Milloin itkit viimeksi ja miksi?

[Sämppäri]

Kun katsoin Star is born elokuvan pari viikkoa sitten.

 

[Turha Kaukalo]

En muista milloin itkin viimeksi... Ehkä joskus vahvaa sipulia pilkkoessa. Mutta tunteiden takia muistan itkeneeni viimeksi selvin päin kun vaarini kuoli kun olin vähän päälle kymmenen. Olen varmaan se @abianoksen määrittelemä luuseri vaikka en käytä viinaa enkä välitä yhtään väkivallasta. Itkemisestä tulee vaan kurja olo, nenä menee tukkoon ja silmiin koskee. Yhdistän itkemisen ryyppäämiseen enkä kaipaa sitä yhtään. Selviän ihan hyvin elämästä ilman vetistelyä... tai ehkä en selviä ja itkemättömyys on syy mielenterveysongelmiini. Tiedä häntä?

Eiköhän me olla kaikki luusereita Abianoksen mustavalkoisilla kriteereillä ja se tuntuu hyvältä. Hän tietää, me ei tiedetä, ja hän kertoo sen kaikille.

 

[Zodiac]

Löysin avopuolisoni kuolleena pari viikkoa sitten(sydänkohtaus). Olen itkenyt ja paljon. Kymmenkunta vuotta olimme kimpassa. Tuntuu niinkuin olisin ilman toista kättä. Pesen edelleen pyykit sun muut ja kai se on minun tapani surra. Välillä hyviä päiviä mutta välillä tekisi mieli lyödä pää seinästä läpi.

 

[Turha Kaukalo]

Löysin avopuolisoni kuolleena pari viikkoa sitten(sydänkohtaus). Olen itkenyt ja paljon. Kymmenkunta vuotta olimme kimpassa. Tuntuu niinkuin olisin ilman toista kättä. Pesen edelleen pyykit sun muut ja kai se on minun tapani surra. Välillä hyviä päiviä mutta välillä tekisi mieli lyödä pää seinästä läpi.

Osanottoni.

 

[Zodiac]

En halua enää ikinä kokea samaa.

 

[mikko600]

En halua enää ikinä kokea samaa.

Muista että avun pyytäminen ei ole heikkoutta. Tämänkaltaisista asioista ei voi eikä pidä selvitä yksin. Jaa tuskasi ja olosi, se ei auta heti, mutta muistuttaa että ympärilläsi on paljon välittäviä ihmisiä. Suurimmat osanotot myös menetyksestäsi. Muista että et ole yksin.

 

[Barcelona]

Löysin avopuolisoni kuolleena pari viikkoa sitten(sydänkohtaus). Olen itkenyt ja paljon. Kymmenkunta vuotta olimme kimpassa. Tuntuu niinkuin olisin ilman toista kättä. Pesen edelleen pyykit sun muut ja kai se on minun tapani surra. Välillä hyviä päiviä mutta välillä tekisi mieli lyödä pää seinästä läpi.

Osaanottoni, ja voimia surutyöhön.

 

[Snacilep]

Löysin avopuolisoni kuolleena pari viikkoa sitten(sydänkohtaus). Olen itkenyt ja paljon. Kymmenkunta vuotta olimme kimpassa. Tuntuu niinkuin olisin ilman toista kättä. Pesen edelleen pyykit sun muut ja kai se on minun tapani surra. Välillä hyviä päiviä mutta välillä tekisi mieli lyödä pää seinästä läpi.

Osanotot

 

[Valapatto]

Löysin avopuolisoni kuolleena pari viikkoa sitten(sydänkohtaus). Olen itkenyt ja paljon. Kymmenkunta vuotta olimme kimpassa. Tuntuu niinkuin olisin ilman toista kättä. Pesen edelleen pyykit sun muut ja kai se on minun tapani surra. Välillä hyviä päiviä mutta välillä tekisi mieli lyödä pää seinästä läpi.

Osanottoni.

 

[Musta Nuoli]

Löysin avopuolisoni kuolleena pari viikkoa sitten(sydänkohtaus). Olen itkenyt ja paljon. Kymmenkunta vuotta olimme kimpassa. Tuntuu niinkuin olisin ilman toista kättä. Pesen edelleen pyykit sun muut ja kai se on minun tapani surra. Välillä hyviä päiviä mutta välillä tekisi mieli lyödä pää seinästä läpi.

Osanottoni. Eräälle työkaverille kävi aikoinaan vastaavalla tavalla eli puoliso kuoli äkillisesti, pariskunnalla oli myös jälkikasvua. Työkaveri oli kuukausia poissa töistä ja sen jälkeenkin jonkin aikaa osa-aikaisena lyhyempää viikkoa tehden. Todella rankkaa, eikä tuollaisesta heti kuulukaan toipua. Surra pitää ja surra saa rauhassa.

 

[Zodiac]

Osanottoni. Eräälle työkaverille kävi aikoinaan vastaavalla tavalla eli puoliso kuoli äkillisesti, pariskunnalla oli myös jälkikasvua. Työkaveri oli kuukausia poissa töistä ja sen jälkeenkin jonkin aikaa osa-aikaisena lyhyempää viikkoa tehden. Todella rankkaa, eikä tuollaisesta heti kuulukaan toipua. Surra pitää ja surra saa rauhassa.

Yhteistä jälkikasvua ei meillä ole. Hänellä on kumminkin lukio ikäinen tyttö jota olen pitänyt niinkuin omanani aina. Hän ei ole ihan täysin vielä ymmärtänyt mitä on tapahtunut. Hän ja äitinsä olivat todella läheisiä. Pitää tsempata vaan tyttöä eteenpäin ja elämä jatkuu.

 

[Yargon]

Löysin avopuolisoni kuolleena pari viikkoa sitten(sydänkohtaus). Olen itkenyt ja paljon. Kymmenkunta vuotta olimme kimpassa. Tuntuu niinkuin olisin ilman toista kättä. Pesen edelleen pyykit sun muut ja kai se on minun tapani surra. Välillä hyviä päiviä mutta välillä tekisi mieli lyödä pää seinästä läpi.

Ihan helvetisti jaksamista ja syvä osanottoni. Itse olen samankaltaisen tunnemankelin läpikäynyt ja vaikka siitä karmeasta aamusta on jo kohta seitsemän vuotta aikaa niin vieläkin erityisesti juhla- ja merkkipäivinä puskee väkisin suru puseroon. Muista antaa itsellesi aikaa surutyöhön niin paljon kuin sitä tarvitset. Enkä voi alleviivata tarpeeksi, että jos vähänkään siltä tuntuu, niin kannattaa turvautua ammattilaisen apuun. Itsekkin sen tein siinä vaiheessa kun huomasin, että parempia jaksoja seurasi aina se tunne, kun teki mieli hakata päätä seinään ja tunkea kättä leivänpaahtimeen, eikä itsellä enää riittänyt voimia nousta siitä suosta kerta toisensa jälkeen.

Mitä otsikon aiheeseen tulee niin todennäköisesti kaikkien elämässä tulee hetkiä kun paha olo sisällä kasvaa siihen pisteeseen, että sen on pakko purkautua tavalla tai toisella ulos. Siinä vaiheessa kannattaa olla kiitollinen jos löytyy sisäsyntyinen taito itkeä. Itselläni se oli kevät 2012 kun sain silloiselta appiukon tekeleeltä puhelun, että kihlattuni oli siskonsa kanssa joutunut yöllä onnettomuuteen ja tilanne ei ollut hyvä. Siskonsa onneksi selvisi lievillä vammoilla mutta sairaalassa ensimmäiset uutiset olivat, että kihlattuni todennäköisesti ei enää tule heräämään. Sitä epätoivon, katkeruuden, surun, vihan ja tyhjyyden tunnetta en toivo edes pahimmalle vihamiehelleni. Onneksi löytyi kauan hukassa ollut taito itkeä. Se on erittäin terveellinen ja hyvä selviytymismekanismi.

 

[MegaForce]

Eilen illalla. Jostain syystä tuli vain itku ennen nukkumaan menoa. Ikävä kai.

 

[vetti]

Lauantaina faijan siunaustilaisuudessa.

 

[Epätietoinen]

Viime viikonloppuna tuli itkettyä poismennyttä äitiä muistellessa. 2018 alkuvuodesta glioblastooma vei hänet 6kk taistelun jälkeen 49-vuotiaana. Pahaa tekee vieläkin.

 

[Breeze Harbour]

No kappas ajoitusta, just äsken tulin itkeneeksi hieman yllättäenkin. Tulin tirautettaneeksi kenties vuoden iloisimmat kyyneleet, mikä on erittäin mukavaa vaihtelua siihen alkuvuoden suruun ja tuskaan joka piti mut pitkään otteessaan. Helpotti kummasti oloa saada rutistettua kyyneleet ulos.

Syy on yksityinen, joten sanon vain sen että valtava kivi vierähti sydämeltä ja siinä hetkessä kaikki tuli kerralla ulos.

 

[Glove]

Varmaankin äidin hautajaisissa talvella.

 

[nummenkallio]

Sean Connery on kuollut. Sen miehen mukana meni niin paljon kaikkea. En tiedä itkenkö, mutta vähän on pala kurkussa. Ehkä pari kyyneltä vuodatan kännissä. Tämä symboloi kaikkea sitä luopumista, johon tämän ikäisen pitää vain tottua.

Kiitos, Sir Sean. Ketään näyttelijää en ole ikinä fanittanut näin paljon. Mies, joka oli James Bond, agentti 007.

 

[WildCore]

En nyt itkenyt, mutta kyllä sai itkua nieleskellä, kun tuossa punaisissa valoissa alkoi soida Jannika B:een versio Klamydian Pyyntö biisistä. Siinä odottaessa vihreitä oli aikaa kuunnella sanoitusta vähän tarkemmin, herkisti kovasti ja kun tuli Martta- tyttären vuoro, niin sai tosiaan nieleskellä.

 

[vilperi]

Itkin viimeksi noin kuukausi sitten. Itkemispaikka oli oma asunto. Itkin mielestäni työpaikkaan liittyvien ongelmien vuoksi, sen vuoksi että oma elämä oli totaalisen juuttunut paikoilleen ja oli huonolla tolalla, sekä kun en saanut ääntäni tarpeeksi hyvin kuuluviin sosiaalisessa mediassa. Minulla oli kärsivällisyys ja hermot jo koetuksella ja olin herkempi jopa itkemään silloin.

Tämä näiden asioiden pyörittelystä lopullisesti, mutta tästä halusin nyt vielä kirjoittaa väkipakolla muutaman sanan. Tunnustaa että kyllä olen minäkin tässä kuukausi sitten itkeskellyt. Esimerkiksi sen takia minkälaiselle tolalle elämäni oli ajautunut. Tämähän on minulle ennen kaikkea iso häpeä ja suuri huolen aihe.

Oma elämä oli vain syystä ja toisesta ajautunut niin paskaan tilaan. Asunto oli lopulta kuin läävä, laskuja rästissä ja joulukoristeetkin vielä esillä helmikuussa. Onneksi tiskit eivät olleet kai homehtuneet? Niin kuin silloin joskus 2015 kun asuntoni oli jopa vielä paskemmassa kunnossa.

Nyt olen täällä mielenterveysosastolla ja toivottavasti asiani ja ongelmat ratkeavat. Olen jopa vielä täällä osastolla pari kyyneltä päästänyt kun olen kuunnellut laulua yksinäinen pitkä tie. Omasta mielestäni vedin vaan niin raskaan tien läpi täysin yksin että jälkikäteenkin se vielä vähän itkettää.

 

[UnenNukkuja]

Olen huono itkemään. Jos on paha olla tai surua, hoituu tuo vitutuksella ja toisinaan mustalla huumorilla. Lohduksi kuuntelen myös raskasta musiikkia.

Ilosta ja onnesta itken herkästikin ja viimeinen tällainen reaktio on tullut olympiamitalista, Kertun pronssista.

Hautajaiset/muistotilaisuus, jossa olen ollut herkimmilläni taisi olla äitini äidin muistotilaisuus, jossa jouduin lukemaan adressit. Tuon jälkeen on monet hautajaisetkin mennyt vitsaillen ja rennosti keskustellen. Ahdistustilassa väänsin itkua muutama vuosi sitten, kun odottelin tietoa miesystävän sydänoperaatiosta. Se odottelu yksin oli aika karmivaa.

 

[Loorz15]

Kurssikaverini monologiesitys kosketti. Perkele, näin sen neljä kertaa, ja joka helvetin kerta täsmälleen samassa kohdassa alkoi kyynelkanavat aukeamaan. Viimesellä kerralla manasin että nyt en kyllä enää voi liikuttua kun tiedän mitä tuleman pitää ja olen nähnyt tämän ennenkin, mutta niin se vain silti kosketti. Kyllä esittävät taiteet on hieno taiteenmuoto, ai että.

 

[nummenkallio]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=FqIACCH20JU

Duranin Ordinary World sai kyyneleen silmään kesäkuussa. Tosin sai koko keikka, vaikkakin ilosta. Sen 40 vuotta olin odottanut. Ihan sekopäiseksi se lopulta sai. Hyvän bändin merkki. Ikuisesti muistelen ja muistan. Mahtava!

 

[Surukuku]

Olen joutunut itkemään elämässäni paljon, välillä enemmän kuin olisi ollut suotavaa ja hyvin usein syystä, että on vain nk. paha mieli. Olen herkkä ihminen, joku voisi luonnehtia ja on niin tehnytkin, että liiankin herkkä tähän maailmaan, mutta kun nämä nallekarkit eivät jakaudu tasan kaikkien kesken...
Viimeksi kyyneleet valuivat kasvoilleni, kun kirjoitin tänne kauneimmasta, mitä minulle on sanottu. Vanhempi koiristani, se syvällisempi, nousi ylös, tuli luokseni, nuolaisi kyyneleet poskeltani ja katsoi minuun iloisena kuin sanoen: "Hei! Kaikki hyvin, me ollaan tässä! Ei itketä, vaan lähdetään yhdessä lenkille..." ...ja niinhän me, piru vie, tehtiin... kuten just' nytkin...

 

[Domi28]

Juuri nyt, kun katselin somesta Börje Salmingin vierailua Toronton kotimatsissa.
Mainehan tässä meni, kun naapuripöydän korealaiset nauraa valkonaamalle itkemässä baarissa aamukymmeneltä.