Mieshuora toisessa polvessa täällä moi. Olen tätä joskus aiemminkin kysynyt jo oikeinkannattajalta, mutta vastausta ei ole tullut. Mitä jos isä oli mieshuora jo varhain 90-luvulla, ja sitä myöten on tullut kasvettua tällaiseksi? NHL-videoita on nähnyt pienestä pitäen, lätkäkortteja olen saanut ja NHL-pelejä pelannut lähes vaahtosammuttimen kokoisesta. Mitä on tehtävissä? Kuinka paranen tästä sairaudesta? Vähän huono kun tunteet suosikkiseuraa kohtaan eivät noin vain sammu. Tappara on se suosikki Suomesta, mutta ei sytytä yhtä paljon. Asialle en mitään voisi vaikka haluaisin, ja miksi edes haluaisin.
Ah, mutta koen lapsuusaikani olleen mitä hienointa ja onnellisinta aikaa. Isäni on suurin esikuvani ja roolimallini, mielestäni hän teki mahtavaa työtä kasvatuksessani. Te tekstejäni mahdollisesti lukevat voitte toki olla asiasta montaa mieltä. Koska Detroit aiheuttaa minulle niin suurta tunteiden heilahtelua voiton riemusta tappion tuskaan, en halua evätä mahdolliselta jälkikasvultani tilaisuutta saada näin upea asia elämäänsä. Lapseni tulevat siis huoraamaan, syvimmät pahoitteluni mahdollisesta mielipahasta.Aina mieshuorauksesta ei voi parantua, joskus se pääsee sisään liian aikaisin ja aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa. Ainut, mitä voit enää tässä vaiheessa tehdä, on estää syöpää leviämästä.
Älä kasvata lapsestasi mieshuoraa.
Tämä on nostalgikolle kiinnostavin ketju pitkään aikaan, jatkakaa ihmeessä tarinoiden kirjoitusta. Sitten omani.
Varhaisimmat muistot NHL:n liittyen ovat 90-luvun lätkäkortit ja NHL 98 (pelasin Dallasilla, hieno paita), jota viisivuotiaana pelasin. Isäni on aina ollut NHL-fani eikä seuraa SM-liigaa yhtään, joten NHL on sitä kautta ollut luonteva minulle pienestä pitäen. En muista mistä ekat kortit tulevat, äitini ainakin hankki meille kodinhoitajia käydessään asioilla ja heistä tuli suorastaan tuttuja "tätejä", eräs toi meille (2 veljelleni ja minulle) useasti vanhoja NHL-kortteja. Kavereillakin niitä löytyi ja niitä vaihdeltiin ja vertailtiin. Kun vanhempani käviviät risteilyillä mieluisin tuliainen oli NHL-kortit, joista tutustuin Brett Hulliin, Joe Nieuwendykiin, Ed Belfouriin ja Steve Yzermaniin. Brett Hullin maalisarake teki vaikutuksen, samoin Yzermanin pistesaldo ja kapteenin C. Nuo neljä Victoryn vuoden 2001 korttia ovat yhä tallessa, samoin kuin kaikki muutkin korttini. En ole keräillyt niitä enää vuosiin.
Uudelle tasolle "fanitukseni" nousi kesällä 2001, legendaarisessa finaalisarjassa jossa Bourque sai pytyn. Kaverini kutsui minut katsomaan jotakin näistä finaalipeleistä, en muista mitä. Peli ei sinänsä tehnyt suurta vaikutusta, Patrick Royn muistan ja häntä arvostan yli muiden maalivahtien yhä, mutta sen sijaan erätauolla nähty kooste vuoden '99 ratkaisupelistä iski. Ensin Jere Lehtinen teki maalin, suomalainen jonka kortti minulta löytyi. Modano, Zubov, Belfour, Nieuwendyk, kortit heräsivät eloon. Jopa vaihtopenkiltä mölyävä vanhus Craig Ludwig, joka löytyy vuoden 93 korttina, oli maagista nähdä. Peca tasoitti, mentiin jatkoajalle. Pelattiin pitkään eikä ratkaisua tahtonut syntyä, kunnes suosikkikorttini Brett Hull teki maalin! Se oli aivan käsittämätöntä. Siitä alkoi ikuinen Hull-fanius, mikä on minun sukupolvelleni varmaan aika harvinainen, 93 kun olen syntynyt. Tuolloin Hull oli jo 29.
Pikkuveli sai joululahjaksi NHL-tähdet 2002-kirjan, siitä tietoisuuteni kasvoi. Monet tähdet tulivat tutuiksi. Noihin aikoihin aloin pelaamaan korteillani NHL:ää. Pistin eri joukkueet vastakkain, maalin teki vastakkain olleista korteista se, jonka pisteiden ja otteluiden erotus oli parempi. Maalitilastot otin ylös, maalivahtien osalta voitot ja tappiot, runkosarja kesti 12 ottelua. Joillakin joukkueilla, esim Atlantalla, oli 3 pelaajaa (siksi en tainnut tosin sitä kelpuuttaa sarjaani), Dallasilla yli 30. Maalimäärät riippuivat siitä, kuinka paljon pelaajia oli pienemmällä joukkueella. Dallas voitti muistaakseni 4-5 kertaa Cupin, Detroit 2, Oilers kerran, pitihän minun antaa Gretzkynkin, parhaan pelaajan, voittaa. Voittajan pystyin sanelemaan järjestelemällä kortit oikein, tosin Penguins aiheutti ongelmia Lemieuxilla, Jagrilla, Francisilla ja kumppaneilla...
Kuulin jossain vaiheessa isältäni Hullin siirtyneen Detroitiin, suosikkini vaihtui luonnollisesti. Dallasi pysyi pitkään kakkosena, haipuen hitaasti. Zubovin, Lehtisen ja Modanon kadon myötä Dallas ei enää merkitse minulle mitään. Red Wings taas oli täynnä hienoja pelaajia ja voitti Cupin heti ensimmäisellä kaudella jolloin sitä kannatin. 2002 finaaleista näin samalla kaverillani yhden pelin, en muista oliko se ratkaiseva, saattoi olla. 03-04 luin jo Aamulehdestä kaikki mitä NHL:stä kirjoitettiin ja Tampa Bay nousi finaaleissa idän suosikikseni, Lecavalier, St- Louis, Richards, Andreychuk, Boyle, salama...
04-05 olin innoissani ja aioin seurata tarkemmin kuin koskaan, mutta tuli työsulku. Olin siis ratketa riemusta kun kausi 05-06 alkoi. Nyt olin Phoenixin riveissä. Hullin työsulun jälkeinen ura jäi viiteen otteluun, sen jälkeen siirryin helpottuneena Red Wingsin riveihin takaisin, koska Phoenixia pahempaa hmv-jengiä ei ollut. Joukkue oli uudistunut, Shanahan oli vielä huipulla mutta nyt vaikutuksen tekivät Datsyuk ja Zetterberg. Yzermanille toivoin epätoivoisesti pisteitä mutta niitä ei enää tullut paljoa, ja kauden jälkeen kakkossuosikkini lopettikin. Kun Lidström ratkaisi Torinon finaalin Ruotsille, en ollut pahoillani. Muutenkin Lidström nousi papereissani tuon kauden aikana kärkisijoille: 80 pistettä pakin tontilta. 06 keväällä isäni tilasi syntymäpäivälahjaksi Pro Hockeyn, jonka tilaus uusittiin joka kevät kunnes täytin 18. Ei ole tullut ProHoa enää kesän 2011 jälkeen, koska se ei ollut antanut mitään enää pitkään aikaan verrattuna jatkoaikaan. Oli kuitenkin merkittävä silloin alkuaikoina.
06-07 isäni sai minut lukemaan jatkoaikaa, 2008 Red Wings voitti Stanley Cupin ja seurasin sitä streamilta. Streameja ei tuohon aikaan paljoa ollut, siksi tuntui uskomattomalta nähdä pelejä. Telkkaria meillä ei ole ollut ikinä.
Jatkoajan ja Pro Hockeyn myötä fanitus syventyi silloin työsulun jälkeen, seuraaminen parani muutamaa kautta myöhemmin streamien ansiosta. Enää kukaan yksittäinen pelaaja ei saisi minua vaihtamaan joukkuetta, Red Wings forever. Amerikkaan menen vielä joskus, Viaplayn hankin kun intistä pääsen ja muutan omaan taloon. Tällä hetkellä kannattaminen on streamien vahtaamista, nhl.comia, jatkoaikaa ja muita sivuja. Fanituotteita ei ole, varmaan sillä suunnitellulla Detroitin reissulla jotain tarttuu mukaan. NHL on kuitenkin äärimmäisen merkittävä osa elämääni ja vie päivistäni leijonanosan.
Kaukaisen NHL-seuran kannattaminen täältä koti-Suomesta käsin on asia mitä en pysty ymmärtämään. Vertaisin sitä futiksesta tuttuun mieshuoraukseen. Miten helvetissä johonkin valtameren takaiseen seuraan pystyy synnyttämään mitään tunnesidettä television ja teksti tv:n välityksellä? Vahvin side seuraan syntyy paikan päällä elämällä ja hengittämällä seuraa ja sitä tunnelmaa matseissa, pregameilla ja jälkipeleillä yms.
Eikö Avalanchen ja Panthersin finaalisarja tullut MTV:ltä eli Kolmoselta?. Kun Avs sitten pääsi finaaleihin niin ne pelit tulivat suorana PTV-kanavalta ja olihan ne nähtävä. Kaikki 4 ottelua tuli seurattua ja kun Uwe laittoi ratkaisevan kiekon sisälle oli tunne uskomaton. Ratkaisevan pelin jouduin katsomaan mummin luona ja olihan siinä selittämistä miksi nyt se matsi pitää nähdä.
Varmaksi en kyllä nyt uskalla mennä väittämään, mutta muistikuva on PTV:stä eikä maikkarista. Hyvinkin voin kyllä muistaa väärin. Löytyisköhän tää tieto jostain interwebin kätköistä?Eikö Avalanchen ja Panthersin finaalisarja tullut MTV:ltä eli Kolmoselta?
Kaukaisen NHL-seuran kannattaminen täältä koti-Suomesta käsin on asia mitä en pysty ymmärtämään. Vertaisin sitä futiksesta tuttuun mieshuoraukseen. Miten helvetissä johonkin valtameren takaiseen seuraan pystyy synnyttämään mitään tunnesidettä television ja teksti tv:n välityksellä? Vahvin side seuraan syntyy paikan päällä elämällä ja hengittämällä seuraa ja sitä tunnelmaa matseissa, pregameilla ja jälkipeleillä yms.
enkä ole elänyt sitä/kasvanut siinä kulttuurissa, elämässä mitä he siellä elävät. Se on vain viihdettä minulle.
Pentti Lindegren ja Teppo Winnipeg, ah noita muistoja. Oli kyllä sen luokan nimisähän tuo Pentti, että vieläkin hymyilyttää miehen selostukset.
Enemmän näen tässä sen, että olet melkoisen kyyninen ihminen, joka tuskin ikinä on juurikaan nauttinut elämästään. Sinänsä säälin suuresti sinua, että et ikinä pysty elämässä tuntemaan todellista onnea ja todennäköisesti kuolinvuoteellasi päivittelet miten, et elänyt elämääsi täysillä. Tämä nyt on muutenkin Suomessa ihan yleinen ongelma, joten et ole yksin.Mulle Ilveksen pelitkin ovat "vain" viihdettä, kuten myös NHL, NFL, Valioliiga, NBA ja erinäiset arvokisat. Siitä huolimatta, että olen käynyt Hakametsässä peleissä kahdeksan vanhasta asti. Mä en ymmärrä miksi penkkiurheilun pitäisi olla jotain muuta kuin viihdettä. Tai toki sillä kotikylän seuran peleissä käymisen romantisoinnilla ja puheilla jostain "elämää suuremmista asioista" penkkiurheilun yhteydessä saadaan tietylle osalle nuorisoa myytyä helvetin kalliita Stone Islandin ja Fred Perryn rytkyjä, mutta itse olen aivan liian vanha sekä myllyhaluton ja -kyvytön lähteäkseni mukaan tuohon kulttuuriin.
todennäköisesti kuolinvuoteellasi päivittelet miten, et elänyt elämääsi täysillä.
Itse taas elän jengini mukana täysillä ja intohimolla.
se onnistuu vain elämällä sen rinnalla ja sen läheisyydessä.
Eli sun mielestä ei voi kannattaa jotain kaukana sijaitsevaa joukkuetta intohimolla? Kyllä se ainakin itseltä onnistuu. Avsin ja Newcastlen matsit tuottavat mulle aivan yhtä suurta onnea ja iloa kun Jokereiden ja Klubin matsitkin. Todella kapea näköistä ajattelua.Itse taas elän jengini mukana täysillä ja intohimolla. Se ei onnistu minkään penaalin takia valitun NHL-joukkueen avulla, vaan se onnistuu vain elämällä sen rinnalla ja sen läheisyydessä.
Te kaikki tiedätte, että tämä on ainoa oikea tapa kannattaa ja kaikki muut ovat vääriä. Pisto sydämessänne on suuri.
Kyllä jos itsellenikin murheita tulee, niin siinä tapauksessa kiekko saa jäädä vähemmälle tai kokonaan ja onhan se itsestäänselvyys, että siviili-asiat pitää olla kunnossa ettei murehdi sitten vielä lisäksi suosikkijoukkueen menestyksen perään. NHL:n seuraaminen on sikäli haastavaa sekä raskasta, joillain saattaa mennä muu elämä ohitse, kun seurailee liikaa mitä rapakon takana tapahtuu ja sitten katsellaan yö myöhään pelejä. Se balanssi kannattaa hakea, jos peli tulee yöllä ja aamulla pitäisi töihin/kouluun mennä, niin kannattaisi valita ilman muuta se jälkimmäinen, koska se on ajankohtaista. Pelit voi katsella jälki-lähetyksenä virkeänä koulujen/töiden jälkeen. Valitettavasti taitaa monilla vain mennä jopa pelitkin edelle ja katsellaan ne kaikki runkosarjaottelut lävitse. En ole toki ketään tuomitsemaankaan. Ymmärrettävästi se tunnelataus on joillain suuresti siinä suosikkijoukkueessa ja ne pelit on nähtävä livenä.Ja siis kyllähän minullekin joskus kymmenen vanhana Ilveksen voitot ja tappiot olivat niin maan perusteellisen tärkeitä asioita, mutta sittemmin on elämään tullut vähän suurempiakin murheita, joiden myötä olen ymmärtänyt että elämässä oikeasti tärkeät asiat ovat jossain ihan muualla kuin siinä onko jotkut keltapaitaiset jätkät taitavampia sohimaan kuminpalasta kuin oranssipaitaiset vastustajansa. Niiden kuminpalan sohijoiden funktio on lähinnä se, että heitä katselemalla voi pyrkiä unohtamaan ne tärkeät asiat.
