Vasemmistolainen syyttää vihreitä rasismista. Koivulaaksollakin taitaa olla kovin kapea katsantokanta maailmaan, kannattaisi hieman löysätä pantaa pään ympärillä.
Oliko kyseessä ylä-savoa vääntävä hieman muovisen oloinen kellä on aina kauhea tuska päällä kun "MIKS KUKKAA EI SOETA, NYT HYVÄ IHMISET SOETTAKAA! AEKA O LOPPUMASSA JA NYT O VIIMENE HETKI SOETTAA!" Kun kysytään että "suomalainen kaupunki, 5 A kirjainta" (kuten siellä kerran päivässä ilmeisesti pääkysymyksenä on ja monta tonnia jaossa ollut aina kun tuon olen sattunut näkemään. Kyllä toki itseänikin ihmetyttäisi että "MIKS ETTE SOETA", vai voisiko olla kyseessä jonkunlainen pisityshomma ja sinne ei ihan vaan soittamalla pääse läpi antamaan vastausta ja ottamaan ilmaisia rahoja kuleksimasta?).Isotissinen blondi sanoi just nelosella mobiilivisailussa, että nyt täytyy saada tähän onnellinen loppu. Kyllä mä onnellisen lopun tosta kisasta ottasin, mutta itse kisaan en osallistuisi ;)
Vaatetuksesta ja ulkoasusta päätellen noista neljästä henkilöstä kaksi tai kolme oli naispuolisia ja yksi ei ollut poliisi vaan jonkun sortin vartija. Silti aika surullista, että eivät äijää nippuun saa vaikka joku siviili käy hänet valmiiksi kaatamassa. Eikö nöille mitään voimankäyttöön sopivia välineitä anneta? toisaalta näkemän perusteella voi olla ihan hyvä ettei anneta.Ruotsin nössöille poliiseille. Facessa tuli vastaan video kun neljä poliisia ei saa pidätettyä riehuvaa miestä.
Eihän tuo vielä mitään ole. Muutama vuosi sitten yhden virolaisen sienikauppiaan pidättämiseen vaadittiin lopulta kuusi poliisia, tämä tapahtui Suomessa.Ruotsin nössöille poliiseille. Facessa tuli vastaan video kun neljä poliisia ei saa pidätettyä riehuvaa miestä.
Eihän tuo vielä mitään ole. Muutama vuosi sitten yhden virolaisen sienikauppiaan pidättämiseen vaadittiin lopulta kuusi poliisia, tämä tapahtui Suomessa.
https://www.youtube.com/watch?v=nlTE4UntV6M (Linkki Youtubeen ja sienikauppiaan pidätykseen)
Joo kun tarkoitushan noissa kiinniotoissa on saada mahdollisimman vähän vahinkoa sekä kiinniotettavaan että kiinniottajiin, Tämän vuoksi mitä enemmän miehiä niin sitä parempi.Kun on tarpeeksi "hullua päässä" niin ihmisellä näyttää olevan monen ihmisen voimat ja kyky kestää kovaakin kipua. Kyllä minäkin olen suomalaisella pikkupaikkakunnalla nähnyt kun neljä poliisia yritti yhtä ukkoa laittaa rautoihin ja maijan kyytiin, eikä onnistunut ennen kuin jollakin saivat tainnutettua. Tämäkin tyyppi oli mielenterveysongelmista kärsivä tyyppi joka oli sitten ottanut vielä vähän lääkettä ja viinaa sekaisin. Tämä tapaus oli ajalta kun luulisin että poliisillakin oli vielä mahdollisuus/uskallusta käyttää enemmän voimaa mutta silti eivät meinanneet saada ukkoa kuriin. Nykyisinhän poliisit eivät varmaan edes oikein uskalla käyttää noissa tilanteissa kovin paljon voimaa vaikka siihen pystyisivätkin, koska aika herkästi syyttävä sormi kääntyykin kohti poliisia jos sattuu Juhaa leukaan. En tiedä mikä on käytäntö Ruotsissa mutta jotenkin tuntuisi että siellä on tässä(kin) menty vielä enemmän äärimmäisyyksiin kuin Suomessa.
Kyllähän Ruotsin poliisi pystyy tarvittaessa vaikka minkälaisiin urotekoihin.Ruotsin nössöille poliiseille. Facessa tuli vastaan video kun neljä poliisia ei saa pidätettyä riehuvaa miestä.
Korjataan sen verran että pystyi. Osmo Vallon tapaus on minullekin erittäin tuttu. Nykyäänhän Ruotsissa ei poliisi uskalla enää tehdä mitään, sillä äkkiä sitä joutuu itse syytetyksi turhan väkivallan käyttämisestä..Kyllähän Ruotsin poliisi pystyy tarvittaessa vaikka minkälaisiin urotekoihin.
Ohessa linkki Wikipediaan:
Osmo Vallo – Wikipedia
Naisten lätkä on poikien, mitä - jotain d-junnujen tasoista peliä kun paikalla on maailman parhaat naiset. Joku vielä syyttää mediaa epätasa-arvosta. Joissain lajeissa naiset saavat arvonnousua ulkonäöstään ja suoritus on sellainen, että paska taso ei häiritse kun tärkeintä yleisön kannata on kilpailu. Esimerkkinä nyt vaikka tennis, jossa käsittääkseni naiset tienaavat tasoon nähden loistavasti, mutta paska suoritus ei näy telkkarissa. Itse seuraan Dartsia aktiivisesti ja lajin tärkein mielenkiinto on järkyttävän kova taso. Samaa ei voi sanoa kun maailman parhaat naiset tulevat lavalle, heittävät samalla tasolla kuin minä. Ei paljon säväytä, enkä maksaisi latiakaan kun samaa tasoa näkee baarissa. Sama koskee biljardia kaikissa muodoissaan.
Jyppi vaikuttaa tosi huonolta, mutta onneks Pyhinaatio voi laittaa maalile Olkinuoran.. ei siis tarkotin Tuokkolana.. ei siis on kai siellä joku kenttäpelaaja, minkä laittaa maalille kun ei oo maalivahteja :(
Ateena pyytää apua! Reikkalaiset saako lisämokkeja kun tämä nuora ei riitä :)
Jatketaan Olkinuoralla. Tosi hyvä mokke heheehheeheheeh
Onko muuten mahdollista pyytää lisämiljardeja Ateenaan, kun vaikuttaa muuten siltä, että happi loppuu. Reikka pyytää taas apua :(
olkinuora eli olkkari
sai eteen polkkarin
sai polkkarin eteen
ja sitten uppos veteen
Elvis has left the building :)
Ilomäellä ois taitoo, mutta jos ei oo luonnetta niin sitä ei voi väkisin kehittää. Jospa muutaman hyvän syötön laittaa vielä tänä keväänä. Arttu näyttää vielä.
Mutta se pitää tänä keväänä näyttää eikä ens kaudella Lukossa. Mutta kyllä se näyttää.
Niin kun kirjotin, niin ei luonnetta. Sinänsä hirveetä kirjottaa ihmisistä mutta toisaalta julkinen ammatti ja Arttu tienaa vitusti verrattuna esim. lähihoitajaan. Mutta jospa näyttää vielä tänä keväänä että täältä tulee.
Ruuttu vissiin alotuksiaki otti sairaan hyvällä pinnalla, mutta tuskin pelaa enää tällä kaudella. Noh ens kaudekski soppari toki. Eetu Sopanen oli jännä, kun pelas tosi hyvin vaikka kukaan ei oottanu siltä mitään. Ei oo kerrottu sen tilannetta ollenkaan, mutta paha oli se alkukaudesta sillä.
Olkinuora on Olkihuo.. .. maivaanen ihminen. Olkiko tuo hauska :) toinen puoli sukua on Keski-Suomesta, joten ei kai tätä kukaan liian vakavasti ota! Ja helppohan se on Jyppi-fanien huudella, mutta -91 oltiin Kanarialla enon kanssa ja sillon kaks päivää vanhasta lehestä katottiin tulokset. Maailma on muuttunut. Ja just tämä, että puolin ja toisin meillä on tyyppejä ja Pelsulle jos oltas hävitty niin en vois vieläkään elää ihteni kanssa mutta kaikkee hyvää oikeesti teille!_
Oon myös asunut kolme vuotta Jyväskylässä ja siellä on kavereita niin respect. Tuo KalPan pelaaminen on hyvää -jos pelaamista lähdetään analysoimaan- koska aivan kauhee härväys on päällä aina välillä. Me like!
Tuli tuosta kysyneestä mieleen saman tien yksi mikkeliläinen kiekkokatsoja. Oletan että Laakkosella tarkotettiin Niko "Laku" Laakkosta.Sportin Facebookissa arvailevat uusia pelaajiaan. Joku kommentoi kunnon litanialla: "Leino, Manninen, Kalapudas, Tuulola, Tuomisto, Tamminen, O'Connor, Nevalainen, Varakas, Kojo, Sopanen, Laakkonen, Leskinen, Hyvärinen" ja tähän joku tarttuu vastaamalla "Miks Laakkonen tulis sporttiin ???"
Pisti naurattamaan. Siellä on mm. Tuomisto, O'Connor, Leino (Robert?) ja Kojo, joilla on kaikilla on kausi kesken. Sitten on Leinoa (Ville?), Varakasta ja Sopasta, jotka ei ikimaailmassa siirtyisi Sportiin plus Leskistä ja Hyväristä, joilla on sopparia nykyiseen joukkueseensa ensi kaudelle. Ja kaiken tämän keskellä joku kyselee, että miksi Laakkonen.
Pantheran
Ihan pakoja kaikki, Metallic on raskainta metallia. Ja Sleyer.Panthera.. Soittaakohan ne trash metallia? Niin kuin Megadeath?
Panthera.. Soittaakohan ne trash metallia? Niin kuin Megadeath?