Tällä hetkellä päällimmäisiä tuntemuksia ovat väsymys, ylpeys, yhteenkuuluvuuden tunne ja onnellisuus. Jollain tapaa myös hämmästynyt.
Kerho on ollut lujasti sydämessäni noin 7 - vuotiaasta saakka, kun isäni vei minut reilu 20 vuotta sitten katsomaan HPK - Ilves ottelua. Peli voitettiin 4-2, silloin pelattiin vielä sinisessä asussa ja kaukalossa viilettivät mm. Vlasak ja Simicek. Joka kausi on tullut tuon jälkeen käytyä katsomassa pelejä, ja oikeastaan voisi sanoa että enenevissä määrin mitä enemmän vuosia on kulunut. Ainoastaan neljän vuoden opiskeluretki Tampereella vähän verotti käyntejä, toki silloin tuli Tampereen pelit käytyä katsomassa ja viikonloppuisin kotipelejä. Kausikorttia en ole kuitenkaan vielä koskaan omistanut. Sen sijaan osakeannissa tuli hommattua itselleni pieni pala itselleni niin kovin tärkeää seuraa. Oranssia väriä on tullut tunnustettua reilusti.
Heti tämän kauden alusta lähtien oli omaan silmään nähtävissä että pelitapa ja fysiikka on kunnossa. Materiaalin kapeus varsinkin sentteriosastolla oli se minkä näin suurimpana kompastuskivenä. No, Luceniushan oli siihen dilemmaan enemmän kuin vastaus. Siirtorajan kynnyksellä monet täälläkin huutelivat pakkia sisään, mutta itse olin ehdottomasti sitä mieltä että hyökkäyskalustoa on vahvistettava :kainulaiset ja kombet eivät tulisi riittämään kevään karkeloissa. Kriittisellä hetkellä Nenonen ja Cornet loukkaantuivat ja se sai myös Pennasen ja Toivolan muuttamaan suunnitelmiaan. Jälkikäteen ajatellen nuo loukkaantumiset olivat hpklle aivan valtava onnen potku: Tavista kuoriutui maaliruisku pudotuspeleihin ja Kanninen toi myös laadukasta leveyttä kokoonpanoon. Melkein väitän että nyt ei oltaisi tässä jos Tavi ja Kanninen olisivat jääneet tulematta..
Pudotuspelit olivatkin sitten aivan uskomaton tarina. Tps- sarjan voittoon uskoin jatkuvasti alusta lähtien ja jo ennen sarjaa ja lopulta siitä marssittiinkin aika suvereenisti jatkoon. Välieriin toivoin vastukseksi Kärppiä moneen muun tavoin sillä pelkäsin Tapparan olevan liian suuri vuori kiivettäväksi. Joukkue osoitti kuitenkin äärimmäistä luonnetta ja lujuutta, jopa vitosketjun kanssa Tappara pystyttiin kaatamaan. Siinä vaiheessa tuli mieleen että tämä taitaa olla meitin kevät, erittäin kovia vastoinkäymisiä oli välierissä ja silti juna puksutti kohti pääteasemaa. Itselleni heräsi kysymys että voiko enää tulla sellaista vastoinkäymistä mikä pysäyttäisi tämän oranssin junan?
Finaaleissa sitten kohtasivat kaksi ehdottomasti parasta joukkuetta. HPK n tarina oli kirjoitettu tähtiin, ja niin vain se pystyi kampeamaan itsensä mestariksi vaikka vastassa oli erittäin laadukas, kokenut ja hyvin valmennettu joukkue. Mestaruutta on nyt päästy juhlimaan riehakkaasti ja juhlat jatkuvat minulla ainakin koko kesän. Tästä hetkestä pitää osata nauttia. Se mitä HPK tarjosi kannattajilleen nyt keväällä, on parasta osinkoa mitä ikinä voi saada mistään.
Yhden asian haluan vielä nostaa esiin. Tämä HPK n mestaruus on ihan helvetin iso juttu ei pelkästään Hämeenlinnalle, vaan myös koko Kanta-Hämeelle. HPK on ja on kokemuksieni mukaan ollut pitkin vuotta ykköspuheenaihe niin Hauholla, Hattulassa, Hausjärvellä, Rengossa, Janakkalassa, Riihimäellä, Lopella, Tammelassa, Tuuloksessa ja Forssassa. Kuvastaa hyvin myös sitä vahvaa yhteisöllisyyttä mikä HPK ssa todellakin on. "Tämä ei ole mikään yksittäisten ihmisten juttu, vaan meidän kaikkien yhteinen juttu"