Olen varma, että ihmiset, jotka naureskelevat Marinin avaukselle kuusituntisista työpäivistä, ovat luonteenpiirteiltään samanlaisia kuin aikaisemmin vallassa olleet ihmiset, jotka vastustivat kahdensantuntista työpäivää, viisipäiväistä työviikkoa ja työntekijöille tarjottuja lomia. He eivät olisi myöskään halunneet antaa naisille tai mustille äänioikeutta tai oikeutta opiskeluun. Tuskin heille myöskään olisi kelvannut viisipäiväinen kouluviikko. Seksuaalivähemmistöt olisivat olleet heille kauhistus, josta ei olisi edes voinut puhua.
Sukupolvi toisensa jälkeen asenteet avartuvat. Räikeinkään konservatiivi ei enää mielellään totea ääneen etenkään politiikassa toimiessaan, että naisten tulisi pysyä kotona ja että mustien tehtävä on palvella valkoisia.
Samaan aikaan kuitenkin jokainen sukupolvi keksii omat rajoitteensa. Tällä hetkellä talouskonservatiivit pitävät mahdottomana, että maailma pyörisi jonkin muun kuin talouskasvun ja edistysuskon varassa. Jotkut heistä saattavat myöntää, että luonnonvarojen kestämättömään käyttöön perustuva järjestelmä tuhoaa ympäristön, mutta silti heidän mielestään talouskasvu on tärkeämpää kuin ympäristön suojelu. Heidän mielestään talous tulee aina asettaa ympäristön edelle. Lasku jää maksettavaksi tuleville sukupolville. Tällaisessa asennoitumisessa kysymys on tulevaisuuteen siirretystä ihmisoikeusrikollisuudesta.
Sama umpimielisyys koskee suhtautumista heikko-osaisiin. Monet talouskonservatiiveista ovat aidosti sitä mieltä, että kun ihminen syntyy tähän maailmaan ilman mahdollisuuksia parantaa merkittävästi asemaansa, hän on asemansa ansainnut. Tätä ajattelua talouskonservatiivi toteuttaa sekä kansallisessa että globaalissa ajattelussa. Hänen mielestään köyhien kuuluukin tehdä halpoja tuotteita länsimaihin mitättömällä palkalla ja kurjin ehdoin, eikä syrjäytyneen ja alkoholisoituneen sossuluuserin tukien leikkaamisella ole väliä. Talouskonservatiivi ei luota tieteeseen vaan tunteeseen. Talouskonservatiiville on ensisijaisen tärkeää uskoa, että ihmisellä on tahto, jolla hän pystyy hallitsemaan elämäänsä, vaikka tieteessä tahtoa ei ole osoitettu. Päinvastoin mitä pitemmälle luonnon- ja käyttäytymistieteet etenevät, sitä ilmeisemmältä vaikuttaa, että ihmisen tahto on harha, joka kyllä auttaa lajin selviämisessä, mutta jolla ei ole yhteyttä totuuteen.
Kokemus tahdosta on eri asia kuin tahto. Olen minäkin lukenut menestyksekkäästi ja vimmaisesti useampiin yliopiston pääsykokeisiin, mutta en minä valinnut motivaatiotani. Se vain tupsahti jostakin. Kun en raiskaa enkä tapa, en valitse olla raiskaamatta ja tappamatta. Minä vain toimin niin.
DDR:stä ja Neuvostoliitosta kirjoitetussa kirjoissa vanhukset suhtautuvat usein myötämielisesti menneeseen. He eivät kiellä menneen järjestelmän mädännäisyyttä, mutta sen sijaan he muistelevat peruselämän toimivuutta. Vaikka niukkuutta riitti, niin useimmiten riitti myös terveydenhoitoa ja ruokaa. Työtä oli vähän ja sivistystä enemmän, koska ihmiset käyttivät runsaan vapaa aikansa esimerkiksi lukemiseen. Ihan sama koskee nykymaailmaa. Ei ole paskankaan väliä, mitä kilkkeitä uusimmassa kännykässä on, jos ihmisen perustarpeet toteutuvat, hän kokee olevansa turvassa ja hän saa sosiaalista ja henkistä ravintoa. Eeva Kolu ei palanut loppuun siksi, että hänen elämänsä olisi ollut jotenkin erityisen vaikeaa, vaan siksi, että markkinataloususkoisessa maailmassa hän on ajautunut vaatimaan itseltään enemmän kuin mitä tarvitsee ja mihin pystyy.
Loppumattomia tarpeita luova ja loppumattomia vaatimuksia esittävä ihmisen tuotteistamista ja kilpailuttamista vaativa markkinatalous ei suinkaan vapauta ihmistä vaan vangitsee hänet. Nykyjärjestelmässä ihminen voi olla vapaa vain pärjätessään äärettömän kovassa kilpailussa. Mitä pitemmälle teknologia etenee ja mitä suuremmaksi rahan valta kasvaa, sitä vähemmän pärjääjiä on. Siksi kilpailuun ja tuottavuuteen perustuva järjestelmä tulee ennemmin tai myöhemmin tiensä päähän.
Ylen uskonnollisessa Horisontti-ohjelmassa pohditaan asiantuntijavoimin sitä, että maailmaa ei pelasteta nykyisin mallein. Tämä koskee sekä ympäristöä että tasa-arvoa. Tarvitaan uudenlaista ajattelua, jossa myönnetään tosiasiat ja asennoidutaan elämään toisin. Pahoinpa kuitenkin pelkään, että ihminen, joka on panostanut koko elämänsä pärjäämiseen kilpailussa ja vieläpä menestynyt siinä, ei halua luopua nykyisestä itseään hyödyttävästä mallista, jossa on monia ihmisoikeuksiin ja ympäristönsuojeluun liittyviä puutteita, mutta onneksi yhä enemmän on toisenlaisiakin ääniä, eivätkä ne kaikki tule edes vasemmistosta. Oikeistossakin on ihmisiä, jotka pystyvät turvautumaan tunteen sijasta järkeen, vaikka järkiperäinen ajattelu oikeistossa harvinaista onkin. Oikeisto kun keskittyy nykyhetkeen ja perusrakenteisiin vaikuttavien uudistusten vastustamiseen eikä tuleviin vuosisatoihin, vaikka syitä ja seurauksia ymmärtämään kykenevän ihmisen sivistystä mittaa nimenomaan kyky ennakointiin ja hetkellisistä tarpeista luopuminen.
Vaikka markkinatalouden ajama tekninen kehitys laantuisi muutamiksi vuosisadoiksi tai vuosituhansiksi, ei se tarkoita, että ihmiskunta pysyvästi lopettaisi kehittymisen. Tällä hetkellä kuitenkin olemme tilanteen edessä, jossa perusongelmat on ratkaistava ennen kuin voidaan jatkaa eteenpäin. Talouskasvuun ja kilpailuun perustuva malli ei ratkaisuja tarjoa.
P.s. En ole Marinin kanssa samaa mieltä siitä, että palkan pitäisi pysyä samana. Päinvastoin sekä työtunteja että palkkaa pitäisi laskea rajusti, jotta ihmiset menettäisivät mahdollisuutensa turhan kuluttamiseen ja ympäristön tuhoamiseen.
Sukupolvi toisensa jälkeen asenteet avartuvat. Räikeinkään konservatiivi ei enää mielellään totea ääneen etenkään politiikassa toimiessaan, että naisten tulisi pysyä kotona ja että mustien tehtävä on palvella valkoisia.
Samaan aikaan kuitenkin jokainen sukupolvi keksii omat rajoitteensa. Tällä hetkellä talouskonservatiivit pitävät mahdottomana, että maailma pyörisi jonkin muun kuin talouskasvun ja edistysuskon varassa. Jotkut heistä saattavat myöntää, että luonnonvarojen kestämättömään käyttöön perustuva järjestelmä tuhoaa ympäristön, mutta silti heidän mielestään talouskasvu on tärkeämpää kuin ympäristön suojelu. Heidän mielestään talous tulee aina asettaa ympäristön edelle. Lasku jää maksettavaksi tuleville sukupolville. Tällaisessa asennoitumisessa kysymys on tulevaisuuteen siirretystä ihmisoikeusrikollisuudesta.
Sama umpimielisyys koskee suhtautumista heikko-osaisiin. Monet talouskonservatiiveista ovat aidosti sitä mieltä, että kun ihminen syntyy tähän maailmaan ilman mahdollisuuksia parantaa merkittävästi asemaansa, hän on asemansa ansainnut. Tätä ajattelua talouskonservatiivi toteuttaa sekä kansallisessa että globaalissa ajattelussa. Hänen mielestään köyhien kuuluukin tehdä halpoja tuotteita länsimaihin mitättömällä palkalla ja kurjin ehdoin, eikä syrjäytyneen ja alkoholisoituneen sossuluuserin tukien leikkaamisella ole väliä. Talouskonservatiivi ei luota tieteeseen vaan tunteeseen. Talouskonservatiiville on ensisijaisen tärkeää uskoa, että ihmisellä on tahto, jolla hän pystyy hallitsemaan elämäänsä, vaikka tieteessä tahtoa ei ole osoitettu. Päinvastoin mitä pitemmälle luonnon- ja käyttäytymistieteet etenevät, sitä ilmeisemmältä vaikuttaa, että ihmisen tahto on harha, joka kyllä auttaa lajin selviämisessä, mutta jolla ei ole yhteyttä totuuteen.
Kokemus tahdosta on eri asia kuin tahto. Olen minäkin lukenut menestyksekkäästi ja vimmaisesti useampiin yliopiston pääsykokeisiin, mutta en minä valinnut motivaatiotani. Se vain tupsahti jostakin. Kun en raiskaa enkä tapa, en valitse olla raiskaamatta ja tappamatta. Minä vain toimin niin.
DDR:stä ja Neuvostoliitosta kirjoitetussa kirjoissa vanhukset suhtautuvat usein myötämielisesti menneeseen. He eivät kiellä menneen järjestelmän mädännäisyyttä, mutta sen sijaan he muistelevat peruselämän toimivuutta. Vaikka niukkuutta riitti, niin useimmiten riitti myös terveydenhoitoa ja ruokaa. Työtä oli vähän ja sivistystä enemmän, koska ihmiset käyttivät runsaan vapaa aikansa esimerkiksi lukemiseen. Ihan sama koskee nykymaailmaa. Ei ole paskankaan väliä, mitä kilkkeitä uusimmassa kännykässä on, jos ihmisen perustarpeet toteutuvat, hän kokee olevansa turvassa ja hän saa sosiaalista ja henkistä ravintoa. Eeva Kolu ei palanut loppuun siksi, että hänen elämänsä olisi ollut jotenkin erityisen vaikeaa, vaan siksi, että markkinataloususkoisessa maailmassa hän on ajautunut vaatimaan itseltään enemmän kuin mitä tarvitsee ja mihin pystyy.
Loppumattomia tarpeita luova ja loppumattomia vaatimuksia esittävä ihmisen tuotteistamista ja kilpailuttamista vaativa markkinatalous ei suinkaan vapauta ihmistä vaan vangitsee hänet. Nykyjärjestelmässä ihminen voi olla vapaa vain pärjätessään äärettömän kovassa kilpailussa. Mitä pitemmälle teknologia etenee ja mitä suuremmaksi rahan valta kasvaa, sitä vähemmän pärjääjiä on. Siksi kilpailuun ja tuottavuuteen perustuva järjestelmä tulee ennemmin tai myöhemmin tiensä päähän.
Ylen uskonnollisessa Horisontti-ohjelmassa pohditaan asiantuntijavoimin sitä, että maailmaa ei pelasteta nykyisin mallein. Tämä koskee sekä ympäristöä että tasa-arvoa. Tarvitaan uudenlaista ajattelua, jossa myönnetään tosiasiat ja asennoidutaan elämään toisin. Pahoinpa kuitenkin pelkään, että ihminen, joka on panostanut koko elämänsä pärjäämiseen kilpailussa ja vieläpä menestynyt siinä, ei halua luopua nykyisestä itseään hyödyttävästä mallista, jossa on monia ihmisoikeuksiin ja ympäristönsuojeluun liittyviä puutteita, mutta onneksi yhä enemmän on toisenlaisiakin ääniä, eivätkä ne kaikki tule edes vasemmistosta. Oikeistossakin on ihmisiä, jotka pystyvät turvautumaan tunteen sijasta järkeen, vaikka järkiperäinen ajattelu oikeistossa harvinaista onkin. Oikeisto kun keskittyy nykyhetkeen ja perusrakenteisiin vaikuttavien uudistusten vastustamiseen eikä tuleviin vuosisatoihin, vaikka syitä ja seurauksia ymmärtämään kykenevän ihmisen sivistystä mittaa nimenomaan kyky ennakointiin ja hetkellisistä tarpeista luopuminen.
Vaikka markkinatalouden ajama tekninen kehitys laantuisi muutamiksi vuosisadoiksi tai vuosituhansiksi, ei se tarkoita, että ihmiskunta pysyvästi lopettaisi kehittymisen. Tällä hetkellä kuitenkin olemme tilanteen edessä, jossa perusongelmat on ratkaistava ennen kuin voidaan jatkaa eteenpäin. Talouskasvuun ja kilpailuun perustuva malli ei ratkaisuja tarjoa.
P.s. En ole Marinin kanssa samaa mieltä siitä, että palkan pitäisi pysyä samana. Päinvastoin sekä työtunteja että palkkaa pitäisi laskea rajusti, jotta ihmiset menettäisivät mahdollisuutensa turhan kuluttamiseen ja ympäristön tuhoamiseen.