Mainos

Miksi juuri SaiPa?

  • 20 233
  • 57

Nötkötti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällä voi SaiPan kannattajat avata sitä että miksi juuri omaksi joukkueeksi on aikanaan valikoitunut pieni ja piskuinen SaiPa. Tuliko keltamusta-sydän äidinmaidon mukana vaiko päätit loikata bändwagoniin huikean viime syksyn seurauksena, tai jotain siltä väliltä?

Itse synnyin kylmänä talvipäivänä 1990-luvun tietämillä. Asuimme hevonpersiissä, kaukana kaikenmaailman hömpötyksistä kuten jääkiekko. Televisiosta sitä kuitenkin katsottiin aina toukokuun korvalla. Muu perhe kannusti Suomea, itse tahdoin olla kuitenkin vähän eriävä ja siksi huusinkin Tre Kronoria 5-7 ikäisenä. Jotenkin se keltainen oli vain niin hieno väri että siksi kannustin Ruotsia.

Sitten olikin aika siirtäytyä ala-asteelle jääkiekosta ei kuitenkaan niinkään meidän piireiisä puhuttu vaan pääosin polkutraktoreista. Ala-asteen olin jotakuinkin jääkiekko neutraali, kunnes toisella luokalla sain uuden parhaan kaverin joka sanoi: "Isona mie muutan Helsinkii ja rupeen pelaa Jokereissa". Minähän en tiennyt moisesta mitään, joten minäkin olin sitämieltä että "muutan Helsinkiin ja rupeen pelaa Jokereissa".

Siinä sitten oltiin olevinamme narrifaneja, kunnes eräänä syntymäpäivänäni sain paketin kummiltani Turusta. Paketissa oli jonkinlaisia lahjoja joista en muista kuin yhden, ja se oli TPS-pipo. Seuraavana olikin vuorossa TPS-kausijulkaisu, ja siinä sitä sitten oltiinkin muututtu valkomustaksi. Seuraava kausi menikin Tepsiltä penkin alle ja "fani-tuotteet" sai pölyttyä rauhassa kaapin pohjalla. Ei sikäli että SaiPallakaan olisi hyvin mennyt silloin, mutta eräänä iltana avasin TV:n ja siellä oli tulosruutu. SaiPa kaatoi joukkueen jota en muista niin hienoissa keltaisissa paidoissa. Kusi oli noussut päähän, valkomusta muuttui keltamustaksi, tykästyin ihastuin, rakastuin. Viimeistään muutto Etelä-Karjalaan, ensimmäisessä kotipelissä käynti ja (the) Kaiteella "laulaminen" sai minut rakastumaan lopullisesti SaiPaan ja tässä sitä nyt ollaan...

Ohh, niin herkäksi veti tämä muistelo että tuli ihan silmäkulma kosteaksi.
 

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Minun kohdallani voi syyttää Lepraan jumiutumista ja yhtä osa-aikatyötä. Satuin syntymään hyvin jääkiekkovapaaseen kolkkaan Suomea (jos nyt lähdetään siitä, että O-P Grönholm on tunnetuin jääkiekkoilija niiltä seuduin ja hänen päädyttyään liigapelaajaksi minulle oli yllätys, että pelasi jääkiekkoakin, minä kun tiesin kaverin lähinnä yleisurheilun ja hiihdon viikkokisoista), mutta yläasteikä sattui 90-luvun jääkiekkobuumiin ja mielipide piti asiasta olla. Kaikki kannattivat Tepsiä tai Jokereita, joten pitihän minun heittäytyä ernuksi ja kannattaa HIFK:ta, ja olivathan Helsingin joukkueet toki niitä lähimpiä liigajoukkueita noin etäisyydenkin puolesta.

Isompana päädyin koulun takia Lappeenrantaa ja siitä sitten jäähallille opiskelujen ohessa töihin. Se pytinki elelee aika vahvasti ilmapiiriltään SaiPan menestyksen mukana ja hiljalleen sitä vain alkoi toivoa SaiPalle menestystä muulloin, kuin IFK:ta vastaan pelatessa. Ja sitten yhtänä pimeänä syysiltana vain huomasin SaiPa-IFK pelissä kannattavanikin SaiPaa.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Ensimmäisen SaiPan pelini näin vähän yli vuoden ikäisenä, kun olimme kylässä Kisapuiston vieressä sijainneessa mummolassa. Isä ajatteli, että noin pieni lapsi jaksaa korkeintaan yhden erän katsoa, mutta yllättyikin, kun olin innosta piukeana koko pelin alusta loppuun.

Kannattamiseen tuli haaste, kun perhe muutti pääkaupunkiseudulle ollessani 6-vuotias. Ala-asteella oli SaiPa-fanitukseni kanssa outolintu, kun kaikki muut kannattivat lähes poikkeuksetta IFK:ta. Joku toinen olisi ehkä taipunut massan mukana ja alkanut kannattaa samaa joukkuetta kuin muutkin. Minulla kävi pikemminkin päinvastoin. Nuo vuodet vain vahvistivat fanitustani, joten ah sitä onnea, kun 13 vuotta täyttäessäni muutimmekin takaisin Lappeenrantaan ja aloin ravata Kisapuistossa niin paljon kuin mahdollista.

Nyt ikää on mittarissa lähemmäs 40, enkä ole Lappeenrannassakaan asunut yli 15 vuoteen, mutta sydän on yhä keltamusta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olen suhteellisen myöhäisellä iällä vasta löytänyt SaiPan, eli olin jo täysi-ikäiseksi tullut kun kiintymys oman kaupungin seuraan syntyi. Joskus aikoinaan, vielä peruskoulussa, SaiPa kuulosti lähinnä huonolta vitsiltä.

Taisi olla kausi 1997-98 kun ensimmäistä kertaa seurailin vähän tarkemmin joukkueen otteita ja sitä seuraavalla kaudella, joka onkin se kuuluisa kausi, olin jo täysillä mukana bandwagonissa. Kieltämättä siihen saattoi gloryhunteraaustakin liittyä, mutta ei kelkasta ole hypätty niinä surkeimpina kausinakaan.

Niin, että miksi SaiPa... noh, vaikka hesalainen tätä nykyä olenkin, niin juuret ei unohdu ja jotenkin luonne ei ole sellainen, että ruvettaisiin joukkuetta vaihtamaan. Siitä, että olen syntyisin Lappeenrannasta, olen yhä edelleen ylpeä, en häpeile juuriani. Jotkut on ihmetelleet vähän sitäkin, että murteeni on tallella, vaikka olen pian 10 vuotta viettänyt aikaa pääkaupunkiseudulla. Minulle on erittäin luontevaa, että kannattaa joukkuetta joka on omilta kotiseuduilta, missä on syntynyt, kasvanut ja viettänyt ison osan varhaisesta elämästään. Myönnän, että hiukan oudoksun sitä, että joku fanittaa joukkuetta joka tulee kaupungista johon ei ole mitään erityistä sidosta. Toki jokainen määrittelee faniutensa itse ja syyt siihen voi lähteä vaikka jostain lapsuuden suosikkipelaajasta.

Minulle se on Lappeenranta ja lappeenrantalaisuus.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Omalla kohdallani SaiPa on ollut aina se ainoa oikea vaihtoehto, mutta aivan nuorena en sentään ollut mitenkään fanaattinen kannattaja. Muistan eräänkin reissun SaiPan pelin jälkeen autolla kotiin, kun SaiPa oli hävinnyt ja isä kiroili autossa perkeleesti! Ainoa asia jonka sain suustani oli hää hääää. Hallilla oli tuolloin kiva vain käydä hengailemassa, kun siellä sai aina karkkia.

Kipinäni jääkiekkoon löysin, kun eksyttiin kavereiden kanssa jäähallin pihalle ja tietenkin, kun idiootti olen niin roskistahan siinä tuli pengottua ja löytämäni aarre oli Markkasen maalivahdin maila. Se oli hiukan kärsinyt! Se ei kuitenkaan tätä finninaamaa haitannut. Otin mailan kuitenkin talteen ja taitaapa tuo vieläkin varastossa olla. Vuosi oli 1992 SaiPan pelatessa maamme toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Siitä se sitten lähti ja kaikki mahdolliset pelit kävin katsomassa ja seisomapaikka kausikorttiini tuli aina muistaakseni reikä, kun kävin pelissä. Suurimpia idoleitani SaiPan riveissä ovat olleet alkuaikoina Santanen, Tero Hämäläinen, Jukka Penttinen, Ari Suutari, Mikko Myllykoski, Joonas Hemming ja Jyrki Silius. Tuolta jälkimmäiseltä ostettiin muuten kaverini kanssa ensimmäiset Salibandymailatkin joskus 1995 tienoilla. Sportia tai joku vastaava Iso-Kristiinassa! Molemmat saivat vanhemmilta sata markkaa ja ostettiin ei minkään merkkiset mailat 30 markalla ja lopuilla rahoilla Pepsiä ja Laskiaispullia eli ihan helvetin järkevä ratkaisu taas. Mailat tietenkin molemmilla hajosi melkein heti, mutta nähtiinpähän Jyrki Silius. Vuodesta 1992 eteenpäin on siis oma kiinnostukseni lähtenyt ja kasvanut kasvamistaan tämä oma harrastus SaiPan parissa. Paljon on pyöritty kaiken maailman SaiPan peleissä ympäri Suomea SaiPan omien kotipelien lisäksi. Vähän haikea mieli on tällä hetkellä, kun asun muualla ja ei pääse kovin usein Kisapuistoon. Faniuteni on kuitenkin vain vankistunut muualle muuttoni jälkeen ja SaiPa on vuosi vuodelta tärkeämpi. Voidaan siis sanoa, että Pillun lisäksi SaiPa on se joksi elämääni voisi kutsua ja mikä kiinnostaa! Eikä elämääni edes mahdu mitään muuta joukkuetta kuin SaiPa. Iloa ja surua ja suuria tunteita on koettu elämän varrella siis yllin kyllin SaiPan matkassa. Hetkeäkään en silti vaihtaisi pois, vaikka stressiperäinen sairautenikin puhkeaa SaiPan tilanteen ollessa todella jännittävä ja siitähän seuraa veristä ripulia, mutta aivan sama! Tunteella tässä ollaan mukana ja sydän sykkii SaiPalle nyt ja aina.
 
Viimeksi muokattu:

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Ensimmäisen SaiPa-otteluni näin joskus 1990-luvun puolivälissä. Vastassa oli HIFK ja Kisapuistossa pelattu koitos päättyi pistejakoon 2-2. Tuolloin ei vielä kiekko ollut napannut, mutta varmasti jonkun muistijäljen tapahtuma jätti. Isosisko oli vielä se, joka minut peliin vei, eikä hän nykypäivänäkään juuri seuraa lajia.

Hieman tästä ajassa eteenpäin alkoi oma kiekon seuraaminen. Muistan hämärästi vielä aikoja, kun kotona katseltiin Jokereiden ja TPS:n TV:ssä esitettyjä finaaliotteluita. Silloin homma alkoi varmaan pienesti kiinnostaa jo itseäkin. SaiPa oli juuri noussut liigaan. Seuraaminen alkoi syventyä.

Varhaisin kausi on 96-97, jolloin joku hurahdus tapahtui. Nettiä ei paljon kotona silloin näkynyt, joten itse tein Writellä ja notepadilla joukkueen pistepörssit, koko liigan sarjaohjelman lopputuloksineen, pleijareista tarkempia tilastoja, maalivahtien omat statsit sekä lukuisia muita erilaisia taulukoita. Lisäksi aloin käydä peleissä ihan eri tahtiin.

Olen syntyjäni Lappeenrannasta, joten eiköhän siinä ole se suurin syy miksi juuri SaiPa. Mistään perinteistä tai äidinmaidosta kannattamista ei ole tullut, vaan aivan "itseoppinut" olen tähän touhuun.

Täytyy kyllä sanoa, että juurikin tämän seuran kannattaminen ei ole jättänyt yhdelläkään kaudella kylmäksi. Menestyminen on ainainen haaste. Suosikkeina ei ikinä olla pidetty ja se on tavallaan sellainen aspekti, jonka kautta jokaiseen kauteen on herkullista lähteä.
 

Kawasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ensimmäinen viesti tänne ja mikäs sen parempi aloitus. Miksi juuri SaiPa?

Elettiin Suomi jääkiekon historiallista aikaa ja silloin 6- vuotiaana jaksoin ensimmäistä kertaa katsella televisiosta jääkiekon MM-kisoja kunnolla. Suomi sitten jysäytti ja voitti maailmanmestaruuden ja se Mertarannan selotus. Silloin olin myyty jääkiekolle.

Ensimmäinen kosketus SaiPaan sitten tuli kaudella 96-97 kun isäni vei miut ensimmäistä kertaan katsomaan Kisapuistoon peliä paikan päälle. Peli oli Ilvestä vastaan ja muistaakseni peli päättyi 2-4 Ilvekselle.

