Miksi olet jonkun joukkueen fani?

[Iso Vaalee]

Mielenkiintoinen avaus herra Sihvoselta !

En voi väittää, että olisin kannattanut aina samaa joukkuetta, sillä junnuna tuli käytyä seuraamassa paikallisen Ketterän edesottamuksia Niiralanmontussa ja mielestäni silloin olin sen joukkueen fani. Myös paikallisvastustaja Jymäkkä oli suosikkeja, hyvinpitkälti siitä syystä että kummini pelasi siellä. Nykyään olen nämä kaksi unohtanut ja nyt sydän sykkii idän ihmeelle ja pohjoisen kärppälaumalle. Siihen miten faniuteni alkoi on varmasti monia syitä..

Vanhemmat ovat oululaislähtöisiä ja lähes koko suku asuu siellä vieläkin, joten lienee jollakin tavalla loogista, että Kärpät on suosikki.. En voi vieläkään väittää olevani todellinen saipafani, sillä en omista pelipaitaa, saatikka Saipapipoa, mutta seuraan joukkueen edesottamuksia niin peleissä, kuin siirtomarkkinoillakin. Mielenkiinto Saipaan tuli lähinnä siitä, että kaverini pelasi joukkueessa kauden ja siinä vaiheessa tuli seurattua joskohan se 29 olisi pisteitä tehnyt. Vaikka mies siirtyi rapakon taakse niin silti Saipulin esitykset jaksavat kiinnostaa.

Itse en sanoisi, että fanius antaa minulle mitään. Tarkoittaako se sitä että en olisi oikea fani, ja että olen vasta kasvamassa tosifaniksi ? Kärppien tippuminen välierissä Ässille oli varmasti monelle fanille tiukka paikka - ei minulle. Kaksi edellistä mestaruutta oli voitettu, joten odotinkin putken katkeavan tänä vuonna - siitä huolimatta, kuinka hyvältä joukkue vaikutti. Tästä aasinsillalla kysymykseen, otanko aina puolen katsoessani kiekkoa/jalista/muuta urheilua ? Vastaus on lyhyt ja ytimeikäs ; kyllä ! Kyllähän urheilua on hieno katsoa, kun on joku jota kannattaa - eikö ? Esimerkkinä tämän vuoden finaalit - olin henkilökohtaisesti HPK:n puolella, enkä suostu myöntämään että olisi johtunut siitä, kun Kärpät hävisi niille !

Näillä aseilla mennään. ps. Olit Sihvonen mun suosikki kun Ketterässä pelasit ! :D

 

[Petski]

Miten faniutesi alkoi?

Joskus pikkunappulana isoveli vei minut ensimmäiseen Hermeksen peliin. Tuosta pelistä jäi niin paljon mieleen että koukkuun jäin heti kerralla. Hermeksessä pelasi tuolloin hyviä pelimiehiä, yleisöä oli ja tunnelma hyvä. Siitä lähtien on monet ja taas kerran monet liput lunastettu.

Mitä se sinulle antaa?

Se antaa paljon. Hienon "toisen puolen" tavalliseen arkeen. Se on ympärivuotista, kun ensin seurataan oman joukkueen kasaamista, harjoittelua pelaamista jne. Se antaa hienoja hetkiä joita voi muistella kun menee heikommin. Oman joukkueen mukana mennään myös alamäissä. Erityisesti päättynyt kausi oli todella raskas kun voittoja ei tullut ja kaiken huipuksi joukkue sukelsi suomi-sarjaan. Mutta kertaakaan ei tullut sellainen fiilis että enää en mene katsomaan pelejä, rämpiköön itse sillä. Fanin osaksi kuuluu myös usko parempaan huomiseen ja siihen luotan että vielä täältä pohjamudista noustaan.

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Kyllä otan melkein aina. Saatan mielessäni toivoa voittoa toiselle joukkueelle vaikka keskenään pelaavat joukkueet olisivat minulle aivan outoja. En oikein tiedä mistä se tulee. Useasti "valintaan" vaikuttavat pelitavat, brändit, sarjatilanteet jne.

Sama se on kaikessa muussakin urheilussa. Lähes aina sieltä vain tulee se jolle toivon voittoa, vaikka ei olisi hajuakaan koko hommasta.

 

[Nahkaparturi]

1) Miten faniutesi alkoi?

2) Mitä se sinulle antaa?

3) Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

4) Ja mitä muuta tahansa tämä fanius sinulle tuokaan mieleen, voisitko kertoa siitä?

1) Setäni vei minut Ässien matseihin ollessani hieman toisella kymmenellä tuossa 70-luvun puolivälin paikkeilla. Elettiin ensimmäisen ja toisen mestaruuden välistä aikaa. Ässien railakkaat otteet, usein voitokkaat ottelut ja korvia huumaava meteli teki vaikutuksen. Muistan kun Ässille tuli potentiaalinen maalintekopaikka, niin laitoin valmiiksi sormet korviin, sillä niin kovalta se meteli tuntui.

Ässien otteita tuli seurattua tiiviisti 90-luvun alkupuolelle, mutta sitten monestakin syystä peleissä ei tullut käytyä kuin kerran pari kaudessa. Toki heidän otteitaan seurasin tv:stä ja lehdistä. Sain uuden 'herätyksen' 90-luvun lopulla, kun Ässillä alkoi mennä huonosti. Seura tuotti tappiota ja pelit eivät sujuneet. Alettiin huhuta jopa, että saattaa käydä huonosti. En asu Porissa, mutta Satakunnassa kylläkin ja mietin, että Ässät on ja on ollut hyvin merkittävä osa Porin ja Satakunnan tunnusmerkkejä. Mielsin asian ehkä niin, että "käydään nyt peleissä ja kannustetaan, kun vielä on joukkue jota kannustaa". Kauan suossa rämpimistä kesti, kunnes viime (ja osittain edelliselläkin) kaudella helpotti. Ja näyttää menneen kauden ansiosta vielä siltä, että seuran on taas helpompi hengittää ja fanin myös - vrt. edellinen sitaatti.

2) Karkeasti sanottuna voitetun matsin jälkeen ihan hemmetin hyvän mielen, kun taas tappion jälkeen aivan päinvastaisen fiiliksen. Fiilikseen vaikuttaa lisäksi se miten Ässien pahimmat kilpailijat ovat pelipäivänä pärjänneet.

3) Kyllä vaaka kallistuu usein jomman kumman puolelle. Liigassa asetun sen joukkueen puolelle, jonka voitto pelaa tavallaan Ässien pussiin. Jos ottelulla ei ole suurtakaan merkitystä Ässien kannalta, syyt hypätä toisen kelkkaan ovat marginaaliset. Ehkä olen sen joukkueen puolella sillä kertaa, jonka pelityyli miellyttää enemmän.

4) Pitävetoa pelatessani pelaan usein Ässiä vastaan; jos Ässät häviää, voitto vedossa tuo sitten palsamia haavoille. Jos Ässät voittaa ja veto menee pieleen, niin "kyllähän Ässien voitosta kannatti 10 Euroa maksaa".

Jos en pääse matsiin (monestakin syystä pääsen vain n. kymmeneen runkosarjaotteluun), seuraan tilanteita innolla teksti-TV:stä (tätä ei Nahkaparturitar aina ymmärrä!), netistä ja joskus radiosta. Lomamatkoilla ollessa kaverit lähettävät kiekkokierroksen tulokset heti tuoreeltaan tekstiviesteillä. Jos viesti ei ole tullut klo 21.05 Suomen aikaa, olo tulee hermostuneeksi;-)

 

[Osmo Rapeli]

Hauskimpia yksityiskohtia kiekon seuraamisessa ja vedonlyönnissä on se kuinka jännittävää, suurta ja tunnerikasta se on, fyysinen jännitys, hikoilu, pulssin nouseminen, joskus myös tärinä ja varsinkin ns. hytkyminen ja pakkoliikkeet. Niin, ja se, että oikeasti kiekonkin ottaa usein vakavammin kuin monet ihmissuhteet, ts. kiekosta saa ajoittain paljon jännittävämpiä ja suurempia tunteita aikaan kuin toisista ihmisistä - SMASHING. Itse olen henkilökohtaisesti potenut useastakin pettymyksestä kiekossa suurempia tuskia kuin joistakin deitti-/seurustelusuhteiden kariutumisesta.

Ei se mikään pieni laji siis ole.

Kiekkoilu ja kiekkomenestys antaa myös AINA oikeuden öykkärimäiseen ja vapaamuotoiseen mölinään ja lauleskeluun kaduilla, ja se on pelkästään mah~tawaa, pitäähän sen suomalaisenkin miehen joskus päästä tuntemaan vapautta ja yhteenkuuluvuutta "muiden jannujen kanssa". Sanokaa mitä sanotte mutta valtaosa nauttii totuusseerumia juotuaan enemmän mestaruudesta kuin esikoisen syntymästä.

Juhliminen - ihan sama vaikka olisi tiistai tai vaikka olisin Tanskassa Horsensin kadulla missä kaikki eivät edes tiedä lajia kunnolla. Noh, Kärppien voittaessa mestaruuden 2004 olin kyseisessä kaupungissa varmasti ainoa joka soitti ja lauloi KÄRPÄT ON RAUTAA non stop-toistolla. On se kumma. Hyvää Heinekeniä anyway.

~BREASTS!

 

[Poison]

Itse olen omia tuntojani pohdiskellut aiemmin avaamassani ketjussa, jota toki täytyy nyt tässä vaiheessa nostaa esille:

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=20619&highlight=fanin+tunnemaailma

Lisätään kuitenkin vielä lyhyet vastaukset Sihvosen kysymyksiin:

Miten faniutesi alkoi?

- En oikeastaan tiedä. Seurailin jääkiekkoa (MM-kisat jne.) jonkun verran, ja sitten kerran isä vei minut katsomaan kiekkoa paikanpäälle. SaiPahan siellä pelasi Lukkoa vastaan, ja tuon jälkeen olen löytänyt itseni katsomosta usein. Fanius jotenkin vain syttyi. Ei sitä voi selittää.

Mitä se sinulle antaa?

- Fanius antaa elämyksiä, ystäviä ja kokemuksia... Lisäksi se on tietynlaista omaa aikaa ja lepoa muista rutiineista. Hallilla murheet ainakin useimmiten unohtuvat, ja vieraspelimatkat porukalla ovat kultaa. Elämykset, jotka siis sisältävät sekä itkua että naurua, ovat kaikkein tärkein juttu.

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Hmh... Välillä kyllä. Puolen valitsemiseen vaikuttavat monet seikat. Valitsen pienemmän pahan.

 

[Rocco]

Miten faniutesi alkoi?

Itse olen Sportin kannattaja. Olen muuttanut Vaasaan vasta vähän ennen teini-ikää. Sitä ennen asuin parilla liigapaikkakunnalla ja sitä kautta tunnen sympatiaa paria muutakin joukkuetta kohtaan.

Itse menin Sportin peliin ensimmäistä kertaa joskus 15-vuotiaana. Olin toki käynyt lukuisissa matseissa ennen sitäkin, mutta Vaasan tunnelmassa oli jotakin aivan uskomatonta! Red Army lauloi ja piti meteliä ja huuteli hauskoja (ja hieman ilkeitä) kommentteja jatkuvasti!!! Se tunnelma oli aivan erilaista kuin muualla... Ihan kuin nytkin. Ja kun halli oli vielä silloin sellainen perinteinen lato, myös se tuoksu ja kosteankolea ilma teki käynneistä aina niin erilaisen. Sisällä kaasugrillissä paistettiin makkaraa ja myytiin karkkia ja kahvia asuntovaunuista...

Mitä se sinulle antaa?

Hmm... lähinnä jotakin outoa yhtenäisyyden tunnetta. Fiiliksiä. Sellaisia tunteita mitä ei saa mistään muusta kuin jääkiekon katsomisesta. Tosin nykyisin se on laantunut kun se perkuleen liiga on kiinni. Ei mistään Mestiksen viiristä taistelu saa ihmistä syttymään. Liiga auki ja heti!

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Oman joukkueen pelatessa otan aina. Jos katson kahden muun joukkueen peliä niin olen hyvin neutraali. Ihme ja kumma, mutta MM-kisoissa en toivo koskaan Suomen voittoa... Kenties se johtuu siitä että kesti jokin aika tajuta että -95 MM-kisat olivat todella heikkotasoiset NHL:n työsulun takia. Silloin oikeasti tajusi ettei MM-kisoissa ole koskaan parhaita mukana. Ja silloin kun näki miten Suomi sekosi vaikka kisojen arvo oli aivan olematon, toivon että Suomi ei voita MM-kisoja. Ihan sen takia ettei koko maa taas sekoa B-luokan kisojen takia. Olympialaisia tai World Cupia ei Suomessa jännitetä läheskään samalla tavalla!!! Miksei?? Kertokaa joku se minulle!

Ja mitä muuta tahansa tämä fanius sinulle tuokaan mieleen, voisitko kertoa siitä?

Ainakin Vaasassa pelaajat arvostavat yleisöä todella paljon. Jokaisen pelin jälkeen, tappio tai voitto, pelaajat tulevat kiittämään katsomoa. Eikä se ole mikään kädennosto vaan pelaajat tulevat riviin, hakkaavat mailaa jäähän yms. Se vuorovaikutus pelaajien ja katsomon välillä on hienoa.

Myös tottakai porukalla matkustaminen vieraspeleihin on jotakin hienoa. Mukana on nuoria, keski-ikäisiä, vanhempia, naisia, miehiä... on johtajaa, on työläisiä, on opiskelijoita... Missä muualla kaikki ovat yhtä hyvää pataa keskenään, kuin vierasmatkoilla ja hallissa muutenkin?

 

[Twite]

Työkaverini (joka ei seuraa urheilua erityisesti) sanoi minulle viimeisen finaalin jälkeen kun olin kuvaillut pudotuspelien tunnevuoristorataa että 'eikö ole hienoa kun TUNTEE jotakin?'. Mitä enemmän olen asiaa miettinyt sitä suuremmalta totuudelta tuo tuntuu.

En koe olevani mitenkään tunneköyhä ihminen 'siviilissäkään'. Tavallisen elämän tunteet ovat kuitenkin aina enemmän ja vähemmän harmaansävyjä ja jakautuvat pidemmälle ajalle. Urheilusta saatavat tunteen sen sijaan ovat sidottuja hetkeen, rakentuvat toki pikkuhiljaa mutta kliimaksi on aina se yksi hetki (tai yleensä ainakin). Lisäksi tunne on joko puhdas vitutus tai ilo. Runkosarjapelitkin tuovat tunteita, mutta niiden voimakkuus ja kesto on nykyään melkoisen pieni jollei jotakin erityistä tapahdu.

Urheilun seuraamisen tuomat tunteet ovat loiventuneet vuosien saatossa. Tosin tänä keväänä tunteet olivat suurempia kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Elin pudotuspelit täysillä HPK:n mukana, 2 viikkoa töissä olin melko hyödytön. Jokaisen HIFK-tappion jälkeen tuntui siltä että en seuraa jääkiekkoa enää koskaan. Jokaisen voiton jälkeen tuntui siltä että mestaruus on varma. Nuo vuorottelevat tunteet olivat hyvin hyvin voimakkaita. Ehkä kannattaminen on turvallinen tapa tuntea asioita. En tiedä. En oikeastaan haluakaan tietää. Haluan että elämässä on asioita joita ei voi järjellä selittää.

Näin aikuisena minulta on melkein kokonaan hävinnyt vahingonilo muiden häviämisestä. Toki helposti olen mielummin altavastaajan puolella, mutta iloitseminen siitä että Jokerit hävisi on hävinnyt kokonaan. Asiaan liittyy se että olen oikeasti ymmärtänyt että kaikkien joukkueiden kannattajat ovat ihan samanlaisia paskiaisia tai mahtavia ihmisiä. Se mitä joukkuetta joku kannattaa ei kerro ihmisestä yhtään mitään. Ei vaikka ihminen itse niin kuvittelisikin tai vaikka stereotypioita pidetään yllä vaikkapa Jatkoajassa.

Oma pienuuteni ihmisenä ilmenee sillä että olen ylpeä siitä että olen kannattanut HPK:ta divariajoista asti. Ihan täysin tyhmää, mutta jotenkin ajattelen olevani parempi kuin jotkut muut kannattajat tuosta syystä. Tuossa ajatuksessa ei ole yhtään mitään järkeä ja se oikeastaan hävettää minua.

 

[peruspata]

Minun faniuteni alkoi jo ala-astevuosina. Silloin kavereiden kanssa tai veljen mukana tai miten milloinkin tuli käytyä Porin Isomäessä, tuolla jääkiekon legendaarisessa pyhätössä. Siellä seisomakatsomon syövereissä tuli elettyä ja hengitettyä pataväritteistä ilmaa. Siinä 90-luvun alkupuolellahan oli myös jakso, jolloin tuli eräänlaista menestystäkin, mutta minun on vaikea sitä sen tarkemmin yksilöidä muistikuvina enää tässä iässä. Maalivahdit ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja meillähän oli silloin legenda, Kari Takko. Se mies on jäänyt kuulkaa mieleen.

Siinä hiljalleen kuitenkin jäi jostain vieläkin käsittämättömästä syystä peleissä käynti, niitä kuunneltiin kyllä korva tarkkana, että Ässien seuraaminen ja fanittaminen ei loppunut milloinkaan.

Fanius ei loppunut edes muuttaessamme (siis minäkin perheeni mukana) Tampereelle. Lukiovuosina (Tampereella 1999-2001, Ulvilassa 1998-1999) ei ollut patafanille tarjolla mitään kulta-aikaa, hetkittäin se oli jopa suorastaan kaameaa. Mutta voin sanoa, että milloinkaan ei käynyt mielessä vaihtaa suosikkijoukkuetta.

Toki olen valintani tehnyt Tampereen joukkueista, mutta pata on oikeasti ainoa seura SM-liigassa, joka todella jotain merkitsee. Ihan kivoja hetkiä on välillä ollut Hakametsässä silloinkin, kun Ässät ei ole ollut vieraileva joukkue, sinällään kyllä suomalainen jääkiekko kokonaisuudessaan kiinnostaa. Aivan eri täpinässä on lehtereillä silloin, kun pata on vierailulla. Hakametsä on vain ollut Ässille niin ryökäleen paha paikka viime aikoina.

Tämä kausi on osoittanut minulle henkilökohtaisesti sen, että turhaa ei ole ollut Ässä-fanina oleminen silloinkaan, kun ollaan oltu suossa ja syvällä. Sentähden sitä osaa arvostaa aivan eri lailla, ja sentähden ei hopea kauan harmittanut. Toki voittaminen on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen.

Tämän kauden Ässiä en unohda milloinkaan. Joukkueen pelaajat ovat jo levinneet kuin kutut laitumille, mutta sen verran oli vaikutusta, että jopa seuraa vaihtaneiden vuoksi voi joutua vierailemaan Hakametsässä, kun se niin sopivan lähellä on.

Varsinkin olen tosi iloinen siitä, että saatoin olla playoffeissakin paikalla joka ottelusarjasta yhden pelin Porissa. Ennen kauden alkua kävin harjoitusturnauksessa, tuli siis oltua Porissa jääkiekko-ottelussa ensi kertaa varmaan seitsemään vuoteen. Ja nyt sitten nämä kolme peliä paikalla oli kyllä kuin sokerina pohjalla. Ei enää haittaa, vaikka migreenikohtauksen vuoksi Ässien 3-1 voitto Tapparasta meni hieman pipariksi, kun aina välillä tarvitsi käydä tyhjentämässä WC:n puolella.

Erikoismaininnan ansaitsee vielä Ässien voittama toinen finaali. Se on elämässäni peli, jonka kaltaista tuskin enää ikinä koen uudestaan. Kaverini, jonka kanssa olin liikenteessä, tuumi, että on Suomessa tullut otteluissa käytyä, eikä mihinkään voi tunnelmaa verrata. Se oli aika mahtavaa.

KIITOS ÄSSÄT!!

 

[Kapo]

Meikäläinen taitaa olla melko prototyyppinen Blues-fani. Perheeni muutti Helsingistä ulkomaille ollessani niin nuori, ettei kiekko vielä ollut minua saavuttanut.Vuonna -98 asuinpaikka vaihtui itselläni takaisin kotosuomeen ja Espooseen josta fanittelu alkoikin. Miksi juuri Blues? Paha sanoa, kaverini eivät juuri ole lätkästä kiinnostuneita eikä perheessä ole ollut fanikulttuuria aiemmin. Alkusykäyksen saattoi antaa TPS:n sensaatiomainen pudottaminen puolivälierissä, mutta mistä näistä tietää.

Bluesissa on minusta kaikkein parasta se, ettei ikinä tiedä mitä seuraavana päivänä saa Jatkoajan etusivulta lukea; luultavasti joku on saanut kenkää. Bluesin tapa toimia muistuttaa minua sokeasta miehestä panssarivaunun ohjaimissa: koko ajan menee päin seiniä mutta missään ei tunnu ja matka jatkuu. Sympaattista. Enkä tällä tarkoita etten toivoisi organisaatiolle pelkkää hyvää, tappiot vituttaa aina ja voitot maistuvat makealle.

Edit. suku on pohjanmaalta ja siksi annan sympatiat Kokkolan ja Seinäjoen jengeille.

 

[spertti]

Miten faniutesi alkoi?

Oma "faniuteni" alkoi siinä vaiheessa, kun aloitin itse lajia harrastamaan, eli 7 vuotiaana. Vaikka sen jälkeen joukkueet joissa pelasin vaihtuivat, ei Jokerit kadonnut sydämestäni mihinkään

Mitä se sinulle antaa?

Tilaisuuden irtaantua arjesta, ja elää mukana hienoissa tapahtumissa - olla osa jotain suurta ja mahtavaa.

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Kyllä! Aina. Tänä vuonna, kun oman joukkueen kausi loppui lyhyeen, aloin seuraamaan Ässiä tavallista tarkemmin, ja elin vahvasti tunteella mukana katsoessani pelejä televisiosta. En voi katsoa peliä, jos minulla ei ole suosikkia. Jätän mielummin katsomatta sellaisen pelin joka ei kiinnosta.

Ja mitä muuta tahansa tämä fanius sinulle tuokaan mieleen, voisitko kertoa siitä?

Itseäni ärsyttää "muotiilmiö" fanitus. Jo tosiaan nuorena kävin katsomassa kun Jokerit pelasivat divaripelejä, ja suurin osa koulukavereista, ja muista ei tietenkään Jokereita "fanittanut", kun pelasivat divarissa. Kun sitten menestystä myöhemmin alkoi tulla, kannattajamäärä nousi nopeasti, mikä on tottakai luonnollista, mutta itseäni tuollainen takinkääntäminen menestyksen takia suututtaa. Joukkueen takana on seistävä aina, kävi miten kävi. Nyt tämän kauden jälkeen nämä samat "fanit" varmaankin alkavat kannattaa HPK:ta.... Ymmärrän tuollaisen pikkutytöiltä, mutta kun aikuiset miehetkin tekevät samaa....

 

[ervatsalo]

No siksi koska...

Miten faniutesi alkoi?

Mitä se sinulle antaa?

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Ja mitä muuta tahansa tämä fanius sinulle tuokaan mieleen, voisitko kertoa siitä?

Niin, omalla kohdallani kaikki alkoi viattomasta kokeilusta ja kaverilta saadusta ilmaisesta pääsylipusta 90-luvun alussa. Tätä ennen olin jo kuunnellut toisella korvalla pelejä eräästä hämeenlinnalaisesta paikallisradiosta, joten ihan oudosta asiasta ei ollut kyse.

Pian tämän jälkeen homma lähti käsistä ja huomasin olevani patologinen Kerhofani. Satunnaiskäyttö johti siis porttiteorian mukaisesti aina vain isompiin ja kovempiin annoksiin.
Syy miksi fanitus kohdistuu juuri Kerhoon, johtuu maantieteellisistä seikoista ja siitä, että kaikissa muissa joukkueissa on jotain vikaa.

Kerhon fanittaminen antaa oivan tekosyyn hillua mesoavalla poikaporukalla pienessä pierussa pitkin maita ja mantuja, ynnä ravitsemusliikkeitä. Em. toiminta tuo väistämättä myös uusia tuttuja, puolituttuja, kaverinkavereita, ystäviä ja kavereita.

Mikäli seuraan peliä, jossa ei pelaa oma joukkueeni, otan sen puolen, kumman voittoa auttaa omaa joukkuettani pyrkimyksissään, tosin muutamaa periaatteellista poikkeusta lukuunottamatta. Eli toisin sanoen, valitsen sen pienemmän pahan tai muuten symppiksemmän joukkueen.

Loppukaneetiksi päädyn toteamaan, että ei tässä hommassa kyllä tarkemmin ajatellen mitään järkeä ole. Tämä tulee pitkässä juoksussa huomattavan kalliiksi, toisinaan vituttaa niin ettei veri kierrä, naiset suhtautuvat toisinaan nuivasti ja työnantajakaan tuskin tykkää, kun työläinen ottaa yllättäviä lomia kaiken maailman rillutteluiden ja niistä toipumisten takia.

Toisaalta, kyllä tämä em. nyt aina kotiolot voittaa ja joskus on ollut kyllä aika kivaakin, jopa huisan hauskaa. Ja kuka normaalijannu sitä nyt mihinkään antennipipo- / humanistimiespiiriin menee itsestäänselvyyksiä vatvomaan.

Täältä tähän

 

[Timbit]

Miten faniutesi alkoi?

Ala-asteella 80-luvun alussa opettaja kysyi, kuka haluaisi mennä katsomaan jääkiekkoa Hämeenlinnaan. Ja minä poika nostin käteni. Parin luokkakaverin ja jonkun aikuisen (en muista, kuka) kanssa sitten mentiin katsomaan divaripeliä HPK vastaan Kiekko-Reipas. Jossain vaiheessa ensimmäistä erää kysyin joltain, kumpi noista joukkueista on HPK. Se tunnelma, valaistus, tuoksut, ja itse peli veivät naperon täysin mennessään. HPK voitti pelin 3-1 ja oli saanut ainakin yhden elinikäisen kannattajan lisää.

Mitä se sinulle antaa?

Elämyksiä, ja paljon. Kerhon antama tai pikemminkin aiheuttama tunneskaala on melkoinen, ultimate-ketutuksesta täydelliseen nirvanaan ja kaikki siitä väliltä. Joitain vuosia sitten suhtauduin lajiin ja joukkueeseeni vielä nykyistä paljon intohimoisemmin, mutta onhan tuo iso osa elämää edelleen. Olen myös tutustunut hyvin moniin sellaisiin ihmisiin, joita en varmasti olisi koskaan tavannut jos en Kerhoa tai jääkiekkoa yleensä kannattaisi. Ystävyyssuhteita on syntynyt yli seurarajojen.

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Melkein aina. Toisaalta, yleensä se puoli määräytyy sen mukaan, minkälainen lopputulos olisi paras Kerhon kannalta. On myös joukkueita, jotka näen positiivisemmassa valossa kuin toiset. Joka tapauksessa, tämä puolen valitseminen ei ole koskaan kovin vankkaa. Sanoisinko suhteessa 55-45, kun taas Kerhon peleissä se on aina 100-0.

Ja mitä muuta tahansa tämä fanius sinulle tuokaan mieleen, voisitko kertoa siitä?

Termi "fani" tai "fanius" on aivan liian moniselitteinen, jotta sitä voisi käyttää kovin selkeästi kuvaamaan jotain tiettyä asiaa. Se voi olla kirkuva teinityttö, joka ei uskalla katsoa kentälle kun vastustajajoukkue hyökkää, tai se voi olla sillä samalla paikalla 30 vuotta istunut äijänköriläs joka ei enää jaksa muuta kuin tokaista "hyvä" kun poika tuodaan kotiin. Yksilöitä tässä ollaan niinkuin muuallakin elämässä, ja jokaisella on oma tapansa kannatta joukkuettaan. Jos kuitenkin jotain yleispätevää asiasta haluaa sanoa, niin pitä olla fani ymmärtääkseen toista fania. Meillä kotona esimerkiksi vaimoni, joka ei juuri jääkiekkoa seuraa, ei voi ymmärtää, mitä hyötyä on huutaa ohjeita pelaajille samalla kun katsoo peliä televisiosta. Luulen, että kovinkaan moni fani ei tuota kysymystä esittäisi.

Minulla urheilun seuraaminen on aika vahvasti yhteydessä siihen, onko lajissa omaa suosikkia vai ei. Jos ei ole, en seuraa lajia käytännössä ollenkaan.

 

[teemu73]

Miten faniutesi alkoi?

Mitä se sinulle antaa?

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Jääkiekkoilun seuraaminen alkoi omalla kohdallani talvella 1981 ollessani 7-vuotias. En ymmärtänyt lajista vielä paljon paskaakaan siihen aikaan, esimerkiksi paitsio oli täysin epäselvä asia, enkä käsittänyt sitäkään, että miksi Suomi ei voisi voittaa maailmanmestaruutta, kun se oli juuri kaatanut Saksan 6-3 (se oli putoamissarjan ottelu). Katselin siis silloin mm. Tappara-Kärpät finaaleja ja Ruotsissa pelatut mm-kisat ja olin Tapparan ja Suomen "puolella", koska kaikki muutkin olivat.

Lokakuussa 1981 sitten sain Ässien toppatakin ja muutama viikko tästä eteenpäin isäni vei minut katsomaan Ässät-TPS ottelua (10-6) ja siitä lähtien olen aina ollut Ässien kannattaja. Siinä vaan jotenkin kävi niin, että huomasin aina katsovani ensiksi liigatuloksista, miten Ässille on käynyt, eikä muilla tuloksilla niin väliksi ollut. Suosikkijoukkueeseeni ei vaikuttanut myöskään se, että asuin paikkakunnalla, jossa kannatettiin laajalti myös muita joukkueita (tosin suuri osa ihmisistä ei ymmärtänyt siellä koko lajista mitään). Sitten kun vielä muutettiin Poriin, niin kausikorttihan se olla piti eikä omaa joukkuetta hylätty edes silloin, kun pelattiin 1-divisioonassa. Ässien divarikausi oli omalla kohdallani muista kausista poikkeava täysin, sillä silloin ei liiga kiinnostanut juuri lainkaan. Tämän kevään finaalipaikka oli eräänlainen huipennus kaikelle sille, että on jaksanut tätä hommaa seurata, vaikka välillä on ollut monta sellaista kautta, että kiinnostus on lopahtanut jo ennen joulutaukoa.

Fanittamisen alkuaikoina itselleni iski myös keräilyvimma. Sieltä asti olen ottanut talteen lehtileikkeitä ja videokoosteita Ässien peleistä (ja myös muistakin). Yhden muuton yhteydessä iso osa materiaalista katosi paperinkeräykseen tai jonnekin muualle, ja se harmittaa vieläkin. Muut perheenjäsenet eivät ehkä aina ole osanneet ottaa huomioon, miten vakavasta asiasta tässä on ollut kysymys, kun yhdenkin urheiluruutukoostekasetin päälle oli kerran vedetty Kauniita ja rohkeita.

Jääkiekko ja fanittaminen antaa ennen kaikkea mukavaa piristystä pitkään talveen. Kesällä pidän itseni yleensä aika kaukana kiekkoiluun liittyvistä asioista, mutta pimeät marraskuiset illat eivät olisi mitään, jos ei saisi laittaa päälle radiota ja teksti-tv:tä s.221. Maaottelutauot ovat tuskaista aikaa, kun karjala-cupit ym eivät ainakaan minua sytytä yhtään. Ja halliin mennään paikan päälle silloin kun siihen on mahdollisuus. Asun kuitenkin 140 km päässä Isomäestä, joten millään en pääse kaikkiin peleihin. Koskaan en käy muissa kuin Ässien peleissä (no ehkä jos ilmaisen lipun saan niin voin harkita).

Aika usein otan "puolen" vaikka Ässät ei pelaisikaan. Laitan monesti jonkun euron kiinni pitkä- tai tulosvetoon, joten toivon tietysti veikkaavani oikein. Tämä tuo lisää mielenkiintoa vaikkapa johonkin mm-kisojen mutasarjan kamppailuun.

Toisaalta toivon "pienemmän" voittoja, koska yllätykset ovat jääkiekkoilun suola. On ihan mukava, että Valko-Venäjäkin voi voittaa Ruotsin tai Jokerit jäädä sijalle 11. Mutta siinäkin asiassa on toinen puoli - kun tulee liikaa yllätyksiä, niin loput pelit saattavat kärsiä. Juurikin Valko-Venäjän katseleminen Olympialaisten välierissä ei ollut mitään kovin kiinnostavaa.

Useimmiten siis valitsen "puolen", mutta kyllä sitä peliä on toisinaan mukava muutenkin katsella. Kunhan vaan peli on hyvää ja viihdyttävää, eikä mitään 0-0 nyhjäämistä.

 

[Sledge Hammer!]

Jääkiekko on kiinnostanut sikiöstä saakka. HIFK:n fanittamisessa on monta syytä. Tärkeimpänä kauden 79-80 mestaruusjoukkue (olin silloijn 7v.) ja myyttinen Matti Hagman. Kuusi vuotta vanhempi veljeni oli myös fani myös ja hänen vaikutuspiirissä eläminen toi mukanaan monenlaisia vaikutteita jääkiekkojoukkueesta musiikkiin ja sarjakuviin. Kolmas mieleen tuleva syy oli Itä-Helsingin vahva jokerimyönteisyys. Asuimme siellä ja ympärillä asuvat jokerijunnut vahvistivat vain syntyvää ifklaisuutta sillä ”minä on noihin kuulu”. Narrit olivat nimittäin minusta vähän hölmöjä.

Fanittaminen antaa keskiluokkaistuvalle ja keski-ikäistyvälle miehelle luvan käyttäytyä lapsenomaisesti 56 kertaa kaudessa + pudotuspelit päälle. Elämä kun tasapainoilee työn, perheen ja arjen rutiinien kanssa niin on hyvä laittaa välillä aivot narikkaan. Vähän sama kun katsoisi Steven Seagalin elokuvaa. HIFK:sta puhutaan brändina ja siihen liitetään tiettyjä mielikuvia. Puhutaan ”ryminäpronssin” olevan tärkeämpää kuin ”neppailukulta”. Minulle tämä on kuitenkin tulosurheilua jossa kiekon antama ilo on HIFK:n voitto ja vitutus HIFK:n tappio. Rymistellen tai ei.

Fanius antaa myös yhteenkuuluvuuden tunnetta ”me” vastaan ”muut” jossa ”me” olemme aina oikeassa vaikka olisimme väärässä ja ”muut” väärässä vaikka olisivatkin oikeassa. Tämä selviää parhaiten lukemalla Jatkoajan ottelutopickia jossa väitellään oliko pelaajan X taklaus pelaajaan O puhdas vai ei.

Aina olen jonkun puolella. Riippumatta siitä kuka pelaa ja missä. En pysty katsomaan mitään joukkueurheilulajia televisiosta/paikan päällä olematta jomman kumman puolella. Jalkapallon MM-kisojen finaalia voi katsoa koko Tellus, mutta jos minulle on yhdentekevää voittako Brasilia vai Ranska kuuntelen mieluummin esimerkiksi hyvää musiikkia vaikka itse peli olisikin hienoa. Sama pätee kiekkoonkin; Ässien ja HPK:n välinen finaali ei kiinnosta koska joukkueetkaan ei kiinnosta. Jos toisena osapuolena ko. finaaleissa olisi ollut HIFK:n ”vihollisia” tyyliin TPS, Jokerit tai Tappara, niin silloin olisi ”puoli” ollut selvillä ja finaaleja olisi tullut katsottua.

Mitä muuta? No MM-kisat ei kiinosta tippaakaan. SM-liiga vie syksystä kevääseen ja kauden viimeisen ottelun jälkeen olo on tyhjä. Kun se on tyhjä fanilla niin en ihmettele jos managereilla on vaikeuksia saada pelajia kisoihin. Tätäkin turnausta seuraan HIFK-lasit päässä. Jos Suomi pelaa Tsekkiä vastaan ja ainoa kunnon HIFK-taustan omaava pelaaja olisi esim. Marek Zidlicky, fanittaisin Tsekkiä.

 

[Makopide]

Mielenkiintoinen avaus joten vastataanpa hyviin kysymyksiin.

Miten faniutesi alkoi?

Kyllä se oli tuossa 70- ja 80-luvun taitteessa kun isä vei minut ensi kerran Talvisaloon ja ottelu oli muistaakseni SaPKo-HPK. Kuinka mahtavia ja hienoja pelaajia olivat pienelle pojalle nuo pässipaitaiset pelurit ja mikä olikaan se valtava huuto joka lähti pienestä pojasta kun SaPKo teki maalin. Niitä muistoja ei unohda ja hyvä niin, kyllä se oli sitä elämän parasta aikaa silloin.

Mitä se sinulle antaa?

SaPKon kannattaminen antaa hienoja elämyksiä ja eräänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kun iso sakki möykkää ja huutaa SaPKoa on siinä jotain erikoisen miellyttävää. Mistä lienee sitten johtunee mutta jokainen matsi on sinällään erilainen kokemus ja piristää elämää aivan valtavasti. Jos ei otteluun mene itse paikalle jostain syystä niin pelkkä netissä tekstarin tuijotus saa hormoonit hyrräämään ja kun SaPKo "maalaa" niin kyllä akka kattoo että hullu se on kun meikäpoika huutaa kurkku suorana.



Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Kyllä otan. Sini-puna-valkoisin lasein katsotaan peliä kun SaPKo pelaa ja Suomen pelatessa lasit vaihtuvat sinivalkeisiin. Jääkiekossa melkeinpä pitää ottaa toinen joukkue jota kannattaa, muuten menettää suuren määrän tunnetta ja elämyksiä ottelun "sisällä" Ei ole mitään muuta niin kuivaa kuin katsoa lätkämatsia jossa ei kannata kumpaakaan. Tämä on ainakin minun mielipide, muilla tietenkin voi olla muunlaisiakin mielipiteitä.

Mitteekä muuta?

Pakko mainita outo ilmestys NHL:stä. Kun Anaheim Mighty Ducks aloitti NHL:ssä niin otin jostain syystä joukkueen samantien omakseni ja aloin fanittaa sitä. Menestystä en ole siis siltä saralta tähän asti kovinkaan paljon päässyt nautiskelemaan mutta tänä vuonna onkin sitten eri juttu. Ankat pelaavat hyvää kiekkoa, pitkälle mennään.


Kaikenkaikkiaan jääkiekko on mahtava peli. Se on nopea peli ja tilanteita tulee liukuhihnalta joka on minun mieleen. Taklauksia, kuumia tunteita ja upeita maaleja. Loistavia torjuntoja ja möykkääviä fanisakkeja. Ja nyt eikun peukut pystyyn Leijonille, se olisi meidän vuoro ottaa KULTAA!!!!

 

[tombraider]

Miten se alkoi?

Ihan pienenä nöösinä isäni vei minut peliin, tai taisi vain ottaa minut mukaan, kupittaalle. Olin siinä 8-9 vuoden iässä ja kiekosta en ymmärtänyt mitään. Isä oli tepsin puolella, mutta minua ihastutti niinkín tärkeä asia kuin logo vastustajan paidassa. Kirves oli raju ja hieno, sekä vetosi pienen pojan sydämeen. Vuosia myöhemmin, joskus 80-luvun puoliväli paikkeilla taisin ekaa kertaa seurata kiekkoa ja silloin Tappara oli itsestäänselvä vaihtoehto. Ei sitä tarvinnut edes arpoa. Pieni paikkakunta Turun ja Helsingin välimaastossa keräsi pääosin tepsiläisiä, mutta mukaan mahtui myös julleja ja Tapparalaisia. Tietenkin moni tuohon aikaan kannatti Tapparaa sen takia, että menestystä tuli, mutta oma faniuteni alkoi siitä logosta. Tai näin ainakin sen haluan itselleni selittää. Toki menestykselläkin oli merkitystä, ainakin alitajuisesti.

Mitä se antaa?

Antaa tunteen, että kuuluu johonkin suureen ja mahtavaan yhteisöön, jossa saa olla mukana niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Saa näyttää tunteensa ilman, että sitä tarvitsee ajatella. Tunteiden skaalat ja niiden vaihtelut. Hetken olet kuin maailmanvalloittaja ja sitten koko paska romahtaa, kunnes taas mennään kohti huippua vain ja ainoastaan tietäen, että kohta alkaa alamäki. Riemu voi muuttua sydäntä raastavaksi tuskaksi vain sekunttien aikana. Mikä muu antaa sen tunteen vaikka 13 eurolla?

Valitsetko aina puolen vaikka oma joukkue ei pelaisikaan?

Yllättävän usein tulee näin tehtyä ja varmaankin se johtuu siitä, että itse on yhden joukkueen fani. Näin yrittää saada niitä samoja tunteita, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa, esiin kuin oman joukkueen kohdalla. Monesti valitsen suosikkini historiaan perustuen, eli olen pienten puolella suuria vastaan, koska faniudessani se on päinvastoin, heheh krhöm krhöm.

Mitä muuta fanius tuo mieleen?

Monelle se varmaankin on tapa vahvistaa itsetuntoa ja kuulua anonyyminä johinkin suureen ja mahtavaan. Kun katselee henkilöitä esim. joukkueiden fanikatsomoissa, niin sieltä löytyy paljon persoonia joiden ainoa kontakti ulkomaailmaan on olla jonkin joukkueen fani. Heidät hyväksytää joukkoon sellaisina kuin ovat ja he tuntevat itsensä ehkä ensimmäistä kertaa elämässään vahvoiksi ja ylpeiksi. Mielestäni tämä on faniuden hienoimpia asioita ja toivottavasti tunne fanikatsomossa antaa näille rohkeutta myös muille elämän osa-alueille.

 

[sampio]

Mielenkiintoista lukea, että monella muullakin tietyn joukkueen kannattaminen on lähtenyt liikkeelle yhtä pinnallisista jutuista kuin minulla aikoinaan, siis nimestä, logosta, tietyistä pelaajista jne. Olen ajatellut, että tosifani kulkee kantokopassa vauvasta lähtien peleissä mukana ja imee fanittamisen lähestulkoon kirjaimellisesti äidinmaidosta. Siitä olen kuitenkin varma, että fanisuhteen kestävyyttä ja fanaattisuutta edistää se, että asuu samalla paikkakunnalla joukkueensa kanssa.

Tästä aiheesta on joku toinenkin (kolmas?) ketju, muistaakseni sen avasi nimimerkki teemu_s. Meinasin jo tuolloin purkaa tuntojani kaukokannattamisesta, mutta se sitten jäi, ja ketju hautautui jonnekin. Ketjun avaaja varmaan osaisi kaivaa sen parhaiten esiin, ellei kukaan muu löydä.

P.Sihvonen:
Jos lainaat näitä kirjoituksiamme Urheilulehdessä, voin toimittaa omaa sitaattiani varten kuvani, jossa poseeraan ilman paitaa sotilaskypärä päässäni.

Edit: Löysin sen vanhan ketjun, jonka edellä mainitsin. Vähän lyhyeksi jäi vajaa viisi vuotta sitten keskustelu: http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=7090

 

[Leiska]

Miten faniutesi alkoi?
-Vanhempien ja isoveljen "sukujuuret" ovat Keski-Suomesta, joten sen perusteella varmaankin ajauduin JYPiä kannattamaan. Asuin elämäni ensimmäiset 20 vuotta Pohjois-Savossa, joten joku olisi voinut varmasti luulla allekirjoittaneen valitsevan JYPin sijaan KalPan. Toisin kuitenkin kävi. Varsinaisen kannatuksen alkua en tarkkaan muista (en myöskään ensimmäistä näkemääni ottelua), mutta joskus 1990-luvun alun jälkeen se taisi alkaa. Siitä lähtien JYPin mukana on koettu niin ilon, kuin surunkin hetkiä.

Mitä se sinulle antaa?
-Suuria tunteita, elämyksiä ja mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Näin kävi mm. tällä kaudella, kun kauden avausottelussa Kuopiossa tutustuin KalPan kannattajiin. JYP on osa allekirjoittaneen elämää, jonka otteita seuraan suurella tunteella. En pystyisi kuvittelemaankaan millaista elämäni olisi, jos siihen ei jääkiekko sisältyisi.

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?
-Kyllä, niin käy usein. Jääkiekkoa tulee lajina kuitenkin seurattua tiiviisti, joten ns. puolen valitseminen on hyvin yleistä omalla kohdalla. Puolen valitsemiseen liittyy yleensä ns. sympatiat toista seuraa kohtaan, jonka vuoksi "toivon" toisen joukkueen voittoa. KalPa saa omalla kohdalla ne kaikkein suurimmat sympatiat, suurelta osin tähän vaikuttaa Pohjois-Savossa viettämäni lapsuus.

Mitä muuta?
-NHL:ssä Detroit Red Wingsin kannatus alkoi ala-asteella (n. 3-5 lk). Siitä kiitos silloiselle luokkakaverilleni, Eemelille. Hänen ansiostaan kannatan tällä hetkellä myös "punasiipiä". Suuntautumistani en ole katunut hetkeäkään, siihen vaan jäätiin samantien koukkuun.

 

[morningstar]

Oma pienuuteni ihmisenä ilmenee sillä että olen ylpeä siitä että olen kannattanut HPK:ta divariajoista asti. Ihan täysin tyhmää, mutta jotenkin ajattelen olevani parempi kuin jotkut muut kannattajat tuosta syystä. Tuossa ajatuksessa ei ole yhtään mitään järkeä ja se oikeastaan hävettää minua.

Tästä ajattelin sanoa pari sanaa. Minuakin ärsyttää tämä "Mä löysin tän ensin" -ajattelu, joka toistuu monissa muissakin yhteyksissä. Auta armias jos et ole kuunnellut Metallicaa Kill 'em allista lähtien, vitun trendipelle.

Mutta mutta. Ehkä pieni jälkiviisauden tunne ja aavistuksen omainen omahyväisyys sallittakoon niille, jotka ovat alkaneet kannattaa joukkuetta nimenomaan silloin, kun se ei ollut muotia.

Moni ei-hämeenlinnalainen ei ehkä tiedä, että tämä "koko kylä puhaltaa yhteen hiileen" -meininki Kerhon ympärillä ei ole mikään ikiaikainen juttu. Ala-asteella luokallamme ei juuri Kerhofaneja ollut. Elettiin 80-luvun jälkipuoliskoa, jolloin Kerho pelasi divaria ja nousi lopulta liigaan. Varsinkaan divariaikoina, mutta myöskään liigapelien alkuaikoina, ei luokkamme poikien mielestä ollut mitenkään trendikästä kannattaa oman kaupungin luuserijengiä. Joskus noihin aikoihin kauppoihin tulivat SM-liiga-aiheiset pyyhekumit. Ne olivat mustia ja kiekon muotoisia, ja keskellä oli jonkin liigajengin logo. Muistan nähneeni luokkakaverilla ilveslogoisen kumin, ja muistan myös ihmetelleeni hänen joukkuevalintaansa. Itse ostin HPK-kumin, josta myös sain kuulla kavereilta jonkin verran kuittailua.

HPK:n menestymättömyyden lisäksi toinen asiaan vaikuttanut tekijä lienee ollut se, että tuohon aikaan Hämeenlinnan juniorilätkässä vaikutti kaksi joukkuetta - HPK ja Hämeenlinnan Tiikerit. Luokallamme oli monia junnupelaajia, jotka yhtä molaria lukuunottamatta kaikki pelasivat Tiikereissä. Luokkamme ainoat Kerhofanit olimme ilmeisesti minä ja tuo maalivahti Olli.

Ylipäätään tamperelaisjoukkueet olivat muistaakseni luokkakavereitten suosiossa. Ja olivathan ne tuon ajan SM-liigassa melkoisia gloryhunterin unelmia. Aiemmin tässä ketjussa tilitin kovasti kotiseuturakkauttani ja sen vaikutusta HPK-faniuteeni. Kuitenkin, ehkä myös tuolla kavereiden nihkeydellä oli oma vaikutuksensa. Jos kaikki luokan jätkät olisivat hilluneet päivästä toiseen koulussa Kerhon fanikuteissa, olisi kaltaiseni vastarannan kiiski ehkä sanoutunut irti koko hommasta. Nyt tämä lähiympäristön halveksunta teki joukkueesta minulle ikään kuin vielä henkilökohtaisemman asian.

En minä kuitenkaan kenenkään HPK-(tai muutakaan) faniutta väheksy. Jokainen itse sisällään tietää, kuinka suuria ja aitoja joukkueen aiheuttamat tuntemukset ovat. Toivon kuitenkin, että nykypäivän hämeenlinnalaisissa kouluissa Kerhofanius on muotia. Ja eiköhän se ole.

 

[Johto]

Miten faniutesi alkoi?

Ollessani 7-vuotias isäni vei minut Äijänsuon jäähalliin katsomaan Lukko-Tappara ottelua ja sille tielle jäin. Tämän jälkeen minun oli pakko päästä katsomaan jokainen Lukon ottelu ja pienempänä taisi joskus hieman itkettääkin jos en paikalle päässyt. Aluksi en olisi edes halunnut mennä katsomaan tuota ed. mainittua ottelua, mutta ottelun nähtyäni olin jo aivan koukussa lajiin:)

Mitä se sinulle antaa?

Suuria tunteita, sekä ilon, että pettymyksen. Kun olen katsomassa peliä, niin kaikki muut asiat unohtuvat hetkeksi aikaa mielestäni. Jonkun tärkeän voittopelin jälkeen olo saattaa olla poikkeuksellisen hieno muutamankin päivän ajan. Myöskin tappiot saattavat joskus vituttaa vielä peliä seuraavana päivänäkin.

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

En ota. Ainoastaan Lukon peleissä minulla on selvä suosikki. Toki sitä monista eri syistä saattaa kannattaa toista joukkuetta muissa kuin Lukon peleissä, mutta mikään pakko minun ei ole toista puolta jokaisessa ottelussa kannattaa.

Ja mitä muuta tahansa tämä fanius sinulle tuokaan mieleen, voisitko kertoa siitä?

Lukon kannattaminen on asia, joka minulla on joka päivä jollain tapaa mielessä. Iän myötä fanittaminen on vähentynyt, mutta Lukon menestys on edelleen erittäin tärkeä asia. Jokaista ottelua on pakko seurata reaaliajassa, mikäli se vain on mahdollista. Keväisin ja kesäisin on mukavaa spekuloida tulevan kauden joukkueella ja uusilla pelaajilla. Olen myös monesti sanonut, että minulla on 2 tapaa ylitse muiden unohtaa opiskeluiden ja töiden mukanaan tuomat rasitteet. Toinen on punttisalilla treenaaminen ja toinen Lukon pelien seuraaminen.

 

[Ioota Rhoo]

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jolla ei ole minkäänlaistea seura toimintaa yhdessäkään joukkue palloilu lajissa. Olen seurannut urheilu televisiosta, jo enne kuin opin kävelemäänkään.

Minulle fanius on aina ollut valintojen ja mielipiteiden tulos. Teen nämä valinnat yhä uudestaan ja uudestaan, mutta silti olen jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan päätynyt samaa tulokseen.

Paras nimi, paras peliasu, kiinnostavimmat pelaajat, viihdyttävin pelityyli, paras julkinen esiintyminen, parhaat fanit, paras tunnelma hallissa, parhaat perinteet,
paras brändi, parhaat suoritukset, jne.

Valitsen suosikkini usein myös sen mukaan, että niissä on jotain erillaista, jotain joka erottaa ne muusta joukosta. Yleensä suosikkini on altavastaaja se vihattu ja syrjitty taistelija, joka ei luovuta.

Joskus urheilua katsoessa syntyy oma suosikki toisinaan taas ei. Urheilun saeurramisen nautittavuus ei vähene siitä, vaikka vastakkain pelaisi joukkueet joista ei olisi miitänn mielipidettä.

 

[Trekolmestar]

Niin, ensinnäkin miellän itseni (kuten monet aiemmin vastanneetkin) mieluummin kannattajaksi kuin faniksi.

Miten faniutesi alkoi?
Nykyiseen suosikkiin olen päätynyt hieman pidempää reittiä. Jääkiekko on aina kiinnostanut, ja ensimmäisiä muistikuvia ovat 70-luvun Izvestija-turnaukset. SM-liiga tuli vähitelleen mukaan kuvaan 1970-luvun loppupuolella, kun pikkupojat koulupihalla alkoivat vähitellen tunnustaa väriä. Pikkupaikkakunnalla ei ollut omaa liigajoukkuetta ja maantieteellisesti lähin (n. 50 km) joukkue oli Lukko, joka tuolloin pelasi korkeintaan keskinkertaisesti. Vaahtosammuttimen kokoiselle nassikalle tärkeää oli, että se "oma" joukkue on parempi kuin kaverin, joten koulun pihalla oli pääasiassa Tapparan ja Ässien kannattajia. Minä valitsin syystä tai toisesta Tapparan (liekö syy se, että veljen valinta oli Ässät ja eihän sitä samaa mieltä voinut olla tästäkään).
Kirvesrintojen otteita jaksoin vaihtelevalla innostuksella seurata 80-luvun lopulle, joskin mielenkiinto hiipui koko ajan ja jääkiekon seuraaminen painottui enemmänkin maajoukkueen peleihin. Vielä 1988 Tappara oli kyllä vielä ainakin jossain määrin lähellä sydäntä, koska muistan, että olin varsin tyytyväinen, kun Calgaryn olympiahopean varmistaneet maalit N-liittoa vastaan syntyivät nimenomaan tamperelaisten toimesta.
Ajauduin opiskelemaan alalle, jossa jääkiekon seuraaminen ei todellakaan ollut mikään in-juttu, joten 90-luvun alkupuoli meni varsin sivussa lätkäaiheesta. 1995 siirryin työelämään ja työpaikalta löytyi onneksi jääkiekosta henkeen ja vereen kiinnostuneita ja vanha kiinnostus lajia kohtaan heräsi. Tappara oli kuitenkin muuttunut jotenkin HMV porukaksi ja olin valintatilanteen edessä. Liki 10 Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen jonkinlainen nurkkapatriotismi oli alkanut itää mielessä. Valinta oli oikeastaan itsestään selvä, sinikeltaisissa Satakunnan väreissä pelaava Rauman Lukko. Miksi ei sitten se toinen maakunnan joukkue? Ehkä sen selittää ala-asteen aikainen Tappara-Ässät vastakkainasettelu. En millään voinut hypätä pataleiriin, joka vuosia aiemmin oli edustanut minulle perivihollista. Lukkolaisena Ässät sai pitää tuon muinaisen roolinsa, joten sekin sopi kuin nyrkki silmään.
Pk-seutulaisena Lukko-kannattajana (työpaikalta löytyy/löytyi mm. Jokerien, HIFKn, Ilveksen ja JYPin puolesta liputtavia) samanhenkiseen seuraan ei juuri eksy ja sinikeltaisten puolella saa seisoa useimmiten melkoisen yksinään, mikä lienee vähitellen vahvistanut Lukkolaisuuttani niin, ettei mikään muu joukkue enää tulisi edes kyseeseen.

Mitä se sinulle antaa?
Vaikka asuinpaikasta johtuen pääsen Lukon peleihin erittäin harvoin, seuraan joukkueen edesottamuksia kaikin mahdollisin keinoin (netti, lehdet, tv ja ulkomaan reissuillakin tulokset pitää saada kännykkään). Jopa pelkän voittotuloksen lukeminen teksti-tv:stä tai aamun lehdestä saa aikaan suuren mielihyvän tunteen ja vastaavasti tappio armottoman vitutuksen. Eli se antaa monen muunkin mainitsemia suuria tunteita.

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?
Kyllä, useimmiten ja jos en löydä pelistä suosikkia, en todennäköisesti jaksa sitä seuratakaan.
SM-Liigassa suosikki löytyy useimmiten niin, että asetun pienemmän puolelle menestyneitä vastaan, joskin esim. runkosarjan ratkaisuvaiheissa saattaa ainakin hiljaa mielessään asettua muuten epämieluisan vaihtoehdon kannalle, jos sillä olisi positiivista vaikutusta Lukon tilanteeseen. Samoin pienen paikkakunnan joukkue on lähempänä sydäntä kuin "metropolien" joukkueet. Ässiä kohtaan minulla on kaksitahoinen viha–rakkaus-suhde. Pata saa sympatiani, koska on se toinen kotiseudun joukkue ja täyttää myös em. ehdot (ei niitä aivan menestyneimpiä ja pieni paikkakunta), mutta toisaalta Lukon paikallisvastustajana joukkue on se pahin vihulainen. Tänä vuonna varsinkin Tappara-Ässät –puolivälieräsarja oli yhtä helvettiä, kun ei tiennyt kumpaa kannattaa. Sama tunne iski finaaleissa… vaikea oli seurata, kun ei tiennyt kumman voittoa toivoisi. Onneksi ratkaisumatsin aikaan ulkomaan reissussa.
Vaikeinta peleissä on asettua Jokerien, HIFK:n, TPS:n, Kärppien tai Bluesin puolelle eikä Ilveksellekään juuri sympatiaa heru (menneisyyden painolastina Tappara on kuitenkin tamperelaisista se oikea).
Muissa sarjoissa/lajeissa suosikki löytyy useimmiten helposti. NHL:ssä kanadalaiset joukkueet (suuri ja paha USA, böö) ja niistä erityisesti perinteiset Montreal ja Toronto. Aikanaan suosikkeihin lukeutui myös nyttemmin edesmennyt Quebec Nordiques.
Leijonien jälkeen maajoukkueista ei löydy selvää suosikkia, mutta useimmiten suosikki ei ainakaan löydy kolmikosta Ruotsi, Venäjä, USA.
Futis seurajoukkuetasolla ei enää nykyään herätä suurempaa kiinnostusta, mutta maajoukkueista Suomen jälkeen listalla tulevat Irlanti ja Hollanti. Täälläkin maantiede ja saavutettu menestys ratkaisevat. Ensisijaisesti eurooppalaisjoukkueet, joilla on vielä palkintokaapissa tilaa.
Mutta mikäli jotain peliä yleensä seuraan, niin kyllä sieltä se suosikki jotenkin löytyy, vaikka mitään selviä perusteita ei olisikaan. Sitä vaan jossain vaiheessa huomaa alitajuisesti olevansa jomman kumman puolella.

 

[Pinnat jää Ouluun]

Miten faniutesi alkoi?

Pienempänä isä kuskasi Kärppien harjoituksiin, sitä ennen peleihin, ja siitä se lähti. Nyttemin KalPa on tullut mukaan kuvioihin. Kummatkin asuinpaikan takia. Varmasti synnyinpaikka tai asuinpaikka on suurin syy, miksi jotakin joukkuetta kannattaa -olettaen että pitää lätkästä. Miksi taas tulisi pitää lätkästä, on jo toinen juttu.

Tällaiset puolisuosikit taas ovat tulleet pelityylin takia, kunhan pelistä on alkanut jotain ymmärtämään. Esim. HPK ja HIFK. Toinen kun pelaa taitavaa, hyökkäysvoittoista kiekkoa enimmäkseen. Toinen taas pelaa fyysistä peliä.

Mitä se sinulle antaa?

Itseasiassa, ihan perkeleen hyvä kysymys. Tästä voisi selittää vaikka kirjallisen tekstiä, jossa kerrotaan todellisuuden pakenemisesta ja muusta soopasta. Mutta siis mahtavan fiiliksenhän se antaa. Kun kaverit kävi pleijareita Oulussa katsomassa, eka kommentti oli aina että oli perkeleen hyvä fiilis hallissa. Sillä sitä peliä mennäänkin katsomaan.

Oikeastaan, nyt kun tarkemmin ajattelee, näyttää aika pöljältä kannustaa hikipäässä omia. Samoin katsella "hienoja" maaleja ja voivotella missattuja paikkoja.

Äh, liian syvällisiä. Kaikki vastaukset katoaa matkalla aivoista näppikselle.


Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

En aina. Yleensä olen sympaattisemman joukkueen puolella tai sen, kumpi koskettaa enemmän minua. Myös oman suosikkijoukkueen etu voi vaikuttaa. Mutta pystyn myös nauttimaan pelistä ilman että kannatan ketään.

 

[teemu_s]

Ajattelin joskus kirjoittaa artikkelin faniudesta. Haluaisin tänne mahdollisimman perusteellisia kuvauksia siitä, miksi JUURI SINÄ olet jonkun joukkueen fani.

Miten faniutesi alkoi?

Mitä se sinulle antaa?

Otatko aina "puolen" katsoessa peliä, vaikka oma joukkueesi ei pelaisikaan?

Ja mitä muuta tahansa tämä fanius sinulle tuokaan mieleen, voisitko kertoa siitä?

Jos tänne kertyy materiaalia, saatan hyödyntää sitä myöhemmin.

Oma lähtökohtani on se, että olen faniuden ja kannattamisen suhteen täysi invalidi. Minulle on aivan sula mahdottomuus ajatella, että kannattaisin pelissä toista osapuolta. Mutta tiedän, että olen tässä suhteessa armottomassa vähemmistössä. Eli eräänlaisena lähtökohtana voisi olla myös se, että olisiko urheilu valtaosalle ihan yhdentekevä juttu, jos siihen ei liittyisi kannattajuutta.

Katsotaan, saadaanko keskustelua tai lähinnä kuvauksia omasta faniudesta aikaan. Toki tämä ketjunavaus saattaa olla myös turha, koska niin selviö tuo fanius on monille. Minulle se ei ole.
-sihvonen-

Oma tilityksen viiden vuoden takaa löytyy toisen ketjun alusta. Voit sen lukea sieltä. Tunnetila ei ole juurikaan muuttunut tuosta.

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=7090&highlight=Faniudesta

 

[sampio]

Oma tilityksen viiden vuoden takaa löytyy toisen ketjun alusta. Voit sen lukea sieltä. Tunnetila ei ole juurikaan muuttunut tuosta.

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=7090&highlight=Faniudesta

Minä kaivoin ketjusi esille jo. Kumarra ja kiitä, alamainen.