Mainos

Mille naurat juuri nyt?

  • 13 456 588
  • 50 959

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Nyt nauran sähköpostissani olevalle sekopäävuodatukselle. Saatana, hullujen palautteille pitäisi olla oma linja (yleensä ne kyllä soittavat tai lähettävät ruutupaperivuodatuksia:).

Omaa kokemusta myös sekopäistä, aikaisemmassa duunissa monesti joutui perimään asiakkaiden maksamattomia maksuja takaisin muistutuksilla, firma oli sellainen että asiakkaat tunsivat kasvoilta ainakin minut ja vieläpä kaikkien kanssa tuli oltua puheissa silloin tällöin. No eräältä kaverilta perittiin isompaa summaa ja pistin aluksi ystävällisesti muistutuskirjeen jotta vaikka tulisi paikanpäälle sopimaan maksuista ennen kuin pistetään eteenpäin.

Vastaus tuli ja siinä oli pitkää vuodatusta. Lopussa luki "MÄÄ TAPAN SUT!".

Viikko etiäpäin niin kyseinen kaveri tuli työvuorollani paikanpäälle, nasevasti heitinkin "noo tapakko mut?" Kaveri oli vaikeana ja ei sanonut mitään.

Monia muitakin "sekopäisiä" keissejä on tullut nähtyä, livenä eivät pysty röyhimään mutta kirjeillä, sähköposteilla yms pystyvät asiansa sanomaan ja kun tullaan naaman eteen niin ollaan sitten niin kaveria taas.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Muuten hyvä, mutta kartutat kyllä nettikäynneilläkin paskalehtien liikevaihtoa, ainakin epäsuoraan. Vaikka sivut ovat (toistaiseksi) maksuttomia, joka klikkaus lasketaan ja kävijämääräleveilyllä myydään mainoksia sivuille.

Joo tiedän. Samaten Kronen Zeitungin nyysiminen kartuttaa Kronen Zeitungin liikevaihtoa epäsuorasti mainosmyyntien osalta, kun kaikki ne sieltä tienvarsisäkistä hävinneet lasketaan levikkiin.

Seuraava täysboikotti saattaa koskeakin joko Kronen Zeitungia tai sitten Bildiä.
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siis onko se vaalea likka siinä kuvassa se Ghanalainen misu?
Kyllä se on. Ja tämän typyn nimi on siis Fauzia. Piruuttani googletin "fauzia" nimellä ja tuloksiksi tuli lähinnä Pakistaniin viittavia linkkejä ja kuvia.

Joten Ghanasta kotoisin oleva vaalea blondi, jolla on pakistanilainen nimi. Ei mullakaan herätyskellot soisi..
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Täytyy kyllä myöntää, että näitä viimeaikojen uutisia lukiessa on usko koko ihmiskuntaan aika kovalla koetuksella. Olemmeko me todellakin näin tyhmiä? Eikö näin tyhmän lajin olisi jo aikaa sitten pitänyt poistua maapallolta viisaampien ottaessa jalansijan tyhmääkin tyhmemmältä ihmiseltä.

Ihmiset tappelee joidenkin taljojen perässä aivan kuin muinaisessa itä-blokissa lihanokareesta.

No en enää varsinaisesti naura, mutta bussissa istuessa kyllä nauratti Metrolehden uutinen.

Uutisessa joku helsinkiläinen mies oli lauantain ja sunnuntain välisenä ottanut pimeän taksin jota ajoi kaksi naista. Kyydin jälkeen kotiovella mies oli huomannut pankkikortin ja kotiavaimien kadonneen. Kuoletti kortin heti, mutta siitä huolimatta nämä naishenkilöt olivat kerenneet tehdä kuusi nostoa. Ja uutisen lopussa sitten kerrottiin, että Poliisi etsii kahta romanirouvaa jotka ovat ajaneet Citroenia lauantaiyönä.

Kuka sherlockki hyppää kahden romanin ajamaan autoon keskellä yötä?
Mikä uutinen tuo edes on? Juttu olisi uutinen, jos tyyppi olisi saanut manneilta kyydin sovitulla tavalla määränpäähänsä ilman minkäänlaista koijausyritystä. Nythän tuo homma eteni prikulleen odotusarvon mukaisesti, joten ei sillä luulisi olevan mitään uutisarvoakaan.

Oma lukunsa on tietenkin se, että tyyppi itse menee kertomaan virkavallalle ja medialle tyhmyydestään. Todennäköisesti pistää koko homman vielä huonon tuurin piikkiin ja käyttää vastedeskin vastaavia palveluita saatuaan hommattua uuden lompakon ja siihen kortit varastettavaksi. Onkohan kyseessä sama tyyppi, joka menetti kaiken alusvaatteita myöten lähdettyään aamuyöllä uintiretkelle parin hehkeän romanineitosen kanssa.

