Joskus
Toisaalta minua henkilökohtaisesti ärsyttää aika lailla Suomessakin jatkuvasti koettava patrioottisuus. Futismaajoukkueen saavutuksia on mukava katsella, ja silloin voi tuntea ylpeydenaihetta, mutta sitten kun homma menee tyyliin Mertaranta, jonka yksisilmäisyydellä ei voi olla rajoja selostaessa, toivoo melkein Ruåtsin tai Tsekin voittoa. Lisäksi ne jokavuotiset puolialastomat kaljamahat, jotka ovat jurrissa matkustaneet kisoihin ja maalanneet suomen lipun vatsaansa, vituttavat lähes yhtä paljon kuin ne Tallinnan matkaajat. Sitten heillä on vielä viikinkihatut päässä...viikinkitaustaa silmälläpitäen Suomelle voisi oikeastaan nauraa. Täällähän niitä tosiaan oli joo...MM-kisat eivät muuten saa minkäänlaista ylpeyttä aikaan. Sitten, kun kaikki parhaat ovat mukana, voi jännittää, mutta nyt ei. MM-kisat ovat jokseenkin turha tapahtuma. Lisäksi en millään onnistu virittämään itseäni fiilikseen, kun samat pelaajat, joille Bluesin otteluissa suunnilleen vihellän, tekevät maaleja. Olen aina ihmetellyt, miten porukka pystyy yhtäkkiä pitämään pelaajista, joita muutoin lähes vihaa. Mahtaakohan Liverpool-fanikin taputtaa Beckhamille kun Englannin maajoukkueessa mies tekee maalin? Jos taputtaa, miten helvetissä se voi olla aitoa?
No nyt menee vähän ohi topicin. Ulkomailla mielestäni ihmiset ovat iloisempia ja ystävällisempiä kuin Suomessa, mutta toisaalta se voi olla vain silmänlumetta. Suomessa ollaan ainakin rehellisesti kyrpiintyneen näköisiä :) On lisäksi hienoa matkan jälkeen, kun voi puhua omaa kieltään prkl. Sitä ei osaa arvostaa ennen kuin on jonkun aikaa pois. Ulkomaillakin kun muutaman viikon viettää, toivoo todella, että vastaan tulisi joku suomalainen, jotta voisi puhua suomea. Oletteko muut huomanneet itsessänne tätä?
Kaiken kaikkiaanhan Suomi on helvetin hyvä paikka asua korkeasta verotuksesta huolimatta, joskaan ei ainutlaatuinen. Kyllähän siitä sopii ylpeä olla. Talvisodasta jne. en tiedä kuinka paljon siinä oli Suomen urheutta, kuinka paljon Saksan apua ja kuinka paljon tasoitusta NL:ltä kun se lähetti kämäjoukkonsa tänne...silti oli suuria ongelmia...no, kyllähän täällä taisteltiin, suuri kiitos siitä.