Tiedekunnan sähläykselle.
Noin vuosi sitten päätettiin tehdä muutos, jossa oikeusvertailu siirrettiin oikeusteorian aineopinnoista kansainvälisen yksityisoikeuden yhteyteen. Ei mikään kummempi juttu sinänsä, oikeusvertailu on yhden opintopisteen (noin 180 sivua luettavaa) osio. Alkupäätöksen jälkeen toteutuksen osalta sitten pistikin tiedekunnan arvovaltaiset päättäjät juosten päin seiniä heille ominaiseen tapaansa.
Nimittäin tiedekunnassa roikkuu nyt reilut sata opiskelijaa, jotka tenttivät tuon uuden oikeusteorian (ilman oikeusvertailua) ja vanhan kv. yksityisoikeuden (ilman oikeusvertailua). Joten on pakko erikseen käydä siinä yhden opintopisteen korvaavassa tentissä. Joka sitten on päätetty jostain ihmeen syystä arvostella aivan mahtavan tiukasti, hylkäysprosentti on noin 90% tenttijöistä. Itse tunnen kolme ihmistä joiden valmistuminen on nyt jo venynyt puolisen vuotta pelkästään tuon yhden tentin takia. Yksi yrittää neljättä, kaksi viidettä kertaa tentistä läpäisyä.
Köyhä tiedekunta, joka kerran lukukaudessa ampuu itseään nilkkaan. Keväällä on sentään tuosta korvaava, siinäkin päätöksessä meni vuoden verran aikaa.
Tuolta (pdf) voi itse kukin käydä ihailemassa tätä hylättyjen kimaraa.