Tämän päivän Seiskassa oli mielestäni hauska juttu miehestä joka oli ottanut Seiskaan yhteyttä kertoakseen kuinka huonosti pankit kohtelevat häntä. Toimittaja olikin yllättynyt kun selvisi mistä tämä johtui.

Tämä mies oli selaillut netin deittisivustoja ja löytänyt sieltä kauniin ja nuoren naisen Ghanasta. Pari alkoi pian viestitellä keskenään ja keskustelut menivät nopeasti henkilökohtaisiksi. Sitten tämä Ganan kaunotar repäisi ässän hihastaan ja kertoi saavansa kohta perinnön isoisältään. Perintö oli vaivaiset 328 kiloa raakakultaa. Ainoa ongelma tässä oli vain se, että saadakseen perinnön tämän naisen pitäisi olla naimisissa. Noh, "pari" meni sitten netissä "naimisiin" josta tämä mies oli saanut hienot todistuksetkin postitse.

Pian naimisiin menon jälkeen mies sai sähköpostia naisen lakimieheltä, että tätä raakakultaa ei voisi muuttaa rahaksi ennen käsittelyä ja tähän käsittelyyn tarvittaisiin nyt rahaa 70 000€. Käsiteltynä kullan arvo olisi 11 miljoonaa euroa. Noh mies päätti sitten maksaa 35 000 € kunnes hänen rahansa loppuivat. Tämän jälkeen kuulemmanvaimo on joutunut hengenvaaraan ja lakimiestäkin oli pahoinpidelty. Mies päätti sitten lähteä pankkikierrokselle hakemaan lainaa.

Pankeissa hänen tarinaansa ei oltu jaksettu kuunnella edes loppuun saakka ja hänet oltiin naurettu ulos joistain konttoreista. Miehen mukaan tämä on todella törkeää käytöstä pankeilta ja ihmettelee nyt miten pankit voivat käyttäytä näin.

Ei voi kuin ihmetellä miten nuo "nigerialaishuijarit" voivat edes onnistua tuollaisella tarinalla.
Tällaisenkaan tapahtumaketjun ei pitäisi olla mitenkään mahdollinen, jos ajatteluun käytettäisiin aivoja kivesten sijaan. Ei kai kukaan voi kuvitellakaan, että kuvassa nähdyn kaltainen miljonääri-misu olisi millään muotoa kiinnostunut jutussa esiintyvästä perä-pohjolassa asuvasta könsikkäästä. Rakkaus ei katso aikaan, paikkaan eikä ulkonäköön, sanotaan.

Tätäkin tapausta sitten itketään julkisuudessa syyllistäen pankkeja, jotka ei anna lainaa, vaikka vakuuteena on yli kolmesataa kiloa ehtaa kultaa ja vielä morsio kaupantekijäisinä. Tällainen on todennäköisesti mahdollista vain maassa, jossa Tukiainen myy lippuja häihinsä ja Hannu Kailajärvi on vain onnettomien olosuhteiden uhri.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tällainen on todennäköisesti mahdollista vain maassa, jossa Tukiainen myy lippuja häihinsä ja Hannu Kailajärvi on vain onnettomien olosuhteiden uhri.

Kyllä tämä on ihan yleislänsimainen ilmiö.

Täällä Itävallassakin tulee ohjelma, jossa seurataan muutaman paikallisen juntin yrityksiä löytää itsellensä tyttöystävä Slovakiasta. Siellä kun edelleen -tosin vähenevissä määrin - on nuoria naisia, jotka ovat valmiita muuttamaan rahan perässä lännemmäksi. Nämä juntit ovat tietenkin jotakuinkin persaukisia, kielitaidottomia ja totaaliurpoja. Myötähäpeämittari tiukasti kaakossa sitä on joskus tullut katsottua.

Tietysti länsimaista rappiota kuvaa se, että tämmöistä paskaa ylipäänsä tulee televisiosta ja joku BitterX sitä joskus on katsellutkin.
 

J.Petke

Jäsen
Naurattaa tuo Ville Haapsalon tyyli tuossa Sapuskaa, harashoo-ohjelmassa kolmosella. Hieno ohjelma muutenkin. Kertoo venäläisistä tavoista ja elämästä ruoan avustuksella.

TOJ luultavasti runkkaa tämän ohjelman tahtiin.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Noissa em. urheilukuvissa oli tosiaan monta hyvää otosta, mutta nauratti IL:n uutisointi otsikolla: "Katso maailman hauskimmat ja huikeimmat urheilukuvat - mukana yllätys Suomesta" Heille kun oleellisinta oli juuri tuo Suomi-yhteys.

