Ei nyt ihan viimeksi luettua, vaan muutamia vuosia sitten, mutta Waltarin Mikael Karvajalka ja jatko-osa Mikael Hakim ovat suomalaisen kirjallisuuden ihan ehdotonta kärkikamaa. Kuten myös muutkin Waltarin historialliset romaanit, vaikkeivät Sinuhea lukuun ottamatta em. tasolle ylläkään. Ja mitä nyt ulkomaista tällaista yleisesti arvostettua kirjallisuutta on tullut lueskeltua, niin eivät häviä yhtään, oikeastaan päinvastoin.
Eli siis suuresti suosittelen, itselleni upposivat täysin. Tällä hetkellä Salman Rushdien Keskiyön lapset lueskeltavana.
Täälläkin on noita Waltarin historiallisia romaaneja luettu. Pidän kovasti, vaikka joka kirjassa tuntuu olevan vähän sama malli: päähenkilö (Sinuhe, Mikael Karvajalka), joka on oppinut mutta vähän naivi, ja hänen oikeana kätenään ei oppinut mutta street-wise kaveri (Kaptah, Antti Tykinvalaja). Paikat ja seikkailut muuttuvat, mutta tietyt systeemit tuntuvat pysyvän (esim. petolliset naiset). Hyviä lukuelämyksiä silti.
Kesän lukemistoa:
Jim Al-Khahili: Mustia aukkoja, madonreikiä ja aikakoneita
- Teoreettinen fyysikko Jim Al-Khahili avaa oven Einsteinin maailmankaikkeuteen ja opastaa lukijan ajan ja avaruuden kiehtovaan maailmaan. Teksti on kirjoitettu teini-ikäisille suunnattujen tiedeluentojen pohjalta, joten laajoja pohjatietoja ei tarvita. Mielenkiintoinen kirja, jossa on hyvin popularisoitu vaikeaa aihetta; mukana hauskoja vertauskuvia ja lainauksia. Esittää hyvin asiansa (ja ainakin mulle riittävässä laajuudessa). Suosittelen, jos aihe kiinnostaa.
Paolo Coelho: Alkemisti
-Matkakertomus, vähän Waltarin tapaan (sivuja tosin vain n. 180). Helposti luettava, ja antoi vähän ajattelemisen aihetta. Erinomainen valinta leppeäksi kesäkirjaksi. Tähän mennessä 30 miljoonaa myytyä kopiota, ja 18 maassa listaykkösenä -ei ihan huono saavutus kirjalta.
Jari Tervo: Rautapää
Paska. Onneton juoni, jota yritetään epätoivoisesti pönkittää hyvinkin erikoisella kielenkäytöllä. En suosittele kenellekään.
Henning Mankell: Tanssinopettajan paluu
Henning Mankell: Valkoinen naarasleijona
- Edellinen oli parempi näistä Mankelin rikosromaaneista, aiemmin lukemani "Askeleen jäljessä" oli ainakin Valkoista naarasleijonaa parempi. Hyvää Mankelin dekkarikirjallisuutta, mitäpä näistä enempää.
Donna Leon: Oman käden oikeus
- Dekkari, joka on vielä kesken. Eihän tässä tunnu tapahtuvan mitään, ja kirja on jo puolessavälissä. Kesken juuri unettavuutensa takia.
EDIT: Tämän viimeksimainitun sain juuri luettua. Joutavaa hömppää, alusta melkein loppuun. Viimeisten 70 sivun aikana alkaa vähän tapahtua, mutta aivan liian myöhään. En suosittele.