Milloin itkit viimeksi ja miksi?

[Paitselo]

Kaikki raavaat äijät (naiset kans) nyt tunnustamaan. Siis milloin viimeksi olet itkenyt ja miksi? On sitten kyse surun tai ilon kyynelistä, niin asia kannattaa "jakaa" meidän Jatkoajan lanttumaakareitten kanssa... ei se tilanne ainakaan voi huonontua?
Minäpä aloitan kertomalla, että itkin viimeksi eilen ilosta kun sain varmistuksen sille asialle että pääsen VUODEKSI eroon toisesta lapsestani. Vanhin poikani lähtee ensi keväänä vuodeksi vaihto-oppilaaksi Jenkkilään ja meikäläisen unelma omasta työhuoneesta on lähempänä kuin koskaan! Siitä tosin käydään vielä kovaa matsia kotona häiläävän nuoremman pojan kanssa. Ja hymiö perään.

Joten milloin ja miksi itketti?

edit: miloin? Mikäs sana se on?

 

[punaiset_lasit]

Milloin? No sanotaan suoraan, että vaarini hautajaisissa noin 4 vuotta sitten. Miksi? No syy lienee aika selvä. Kunnioitin ja ihailin vaariani paljon ja vaikka kuolema ei yllätyksenä tullut (85v ja pitkään sairaalassa), ja en käytännössä itke koskaan niin hautajaisissa sitten lähti ja lujaa...

Edit: Btw en kyllä muista koskaan itkeneeni ilosta. Kai sekin on mahdollista?

 

[Paitselo]

HALOO...

... edellinen ilmoittautunut ihmetteli, että miten voi itkeä ilosta? Minä ainakin itkin, kun ringside-paikalta seurasin vaimoni puskevan ensimmäistä lastamme ulkoilmoihin. Toinen kersa meni sitten vuosia myöhemmin jo fiiliksellä "ai tämä taas", nyt ei KUKAAN NUKU VUOTEEN...

 

[jta]

Appiukon hautajaisissa on muistaakseni viimeksi silmäkulma kostunut. Mukava, vaatimaton ja useimmiten hyväntuulinen sotaveteraani kaatui viimein työperäisen keuhkosyövän lannistamana.

Lepää rauhassa, Niilo.

 

[Annuli]

Ehkä olen huono ihminen vastaamaan tähän, sillä itken todella usein ja useasta eri syystä.

V....tuksesta itkin torstaina. Otti vaan niin sairaasti päähän Ässien tappio, että tuli tippa linssiin.

Onnesta itkin viimeeksi, kun sain apurahan. Lämmitti mieltä aivan suunnattomasti. Jääkiekon puolelta itkin onnesta, kun Kiilholma teki ensimmäisen maalinsa. Toiset hurraa, toiset itkee...

Pahasta olosta itken usein, kun lapsia tai eläimiä kohdellaan kaltoin itken. Kun näen kuolleen kissan tien vieressä, itken. Ikävä kyllä joudun itkemään liian usein.

Itken, kun luen kuolinilmoituksia, vaikka en ketään tuntisikaan, mutta tunnen lähiomaisten tuskan. Itken, kun kuulen hyvän biisin, itken, kun luen hyvän kirjan.

Surusta itken hautajaisissa liian paljon, niin paljon, että en kykene lopettamaan. Siksi pyrin olemaan itkemättä...

Itku helpottaa ja tuo rauhan.

Mutta en nyt sentään ole mikään itkupilli. Itken yksinäni, en seurassa.

 

[Milhouse Nixon]

Itkin viimeksi pari päivää sitten katsoessani Platoonin kohtausta, jossa Barnes ampuu kylänvanhimman. Kiitos Oliver Stone #1.

 

[kapa76]

Hmmm. Taisi tulla itkut tirautettua isäukon hautajaisissa viis vuotta sitten. Ei nyt oikeen mieleen muita tule. Noita ei kyllä ymmärrä jos joku elokuva itkettää. En voi niin eläytyä ja herkkänä olla.