Tuon pelin jälkeen sitten tiesin, että haluan päästä uudelleen hallille ja aina silloin tällöin pääsinkin. Kausi kaudelta sitten hallissa käytyjen pelien määrä kasvoi ja kasvoi. Siinä samalla sitten sitä kasvoi SaiPan kannattajaksi ihan itsestään.

Nykypäivän ja ensimmäisen paikanpäällä käydyn pelin välissä on SaiPalla mennyt välillä huonommin ja välillä paremmin. Se ei ole kuitenkaan vaikuttanut siihen, että rinnassa sykkii sputnikin muotoinen sydän. Hallille mennään oli tilanne sitten mikä tahansa.

Täytyy vielä loppuun mainita, että vaikka liigakarkit onkin hallilla vaihtunut oluttuoppiin ja vetyyn, niin se sama tunne hallille tultaessa on säilynyt yhä.

SaiPa!
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Enpä juuri nuorena jääkiekkoa seurannut maajoukkuetta lukuunottamatta. Kotikaupungissani Mikkelissä kävin kyllä katsomassa divarimatseja, mutta liigajoukkueista mikään ei herättänyt mitään suuria tunteita ainakaan positiivisessa mielessä. Sitten -97 palvelin rakuunoissa Lappeenrannassa ja sotilaskotiyhdistyksen kautta SaiPan kotimatseihin pääsi 5 markan hintaan. Lisäksi vielä matsiin menneet saivat ns. pitkät iltavapaat eli klo 24 asti sai olla liikkeellä. Kävin silloin katsomassa kaikki matsit joihin vain palvelukskiireiltäni pääsin. Häkkisen Pasi oli silloin meidän yksikössä ja pelaili kakkosmolarina SaiPassa ja senkin takia oli mukava käydä hallilla. Enpä muista tosin pääsikö montaakaan kertaa Pasi pelaamaan Markkasen varjon takaa. Siitä joukkueesta ovat erityisesti jääneet mieleen McTavish ja Yuri Kuznetsov. Sen jälkeen olinkin sitten lopullisesti myyty asialle ja voitanee jopa sanoa että fanittamiseni taso on vain vanhetessa noussut ja viime kaudella tuli aktivoiduttua tuohon Stadin Keltamustien joukkoon.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaa. Se on pitkä, tylsä ja monipolvinen tarina, joka varmasti karkaa ties minne jos sitä alan auki kirjoittamaan. Mutta vittuakos tässä on muutakaan tekemistä.

Jääkiekko on pienestä asti kiinnostanut, ja häpeäkseni on tunnustettava että pienenä janarina isäukkoni aivopesi minut aluksi kannattamaan Jokereita, pääkaupunkiseudulla ja vielä Vantaalla kun asuttiin niin sehän oli ihan luonteva valinta, ja sitten kun ne oli niin sympaattisia ja vähän niinku altavastaajia isoa pahaa Hifkiä vastaan ja niillä oli kivat kattilakypärät ja tosi kiva se logokin ja omistaja oli maailman ympäri purjehtinut, se oli hieno mies se.

Muistan kyllä että valinta Jokereihin tuli myös sen jälkeen kun oltiin käyty katsomassa Jokerit-Lukko vanhassa DDR-hallissa, jonka Jokerit voitti 6-0. Innoissani huusin siellä muiden mukana jotain "lukitkaa lukkolaiset jäähän" tai muuta yhtä viisasta ja oivaltavaa. Vähän sen jälkeen käytiin katsomassa myös HIFK:n peli, sattumalta SaiPaa vastaan, joka päättyi muistaakseni 10-3 tai jotain yhtä murskaavaa. Siellä tuntui vain pahalta pienen SaiPan takia, aina vaan HIFK teki lisää maaleja ja yleisö nauroi ja pilkkasi ja pienet keltapaidaiset raukat luisteli pää painuksissa. Tunnelma Jokerien murskavoitossa oli paljon kivempi pienen pojan mieleen kuin HIFK:n vastaavassa, HIFK:n peli oli väkivaltaista - ne siat jopa tappeli siellä kentällä! - ja Jokereiden nättiä ja vauhdikasta kikkailua. Vaikka olin ihan nappula niin toki kiinnitin huomiota myös cheerleadereihin, HIFK:llä ne oli jotenkin omahyväisen näköisiä ja tympeitä paikallaan hytkyjiä eikä niin iloisen pirtsakoita pomppijia kuin Jokereilla.

Maajoukkuepelejä aloin katsomaan myös, ja niistä sai kyllä vielä enemmän kiksejä kuin Jokereiden vastaavista. Vittu että vitutti kun joskus Suomi pelasi Norjan kanssa 1-1, olin ihan innoissani varustautunut hirveeseen murskajaiseen ja sit joku saatanan Janne Niinimaa teki ainoan maalin. Myös joku Suomi-Italia peli on painunut aivokuoreeni yhtä vittumaisena, Suomi jauhoi ja jauhoi ja odotin vaan koska Selänne tekee 5 maalia mutta maaleja tuli kauheesta pyörityksestä huolimatta tosi nihkeästi, ja välillä Italia kävi ainoista paikoistaan tekemässä häkkejä hirveellä pullalla. Loppua kohti Suomi tosin jyräsi ja peli tais päättyä 5-2, mutta se ei riittänyt, Selännekään tainnu saatana tehdä yhden yhtä maalia.

Jokerit-TPS finaalisarjoista on jäänyt paljon mieleen, turkulaisten hunajapurkkilaulu oli suurinta vittuilua koskaan ja Otakar Janecky maailman hienoin mies, varsinkin kun se tipautti puolen kentän vauhdilla päälle tulleen Niko Mikkolan kanveesiin ja nauroi vaan päälle niinku aina. Sitten tuli vuosi 1995 ja TPS:n paidassa vittumainen pörrääjä nimeltä Saku Koivu olikin yhtäkkiä suuri sankari, ja lätkä alko kiinnostaa ihan kaikkia ihmisiä kaikkialla. Tuolloin oli vielä hienoa, että MM-jengissä oli Koivun, Lehtisen ja Peltosen lisäksi Jokeri-jengiäkin Törmästen ja Strömbergien muodossa, harmitti kun Sulander ei päässy oikein pelaamaan eikä ees vaihtoon vaan se vanha Jukka Tammi siellä aina vaan nojaili luukkuun.

Jokerien ja TPS:n dominoidessa liigaa alko Jokerit kuitenkin kyllästyttää. Sinne ostettiin parhaita pelaajia, ja valmentajia vaihdettiin ihan miten sattuu, se maailmanympäripurjehtijakin alko vaikuttaa ihan liian ylimieliseltä mulkulta ja kaiken maailman torspot jotka ei ollu lätkästä aiemmin mitään tienny mouhkasi nyt Jokeri-faniudestaan, en minä halunnut olla niiden kanssa samassa porukassa. HIFK oli yhä vastenmielinen, samoin TPS, mutta sitä huomasi toivovansa pienemmillekin seuroille jotain menestystä ettei aina vaan ne samat kaksi jylläisi. Jokipojat varsinkin oli sellanen seura jolle Jokerien ohella muistan joskus toivoneeni voittoja, no, niitä ei kyllä paljoa tullut. Myös piskuinen K-Espoo sai liigaan noustessaan sympatiani puolelleen.

Sitten vuonna 1996 Urheiluruudussa näytettiin kuinka SM-liigasta tippui sillä kertaa pois turkulainen TuTo, ja tilalle nousi keltapaitainen joukkue SaiPa, jonka pelaajat juhlivat jäällä iloisina. Jokerit tympäännytti yhä enemmän, mutta silti niitä tuli vielä jotenkin vasurilla faniteltua muiden massaidioottien kanssa. Ennen kuin kausi 1996-1997 alkoi, kävin kuitenkin itseni kanssa valtavaa jaakobinpainia, ja päätin pitkällisten neuvottelujen jälkeen kääntää kulahtaneen bling-bling-Jokeritakkini SaiPan keltamustaan, virttyneeseen pusakkaan. Sympaattinen pikkujengi, joka tuomittiin takaisin divariin, kivat keltaiset paidat ja hauska logo ja altavastaajana kaikkia vastaan.. Paljon enemmän niille toivoi menestystä kuin pöhöttyneelle Jokereille joita kaiken maailman ääliöt fanitti.

Niin sitä sitten mentiin, siirtymäkaudella 1996-1997 oli vielä välillä jakomielitautisia fiiliksiä kun Jokerit ja SaiPa kohtasi, mutta kelkka kallistui lopulta aika selkeästi SaiPan suuntaan. Telkkarista tuli tuolla kaudella SaiPan matsi, jota toljottaessani huomasin jännittäväni jengin puolesta miljoona kertaa enemmän kuin Jokeri-matseja aiemmin seuratessani, samanlaista vitutuksen ja riemun multihuipentumaa tuntui kuin maajoukkueen pelejä katsellessa. Jeff Bes tuossa pelissä aloitti tappelun jonkun HMV:n kanssa, ja kertaheitolla muutti mielipiteeni jääkiekkotappeluista: nehän on vittu maailman hienoin asia! Joel Salonen ja Ari Santanen tekivät myös tuossa pelissä vaikutuksen, vähän ahdisti lisäksi kuin joukkueessa oli niin paljon ruotsalaisia isoissa rooleissa, mutta sen verran kosmopoliitti ja antirasisti osasin olla että painoin moisen pikkujutun villaisella. SaiPan menon seuraaminen oli tuskaista, turpaan tuli useasti mutta tarpeeksi usein SaiPa sai voittojakin tiristettyä, lopulta niin paljon että se varma karsijan paikka siirtyikin KalPalle. Hirveät kiksit sai siitäkin, kun vitun ennakkoveikkailijat saivatkin nenilleen, tästä on saanut SaiPan kanssa nauttia toki melkein joka kausi sen jälkeenkin. Pleijareissa toivoin vielä Jokereille voittoa, joka sieltä tulikin ja ihan näytöstyyliin lopulta.

Mutta seuraavalla kaudella meno lähti aikalailla lapasesta. Sain synttärilahjaksi SaiPa-paidan ja sain päättää kenen pelaajan nimi ja numero sinne selkään laitetaan. Pyörittelin Joel Salosta ja Ari Santasta (Jeff Bes ei jengissä enää jatkanut), mutta päädyin sitten vähän riskillä ottamaan uuden SaiPa-hankinnan nimen ja numeron, josta lehdissä ja silloisessa internetissäkin vähän jopa kohistiin. Tuo mies oli Dale McTavish, pelinumero 22 ja siitä jampastahan tuli sitten itselleni ja toki monelle muullekin SaiPa-fanille legenda. Onnekseni sain yhdestä kaverista itselleni kohtalotoverin, hänkin alkoi SaiPaa kannattamaan ja tilasi oman paitansa, hän valitsi Juri Kuznetsovin ja numeron 14, ja nuo paidat päällä tultiin sitten aina kouluun jos SaiPa oli edellisenä päivänä voittanut. Vittuilua tuli, mutta semmosta hyväntahtoista lähinnä, ja oli helpompi ottaa sitä vastaan kun ei ollut ainoa. Suurin osa muista luokkakavereista harrasti samaa Jokeri-paitoinensa, myös HIFK-paitoja oli pari, ja eräs mieleltään sairas yksilö veti ihan alta lipan ja tilasi itselleen divarijengi Oulun Kärppien kieltämättä siistin, harmaan paidan. Välillä sitä sitten oli pelipaidoissaan McTavish, Kuznetsov, Hassinen, Juhlin ja Jokiharju ja muistakaan ketä muita niitä oli kaikki matikan tunnilla ruutuvihkoihin SM-liigatulosveikkauksia piirtelemässä, eduskuntatalon vierailua edeltävänä päivänä sattui kaikkien jengit voittamaan joten sielläkin oltiin sitten monenkirjavissa lätkäpaidoissa. Veltto Virtanen näytti peukkua.

Aloin myös tekemään omia pistepörssejä ja tilastoja Excelillä, jonka värit toki vaihdoin keltamustiksi, seurasin pelejä radiosta ja sinne Exceliin kirjasin pelien lopputulokset, jäähyt, torjunnat ja kaikkea random-huomioita, mm. erään SaiPan kotipelin, joka päättyi vieraiden voittoon SaiPan kerätessä peräti 13 2 minuutin jäähyä, kirjoitin että keltanokka-tuomari oli ihan vittupää eikä sais saatana enää ikinä tuomita yhtään peliä. SaiPa sai tuosta matsista sakkojakin koska tuo kyseinen tuomari oli touhullaan onnistunut suututtamaan paikallaolijatkin, ja kentälle oli heitelty kippoa ja kuppia. Valitettavasti tuota tuomaria ei hyllytetty vaan mies nimeltä Aleksi Rantala yhä jatkaa touhuaan.

Kausi 1997-1998 oli McTavisheineen menestys, SaiPa pääsi pleijareihin ja itse kävin katsomassa uudenkarheassa Hartwall Areenassa paikan päällä Jokerit-SaiPan vissiin 2 kertaa ja kerran SaiPa-Jokeritkin. Varsinkin tuo SaiPa-Jokerit matka on jäänyt hienona muistona mieleen, oltiin kuitenkin sen verran naskeja että junamatka tai yksikseen suoritettu bussimatka hirvitti, joten parin Jokeri-fanin kanssa päätettiin että mennään hei Jokerien fanibussilla kun ne järkkää bussikuljetuksen suoraan sinne hallille ja takas eikä se maksanutkaan ihan hirveästi. No sinne sit mentiin, toppatakki pysyi koko menomatkan visusti kiinni sekä minulla että tällä toisella SaiPa-janarilla, koska niiden alla oli housuin tungettuna McTavishin ja Kuznetsovin paidat. Halliin kun päästiin niin toki kärähdettiin, koska koko bussilasti oli tietysti istutettu samaan katsomonosaan. Jokerien faniryhmä oli aika pöllämystyneen huvittuneita että tosiaan oltiin muilutettu itsemme vastustajan tamineissa reissulle mukaan, mutta ihan huumorilla toki tämmösten naskien kikkailu otettiin. Päästiin takaskin samalla kyydillä, vaikka SaiPa voitti Jukka Penttisen hattutempun turvin 5-2, bussissa toki kiellettiin hymyily ja ilakointi mutta paluumatkalla toppatakkia ei tarvinnut enää pitää päällä ja paitakin sai vapaasti repsottaa housujen päällä. Oli hieno matka se.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Seuraavana vuonna sitten tulikin se kaikkein orgastisisin SaiPa-kokemus tähän mennessä, kun SaiPa jälleen McTavishin johdolla ja vastoin kaikkia ennakko-odotuksia pääsi jälleen pleijareihin, ja kaatoi siellä ison ja mahtavan Jokerit suoraan kolmessa pelissä. Niitä tuntemuksia, jotka mulla oli seuratessani kolmatta matsia telkkarista Mika Saukkosen ja Timo Jutilan selostamana, en oo kokenut sen jälkeen enkä varmaan tuu enää kokemaankaan, niin kerkkopäisen innoissani lätkään ja SaiPaan tuolloin olin suhtautunut.

Tärisin valehtelematta koko pelin ajan ja tärisen itse asiassa nytkin kun tätä kirjoitan, siksi vahvat fläsärit tuosta pelistä on itselleni jäänyt. SaiPa meni aina johtoon, mutta vaarallisen pelottava Jokerit tuli miljoonamiehineen aina uudestaan rinnalle. Markkanen SaiPan maalilla oli helvetin hyvä, Jokereilla Duffus stiplaili. SaiPan maaleista parhaiten on jäänyt mieleen Joel Salosen alivoimamaali, jonka Iiro Järvi pohjusti nerokkaalla biljardisyötöllä, ja tietty Tero Hämäläisen voittomaaliksi jäänyt osuma, jonka Hämäläinen kiskaisi muistaakseni Säilynojan syötöstä Duffuksen pään kautta sisään, samalla kun Jokerien alivoimamiehistä kaksi keskittyi pitämään maalin eteen tutusti asettunutta McTavishia jään pinnassa. Pelin loppuhetkillä en enää tiennyt miten päin olisin, en tainnut uskaltaa ihan loppua ees katsoa, kuuntelin vaan kuinka Saukkonen ja Jutila hehkutti uskomatonta temppua jota SaiPa on tekemässä. Kun peli lopulta loppui, pistin ihan vittu kaikille tekstiviestin missä jotain älämölösin ja seuraavana päivänä vedin koulussa SaiPa-paita päällä niin ylväänä ettei tosikaan. Vittu että se oli hieno hetki elämässä. SaiPa toki jäi sitten lopulta neljänneksi, TPS Aki Bergeineen vei eka finaalipaikan ja HPK:lta tuli rumasti kuokkaan pronssipelissä, mutta vittu, Jokerit lauluun, siellä oli saatana Kimmo Rintaset ja kaikki!

Tuolta pohjalta on rakentunut meikäläisen SaiPa-fanius, joka on kestänyt vakaana ja kaikki vittumaisuudet kohdaten tähän päivään asti. Väittäisin, että SaiPan kannattajana osaa arvostaa yksittäistä voittoa, maalia ja vaikka onnistunutta syöttöäkin ihan eri tavalla kuin menestykseen tottuneiden joukkueiden kannattajana. Luonteenlujuutta ja masokistista luonnettahan tällaisen piskuisen paskasakin kannattaminen yleensä vaatii, mutta sitten kun palasia loksahtaa kohdalleen ja SaiPa menestyy, niin vittu miten hienolta se tuntuu. Viime kausikin runkosarjan johtamisineen oli niin hienoa että, lopulta säälipleijareihinhan sekin lento katkesi mutta oli sentään se lento, tuskinpa sitä vaikkapa nyt Jokeri-fanina jaksaisi moistakaan fiilistellä yhtään, mutta SaiPa-mies onkin eri mies.
 

Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
RaiPen reippaat pojat
Koska Markku Flinck! Ehkä hienoin mies, mitä jää on kannatellut sitten Suutarin Affen. Jotain tekemistä 80-luvun puolelta voi olla myös Jose Pekkalan komeilla punaisilla Graft-luistimilla sekä joulupukilta saamallani Timo Rehusen pakasta vedetty mustalla Torspo-mailalla.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olipas hienoa tarinaa FASlapselta, kiitos! Tälläistä lisää. Oma kertomus jäi kyllä surkean torsoksi tuon rinnalla. Ihan hävettää.

Hiukan yllättävälläkin tavalla olet keltamustaksi päätynyt. Oletin jotenkin, että olet ihan lappeenrantalainen taustoiltasi. No oli miten oli, oikeaan joukkueeseen olet päätynyt. Saat täten minulta Lappeenrannan kunniakansalaisen mitalin (virtuaalinen).
 

Paviaaniuros

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viimeistään muutto Etelä-Karjalaan, ensimmäisessä kotipelissä käynti ja (the) Kaiteella "laulaminen" sai minut rakastumaan lopullisesti SaiPaan ja tässä sitä nyt ollaan...

Tittelit pois ja tulehan ensi kerralla paiskaamaan tassua jos kerran Kaiteen porukoissa jo nyt olet. :)

Ja itse topikin aiheeseen, kyllä se isä on täälläkin päässä suurin syyllinen asioiden nykytilaan. Lyhyt raapaisu historiasta tuli kirjoitettua taannoin @ Kaiteen Kertomaa
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Ai miksi? Ketterän kannattaminen kävi hankalaksi vuonna 1970 kun muutettiin Imatralta Lappeenrantaan, joten vaihdoin SaiPan riveihin. Kisapuisto oli sentään kävelymatkan päässä.

Koulujen jälkeen lähdin opiskelemaan Turkuun, ja jostain syystä siirtyminen TPS:n kannattajaksi ei käynyt mielessä ollenkaan. Varsinkaan sen jälkeen kun Esko Heikkeri teki Peitsoman Jullen syötöstä öbaut unohtumattomimman ratkausmaalin evö tepsukoiden verkkoon Kupittaalla, mutta eipä siitä sen enempää.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olin jotain 5-vuotias, kun isäukko vei ensimmäistä kertaa SaiPan peliin, siitä se sitten lähti. Isähän ei varsinaisesti ole SaiPan kannattaja, mutta mulle syntyi heti pikkupojasta asti syvä tunneside SaiPaan. Siitä sitten pikku hiljaa meikäläisen kasvaessa tuli käytyä enemmän peleissä, ja aina oikein odotti isän tulevan kotiin töistä illan SaiPan pelin lippujen kanssa.

Jotenkin sitä vaan ihastui heti pikkupojasta asti siihen jäähallin tunnelmaan, makkaran ja kahvin sekainen sotku, iloisia karjalaisia ympärillä jne. Isän puinnit erätauoilla työ- ja muiden kavereiden kanssa nahkatakit päällä jne jne. Sitten kun pikku hiljaa kasvoin, niin rupesin itse käymään peleissä ihan omatoimisesti luonnollisesti ja aina kun vaan on mahdollisuus mennä paikan päälle peliin niin sen teen.

Miulle ei mikään muu lätkäjengi aiheuta samanlaista tunnetta kuin SaiPa, ei edes nyt vaikka olen jo pari vuotta Kärppäalueella asustellut. Olen ylpeä juuristani, ja SaiPan kannattaminen on aika helvetin iso osa sitä - pelattiin sitten kakkosdivarissa tai liigassa.
 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Kyllähän se juontaa juurensa niille ajoille, kun Pantteri Skriko ja Ralph Cox pyörittelivät SaiPan pleijareihin ja kaverin kanssa potkittiin juomatölkkejä Kisapuiston kaukalon laidalla ja saatiin järkkäreiltä komentoja mennä takaisin kaiteiden taakse. Ja sitten kun SaiPa teki maalin, kaverin kanssa oltiin yhtä hymyä ja tönittiin toisiamme olkapäillä, vaikka ei ymmärretty vielä tuolloin pelistä paljoakaan, muuten kuin matkimalla pelaajia omalla pihalla omatekoiseen maaliin.
Myöhemmällä iällä tuli todistettua päätykatsomon penkeiltä, miten pieni mutta äänekäs Jokerifaniryhmä kävi kannustamassa omiaan tai miten joukkue taisteli itsensä kuiville välttääksen tippumisen tai karsinnat. Ehkä hurmioillisin ja ylpeyttä herättävin muisto yksittäisistä peleistä oli se kun Ässät kävi hakemassa turpaan Kisapuistossa 13-4 ja telkun väliyksellä näki Jokerien tippuvan suoraan kolmessa pelissä.
 

hermoraunio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se oli syksy 1996. Olin jo aikamies, puolessa välissä kolmatta kymmentä. Lappeenrannassa olin asunut jo vuosia, mutta olin vain etäisesti tietoinen SaiPan olemassaolosta. Kotimaiset sarjat eivät näet liiemmälti kiinnostaneet ja paikan päällä olin nähnyt vain jotain nelosdivarin pelejä ulkokentällä entisessä kotipaikassani. Tuona kyseisenä syksynä sitten päädyin SaiPan peliin työnantajani kustantamalla lipulla ja muuta ei tarvittu, olin myyty.

En oikein tiedä mikä siinä niin vahvan ensivaikutelman teki. Varmasti osaltaan jo sekin, että liigakiekko oli paikan päällä nähtynä kovin toisenlaista kuin se nelosdivari. Toinen asia oli ehkä se perisuomalainen altavastaajan symppaaminen. SaiPan piti tuolloin(kin) olla ennalta selvä pahnanpohjimmainen, joka ei suurin piirtein onnistu voittamaan yhtään peliä, mutta sepä ei vain suostunut sitä olemaan.

Nyt reilut parikymmentä vuotta Lappeenrannassa asuttuani sanoisin, että eteläkarjalaista minusta ei tule koskaan, ja lappeenrantalaiseksikin koen tulleeni vasta pikkuhiljaa vuosien kuluessa. Sen sijaan SaiPan mies minusta tuli silmänräpäyksessä.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Toisen polven stadilaisena olen aina ollut outolintu niin koulussa/töissä kuin SaiPankin kannattajien keskuudessa. Vertauksena käytettäköön inkeriläisiä - ei tarpeeksi suomalainen ja liian rehellinen venäläiseksi. Kotona on aina kannatettu Jokereita, mutta se ei tuntunut oikealta. HIFK:n kannattaminen ei ole koskaan edes käynyt mielessä, eikä käy! Sukujuuristahan koko homma on saanut alkunsa, äidinpuolelta kun ne tulevat kaakonkulmalta missä sijaitsee edelleen myös kesämökkikin. Penskana mökille lähtö oli hirveetä pakkopullaa, syksyistä puhumattakaan kun ei ketään oman ikäistä tuntenut. Sitten kerran yhtenä syyspäivänä mutsi raahasi allekirjoittaneen naapurin maalaistaloon ja sanoi että nyt leikit näiden skidien kanssa. Ja siitähän se lähti, niiden skidien kanssa ryhdyttiin käymään divaripeleissä Kisapuistossa. Viimeisimmän naulan arkkuun antoi hetki kun Karapuun Mika heitti mailansa nimikirjoituksella, taidettiin elää vuotta 1995.

Helppoa Saipan kannattaminen ei ole koskaan ollut. Pihakiekossa Kannelmäessä kun tuuletit maalia, samalla karjuen SaiPaa Karapuun maila kädessä ei koskaan ollut hyvä idea. Kuokkaa tuli ja ryssäksi haukuttiin (mikä ihme kyllä jatkuu edelleenkin täällä, viimeksi HIFK-SaiPa pelissä 2011). Mieli siitä karaistui ja SaiPaa edelleen kannatetaan. Mieleenpainuvinpana muistona muidenkin maitsema Jokerit-SaiPa pudotuspelipari kaudelta 98-99. Teki hyvää nauraa ylimielisille narreille, mutta melkein pataa tuli sielläkin.

Peleissä on tullut siis aina pyörittyä, joskus enemmän Lappeenrannassa välillä täällä. Skloddi kun kasvoi teiniksi 90-luvun lopussa ja maalaispojilla oli halpaa itäviinaa, niin sumussahan ne pelit meni ja sunnuntaina joutui tuloksen teksti-tv:stä katsoa. Nykyisin on toisin, peleistä haluaa ottaa kaiken irti ja brenkut juodaan myöhemmin. Viime ja edelliskaudella tuli melkein kaikki SaiPan pääkaupunkiseudun pelit kytättyä paikan päältä ja oli ilahduttavaa nähdä kuinka paljon faneja asuu täälläkin. Eli en ole yksin. Jotain propagandaa on saatu aivopestyä myös perheeseenkin – jääkiekkoa seuraamattomat avovaimoni ja tätini tätä nykyä pitävät SaiPan kaulahuiveja ja isäukkokin soittaa kun SaiPa on voittanut. Nyt lähdetään taas tähänkin kauteen kuten aina, toiveet katossa ja realismi takataskussa! Suurin toiveeni on että SaiPa voittaa kaikki pelinsä Nordiksella.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
En ehkä ole oikea henkilö tänne kirjoittamaan, kun SaiPa ei minun ykkösjoukkue Liigassa ole, vielä.
Mutta joo, Lappeenrannassa olen asunut koko elämäni ja pelannutkin olen SaiPassa, mutta aina Jokerit oli ja on minun seura. SaiPa on tullut vanhemmiten mukaan enemmän ja enemmän. Muutaman viime vuoden aikana on tullut katsottua paljon pelejä paikan päältä ja siinä varmasti se suurin syy, miksi SaiPa on noussut tärkeämmäksi vuosien saatossa. Kävin jopa invaasioreissulla viime talvena Lahdessa. Vuoden päästä sitten SaiPa on se ykkösjoukkue Liigassa, mutta tuskin silti ihan heti rupean fanivermeitä niskaan vetämään ;) Meijän Poikien puolesta silti huudetaan!
 

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mielenkiintoinen lanka!

Itse olen ollut koko ikäni ns. etäfani, eli Lappeenrannan seudulla en ole asunut päivääkään. SaiPa-fanius on kuitenkin minulla perinnöllistä, sillä molemmat vanhempani ovat Etelä-Karjalasta kotoisin (ja molemmat ovat SaiPa-faneja), lisäksi suurin osa suvusta asuu Lappeenrannan seudulla. Vanhempani aloittivatkin kovan käännytystyön heti kun rupesin jääkiekkoa seuraamaan, ja veivät minut mukanaan SaiPan peleihin (joko vieraspeleihin Hartwall Areenalle tai sitten sukuloinnin yhteydessä ihan Kisapuistoon) ja eräänä vuonna sain tädiltäni lahjaksi ison paketin SaiPan fanituotteita (kiitos vaan, jos tätä luet). Nuorella iällä tällaisilla seikoilla oli tietenkin suuri vaikutus minuun, eikä mennyt kauaa siihen, että päätös oli tehty - minusta tuli SaiPan kannattaja.

Vaikka SaiPan kannattajana oleminen ei olekaan aina tuntunut helpolta (varsinkaan kun ympärillä suurin osa kannattaa Jokereita tai HIFK:ta), on tämä fanitus kuitenkin selvästi antanut enemmän kuin se on ottanut. Kiitos SaiPa!
 

zeik9

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olin jotain 5-vuotias, kun isäukko vei ensimmäistä kertaa SaiPan peliin, siitä se sitten lähti. Isähän ei varsinaisesti ole SaiPan kannattaja, mutta mulle syntyi heti pikkupojasta asti syvä tunneside SaiPaan.

Tämä tutun tarinan voin itsekin allekirjoittaa. Isälläni oli tuolloin työnsä puolesta kausikortti SaiPan peleihin ja minä pääsin mukaan polvelle istumaan. Elettiin 90-luvun divariaikaa ja niistä ajoista SaiPa jäi ja on ja pysyy.

Voimakas tunneside tiettyyn seuraan syntyy harvoin ja silloinkin pitkän prosessin seurauksena. Olen aikuisiällä yrittänyt kannattaa joitakin jalkapalloseuroja ja vaikka sitä pikkuhiljaa pääsee syvemmälle, ei hommaa voi verrata niihin vahvoihin ilon ja surun tunteisiin, jotka herää kun SaiPa voittaa tai häviää.

Lopulta SaiPa on ainoa seurajoukkue, jonka edesottamuksilla on minulle todellista merkitystä. Se tuntuu hienolta.
 

Thoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masokistien ja pessimistien suosikki=SaiPa
Olen Marren tapaan kotoisin hyvin jääkiekkovapaasta kolkasta Suomea, josta liigatasolle ovat yltäneet vain O-P Grönholm ja Ossi Louhivaara. Kotikaupunkini joukkueella ei tule koskaan olemaan mitään mahdollisuuksia nousta 1ügaan, ja kun se on tehnyt vielä kaksi konkurssiakin reilun kolmen vuoden aikana niin ymmärrätte varmaan.

Syksy 2002, olin n. 10-vuotias ja kerroin isälle että haluan katsomaan liigatason kiekkoa. Isä tietysti ajatteli säästäväisenä miehenä että lähimmälle liigapaikkakunnalle, ja kun Kotkasta on lyhyempi matka LPR:ään kuin helsinkiin, niin sinne siis menimme. Ottelu oli SaiPa - Pelicans, SaiPa voitti sen muistaakseni 5-2. Sehän oli se Skrikon kausi kun alkukaudesta oltiin aivan kärkijoukoissa mutta kuinkas kävikään... Ensimmäinen muistikuva oli että vittu on ahdas paikka, Kisapuistossa ei oltu vielä silloin tehty sitä aitio- ja käytävälaajennusremonttia. No onneksi se sittemmin tehtiin ja nykyisellään on ihan siedettävä paikka.

Eli isällä ollut siis aika iso rooli. Isäukkoni on aina digannut tuollaisesta Moneyball-tyylisestä seurajohtamisesta jota SaiPa on jossain määrin koko nyky
liigataipaleensa ajan harrastanut, eli halvalla ylijäämänobodyja ja hiomattomia timantteja ja kasvatetaan heistä tuularijunttien huulille uusia nimiä ja kykyjä. Ja ehkä hän sen vähän tartutti minuunkin.

Suurin osa ikäisistäni fanitti tietysti Helsingin joukkueita ja ehkä sitä halusi olla uhmaikäisenä massasta poikkeava. Sitäpaitsi ei kaikki kotkalaiset halua olla Tappara-faneja, vaikka Junnu niiden maalilaulun sävelsikin...

Mutta eihän tällaisen seuran kannattaminen tietysti aina juhlaa ole, suurimmaksi osaksi se on ollut aika perseestä. Koen sen kuitenkin voimavaraksi. Siinä vaiheessa kun sitä menestystä on ajoittain tullut, niin väitän että tunteemme ja ilomme ovat paljon suurempia ja kumpuavat syvemmältä sisimmästä. Kun siis vertaa sellaisiin seuroihin joilla on rahaa kuin roskaa. Ja ollaanhan me budjettiin nähden liigan kärkeä lähivuosien suorituksissa. Koen että esim. tämän alkukauden suorituksista oltaisiin voitu uutisoida mediassa enemmänkin, ottaen huomioon pelaajabudjetin.

Kävin ylä-asteaikoina kaikkein aktiivisimmin peleissä. Joitain mukavimpia muistoja:

- HIFK-playoffsarja 2006, Olin yhden kotiottelun katsomassa livenä ja jokainen häviöhän tuli maalin erolla. Hieno joukkue ja sitä ajatteli lapsekkaasti että sillä olisi voinut ehkä mennä päätyynkin asti...

- SaiPa - Jokerit, syksy 2005. Jokerithan floppasi tuolla kaudella Wade Immosen valmennuksessa aivan täysin. SaiPa voitti 5-2 ja kun Kristian Kudroc tulitti b-pisteen kaarelta voittomaalin taskukokoisen Karl Goehringin taakse niin koko halli suorastaan räjähti. Se oli aivan unohtumaton kokemus.

- SaiPa - Ilves, en muista vuotta. Ottelun päätuomari Tom Laaksonen unohti tulla kokonaan paikalle ja ottelun alku myöhästyi paljon. Lopulta linjatuomari Henri Tukia otti päävastuun ja hyvin vihelsikin. Ilkeät kielethän kielivät tuolloin että Tompalla olisi jäänyt vähän ryyppy päälle.

- SaiPa - Lukko, 2005 niinikään. Aleksi Rantala oli viheltänyt koko ottelun vailla minkäänlaista linjaa. Kumpikaan joukkue ei tiennyt mitä pitäisi tehdä, ja lopulta Niskala kyllästyi ja lämäsi kiekon suoraan Rantalaa perseeseen ja sai muistaakseni jopa ulosajon :D SaiPa taisi voittaa rl.kisassa.

Eli tunteita ja tuoksuja, nousuja ja laskuja on ollut. Mutta kuitenkin, hieno seura, pitäkää siitä kiinni, niin yritän minäkin näin etäfanina. Vähän sekava teksti joo mutta oli pakko jotain kirjoittaa, sori, poistun taustalle takaisin tarkkailemaan...
 

Mankind

Jäsen
Ajattelin lämpimikseni aloitella palstalle jorinoinnin tämän topicin alle.. (pahoittelen etukäteen sekavaa ja monia varmasti raivostuttavaa kerrontaa. Syytän siitä savolaiskarjalaisia sukujuuria, joita kutsun kerää koko sarjaksi...) Mie alotin lätkän seuraamisen vuonna 90. Isäukon siivellä ramppasin 5 vuotiaana junnarina, lähes kaikki SaiPan kotipelit kahden kauden ajan jota ukko pyöri järkkärinä. Siitä sain kimmokkeen vetässä hokkarit jalkaan ja kortteli kiekkoa läpsyttelemään. 4 vuotta meni hyökkääjän ja maalivahdin hommissa, kunnes paksuun päähän iskostu että rautakanki ei taivu maalilla eikä kädetön hyökkääjä jolla nopeus ei riitä hyökkäyksiin edes mukaan, on aika hyödytön kentällä. Jostain kumman syystä, valmentaja ei arvostanut korttelikiekossa vielä ns.gooneja johon kokoni ja lyhyen pinnan puolesta olisin ainoastaan sopinut. Siirryin siis tyynesti muihin lajeihin. Mutta intohimo jääkiekkoon säilyi. SaiPaa olen kannattanut kaikki nämä 25 vuotta...syytä en tiedä. Monesti sitä olen ihmetellyt. Onneksi viimesimmät kaudet ovat antaneet uskoa, ettei se aika ihan turhaan ole hallilla vietetty. . Kiitos ja anteeks..koittakaa ottaa selvää :D
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Vaikka en itse ole kuin puoliksi SaiPan fani vaan espoolaisena tietysti Bluesin fani niin jonkinmoista tarinaa voisin itsekin mainita miten se SaiPa-kipinä syntyi. Molemmat vanhempani ovat Lappeenrannasta kotoisin ja siellä tuli vietettyä lähes joka kesä ja joulunpyhät lapsena ja edelleenkin. Äitemuori on SaiPan kannattajia ja kävimme usein katsomassa nimenomaan Blues-SaiPa-pelejä ja jokusen pelin Kisapuistossakin Lappeenrannassa ollessa. Tuon FASlapsen mainitseman tappelun muistan minäkin, toisena myllyttäjänä oli Sergei Prjahin. Meikäläisen elinaikana olen nähnyt monien SaiPan pelaajien pelaavan myös Bluesissa, esim. J. Immonen, Tero Hämäläinen, Sinisalo, Banham, McTavish, Iiro Tarkki, Teemu Riihijärvi, Timo Hirvonen, Petri Kokko, Jarmo Myllys, SaiPan nykyjengistä Pitkänen, Flinck ja Järvinen, Jokereista paremmin tunnetut Keijo Säilynoja ja Otakar Janecký, Giliati Bluesin nykyjoukkueesta, tulipahan melkoisen pitkä lista. Jokunen nimi varmaan jäi mainitsematta mutta jos joku muistaa lisää niin kertokoon. Noh, siinä meikäläisen historia.
 
Viimeksi muokattu:

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
SaiPa sattui nousemaan liigaan kun liigaa rupesi seuraamaan, tosin harmi kun TuTo sitten joutui tippumaan. Ja siittä asti olen kannattanut, yhtäkään peliä ei ole kyllä tullut mentyä katsomaan. Lähin seura tääläpäin olisi Ässät. Kaippa sinne Poriin pitäisi joskus lähteä katsomaan kun SaiPa tulee vieraaksi mutta eipä ole aikataulut yleensä natsanneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös