On tuo jo huomattavasti vähemmän nolo teksti kuin taannoin naurettu. Edistystä on siis tapahtunut, tai oikoluentaa. Morsetusta toki on, ja pikanteimmat tyyliseikat heitetään kompostiin jo ensivirkkeissä. Saa tuosta kyllä jo paremmin selvän.Hei Hei Heinon Ville eikö otteluraportti ollutkaan vahinko ja nopeasti tehty? Turnausennakko jatkaa samaa vakuuttavaa linjaa. Paljon niissä asiaa on, mutta tuo morsetus on aika kammottavaa luettavaa.
Turnausennakko jatkaa samaa vakuuttavaa linjaa.
Naureskelen parille kaverille, jotka olivat jo lähdössä juhlimaan klubin jatkoon pääsyä Pukin tehtyä maalin. Sanoin niille, että kohta peli on kuitenkin 4-1, katotaan vaan ja kappas vaan kuinka kävikään..jätkät ei ole paljoa juhlimaan lähdössä.
No ei tuossa välttämättä vahingonilosta tai suomalaisen joukkueen halveeraamisesta tarvinnut olla päällimmäisenä kysymys. Tai mistä minä tiedän, mutta voisin olettaa näin. Kavereille siinä kerrottiin naureskeltavan. Ties miten naurettavasti siellä käyttäytyvät. Isot miehet.Oksettavaa vahingoniloa, jota havaitsee kyllä aina silloin kun suomalainen joukkue epäonnistuu. Sitten kun voitetaan, niin ollaan niin mukana juhlimassa ja aina uskottu siihen...
Ässien joukkueen rakennus kaudelle 2010-11 on ollut huikeaa luettavaa viime päivinä. Mika "hopeakausi" Toivola ja Satakunnan Kansan urheilutoimitus heittävät löylyä kiukaalle ja patafanit odottavat kiimaisena uutta ykkössentteriä saapuvaksi Poriin. Joku konsonanttihirviö Szczechura ehti jo mennä sivusuun, mutta nyt olisi tyrkyllä Dixon, vai onko sittenkin Dickson?
Huom! Keskusteluissa mainittiin myös Kari "Perse-Kari" Takko.
Aamu TV:n haastattelussa Oulun yliopiston tutkijaprofessori kertoi tutkineensa hirvikärpäsiä niin, että on liimannut langan kärpäseen ja näin lennättänyt sitä. Naurettavaa oli se, että "lanka saatiin irti käpäsestä sitä vahingoittamatta".
Päästääköhän tutkijaprofessori hirvikärpäset vapaaksi tämän tuskaisen vankeusajan päätteeksi ...
Henrik Dettman Suomen mahdollisuuksista EM-koriksessa aamulehdessä:
"Jätän sen täysin sopulien (toimittajien) tehtäväksi. He ovat parempia spekuloimaan toissijaisilla argumenteilla."
Ässien joukkueen rakennus kaudelle 2010-11 on ollut huikeaa luettavaa viime päivinä.
Nyt on jokin piru irti tutkijapiireissä. Ovat selvästi käyneet kisaamaan siitä kuka heittää pimeintä läppää. Naistutkimuksen dosentti laittoi ihan kohtuuliset kortit pöytään Maamme-laulun vihapuheilla, mutta sanoisin että hirvikärpäsen lankalennättäminen nokittaa tuon.Aamu TV:n haastattelussa Oulun yliopiston tutkijaprofessori kertoi tutkineensa hirvikärpäsiä niin, että on liimannut langan kärpäseen ja näin lennättänyt sitä. Naurettavaa oli se, että "lanka saatiin irti käpäsestä sitä vahingoittamatta".
Aamulla radiossa kerrottiin tästä tutkimuksesta, joka omaan korvaan kuullostaa mitä puhtaimmalta "jäätelo aiheuttaa hukkumisia"-tutkimukselta.Nyt on jokin piru irti tutkijapiireissä.
Se, että porilainen Naurava Sika tarttuu tähän torstaina aamuyöllä klo 4.47 on myös sangen huvittavaa. Naurattaahan tuo Ässien sentterin metsästys edelleen myös näin päiväsaikaan. Ja se millaisella kiihkolla siihen näköjään suhtaudutaan. Ei tässä millekään pornosivuille ehdi, kun Jatkoajasta löytyy parempia "ilon aiheita" :)Se, että raumalainen löytää muka-älykästä huvia itselleen Ässien palstalta klo 1:20 torstaiyönä on kyllä huvittavaa. Mahtaa olla virikkeet vähissä. Netissä olisi kyllä pornoakin, jonka avulla yksinäinen raumalainen löytäisi luultavasti enemmänkin "ilon aiheita". Mutta mene ja tiedä, kukin tyylillään... :)
... Ei tässä millekään pornosivuille ehdi, kun Jatkoajasta löytyy parempia "ilon aiheita" :)
Yllätti jo, housut kintuissa...Hymyilyttää ajatus Eino Miehestä tietokoneen ääressä lukemassa Ässien sentterin metsästyksestä...
Varo ettei vaimo yllätä.
Mietin kiivaasti pitäisikö vielä vanhoilla päivillä palata aikoinaan aloitetun väitöskirjaprojektin pariin. Väikkäri valmiiksi ja sitten sutena suoltamaan julkaisuja ja tekemään tiedettä. Jos joku myöntää rahoituksen, niin tästä voisi avautua oiva tilaisuus kävelyttää, uittaa ja kuntopyöräilyttää hirvikärpäsiä. Olisi hekumallista tehdä tutkijana johtopäätöksiä siitä, kuinka iisisti lanka lähtee kärpäsestä irti kunkin kuntoiluharjoituksen jälkeen.
Tee sinä tuo, minä lähden puolestani politiikkaan ja runnon läpi lain joka vaatii että kaikkien Suomen hirvikärpästen, hyttysten ja paarmojen tulee olla kytkettyinä. Siitä vaan työttömille liimapurkit ja lankarullat reppuun ja metsiin askartelemaan.
Venäjällä on vitusti ihmisiä. Siellä missä on eniten ihmisiä on kovin taso. Siellä missä on eniten venäläisiä on kovin taso. Eli venäjällä on kovin taso! Ja turkkilaisissa all-inclusive hotelleissa.
Sen takia kaikki sujuu venäjällä ja asiat kääntyvät parhain päin.
Ja ihmiset muuttavat huvikseen sieltä tänne ja haukkuvat suomalaisia. Niinkuin TOJ, jatkoajan kuuluisin piiloryssä. TOJ, saat sakkoa 500 euroa. Jos laitat mulle privana viiskymppiä niin homma on ok. Venäjän tyyliin. Anna kakkua, anna sakkoa saatana. Vitun ryssä!
Tämä ei liity mitenkään itse peliin/laatuun/jyppiin/venäjään. Vaan tähän vitun piiloryssään mikä täällä palstalla pyörii.
Ja sitten on vielä saatana maatuska. Ryssä on siitä kiero että kun sen kuorii todellisista vaatteista, niin mitä alta paljastuu? No vittu sama ryssä mutta hitusen pienempänä! Perkeleen uralin ketut.
1-0 Ilja Kablukov (Branko Radivojevic).
Saipan sivujen otteluseurannan perusteella Atlant vie peliä aika suvereenisti.
Ottelu päättyi 3-1. Otteluseurannan perusteella Atlant hallitsi, joten hyvä peli Saipalta siinä mielessä että pystyi pitämään lukemat niukkina.