Olen syntynyt Lappeenrannassa, tai sen syrjässä maaseudulla ja koko ikäni täällä asunut. Pois lukien muutamia pätkiä puolen vuotta, vuotta koulun ja töiden viemänä.
Lappeenrantalaisuutta ei siis pysty pesemään minusta pois, vaikka yrittäisi. Sama on SaiPan kohdalla. Eihän vain ole mitään muuta joukkuetta, kuinka voisi olla?!
1981 hädin tuskin omilla jaloilla isäukon viemänä kisapuistoon ensimmäistä kertaa, ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. On nähty hurmokset Janeckyjen ym. myötä, tippumiset divariin ja uudet nousut ja kaikki se katkera kalkki on nielty, on välillä palanut hihat aivan täysin koko hommaan, mutta silti vaan sitä sinne aina palataan, kisapuistoon. Ei omaa rakasta seuraa vaan pysty jättämään, vaikka miten helvetin huonosti menisi, ja on mennyt.
80-luvun lopun, 90 puolella oltiin sitten jo vilkkaampia naskeja, maalituomarien kauhuna potkimassa tölkkejä ja kaikkea roinaa kaukalon laidalla, tietenkin seisomakatsomon päädyssä, jossa silloin oli betonista valettu sileä kaukaloon viettävä pinta, jonka päälle puinen lankuista tehty itse seisomakatsomo/porrastus. Sen alle oli hyvä tuikata kaikki tölkit, kupit, karkkipaperit, makkarapaperit ja muu roina, joka sitten meidän vaahtosammuttimien suureksi riemuksi putkahti pikapikaa tuota sileää betoniluiskaa myöden kaukalon laidalla lankkujen alta kaikkien potkittavaksi. "Futis"-pelit oli kovat, kolhuiltakaan ei vältytty. Väliaika roikuttiin rautaputki kaiteessa ja hurrattiin peliä tai haukuttiin tuomareita, ja voin sanoa, siinä kaiteessa on tullut roikuttua..
Helvetillinen rytinä siis sen roinan seassa joka jumalainen peli, siihen aikaan kun ei vielä niin kovin tajunnut pelistä, järkkärit oli vähän väliä naama rutussa ojentamassa meitä sieltä pois, ja maalituomari kiroili eräämmänkin kerran koppinsa pleksiin kengittyjä tölkkejä, oi niitä aikoja ja muistoja.
Toki peliä seurattiin siinä sivussa, ja hurrattiin SaiPan maaleille ja voitoille, tosin voittoja ei tarvinnut hurrata mitenkään liian paljon sattuneista syistä..
90-luvulla sitten ajastaan kun oltiin teinejä, mopo-ikäisiä ja ylä-asteella saatu jo maistaa kaupunkilaiset vs. maalaiset vastakkain-asetelmaa, kun kerran maalta Lauritsalan kouluun mentiin, päästiin siitä muutamaksi vuodeksi selvittelemään välejä aina kisapuistossa kaupunkilaispoikien/rinnakkaisluokkalaisten kanssa.
Tapeltiin hallissa kerran jos toisenkin, ja toisinaan jatkettiin ulkona joko pelin jälkeen, tai jo sen aikana jos satuttiin lentämään pihalle.
Tätä toki ei olisi haluttu, ainakaan me maalaiset mutta minkäs tekee kun kaupungin poijjaat tuli aina päälle.. (it wasn't me, it was the other guy!?) ;P
Liekö täälläkin jopa joku jonka kanssa joskus tullut hippasilla oltua? :D No hard feelings ainakaan täältä, se oli sitä aikaa ja tais kuulua vaan siihen mopopoikien meininkiin.
Kaiken sen keskellä oli kuitenkin aina SaiPa, ja itse peli. Sen takia sinne mentiin, sille hurrattiin, "lieveilmiöistä" huolimatta. Vetyjä ja makkaraa naamaan, sekä lätkä-liiga namusia, ai jestas, että niitä on kans tullut joskus vedettyä. Ilmankos oli intin jälkeen nakertimet aivan tuusan paskana 2000-luvulla..
Toki kunhan tappelut vähän taukosi toisinaan, alkoi pimut vilahdella kuvioissa, ja kerran jos toisenkin siellä vähän oltiin kiehnäämässä jossain hallin nurkassa, taisin ensipusuttelutkin vetää täydessä kisapuistossa, SaiPa tottakai wingmanina!
Lyhyestä virsi kaunis, samaa lätinää vois jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta lyhyestikin sen tosiaan voi sanoa, syntynyt SaiPalaiseksi, oma seura eikä voi edes kuvitella (pthyi!) mitään muuta tilalle! Tietenkään! Muutamia muista ulkomailtakin voi sympata ja "kannattaa" mutta oma rakas on oma rakas, eikä koskaan vaihdu. Jos SaiPa katoaisi, elämässäni olisi aukko, jota ei voisi täyttää, vaikka kiekkoa seuraisikin jossain vaiheessa eteenpäin?
Nytkun alkaa 40 melkein jo kilkattaa omassa kellossa, on hienoa vihdoin elää näitä aikoja kun SaiPakin noteerataan jopa ihan varteenotettavana joukkueena jopa mitalipeleihin, vakiokalustoa pleijjareissa jne. Tämä lämmittää niin paljon ikänsä tosiaan tuossa suossa mukana rämpineenä keltamustalla sydämellä varustettua ihmistä, että ei mitään rajaa. Joku päivä, joku päivä se kannu vielä nousee Sputnik-paitaisen kapteenin toimesta ylös, ja se on pojat kuulkaa hieno päivä sitten se.
ps. vuosien saatossa SaiPassa on myös mennyt paljon sukulaisia ja ystäviä "läpi" ja tällä hetkellä sellaisia löytyy enemmänkin toimiston sekä taustan puolelta kuin kentältä, mutta ikänsä kun tässä vieressä on tätä matkaa kulkenut, ei epäilystäkään etteikö sama meno jatku kaikilla "tasoilla" omassa rakkaassa seurassa, Saimaan Pallossa.
Saatana, kostui melkein silmä, kun alkoi ajattelemaankin kuinka pitkä aika tosiaan, ja miten paljon muistoja tähän liittyen onkaan...
Kiitos SaiPa!
edit. Paakin mainitseman "......Etelä-Karjalaisen voittaja-asenteen "johdetaan kyllä mutta eiköhän myö vielä ryssitä" ..." omaan kyllä ihan täysin, ja allekirjoitan! Kyllä myö tää vielä kuule onnistutaan ryssimään! :D
edit2. se tais olla ihan asfaltoitua se koko luiska, kuten kentän alus ja ylätasanteet aikanaan, meinaan seisomakatsomon "alusta" eikä betonia.. jos joku muistaa paremmin, korjatkoon.