 

[eagle]

Muutama päivä sitten, henkilökohtainen vuosipäivä. Parissa elokuvassakin tullut itkettyä, mutta ei kovin monessa, nämäkin elokuvat olleet Schindlerin listan tyylisiä. Tositapahtumiin perustuvia, ilman turhan romantisoinnin olevia elokuvia.

 

[Siivu]

Mielenkiintoista. Huomasin ketjun avauksen luettuani etten ole itkenyt puoleentoista vuoteen. Pidän tätä ihmeellisenä, koska olen pohjimmiltani erittäin herkkä ihminen ja itkin aikaisemmin melko vähäpätöisistäkin asioista.

Tuolloin 1,5 vuotta sitten eräällä tuntemallani ihmisellä leikkasi pääparka kiinni ja seuraukset olivat todella ikävät. Tämä mieshenkilö ampui serkkuani todella close and personal haulikolla päähän jättäen kolme alaikäistä lasta täysin orvoiksi, koska kaikkien isät ovat poistuneet joukosta jo aikaisemmin.

Ehkä tuo edellisen itkuni aihe on kylmettänyt minut. Toivottavasti vain toistaiseksi, siksi helpottavaa kunnon itku on silloin kun siltä tuntuu. Oli kyse sitten pahasta tai hyvästä.

 

[L. Paraske]

Edellisen kerran olin itkenyt joskus 11-12-vuotiaana. Tänä juhannuksena se tapahtui uudestaan. En oikeastaan ymmärrä, miten se tapahtui. Tietysti alkoholilla oli osuutta asiaan ja tilanne oli suorastaan v*ttumainen, kun kaksi erittäin läheistä ihmistä ottaa yhteen sillä tavalla ja toinen uhkaa lähteä eikä tulla enää ikinä takaisin. No ehkä se teki hyvää minullekin, vähän puhdistella sisintä

 

[Honug]

No itsekseni itken melko usein minäkin, seurassa en varmaan koskaan.

Tämä viikko on ollut jotenkin poikkeuksellisen raskas. Ekaksi mummoni joutui sairaalaan, sitten talossa missä asun tuli vähän ikäviä ongelmia ja lopulta vielä yksi pienempi pettymyskin. Olen itkenyt itseni uneen tällä viikolla useammin kuin kerran..

Nuo nyt ovat olleet vain pieniä asioita, joiden takia on hetki itkettänyt. Suurempia murheita on aiheuttanut muutaman läheiseni kuolemat, vanhempieni ero, rakkaiden lemmikkieni kuolemat, omien suhteiden päättymiset, jne.

Onnesta olen itkenyt tällä kaudella yksikseni pari kertaa SaiPan voiton jälkeen. En voisi olla iloisempi sputnikkien menestyksestä. SaiPa on syvällä sydämessä, ja olen rajattoman onnellinen tähän asti tarjotuista riemunhetkistä. Olen ylpeä SaiPan esityksistä.

 

[TBK]

Viime keväänä.

No ei vaan. Sisälläni itken montakertaa, mutta ulkoisesti hyvin harvoin. Sisäisesti itkin viime juhannuksena, kun menin naimisiin. Ulkoisesti vuosi sitten, kun kuulin läheisen sukulaisen syövästä. Olen yleensä ulkoisesti aika "kallio", mutta koirani lopettaminen oli minulle todella paha paikka. Parempaa koiraa ei ole eikä tule. Jäi auton alle, söi rotanmyrkkyä, tippui avantoon yms. ja silti 16 ihmisen vuotta. Suurin ilon hetki, jolloin tuli tippa, ajoittuu marraskuulle -99. Meidän takapenkin terroristi näki päivän valon.

 

[äijä]

Raavas äijä tunnustaa

itkeneensä kuin haavoittunut pikkulapsi silloin kun oma vauva tulla pulpahti harmaana, napanuora lerputtaen tähän maailmaan...

Mikään ei voi olla sen kauniinpaa.
Ëi mikään...

 

[Manic]

hmm. en itke kovinkaan usein, mutta sillon kun itken, helpottaa se paljon kun saa purkaa kaiken kerääntyneen pahan olon itkemällä.

