Mainos

Mikkonen palaa takaisin

  • 25 551
  • 133
Miten niin tuli liian aikaisin.Pelasi huippukauden Jenkeissä.

Niin millä mittarilla huippukauden? Omalla mikkosmittarilla oli varmaan ihan täysosumakausi, mutta noin yleiseen tasoon suhteutettuna tuollainen 37 pistettä ECHL:ssä ei välttämättä vielä ihan täytä huippukauden kriteerejä.

Ehdottomasti Mikkosen uran kannalta tekisi hyvää päästä isoon rooliin jossain SM-liigaa alemmassa sarjassa.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Jypillä olisi ollut ideaalitilanne kasata todella mielenkiintoinen ja kova joukkue ensi kaudeksi, koska sillä olisi kovia pelimiehiä lähes kolmeen kenttään ja sen lisäksi hyvin pärjäävät A-junnut. Siinä olisi todella hyvät rakennuspalikat pitkään menestymiseen, mutta kun ei niin ei. Nyt on tehty soppareita kaiken maailman sykköjen ja mikkosten kanssa kun olisi voitu ajaa omia junnuja sisään menestyvässä joukkueessa, jolloin he olisivat saaneet kultaakin arvokkaampaa kokemusta.

Sykkö sai tullessaan jo tuon 2-vuoden sopparin. Tämän kauden näytöillä tuskin jatkosopparia olisi tarjottu ja liekkö Sykkökään on tyytyväinen reservirooliinsa.

Mikkoselle olisin itsekin tarjonnut sopimusta, ihan jo moraalisista syistä. Kyllä työnantajan on pidettävä huoli työntekijöistään. Lisäksi näkisin Mikkosen sopimuksen joukkuehengen kannalta todella positiivisena asiana.
 

Salmon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tarkotin tälle foordelille. Jos oisit seurannu edes jotenkin hokia, niin tietäsit että nuorten kisojen jälkeen viime kausi Jenkeissä oli Mikkosen ensimmäinen kun pelas terveenä koko kauden.Aikasemmat meni loukkaantumisiin jo ennen sarjan puoltaväliä ja niistäkin alkukausi rampana enemmän tai vähemmän.
Mutta antaa olla.Täällähän on aina näitä negamikoja...
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Suotta sä Salmon intät, Mikkonen ei todellakaan ole esittänyt semmosia otteita, että olisi ollut järkevää tehdä jatkosopimusta, ja epäilen vahvasti, että ilman tuota sairastumista Mikkonen ei olisi jatkoa saanutkaan. Vaikka kyllähän tuo sairaus on varmasti vaikuttanut jo syksyllä Mikkosen pelaamiseen.

Ja noita edellisten kausien huonoja esityksiä on ihan turha selitellä millään loukkaantumisilla, koska Tume on niillä kausilla pelannut ennen niitä loukkaantumisia ihan yhtä huonosti mitä loukkaantumisten jälkeen.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikkonen ei todellakaan ole esittänyt semmosia otteita, että olisi ollut järkevää tehdä jatkosopimusta, ja epäilen vahvasti, että ilman tuota sairastumista Mikkonen ei olisi jatkoa saanutkaan. Vaikka kyllähän tuo sairaus on varmasti vaikuttanut jo syksyllä Mikkosen pelaamiseen.
Ajatuskin siitä että JYP olisi tehnyt 'hyväntekeväisyyssopimuksen' Mikkosen kanssa tuntuu aika lapselliselta, ottaen huomioon esim. organisaation taloudelliset resurssit. Jos näin olisi, niin silloinhan sopimus olisi pitänyt tehdä Mikkosen ollessa sairaana, eikä vasta kun kaverille annettiin terveen paperit. Tämä viittaa ennemminkin siihen, ettei sopimusta olisi tullut, jos Mikkosen sairastelu olisi jatkunut.
 

Pucci

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ajatuskin siitä että JYP olisi tehnyt 'hyväntekeväisyyssopimuksen' Mikkosen kanssa tuntuu aika lapselliselta, ottaen huomioon esim. organisaation taloudelliset resurssit. Jos näin olisi, niin silloinhan sopimus olisi pitänyt tehdä Mikkosen ollessa sairaana, eikä vasta kun kaverille annettiin terveen paperit. Tämä viittaa ennemminkin siihen, ettei sopimusta olisi tullut, jos Mikkosen sairastelu olisi jatkunut.

Tämä tuntuu mielestäni hieman turhalta spekulaatiolta, sillä meillä kenelläkään ei ole tietoa milloin Mikkosen sopimus on oikeasti tehty, vain julkaisupäivämäärä. Ehkä haluttiin vaan odottaa hänen tervehtymistään, ja julkaistiin sopimus vasta sitten, mistäpä näitäkään varmaksi tietää.

Itse sopimus minusta oli odotettavissa ja uskon, että Mikkosestakin on vielä JYP:lle hyötyä. Tämän kauden JYP:in hienoja otteita ja tekemisen meininkiä seuranneena minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa yhdestä ylimääräisestä ja oletettavasti edullisesta pelaajasta joukon jatkona. Se ei varmasti tule huonontamaan JYP:n menestysmahdollisuuksia. Mikkosen jatko ja paluu vakavan sairauden jälkeen on joukkuehengen kannalta varmasti hyvä asia.
 

Fordél

Jäsen
Tarkotin tälle foordelille. Jos oisit seurannu edes jotenkin hokia, niin tietäsit että nuorten kisojen jälkeen viime kausi Jenkeissä oli Mikkosen ensimmäinen kun pelas terveenä koko kauden.Aikasemmat meni loukkaantumisiin jo ennen sarjan puoltaväliä ja niistäkin alkukausi rampana enemmän tai vähemmän.
Mutta antaa olla.Täällähän on aina näitä negamikoja...

Joo mulla on suuret antipatiat Mikkosta kohtaan. Niin värikäs pelaaja ja on se sellainen Ilveksenkaataja, että suoraan sanottunu v....... koko äijä!

Niin eli jos mennnään asiaan niin tiedän kyllä varsin hyvin Mikkosen taustat ja uran. En silti näe, että hänellä olisi tarjottavanaan Jypille sellaista, mitä joku teidän junnunne ei voisi antaa. Sama pätee esim. Sykköön. Olkoot vaikka mikä alivoimaspesialisti tai kova taklaaja niin kyllä tuon roolin voi ajaa junnukin varustettuna vielä kunnon pelikäsityksellä, mikä Mikkoselta valitettavasti puuttuu. Sillai vaan tyhmä juttu, että nämä mikkoset ja muut saavat vuodesta toiseen näytönpaikkoja kuitenkaan onnistumatta niiissä ja samalla moni nälkäisempi junnu odottaisi näytönpaikkaa edustukseen.

No mutta omapa on pelaajapolitiikkanne eikä tässä ole kyse siitä etteikö Jyp menestyisi näiden mikkosten ja sykköjen avulla. Kärkiosaaminen se on mikä sen menestyksen ratkaisee eivätkä nämä neloskentän miehet. Kyse on vaan siitä, että Jyp tarvitsee myös uutta runkoa tulevaisuutta varten ja mielellään myös niihin ylempiin kenttiin. Paras ratkaisu olisi koko jyväskyläläisen kiekkoilun kannalta, että ne saataisiin jalostettua omista junnuista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös