Mille naurat juuri nyt?

  • 13 240 152
  • 50 417

Blunttis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat KalPa

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Sivujen lopussa on jo jonkin aikaa ollut jotain Google-mainoksia. En ole varma niiden toiminnasta, kai ne perustuvat joidenkin avainsanojen tunnistamiseen, ja mainokset kohdistuvat niiden mukaan. Oli miten oli, välillä niissä on aika huvittavia yhdistelmiä ketjujen aiheisiin nähden, varsinkin noissa surumielisissä ketjuissa. Lisäksi "Milloin nukuttaa?" -ketjun mainokset menivät hetki sitten otsikoilla "Uni", "Uni", "Etsitkö sinkkuja?". Kaikenlaista.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä se vaan naurattaa tämä "Hanki Tv-maksu lahjaksi" - kampanja. Opeta jälkikasvu tavoille, jep jep. Hieno mainoslause kampanjaan, jonka ilmeisesti pitäisi purra eniten nuoriin. Siitähän ne tykkää, että niille vittuillaan. Vai vittuillaankohan tuolla vanhempien kasvatusmetodeille, tiedä häntä.

Ja muutenkin, jos otetaan sellainen kuvitteellinen tilanne, että olisin menossa naimisiin ja joku moraalinvartija lahjoittaisi minulle ja nuorikolleni vittu tv-maksun, niin saisi varautua ottamaan jonkun muista lahjoista, esimerkiksi jonkin hienon kristallimaljakon, päähänsä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
FA Cupin finaalia Kakkosella selostavalle Hoopo Hänniselle. Jokohan sen kohta jokainen katsoja olisi ymmärtänyt että Portsmouthin maali oli Enckelmanin virhe, vai meinaako Hoopo jauhaa sitä koko toisenkin puoliajan?
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Todellisen lätkävaimon elämää, kun Vanessa Kurri jännittää niin paljon illan matsia, ettei voi avata illalla telkkaria... Monestikohan tuokin "lätkävaimo" on pessyt hikisiä releitä.
Rouvahan oli vielä vaipoissa kun Jari mätti laattaa pömpeliin Edmontonissa.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän nyt on itkunsekaista naurua, sain tämän päivän V75:ssa 7-oikein, mutta niimpä sai 21 954 muutakin pelaajaa..oikeen meikäläisen tuuria. Varmaan illalla tulee lotostakin 7-oikein, pääpotti vaan jaetaan varmasti 50 000 muunkin kanssa..(hymiö)
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
En ole aikoihin kyllä nauranut yhtä paljon kuin tänään, kun luin Panu Larnoksen kommentteja kun Hevi-Ari oli haukkunut Panun tyttöystävää.

- Ei kukaan selväjärkinen voi pitää sellaista musiikkia p****na, joka on myynyt lähes triplaplatinaa, Panu sanoo, mutta korostaa, ettei hän ole Arille suuttunut.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1532821
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Saku Koivu kehui haastattelussa Pihlmanin loistavaa peliä ja turnausta. Ei tainnut olla ensimmäinen...

Myös Jokisen "äkkiä vittuun täältä"-olemus nauratti. Temetkin sentään kiskoivat rennosti bisseä...
 

Bedrock

Jäsen
En ole aikoihin kyllä nauranut yhtä paljon kuin tänään, kun luin Panu Larnoksen kommentteja kun Hevi-Ari oli haukkunut Panun tyttöystävää.

- Ei kukaan selväjärkinen voi pitää sellaista musiikkia p****na, joka on myynyt lähes triplaplatinaa, Panu sanoo, mutta korostaa, ettei hän ole Arille suuttunut.
Halvat on huvit. Enään tarvitsee tietää ja kiinnostaa keitä ovat Panu Larnos, Hevi-Ari ja Panun tyttöystävä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Jostain kumman syystä kanavasurffailuni pronssiottelun jälkeen vei minut seuraamaan FST:n "Käsipallon viholliset r.y." -ohjelmaa. Oli nimittäin oikeasti hauskaa ja älyllistä huumoria niin meidän suomensuomalaisten kuin myös suomenruotsalaisten kustannuksella.

Miksi näitä ei osata tehdä meidän suomenkielisten kanavilla? Ainoa poikkeus taitaa olla Uutisvuoto jota sitäkin tehdään osin suomenruotsalaisin voimin. Sen sijaan saamme nauttia joko alyttömistä tosi-TV kisoista ja visoista tai sitten vaihtoehtoisesti teeveekakkasen tuottamista maalaisfarssipuskakomedioista aitoon turhapuro-tyyliin.

Voisiko sen lupamaksun jo pikkuhiljaa jyvittää sen mukaan mitä katsoo??
 

TML

Jäsen
Ilta-sanomien uutinen naurattaa taas. Kyseessä tuo Mika Häkkisen huvilan palo (joka ei sikäli naurun asia ole) ja siitä seurannut sitaatti jonka Matti Kyllönen on antanut:
"En koskaan ehtinyt tupaantuliaisiin".

TRAGEDIA!!!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Suomen maajoukkueen MVP, tärkein pelaaja -ketjussa O "Tota" Jokinen on saanut kaksi ääntä. Just..tota..
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomen maajoukkueen MVP, tärkein pelaaja -ketjussa O "Tota" Jokinen on saanut kaksi ääntä. Just..tota..

Samaiset kaksi ääntä löytyy myös Petri Vehaselta. Maalivahdilta, joka pelasi yhden keskinkertaisen alkusarjapelin. MVP-ainesta ehdottomasti, heh.
 
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, HIFK, Joe Finley
Joo, Abreun pää on pesukoneen kokoinen ja pitää samanlaista mökkälää.

Synnytyksessä kätilö haukkoo happea kun ulos putkahtaa pelkkä pää, hetken kurkkii sisään nähdäkseen tuleeko vartalo kenties jälkilähetyksenä "hmm, älkää nyt järkyttykö mutta lapsenne keho khöm..jäi tuota, vissiin sisälle tai johonki, katotaas vielä...Eikos hetkinen, mikäs se tossa leuan alla roikkuu"

"no ainakin kuulostaa ihan terveeltä.."
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Heh, olen tässä päivän mittaan loivennellut klassiseen autotalli/halkopino/suksisauva -henkeen. Pienehkö hymynkare nousi suupieliini kun vaimo tokaisi kesken kaiken, että "eikö olekin ihana viettää tällaista kalsaripäivää". Niin minustakin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Samaiset kaksi ääntä löytyy myös Petri Vehaselta. Maalivahdilta, joka pelasi yhden keskinkertaisen alkusarjapelin. MVP-ainesta ehdottomasti, heh.
Tä?!?! Eikös se MVP tarkoitakaan MaaliVahti-Petri?!?!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, toiset taas vetää Jags -linjaa Kanada -näkövinkkelistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös