Hetken aikaa oli kirja hakusessa ja sitten kaveri iski käteen Mark Haddonin teoksen nimeltä The Curious Incident of the Dog in the Night-time.
([FONT=Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif]Yöllisen koiran merkillinen tapaus, 2003)[/FONT]
Kirja kertoo 15-vuotiaasta autismista kärsivästä Christopher Boonesta, [FONT=Verdana, Arial, Helvetica, sans-serif]hänen elämästään ja ajatusmaailmastaan. Tarina on kerrottu hänen suullaan joten tarinan kulku oli uutta minulle mikä oli vain hyvä asia. Itse kirjassa Christopher löytää pihalta kuolleen koiran ja päättää alkaa selvittämään koiran kuolinsyytä. Samalla poika joutuu seikkailuihin ja erinäisiin tilanteisiin mitkä ovat haastavia sillä taudinkuvaan kuuluu mm. se että kommunikointikyky on rajallinen, tapa ajatella poikkeaa "normaalista" ja hän ei siedä muiden kosketusta ja muutenkin aistit ovat herkät. Vaikka näitä rajoituksia onkin, on hän erittäin lahjakas matemaattisesta ja pystyy ratkomaan päässään yhtälöitä mitä muut eivät ratko edes laskimen avulla.
Kirjassa onkin muutamia pähkinöitä mitä hän avaa lukijalle, nämä oli varsinkin mielenkiintoisia. Kerrankin sain kunnon selvityksen mm. pulmaan missä on kolme ovea, ja yhden takana on palkinto. Niistä valkataan yksi, jonka jälkeen paljastetaan yksi ovi minkä takana ei ole palkintoa. Ja kysymys herääkin kannattaako valintaa vaihtaa tässä vaiheessa? No, tämäkin selvennetään oikein hyvin kirjassa, väärin ajatteli mm. lukuisat jenkki-professorit.
Kirjaa voi kyllä suositella kaikille. Oli elämän makuinen, mukaan mahtuu niin naurua, surua kuin ajattelua, eli vähän jokaiselle jotakin. Itselleni eksyi enlanninkielinen versio enkä ole paljon aikaisemmin lukenut englanniksi mutta kertojastakin johtuen kieli oli helppoa joten sanakirjaa ei tarvinnut kuin muutamaan otteeseen ja ilmankin kyllä pärjää.
[/FONT]