierroksen varaus Iowan riveihin kehittymään. Kyseessä on puhtaasti voimahyökkääjä.

Ensi yönä siis luvassa Granlundien kohtaaminen. Mikko Koivu ja Marco Scandella palaavat kokoonpanoon. Koivu istutetaan Heatleyn ja Coylen keskelle eli PGP-ketju pysyy yhdessä. Todella mielelläni pelin valvoisin, mutta aikataulut eivät kyllä millään anna mahdollisuutta tähän. Aamulla sitten highlightit läpi. Russo myös selvittää viimeisimmässä kirjoituksessaan Wildin cap-tilannetta. Varaa capissa on ilmeisesti siis 5,5 miljoonaa. Saa nähdä tapahtuuko maalivahtirintamalla mitään, nyt kun Millerkin liikkui St. Louisiin.
 
Notorious

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Wild, Kerho, Finns
Tämän jutun mukaan Brodeur pelaa vielä tänään Devilsin paidassa, ennen kuin siirtyy Wildiin.
Hyvä jos näin. Halakiin en luota. Itseasiassa jos Brodeur ei tule niin ois parempi poimia Dubnyk waiwerseistä, kun maksaa Halakista.

Linkki NY daily newsiin
 
En kyllä näe mitään järkeä Brodeurin hankkimisessa muuta kuin markkinointimielessä. Jos Brodeur hommataan niin se tehdään urheilullisuuden kustannuksella. Ja mikä järjissään oleva seura hyväksyy nuo ehdot? "joo kyllähän me kaupat ollaan tehty mutta hei, Martti nyt vielä pelaa yhden pelin kotiyleisölleen. Sormet ristiin, että kaveri pysyy ehjänä sen merkityksettömän matsin".

Ei jatkoon. Jos tämä treidi toteutuu niin viimeistään tässä vaiheessa joudun kyseenalaistamaan Fletcherin aivotoiminnan totaalisesti.
 
Notorious

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Wild, Kerho, Finns
No juu, empä sen enempää ajatuksella lukenu. Russo kerkisi kanssa jo kiistään. Mutta kakkosmaalivahtiahan Wild on hommaamassa. Jotain joka jakaisi vähän Kuemperin taakkaa.

Meinaatko muuten vakavissasi että Halak oisi hyvä hankinta? Siis näkemättä. edit: Vaikka et siis niin sanonutkaan. Jäi vain sellainen fiilis.
 
Suosikkijoukkue
NHL joukkueet
Mun mielestä toi on ihan hanurista jos Martin Brodeur siirtyy Minnesotaan. Helvetti, seuraikoni ja mr jersey devil.
Hieno ura saa mun mielestä käänteen joka maistuu taksinlattiamatolle vaikka mies itse haluaisi siirtyä.

Miksi pitää vaihtaa seuraa? Mitä mies saavuttaisi Minnesotassa, mitä ei olisi saavuttanut jo Devilsissä.

Mä en ala :D
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
No juu, empä sen enempää ajatuksella lukenu. Russo kerkisi kanssa jo kiistään. Mutta kakkosmaalivahtiahan Wild on hommaamassa. Jotain joka jakaisi vähän Kuemperin taakkaa.

Meinaatko muuten vakavissasi että Halak oisi hyvä hankinta? Siis näkemättä.

En lähtisi vuokraamaan Halakiakaan. Tai Cam Wardia. Helppo toki täältä koneelta käsin huudella mutta lähtisin katsomaan tuota Kuemper korttia vähän pidemmälle nyt kun Miller ei todennäköisesti enää ole saatavilla (kesälläkään). Tai jos maalivahtirintamalle nyt hankintoja tehdään niin mieluiten se tapahtuu kesällä UFA-markkinoilla, ei niin, että heitellään draft pickeja tai prospekteja rental-kassareihin kaudella jolloin Wildin mahdollisuus nostella Stanley Cupia ovat häviävän pienet.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Mun mielestä toi on ihan hanurista jos Martin Brodeur siirtyy Minnesotaan. Helvetti, seuraikoni ja mr jersey devil.
Hieno ura saa mun mielestä käänteen joka maistuu taksinlattiamatolle vaikka mies itse haluaisi siirtyä.

Miksi pitää vaihtaa seuraa? Mitä mies saavuttaisi Minnesotassa, mitä ei olisi saavuttanut jo Devilsissä.

Mä en ala :D

Ei saavuttaisi mitään ja tästä syystä epäilen, että kyseessä on naurettava uutisankka. Brodeur ei ole sitä mitä Wild kaipaa eikä Wild ole se mitä Brodeur kaipaa. Piste.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös