Minkä kirjan luit viimeksi / mitä luet nyt?

[Valapatto]

Historiallisista romaaneista jatkaen - onko kenelläkään suositella hyviä sellaisia, jotka mielellään saisivat sijoittua 1900-luvulle?

 

[mikko600]

Historiallisista romaaneista jatkaen - onko kenelläkään suositella hyviä sellaisia, jotka mielellään saisivat sijoittua 1900-luvulle?

Ken Folletin vuosisata-trilogia voisi olla sopiva.

 

[mjarkko]

Tällä hetkellä menossa Karo Hämäläinen - Yksin romaani Paavo Nurmesta.

Suosittelen.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tulipa lukaistua Moog Konttisen, Mato Valtosen ja Kjell Starckin väsäämä Kun Suomi-Rock puri ja löi. Siinä mielessä painettua rockhistoriaa mukavasti täydentävä teos, että melkoisen monessa kotimaista rock-musiikkia käsittelevässä teoksessa yhtyeet Sleepy Sleepers ja Kontra on sivuutettu melkoisen huolella.

 

[Valapatto]

Ken Folletin vuosisata-trilogia voisi olla sopiva.

Joo tuo on tullutkin luettua. Erinomainen kokonaisuus, vaikka ehkä vähän väsyikin loppua kohden.

 

[Ilmari Ahde]

Historiallisten romaanien sarja jatkuu lukemistossani. Heinon kirjasarjaa voin suositella lämpimästi kaikille historiallisten dekkarien ystäville ja kirjastosta etsiskellessäni hieman vastaavaa luettavaa päädyin Conn Igguldenin tuoreimpaan, ruusujen sodasta kertovaan kirjasarjaan. Toinen kirja kolmesta suomennetusta tällä hetkellä puolivälissä ja meno on kuin George RR Martinin teoksissa hurjimmillaan. Ei toki mikään suuri ihme kun Martin on ammentanut ilmeisesti hyvinkin paljon Song of Ice & Fire sarjaansa nimenomaan Yorkien (Stark) ja Lancastereiden (Lannister) välisistä mittelöistä. Helppo bongata Igguldenin kirjoista Martinin kirjojen sukuja, paikkoja ja jopa yksittäisiä taisteluita.

Igguldenin sarjaan tartuin ihan tämän viestin perusteella, Tsinghis Khanin tarun olen lukenut ja tykkäsin kovasti. Tarve saada miekan heiluttelua ja veren roiskeita luettavaksi, kun Georgella kestää ja kestää, ukko ehtii kupsahtaa ennen kuin saa saagansa valmiiksi. Sitten kun tarina on lopullisesti nipussa, pitääkin aloittaa lukeminen alusta kun on jo unohtanut tapahtumat.

Ken Follettin Maailma vailla loppua olisi tabletilla odottamassa, Taivaan pilarit on paperiversiona ja pidin siitä, kovaa on ollut elämä tuohon aikaan.

 

[Wiljami]

...
Ken Follettin Maailma vailla loppua olisi tabletilla odottamassa, Taivaan pilarit on paperiversiona ja pidin siitä, kovaa on ollut elämä tuohon aikaan.

Taivaan pilarit onkin muuten hyvä vinkki itselleni seuraavaksi luettavaksi. Katsoin muutaman irtojakson tv-sarjaa ja tylyä oli meininki anarkian aikana, luulen että luettuna iskee vielä paremmin.

 

[Wiljami]

Eipäs ole palstalaisille ilmeisesti edes joululahjaksi tullut kehumisen arvoista luettavaa kun ketju ehtinyt pölyyntyä liki kolme kuukautta.

Itse olen jatkanut tuolla historiadekkarimeiningillä, tällä erää kahlauksessa Indrek Harglan "Apteekkari Melchior" sarja. Viisi 1400-luvun alun Tallinnaan sijoittuvaa murhamysteeriä joista tällä hetkellä itselläni menossa toinen, eli "Rataskaivonkadun kummitus". Vauhdikasta menoa ja uskottavaa ajankuvaa nopealukuisessa muodossa, suosittelen aihepiirin ystäville.

Olen tässä samalla lukenut myös Sirpa Kähkösen Graniittimiestä, eli kertomusta suomalaispariskunnan loikkaamisesta rakentamaan sosialistista onnelaa vuonna -22. Tuokin ollut suht nopealukuinen ja hyvää tekstiä vaikka minulla on selkeä bias aihepiiristä kirjoitettuja teoksia lukiessa ja näissä häiritsee aina koko ajatuksen absurdius. Toki helppoa huudella 100 vuotta jälkikäteen kun tietää minkälaisesta onnelasta oli oikeasti kyse.

 

[adolf]

7. osa nyt menossa. Hidastahan tämä on, mutta olkoot. Ihan mielenkiintoista ja yleissivistävää juttua. Sopii just mulle, joka ei niin yksityiskohtiin tahdokkaan paneutua.

On sitä kaikenlaista hullua ollut historia täynnä. Ja nyt ei vasta mennä kuin Kaarle Suuren ajoissa. Taitaa ne mielenkiintoisimmat palaset olla vasta tulossa, kun noihin aikoihin Rooman valtakunnan hajoamisen mainingeissa rupesi Eurooppa saamaan nykyistä muotoaan.

18. osa nyt menossa kansojen historiaa. Napoleonin ajoissa mennään nyt. Ihan hyvää yleissivistävää tekstiä. Keskiaikaa käsittelevät osat oli tosi pitkäveteistä minusta, mutta jostain tuosta 1400-luvun lopusta ja löytöretkiajasta eteenpäin ollut taas mielenkiintoista. Joitain palasia historiasta on joista kiinnostaisi lukea vähän tarkemminkin. Tässä sarjassa ei esimerkiksi Kiinan ja Japanin muinaiskulttuureita juurikaan taideta käsitellä. Sen lisäksi Amerikan mantereen jutut ennen eurooppalaisten tuloa sekä USA:n alkuaikojen historia kiinnostaisi tarkemmin. Jos on kirjasuosituksia niin otetaan mieluusti vastaan.

 

[sampio]

Toki kirjoja on tullut osteltua, mutta nyt meinaa käydä niin, että Netflix ja HBO vievät turhankin tehokkaasti aikaa kirjoilta. Joulun alla luin punakoneen ja Kanadan väännöistä kaukalossa ja sen ulkopuolella Jokisipilän teoksesta ja otin sen jälkeen Ken Drydenin omaelämäkerran lukuun, mutta se jäi kesken. Kirja-alesta tarttui kymmenkunta tietokirjaa oluista, historiasta ja henkilöistä mukaan, mutta aloittanut en ole yhtään vielä. Parhaillaan lueskelen iltaisin Lihastohtorin kirjaa.

 

[Huerzo]

Yllättävän monta opusta on tullut luettua, enemmän kuin vuosiin. Syytän tästä kirjaston e-kirjapalvelua, jonka kautta opuksia on kätevä ottaa testiin ja katsoa jaksaako sen lukea 14 vrk:n aikana läpi. Itselleni tuo kahden viikon aikaraja on hyvä kannustin. Moni omaksi ostettu kirja tuppaa jäämään hyllyyn henkisellä "sitten kun on aikaa"-leimalla varustettuna.

Oma lukulistani on näköjään painottunut liike-elämää sivuavien teosten puolelle. Kaikki alla olevat luettu kirjaston e-kirjoina.

Karo Hämäläinen - Erottaja
Jos on olemassa kirjalaji "businessjännäri", niin tämä lienee sellainen. Kirjassa on varmaankin vaikutteita meklari- ja sijoitustoiminnan oikeista sotkuista, mutta jännäriosasto tuntuu tässä ylimääräiseltä. Suositellaan niille, jotka ovat jo käsitetasolla sisällä sijoitustoiminnassa. Kevyttä kesäluettavaa.

Carl-Gustav Linden - Nokian valtakunta
Taas yksi näkökulma Nokian kännykkäpuolen romahdukseen. Lindenin otteessa parasta on kyky ottaa ulkopuolisen tarkkailijan status. Ei etsitä syyllistä, vaan kysytään mieluummin "miksi näin kävi". Sujuvaa tekstiä, mitä sopii kokeneelta toimittajalta odottaakin.

Alex Ferguson - Menestys - Mitä ManU ja elämä ovat minulle opettaneet
Kirjassa yritetään linkittää liike-elämän ohjenuoria Fergusonin kertomiin tarinoihin työelämästä, joka nyt sattui olemaan Fergusonin tapauksessa hieman putkipajaa hohdokkaampaa hommaa. Linkitys ei toimi, vaan esimerkit ovat keinotekoisen oloisia. Rahastuksen makua.

Kalle Isokallio - Lontoon lampaat
Perinteinen suomalaissynkistely on käännetty ylösalaisin, kun Isokallion kolmikolta onnistuu kaikki. Veijaritarinoiden lippu heiluu mukavasti. Ei tällä Finlandia-palkintoa saa, mutta lukija hyvän mielen, ja se on kirjalta paljon se. Kesälomalukemistoon.

Sean Egan - Kuolematon James Bond
Kirja yrittää kertoa James Bond -hahmon koko tarinan. Kirjoittajan kirjoitustyyli tekee lukemisesta raskasta. Ehkä oikea James Bond -fani saa tekstistä enemmän irti, mutta näin tavislukijana leffamokien bongailu ja läpi kirjan jatkuva arvuuttelu eri päätösten taustavaikuttimista on vain ärsyttävää. Parasta on alkuosa, jossa Egan taustoittaa miksi juuri James Bond nousi kirjallisuushahmosta kaikkien tuntemaksi nimeksi ja brändiksi.

Ja nyt kesken on Raimo Sailaksen muistelmateos. Juu. Voi jumaliste - näin se keski-ikäisen henkinen näivetystauti etenee...

 

[Germanicus]

Elämäkertakirjat ovat alkaneet kiinnostaaman nykyisin. Viimeksi ostin kympillä Johnny Cashin elämäkertakirjan.

https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/I/51WZpYwABXL._SX321_BO1,204,203,200_.jpg

Linkkissä Robert Hilburnin kirjoittaman Johnny Cash-kirjan foto

Tuolla hinnalla todella hyvä ostos, päälle 700 sivua todella mielenkiintoista asiaa.

The Man in Black, I salute you!

 

[Wiljami]

Viisi kirjaa Harglaa tuli luettua melko nopeasti, hyviä murhamysteerejä joista olisi ehkä nauttinut enemmän jos ei olisi lukenut kaikkia kerralla. Toistoa tulee siis väkisin vaikka juonet joka kirjassa erilaisia olivatkin ja ajallisesti tuli kirjojen väleissä vuosien hyppyjä. Noiden jälkeen kerkesin lukea C.J. Sansomin Luostarin varjot (kannessa kehuttiin että Ruusun nimi olisi kohdannut voittajan ja toki tuolla myyntipuheella piti ottaa kirjaston palautushyllystä testiin. Ajoittain nokkela murhamysteeri luostarilaitoksen lakkauttamisajan Englannista, mutta ei kokonaisuutena mielestäni toiminut ja oli ennalta-arvattava kun yritti olla kovinkin yllätyksellinen) ja ehdin aloittamaan Umberto Econ Prahan kalmiston kunnes pääsin Igguldenin Ruusujen sota -sarjan viimeisen kirjan kimppuun ja sitä on tullut ahmittua nyt pariin päivään puolen kirjan edestä. Econ kirjasta ehdin lukea puolisentoista lukua ja kerronnallisesti ehkä parhaita lähtöjä mitä vähään aikaan on tullut vastaan. Kertoja on mm. ehtinyt perustella miten ei sinänsä vihaa mitään rotua tai kansallisuutta vaikka... (ja tähän useita sivuja vuodatusta juutalaisista, saksalaisista, italialaisista, piedmontelaisista, ranskalaisista, picardielaisista jnejnejne ja perusteluja näiden kansojen ominaisuuksista joiden perusteella olisi täysin oikeutettua vihata/inhota jokaista sydämen pohjasta).

 

[Huerzo]

Elämäkertakirjat ovat alkaneet kiinnostaaman nykyisin.

Itse olen karttanut elämänkertoja - ainakin suomalaisia - kun jostain syystä minulle on jäänyt niistä kuva pelkkänä oman erinomaisuuden ja henkselipaukuttelun pönkittäjänä. No, ainakin tämä Sailaksen muistelmaopus on yllättänyt iloisesti. Toki se ei liene tavanomainen muistelmaopus, vaan kuvaus henkilöstä osana isompia (poliittisia/taloudellisia) tapahtumia vuosien saatossa. Siviilielämän kuohuja ja vesisängyn loiskeita on turha odottaa.

Mutta täytyy myöntää, että tämänkin genren tapauksessa olisi parempi antaa mahdollisuus kirjalle kuin tuomita se suoraan "perehtymättä paskaa"-osastoon.

Edit: toistoa pois

 

[peruspata]

Pekka Holpaisen kirja Aino-Kaisa Saarisesta on menossa tässä. Pidän Holopaista hyvänä kirjoittajana, ja tarina etenee.

Kollegojen kommentit Aikusta ovat suorasanaisia ja värittävät kivasti juttua.

 

[Wiljami]

Rupesin pohdiskelemaan tuossa omia lukumieltymyksiäni (ja näin ollen pohdintani kuuluisi "Kirjallisuudesta yleisesti" ketjuun, mutta täällä tuntuisi olevan paremmin osallistujia) ja lähinnä sitä, olenko erilainen nuori kun elämänkertojen lukeminen ei kiinnosta juuri lainkaan. Tai tarpeeksi kauas jos mennään ja riittävän merkittäviin henkilöihin, niin todella mielellään niitä lukee (esimerkiksi näitä Englundin teoksia joissa eittämättä merkittävissä osissa yksittäiset henkilöt keiden kautta historiaa avataan, oli kyseessä sitten Kaarle kahdestoista tai joku tukkurinpojasta marsalkaksi noussut). Urheilijoiden ja muusikoiden (tms. julkkisten) elämänkerrat (tai esimerkikiksi bändihistoriikit) eivät sen sijaan kiinnosta lainkaan. Urheiluhistoriikkeja tulee luettua jos mennään riittävän kauas menneisyyteen (esimerkkinä voisin tässä kehua ja hieman mainostaa teosta "Mikkeli-kiekko paitsiosta parrasvaloihin" tai lähinnä toki sen ensimmäistä julkaistua osaa jossa kerrotaan täkäläisten palloiluseurojen jääkiekkotoiminnan aloittamisesta 50-luvulla).

 

[H.Incandenza]

Aloitin tuossa lukemaan Miki Liukkosen o :ta. Tuo ei ole siis kirjain o vaan symboli o. 858 sivua ja alaviitteitä. Koko ajan tässä on pelko persuuksissa, että kyseessä on Infinite Jest pastissi. Aika vahvoja DWF ja Pynchon viboja siitä tulee hassuine henkilönimineen ja parin sivun virkkeineen, mutta annetaan mahdollisuus. Alku on ollut ihan lupaava.

 

[Amerikanihme]

Ai niin, täällä oli tämäkin ketju. Vähän aikaa sitten valmistui vihdoin ja viimein suomalaiskirjallisuuden klassikko "Alatalon salissa" by Volter Kilpi. Eikös sen kokonaan lukemisesta saa jonkun mitalin tai jotain muuta vastaavaa? Tosin en varmaan ymmärtänyt puoliakaan kirjan sanoista, joten en ehkä ko. mitalia ansaitse. Oli siinä kirjassa yksi puoleksi kiinnostava osakin, kun kerrottiin oliko se nyt närpiöläislaivamiehistön matkoista maailman ympäri ja paluusta Suomeen, mutta siihen ne kiinnostavat osuudet melkein jäivätkin. Pari muuta puolikiinnostavaa tarinaa ja loppuosa jotain piipun sytytyksen kuvailemista.

 

[Tuen Vety]

Vähän aikaa sitten valmistui vihdoin ja viimein suomalaiskirjallisuuden klassikko "Alatalon salissa" by Volter Kilpi. Eikös sen kokonaan lukemisesta saa jonkun mitalin tai jotain muuta vastaavaa? Tosin en varmaan ymmärtänyt puoliakaan kirjan sanoista, joten en ehkä ko. mitalia ansaitse.

Tasan puolet kirjan nimestä meni kuitenkin oikein. Teos on nimeltään "Alastalon salissa".

 

[Amerikanihme]

Tasan puolet kirjan nimestä meni kuitenkin oikein. Teos on nimeltään "Alastalon salissa".

No siinä huomaa, kuinka paljon tuo kirja kiinnosti! Kiitos.

 

[Ilmari Ahde]

No siinä huomaa, kuinka paljon tuo kirja kiinnosti! Kiitos.

"Alaston salissa" niminen kirja voisi olla vähän kiinnostavampi.

 

[Realcowboy]

Nadja Nowak ja Seppo Puttonen ovat koonneet yle.fi/aihe-sivustolle itsenäisyyden joka vuodelta jonkin kiinnostavan kirjan, mikä on myös luettavissa verkossa. Joukossa on useampi kiinnostavan oloinen kirja, mistä en ollut aiemmin kuullutkaan.

 

[Huerzo]

Nyt luettavana Kindle-historiaopus "The silver way - China, Spanish America and the birth of globalization". Yleissivistävä opus talous- ja historianörteille. Kertoo (kuten otsikon perusteella sopii odottaa) miten jo ennen 1900-lukua Kiinasta virtasi "teollisuustuotteita" Meksikoon ja edelleen Eurooppaan. Vastapainoksi Kiina sai hopeaa. Tutun kuuloista? Kaupan edellytyksenä oli löytää merivirroiltaan ja tuuliltaan luotettava merireitti, jota pitkin isot kauppa-alukset saattoivat kuljettaa lastinsa perille Meksikon ja Filippiinien välillä.

Kindlen eduksi on muuten sanottava Word wise -ominaisuus, joka selittää sanakirjan tavoin hankalimmaksi arvioidut (taso säädettävissä) termit. Mahtavata!

 

[Barnes]

Nyt vasta sain luettua: Pentti Sainio - Kummolan kääntöpiiri

Aivan naurettavan huono kirja. Kovasti oli yritystä saada aikaan kohua ja lukijan hermot kireälle, mutta ei onnistunut. Ei kait se nyt kenellekään ole yllätys, että Kummola tuntee valtakunnan merkittävimpiä vaikuttajia, joiden avulla hän on saanut helvetisti aikaan. Mutta väliäkös sillä, koska Sainion oli aivan pakko päästä morkkaamaan vihaamiaan Kummolaa ja Harkimoa.

Tosin täytyy Sainion puolustukseksi sanoa, että koko kirja olisi jäänyt _huomattavan_ vähäisemmäksi tapaukseksi, ellei Kummola olisi yrittänyt estää sen julkaisua. Siinä petti rautakanslerin pelikirja.

 

[Wiljami]

Luin viime vuonna Conn Igguldenin tuoreen kirjasarjan Ruusujen sodasta ja tännekin muistin sitä kehua. Keväällä päätin sitten siirtyä saman kirjailijan edelliseen sarjaan, joka kertoo mongolivaltakunnan noususta Tsingisin ajoista Kublai kaaniin (eli n. kolme sukupolvea ja useampi kaani). Piisaa verta, suolenpätkiä ja roimasti kusipäisiä hahmoja, joten mukaansatempaavasta viisiosaisesta kirjasarjasta on kyse. Pitänee tämän jälkeen siirtyä Igguldenin ensimmäiseen kirjasarjaan jonka päähenkilönä on käsittääkseni Julius Caesar.