bozik kirjoitti:
Hyvä ja aiheellinen kysymys, jota on varmasti monin tavoin koetettu selvittää.
Venäjälle syntynyt suuri "ihmismassa" selittyy paljolti sillä, että venäläiset ottivat käyttöönsä maanviljelyksen paljon ennen suomalaisia ja suomensukuisia kansoja.
Alunperin venäläiset heimot, joista polveutuvat nykyisin niin iso-venäläiset, valko-venäläiset kuin ukrainalaisetkin, asuttivat suhteellisen pientä maa-aluetta jossakin Volgan mutkassa. He asuttivat samoja seutuja monien suomensukuisten kansojen kanssa: tsuudit, merjalaiset, vepsäläiset, muromalaiset, tseremissit, mordvalaiset, liiviläiset jne.
Venäläisheimoilla oli yksi etu näihin kansoihin nähden: maanviljelys. Suomensukuisten heimojen ja kansojen elämäntapa perustui ennen 1000-luvun alkua vielä pitkälti metsästykseen ja keräilyyn, mutta venäläiset olivat ottaneet käyttöönsä maanviljelyksen. Tämä mahdollisti venäläisten asukasluvun voimakkaan kasvun suhteessa alueen muihin, suomensukuisiin kansoihin.
Kun venäläisten asuttama alue alkoi käydä heille ahtaaksi johtuen voimakkaasta väestönkasvusta, alkoivat venäläiset asuttaa muiden kansojen alueita, ja levitä käytännössä kaikkiin ilmansuuntiin. Osin venäläisten leviäminen perustui sekoittumiseen alueen muihin kansoihin, jotka sittemmin ottivat käyttöönsä venäläisen kielen, venäläiset nimet ja venäläisen maanviljelyyn perustuvan elämäntavan. Mutta myös väkivaltaista ekspansionismia varmasti esiintyi. Osa suomensukuisista kansoista, kuten merjalaiset, kuolivatkin sukupuuttoon voimakkaamman venäläisen kansanryhmän tunkeutuessa heidän alueelleen.
1000-luvun alkupuolelle tultaessa oli syntynyt jo useampiakin venäläisiä valtakeskittymiä: Novgorod luoteessa, Moskova idässä ja Kiova etelässä. Novgorod kävi useita sotia nousevaa Ruotsin kuningaskuntaa vastaan ja toimi eräänlaisena tulppana, joka esti Ruotsin laajemman ekspansion itäänpäin.
Myöhemmin Moskova nousi näistä voimakkaimmaksi, ja se alisti hallintaansa sekä Novgorodin että Kiovan. Tästä lähtien venäläisen kulttuurin ja yhteiskunnan voimakeskus on aina sijainnut Moskovassa ja sen kremlissä.
1200-1400 -lukuja leimasi ankara mongolimiehitys, joka on eräs Venäjän historian vaikeimpia ajanjaksoja. Mongolivallan aikana venäläisten väkiluku jopa väheni, vaikka sitä ennen se oli kasvanut voimakkaasti. 1400-luvun lopulla Moskova kuitenkin vapautettiin mongolivallasta vasta luodun kasakka-armeijan avulla. Tästä alkoi Venäjän voimakas ekspansio kohti etelää ja itää. Etelässä ja idässä sijainneet kaanikunnat kukistettiin ja niiden alueet liitettiin äiti-Venäjään. Sama kohtalo odotti Siperian kaanikuntaa.
Mongolien jälkeläisten asuttaman Siperian kaanikunnan kukistuttua kasakoiden käsissä viimeinen este laajenemiselle itää kohti poistui. Tästä alkoi Siperian valloitus. Venäläiset turkistenmetsästäjät ja uudisraivaajat siirtyivät yhä kauemmas kohti itää, lopulta aina Alaskaan asti. Heitä seurasi kauppiaita, virkamiehiä, käsityöläisiä ja myös sotilaita. Siperian alkuperäisasukkaat joutuivat luovuttamaan asuinsijojaan venäläisille, mutta venäläisten ekspansio kohti itää ei ollut missään vaiheessa yhtä verinen kuin Amerikan mantereen valtaus 1500-1800 -luvuilla.
1600-luvun alussa Venäjä koki jälleen erään historiansa vaikeimmista jaksoista. Sen ajan suurvallat Puola ja Ruotsi olivat tehneet liiton Venäjän tuhoamiseksi ja piirittivät Moskovaa alkuvuodesta 1611. Ruotsalais-suomalainen armeija kulki läpi länsi-Venäjän murhaten ja raiskaten. Terrori oli sen ajan mittapuulla täysin verrattavissa natsien terroriin 1940-luvun Neuvostoliitossa, tietysti sillä erotuksella että aseet ja sitä kautta keinot tappaa vihollisia olivat paljon alkeellisempia. Vähän etelämmässä Puola-Liettuan joukot kulkivat myös kohti Moskovaa harjoittaen samankaltaista terroria venäläisväestöä kohtaan.
Lopulta Ruotsin ja Puolan armeijat kohtasivat Moskovan lähistöllä ja alkoivat yhteistuumin piirittää Moskovaa. Venäjä oli luhistumispisteessä. Oli erittäin lähellä, että Venäjän valtio lakkasi kokonaan olemasta.
Venäjän pelastajaksi nousi tällä kertaa kristinusko ja ennen kaikkea ortodoksinen kirkko. Ortodoksimunkit aloittivat mittavan työn, jonka avulla kerättiin suuri määrä talonpoikia eri puolilta valtavaa maata puolustamaan Pyhää äiti-Venäjää. Imperialistinen valloittaja oli ajettava pois maasta, jos Venäjä halusi elää.
Eräs novgorodilainen munkki, Mimin nimeltään, sai myös kutsun liittyä vapaustaisteluun. Mimin näki sen jälkeen unen, jossa häntä puhutteli Pyhä Sergei Radonetshki, joka kehoitti Miminiä liittymään taisteluun ja keräämään joukon Pyhälle Venäjälle uskollisia miehiä, ja viemään heidät taisteluun Moskovaan miehittäjiä vastaan. Miminin joukkojen johtoon valittiin Novgorodin ruhtinas Pozharski.
Talvella 1612 Jaroslavlissa pidettiin venäläisten kokous Miminin ja Pozharskin johdolla, johon osallistui lähes kaikkien Venäjän kansojen ja eri yhteiskuntaluokkien edustajia. Kansankokous päätti, että verinen miehittäjä oli ajatteva maasta pois, sillä koko Venäjän olemassaolo oli uhattuna.
Miminin ja Pozharskin joukot saapuivat Moskovaan syksyllä 1612. Avukseen he saivat Moskovan liepeillä piileskelleen kasakkajoukon. Miminin joukkojen ja kasakoiden vielä neuvotellessa hyökkäsivät ruotsalaiset yllättäen venäläisten kimppuun. Taisteluista tuli molemmille osapuolille erittäin verisiä, mutta osin korkeampienkin voimien avustuksella venäläiset löivät sekä ruotsalaiset että puolalaiset - Moskova, ja sitä myöten koko Venäjä oli pelastettu.
1600-luvun loppua leimasi jälleen kova nousukausi ja väestönkasvu. 1700-luvun alussa valtaan nousi uusi tsaari, Pietari suuri, joka teki Venäjästä ensimmäisen kerran todellisen suurvallan voittoisan Suuren pohjan sodan ansiosta. Pietari Suuren armeija tuhosi suurvalta Ruotsin armeijan Pultavassa, ja se myös lopetti Ruotsin suurvalta-ajan lopullisesti. Baltia ja Inkeri vallattiin Ruotsilta, ja Inkerinmaalle rakennettiin uusi pääkaupunki Pietari. Pietarin rakennuksessa käytettiin paljon suomalaista Isovihan aikana Venäjälle pakkosiirrettyä suomalaista orjatyövoimaa. Tuhannet suomalaiset kuolivat uuden pääkaupungin rakennustöissä silloin.
1700-1800 -luvut olivat suhteellisen seesteistä aikaa, jolloin talous kasvoi, valtio kehittyi modernimpaan suuntaan. Siperian valloitus myös jatkui, ja sinne siirtyi lisää ihmisiä sekä vapaaehtoisesti että rangaistusvankeina. Tosin 1800-luvun alussa maata uhkasi vähintään Ruotsi-Puolan tasoinen uhka, kun Napoleonin Grande arme hyökkäsi maahan. Tätä sotaa kutsutaan Venäjällä "isänmaalliseksi sodaksi", siinä missä Hitlerin hyökkäys on "suuri isänmaallinen sota". Venäjä selviytyi Napoleonista, vaikka tuo sota vaati maalta valtavia uhrauksia. Sodan jälkeen kehitys jatkui jälleen suotuisana. Väestö ja talous kasvoivat tasaista tahtia aina vuoden 1917 vallankumoukseen asti.
1900-luvun historian varmaankin kaikki tietävät, joten ei siitä enempää.
Venäläisten voimakas väestönkasvu voidaan tiivistää muutamaan seikkaan:
- Maanviljelyksen nopea omaksuminen antoi venäläisille selvän etulyöntiaseman mm. alueen suomensukuisiin kansoihin verrattuna ennen 1000-lukua.
- Venäläisten historiallinen voimakas halu laajentua. Venäläiset valloittivat itselleen runsaasti maata. Runsas maa mahdollisti runsaan viljelypinta-alan, jolloin ruokaa voitiin tuottaa suurelle kansanjoukolle.
- Venäläisten kyky selviytyä jopa mahdottomalta tuntuvista ulkopuolisista uhista. Venäläiset säilyivät mongoli-tataarivallan yli, säilyivät Ruotsi-Puolan hävitysyrityksestä, selviytyivät Napoleonista, selviytyivät sisällissodastaan, selviytyivät Hitleristä ja selviytyivät kommunismista. Selviytyivät, ja vieläpä lisääntyivät.