Viimeeksi kuitenkin tässä n. 1-2kk sitten kun tyttöystävä jätti. Toki itken usein myös elokuvien takia (en nyt laskenut tähän mukaan kuitenkaan). En pysty olemaan eläytymättä niihin tarinoihin mukaan joka ei kyllä mielestäni ole edes kovin huono juttu. Ainakin Signsin lopussa tässä viime aikoina muistan itkeneeni.

 

[Kopteri]

Viestin lähetti TBK
Suurin ilon hetki, jolloin tuli tippa, ajoittuu marraskuulle -99. Meidän takapenkin terroristi näki päivän valon.

Sama iloinen tapahtuma koettiin meillä huhtikuussa -01.
Eipä tuota varmaan tarvitse paljon selitellä.
Myönnän olevani sen verra herkkä että nassikkani esittäessä uusia taitojaan tulee useinkin pieni kyynel silmäkulmaan.

 

[Shane]

En muista, itken nimittäin todella todella harvoin. Viimeksi varmaan jotain 8-10 vuotta sitten peruskouluaikoina.

Vaikka en horoskooppeihin sen kummemmin uskokaan, niin tämä "kova ulkokuori" on kuulemma kauriiden ominaispiirteitä.

 

[finnjewel]

Sukulaisten kuolemat eivät ole enää vuosiin itkettäneet. Ei sitä tehnyt vierestä nähty oman lapsen syntymäkään - toki se oli hieno homma ja kohotti itsetuntoa.

Oman koiran lopetettavaksi vieminen sensijaan tuo kyynelet silmiin - kuluvana vuonna tämä murhe on pitänyt kestää jo kahdesti. Kaikkien aikojen lempikoiran viimeinen matka 7 vuotta sitten oli todella raskas kokemus.

Kun työkseen joutuu olemaan ihmisten kuolemien kanssa tekemisissä, niin ilmeisesti sitä paatuu.

 

[girlzilla]

Hmm, itken useinkin, mutta se on sellasta tihrutusta eri asioista. Ja ei koskaan muiden nähden. Se on asia jota en vielä osaa. Parhaan kaverin edessä pystyn itkemään, muutoin en.

Viimeksi olen tainnut itkeä kun erosin poikaystävästäni, ja sitä ennen kun hän löi minua taas kerran...Kyllähän se sattui ja paljon.

Eli viime itkuista n. kaksi viikkoa aikaa. Nyt tosin näyttää valoisammalta. Minä nyt olen sellainen itkupilli tosin, että itkin aikoinani bingolotossa kun joku köyhä ihminen voitti kauheasti rahaa :D

 

[Senior]

Re: Raavas äijä tunnustaa

Viestin lähetti äijä
itkeneensä kuin haavoittunut pikkulapsi silloin kun oma vauva tulla pulpahti harmaana, napanuora lerputtaen tähän maailmaan...

Mikään ei voi olla sen kauniinpaa.
Ëi mikään...

Totta puhut äijä, se on upea hetki!

En nyt ihan kyynelehtinyt, mutta 19 v poikani jännitti hemmetisti, kun ilmoitti mulle muuttavansa tyttöystävänsä kanssa omaan talouteen. Minä tietty kannustin ja olin iloinen heidän puolestaan. Nuorta rakkautta, huoh! Lähtivät sitten kämppäänsä suunnittelemaan ja poika laittoi vartin päästä tekstarin, ujohko kun on:

''Oot oikeesti maailman paras isä!!!''

Aika makee tunne. Pala kävi vähän. Lapset rules! Säästin tekstarin huonompia päiviä varten.

 

[äijä]

En rohkea

..edes ajatella vastaavia hetkiä!

Kundi on vasta kolmen, mutta voin sílti uskoa, että hyvää on tulossa.

Toivottavasti kundista tulee hyvä mies, joka elää elämäänsä.

Leben und leben lassen...

Post scriptum,
meillä on kolmetoista vuotta eroa.

Toinen on tulossa.
Toivotaan, että kaikki menee niin kuin pitää.

 

[Eino_Mies]

*Sniif*

Tässä muutama tunti ennen talviaikaan siirtymistä onkin hyvä aika herkistellä oikein kunnolla. Monille meille suomalaisille on opetettu jo varhain kätkemään aidot tunteet, mikä on jo surullista sinänsä. Kyllä sen jokainen tietää, miten paljon parempi on tosi paikan tullen vuodattaa kunnon itkut, kuin että jähmettäisi itsensä tunteettomaksi kivikasvoksi.

Kolmisen vuotta sitten, kun kumpikin isoisäni poistui keskuudestamme vajaan kolmen kuukauden välein, taisi viimeksi oikea parku päästä. Liikuttuminen onnellisista asioista saa myös hieman silmäkulmat kostumaan. Vajaa vuosi sitten veljeni mennessä vihille, tulipa siinä itsekin hillitysti nieleskeltyä ja samassa tilaisuudessa toimiessani kummisetänä hääparin kahden kuuden ikäiselle pojalle, tuntui että jotain ainutlaatuista on tapahtumassa.

Urheilulla on kumma vaikutus. Esim Leijonien katkerat jatkoaikatappiot MM-kisoissa kirvoittivat monen kaljamahaisen tosihemmon kyynelkanavia todella kovasti. Tottakai ne häviöt vittuttivat allekirjoittanuttakin, mutta vaikka lätkäfriikki olenkin, en nyt ikinä sentään voi kuvitella kapsahtavani kapakassa vierustoverin kaulaan vollottamaan sitä, että me saatiin vain hopeaa. Mutta urheilu on monille hyvää "terapiaa", jossa on ns lupa näyttää tunteita laidasta laitaan.

 

[Sistis]

Siitä, kun viimeksi olen kunnolla itkenyt ja selvinpäin, on varmaan noin 10 vuotta aikaa, eli siis joskus 12-13-vuotiaana. Syytä en muista.


Kännissä muistan itkeneeni kunnolla viimeksi 16-vuotiaana. Silloin oli syynä henkilökohtaiset syyt. En edes tarkemmin muista, mitkä. Ja jos muistaisinkin, niin tuskin ne kiinnostaisivat ketään... Tiedättehän teinien tunteet....


Viime tammikuussa muistan kännispäissäni pyyhkineeni kunnolla silmiäni kävellessäni bileistä kämpilleni ankarassa vitutuksessa.


Viimeksi tänään iski vitutus sellaiseksi, että pari kertaa pyyhkäisin silmiäni. En kuitenkaan mielestäni itkenyt, vaan kyseessä olivat lähinnä krokotiilinkyyneleet....

 

[Sampe]

Viimeksi silmät kostuivat kun tsekkasin Seniorin viestin tässä ketjussa, eli ei siitä montaa minuuttia ole. Sitä edellinen kerta oli viime yönä kun kattelin leffaa jossa kaveri sammutti vaimonsa hengityskoneen; se nimittäin toi viiden vuoden takaiset muistot isoäidin viimeisistä elinpäivistä mieleen.

Kunnolla olen parkunut viimeksi jutellessani ns. syvällisiä äitini kanssa. Jostain syystä en millään pysty pidättelemään itkua paljastaessani mieleni koukeroita vanhemmille, vaikka muuten pystyn niistä kyllä tarvittaessa puhumaan.

 

[kolmastoista pakki]

Myös raivosta voi itkeä. Näin on tapahtunut minulle viime aikoina.
Luonnollisesti syy on sen verran henkilökohtainen että en voi puhua siitä. (ei siis mitään tekemistä esim. jääkiekon kanssa:))

KAIKKI MIKÄ EI TAPA, KASVATTAA!

Onnesta en ole vielä päässyt itkemään. Toivon, että tulevaisuudessa sekin päivä koittaa.

Lähimpänä se on ollut silloin kun tajusin Otakar Janeckyn tehneen maalin neljännen finaalin jatkoajalla kaudella 93-94, silloin mestaruus ratkesi ja jännitys laukesi.

 

[Suomi-Salama]

Kun vuosikausia kestänyt ihmissuhde päättyy ikävällä tavalla, se vetää raavaankin miehen mielen matalaksi. Jotta ei tästä ole kuin pari kuukautta. Mutta kolmastoista pakki sen jo sanoikin: kaikki mikä ei tapa, kasvattaa.