Kiitos tästä tarinasta, toi mieleen monen monta muistoa omilta pipolätkävuosilta, suurin piirtein ikävuosilta 10-15.
Meidän kyläkoulun jää oli koko pitäjän parhaassa kunnossa, koska sitä jäädytettiin talkooperiaatteella, vaikka lähellä asunut maanviljelijä suurimman osan tuosta hoitelikin, käviväthän hänen molemmat poikansa myös innokkaasti pelailemassa. Siellä pelailtiin aina niin, että kaikki peliin haluavat pääsivät mukaan, lapsesta vaareihin. Kontaktia emme ottaneet, eikä siellä kaukaloakaan ollut, korkeat lumivallit vain.
Siellä kävi paljon hyviä vanhempia tyyppejä pelailemassa. Heittivät huilitauolla läppää meidän mukuloiden kanssa, eivätkä ikinä ottaneet liian tosissaan, vaan pelailivat mukana antaen meidän junnujen kuitenkin loistaa. Totta kai lähes jokainen heistä olisi halutessaan vienyt lähes kaikkia meistä kuin litran mittaa. Kuitenkin, eräs Hannu -niminen äijä oli huikea tapaus. Äijä otti niin perkeleen tosissaan, hakkasi lapaa jäähän jos ei syöttöä kuulunut, huusi meille pää punaisena, laski tarkkaan jokaisen maalin jne. Tiedätte ihmistyypin. Joskus nuorempana Hannun käytös oli jopa hieman uhkaavan tuntuista ja pelottavaa, mutta kun meille pojille tuli ikää lisää niin opimme pitämään äijää pellenä. Kerran kun valkoinen Escort jälleen kaartoi jään reunaan, pidimme vitutuksissamme pienen palaverin ja päätimme, että nyt perkele riittää. Äijä tuli aina pilaamaan meidän hyvät ja huumoripitoiset pelimme. Otimme ukon tietenkin peliin mukaan ja läpi pelin meille kaikille sattui outoja vahinkoja. Hannu sai koukkua nyyteille, sitä kampitettiin urakalla, mailaa hanskoille, törmäyksiä kuolleesta kulmasta jne. Siinähän raivosi, minkäs me vahingoille voimme. Lopulta homma päättyi siihen, kun äijä sai varmasti kipeästi lämärin hanuriinsa oman joukkueensa pelaajalta. Keräsi itsensä helvettiin, eikä sen jälkeen meidän peleihimme enää hinkunut. Muuten mentiin samalla köörillä kuin ennenkin, ne hyvät vanhemmat tyypit pelailivat meidän kanssa kuin ennenkin. Hannuakin harvakseltaan jäällä näkyi, mutta aina vaan luistelemassa suu mutrussa kenttää ympäri, kikkaili kiekon kanssa yksikseen, mutta ei tullut pelaamaan.
Että kiitoksia nimimerkille -Niks- kun palautti nämä muistot taas mieleen. Olisi näitä muitakin, mutta niistä ehkä joskus myöhemmin. Ja Hannulle terveisiä, jotta oho, sori.