Maailman huikeimmat-hehkutus vain tuntui hieman ylimitoitetulta kun juuri pari päivää sitten oli julkaistu tälläinenkin hivenen huikeammista urheilukuvista koostuva lista: http://totallycoolpix.com/2010/12/top-100-sports-pictures-of-2010/

Oli tuossakin muutama hymähdyksen arvoinen, varsinkin palestiinalaisten bodarien "miehekäs" meininki.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
(hymähdin) tyylille, miten jotkut avaavat ketjun. Vielä jotenkuten ymmärrän sen, että jotkut kirjoittavat SaiPan tai KalPan pienellä p:llä, mutta sitten joku tulee ja avaa ketjun JYP - Hifk. Sitten muutaman viestin päästä joukolla ihmetellään, kuinka Hifk on HIFK, JypHT on JYP jne.

Edit:

Ihan ensimmäisenä nyt sellainen juttu, että laitapa molempien joukkueiden nimet niin kuin ne oikeasti kuuluu kirjoittaa. Ei kannata heti alkuun lähteä tuommoiseen pelleilyyn. Ymmärrän, että se voi tuottaa jyväskyläläiselle maalaiselle hieman ongelmia, mutta yritä edes. Jooko?

Eipä tarvinut mennä muutaman viestin päähän, kun ensimmäinen hifkiläinen provosoitui. Mentiin vain muutaman minuutin päähän :D
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
hardcore hooligan?

Ihme jannu ja ihmettelen miten tuollaista siedetään jatkoajassa! Itse jos alkaisin pastettamaan jotain miljoonia tekstejä peräjälkeen niin fudut tulis!

Pitäisi kirjoitta ihmettelyketjun puolelle vissiin tämä viesti.

Minusta kyseessä on äärimmäisen harmiton kaveri, josta ei ole haittaa kenellekään ja joka pitää yksinään pystyssä ketjua Kanadan junioriliigat 2010-2011. Minusta hänen kirjoituksissaan ole mitään vikaa. Faktat ovat taatusti kunnossa ja mielummin hänen tekstejään lukaisen kuin joidenkin virkamiesmäisesti täälä Jatkoajassa kirjoittavan tosikon.
 
Viimeksi muokattu:

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Noita "urheilijoita ilmeellä" -kuvia on paljon, mutta numero 20 on hieno. Kuka jatkiksen urhoista tohtii käydä kosaisemassa?

Tulee ihan Wii Sports Tennis mieleen. Jaa että ihan tosissaan tässä pelataan?
 

Weber80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Maikkarin uutisille: "Tämän piti olla normaali lauantai, mutta toisin kävi. Yllätys lumipyry ylsi jopa Keski-Suomeen saakka"

On sitä ongelmat. Varsinkin, kun edellinen uutinen oli Tukholmassa räjähtäneistä kahdesta autosta. Sitä voisi sanoa epänormaaliksi lauantaiksi.

Ja 60 kolaria lumisateen takia uudellamaalla, sinne on näköjään taas maalaiset tulleet jouluostoksille. Eikö se niin mene...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jotensakin naurattaa tuo Derbyn "titteli" Olli Malmivaaralle SM-liigan floppi -ketjussa:

Olli "panisin siskoa" Malmivaara. Aivan luokaton paska ollut koko mestaruuskauden jälkeisen ajan. Mitä miehelle on tapahtunut, paha loukkaantuminen joo mutta ei se yksin selitä tätä mysteeriä...
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Joulupotin juontajalla pata jumis! Tää sama kilahti silloin joskus jo jossain soittopotis. Nyt jätkä vaan istuu ruudussa ja metrin kyrpä otsassa :D

Parasta viihdettä, nyt joku ylilyönti!

"ei ole pelaajia" "paljo kello hoho"
 

pongo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joulupotin juontajalla pata jumis! Tää sama kilahti silloin joskus jo jossain soittopotis. Nyt jätkä vaan istuu ruudussa ja metrin kyrpä otsassa :D
Tyyppi on kyllä uraputkessa. Joku on jo ehtinyt laittamaan tästä pätkän YouTubeen.

"Ei ole kyllä se pesän pörröisin mehiläinen jos ei tätä tiedä.."
 

J.Petke

Jäsen
Joulupotin juontajalla pata jumis! Tää sama kilahti silloin joskus jo jossain soittopotis. Nyt jätkä vaan istuu ruudussa ja metrin kyrpä otsassa :D

Tulipahan naurettua. Loistavaa huumoria mielestäni. Välillä tosiaan voi olla aika helvetin tylsää istuskella studiossa ja arvuutella lapsellisen helppoja tehtäviä. En usko, että kaveria vitutti vaan oli yksinkertaisesti hieman tylsää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös