Mikko Vainonen Ässiin

  • 72 953
  • 513

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Eilen olisi muuten tarvittu Vainosen ja ehkä Wallinkin papua JYPin painaessa hulluna päälle. Aho ei kuitenkaan ole nyt voittoputkessa kierrättänyt ukkoja, edes vastustajan mukaan. Marttinen joutui eilen vetämään taas kerran kohtalaiset työhaalarit niskaan kun paine omissa kasvoi. JYP on kyllä vuodesta toiseen melkoinen traktori kaukalossa, vääntöä löytyy. Kevytjalkaisen pakkikaluston osalta on kyllä todettava, että ilahduttavaa nähdä tuollaisia yläkulma -heittoja ja muutenkin hyviä laukauksia viivalta. Jännä ettei Rockyn aikana viivasta saatu juuri mitään tukea pl. Lindell.
 

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Itselleni tuli myös Jyp-peliä katsoessani mieleen, että omalla maalilla olisi välillä kaivattu isompia ja vahvempia äijiä. Ihan hyvä, että on pari isoa äijää rosterissa, jos vaikka tulee tulee eteen pudotuspelisarja jotain fyysistä ja voimalla maalille puskevaa joukkuetta vastaan.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Johonkin pleijareihin tarttee kyllä joukkueeseen saada lisää vääntövoimaa, vastustajilla lienee noita voimahyökkääjiä ja silloin pakistossakin tarvii olla lisää fyysisyyttä ja samoin myös hyökkäyspäässä. Tuo osa-alue on myös tärkeää huomioida.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Johonkin pleijareihin tarttee kyllä joukkueeseen saada lisää vääntövoimaa, vastustajilla lienee noita voimahyökkääjiä ja silloin pakistossakin tarvii olla lisää fyysisyyttä ja samoin myös hyökkäyspäässä. Tuo osa-alue on myös tärkeää huomioida.

Jospa Valkoinen intiaani tekisi paluun niin saataisiin vanha jengi kokoon taas..... Kilu-Kupru-Forsbacka kuulostaisi hyvältä :)
 

Jarsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hertat
Jospa Valkoinen intiaani tekisi paluun niin saataisiin vanha jengi kokoon taas..... Kilu-Kupru-Forsbacka kuulostaisi hyvältä :)
Taitaa intiaanilla olla muita menestyviä bisneksia,ettei kiekkoilu enää kiinnosta. Hyvin on mies hommat hoitanut kiekkouran jälkeen. Kaikilta ei sellainen homma onnistu. Vaikka hyvältä kuulostaisi Kilu-Kupru-Forsbacka.
Hienoa silti olisi jos kenttä Kari Makkonen–Veli-Pekka Ketola–Arto Javanainen olisi mahdollista vielä saada kentälle. Annetaan nuorempien kavereiden hoitaa hommat.
 

A.P.Weinrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT, respect HIFK.
Ehdin katsomaan viimeisen erän tämän illan pelistä ja täytyy sanoa että jännäkakka oli latingissa suurin piirtein joka kerta kun hra-49 huseerasi kentällä. Ei se pökäle timantiksi muutu vaikka kuinka hinkkaisi, kummasti peli pyöri omassa päädyssä Mikon ollessa kentällä. Takamatka muiden pakkien tasoon oli noin valovuoden verran.

Minkäs teet kun ei ehdi tilanteisiin tai reagointi on liian hidasta. Näihin kun lisää "pettämättömän" pelisilmän päälle niin ihmetellä täytyy miksi Walli lähetettiin Savonlinnaan Vainosen sijaan. Eikö takaisin vaihdon olisi voinut suorittaa paluumatkalla Poriin tai edes vaihdon vaikka pariin lörtsyyn...
 

Spede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Ihan ok pelin se Vainonen pelas nyt mun mielestä. Ja ei kai se yksinäs siellä kentällä ole kun kiekko omassa päässä pyörii. Se on kyllä pakko sanoa, että kaikki yli 2 metrin syöttöyritykset pitäs Mikolta kieltää ihan sakon uhalla...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vainonen oli kentällä lopussa, kun Ässät pelasi neljällä kuutta vastaan, joten luottoa tuli.

Tuossa tilanteessa kun ukkoa on Ässämaalin edessä kuin meressä mutaa on hyvä saada lihaa sinne ja sitä isokokoisella Vainosella on riittävästi
 

Bamb1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuossa tilanteessa kun ukkoa on Ässämaalin edessä kuin meressä mutaa on hyvä saada lihaa sinne ja sitä isokokoisella Vainosella on riittävästi
Vielä kun osaisi sillä lihalla jotain tehdä. Jukureiden toisen maalin seurasi hienosti katseella maalin edustalla. Mikähän mahtaa olla syy että Wallia ei kokeilla tuossa Mikon paikalla?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vielä kun osaisi sillä lihalla jotain tehdä. Jukureiden toisen maalin seurasi hienosti katseella maalin edustalla. Mikähän mahtaa olla syy että Wallia ei kokeilla tuossa Mikon paikalla?

Mä arvasin!!

Vainonen blokkasi vetoa maalin edessä ja kiekko pomppasi päädystä maalin kulmalle. Ei ollut Vainosen maali.
 

Bamb1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mä arvasin, ettet pysty katsomaan Vainosen peliä objektiivisesti.
Haukut Viljasta pelistä toiseen ja Vainosessa et ikinä löydä mitään huonoa. :D Ja puhut täällä objektiivisuudesta. Tekikö Mikko mielestäsi Jukureiden toisessa maalissa hyvän suorituksen? En nyt vain voi sille mitään, että aina pelottaa kun kyseinen mies on kentällä. Tälläkin kaudella on tullut todistettua se tosiasia ettei tämä pelko ihan turhaa ole.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Haukut Viljasta pelistä toiseen ja Vainosessa et ikinä löydä mitään huonoa. :D Ja puhut täällä objektiivisuudesta. Tekikö Mikko mielestäsi Jukureiden toisessa maalissa hyvän suorituksen? En nyt vain voi sille mitään, että aina pelottaa kun kyseinen mies on kentällä. Tälläkin kaudella on tullut todistettua se tosiasia ettei tämä pelko ihan turhaa ole.

En hauku Viljasta, hän on pelannut hienosti harjoittelujakson jälkeen. Ymmärrän vaihdoksen tähän otteluun, koska odotettavissa oli fyysinen vääntöpeli.

Vainonen tekee virheitä ja on heikko kiekollisena. Kyse on tuosta yksittäisestä tilanteesta, jossa Vainonen oli polvi jäässä peittämässä vetoa.
 

Spede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Eikös tuo Jukureiden 2. maali mennyt enemmänkin Bernardin piikkiin. Eihän päädystä suoraan poukkaavaa kiekkoa joka menee noin läheltä maalivahdin aluetta, pitäisi maalivahdin ohi päästää. Jos Andy meinaa vielä joskus P-Amerikkaan lähteä, niin kuin on itse sanonut sinne vielä tähtäävänsä, pitää nuo kyllä pyrkiä katkomaan. Joku joka tietää maalivahdeista enemmän voi valaista minua.

Mun on kyllä pakko kysyä Bamb1lta, että mitä oikein odotat tuollaiselta peruspakilta kuin Vainonen? 3 maali per peli, tappelua, torjuntoja maalissa, taxipalvelua ja tulis vielä tiskaamaan kotiisi, peittelemään ja antamaan hyvänyön pusun vai?
Nythän tuo mitä Vainonen tekee, on se että pyrkii ahdistelemaan noita kiekollisia vastustajia laitoihin, häiritsemään syöttölinjoja ja painii tuossa maalin edessä. Eihän tuo tuosta miksikään kiekolliseksi pakiksi muutu koskaan ja vituiksihan Mikon peli menee kun kiekollista roolia ottaa, mutta tollasessa perusduunissa ihan täyttää paikkansa.
En itse mikään hirveän aktiivinen kirjoittelija tänne ole, mutta tuo että on suoltanut tänne n. 40 postausta joista n. puolet koskee Vainosen haukkumista, pistää epäilemään että Mikko on käynyt hässimässä joko muijaasi, äitiäsi tai sitten on ollut nussimatta sinua.
 

Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä Vainonen saa puhtaat paperit eiliseltä. Pelaa kuitenkin melko fyysistä ja kuluttavaa peliä. Nähdäkseni liike ja reagointi on edelleen niitä puutteita, jotka ovat estäneet Vainosen nousun huippupakkien joukkoon. Kiekon kanssa on myös helvetillinen kiire, kun luistin ei liiku aivan toivotulla tavalla. Tälle kaudelle liikettä on ilmeisesti pyritty parantamaan, mutta mitään ratkaisevaa eroa viime kauteen en ole huomannut. Lisää painoa pois ja räjähtävyyttä jalkoihin niin hyvä tulee.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vainonen pelasi mielestäni eilen ihan ok, fyysinen oli maalinedustalla ja kulmissa, on huomioitava se, että ollut pois muutaman matsin ja tuntumaa haetaan taas kerran. HIFK matsissa pitää olla kehissä. Hyvä asia se, että pakistossa kilpailua. Eiköhän Aho ne kokoonpanovalinnat ihan fiksusti tee.
 

Salama85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sanotaan nyt ihan ensiksi, ettei tuo nyt ollut Vainoselta nyt mikään huono peli. Ei mainittavia virheitä, jos ei mitään loistokkaita oivalluksiakaan. Eli ihan mukiinmenevä esitys. Jos tarkastellaan yksittäistä tilannetta olisi 2-3 maalissa maskin tekemisen sijaan pitänyt joko mennä peittämään vetoa ihan konkreettisesti tai sitten pelata maalin edestä kaveri pois, mieluummin puolustajana pelata kaveri sieltä pois maalin edestä pois, jos ei tiedä pystyykö vetoa/syöttöä katkomaan. Nyt ei tehnyt kumpaakaan. Tuo kuitenkin olisi voinut käydä kenelle tahansa, paitsi Sammalkankaalle, joka olisi ottanut kiekon hampaiden väliin. Tuskin tuosta päätä silitellään videoita katsottaessa, mutta yksittäinen tilanne muuten hyvän esityksen jälkeen ei varmasti nostata liikaa verenpainetta myöskään..
 

Pantsy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä lukeudun myös siihen ryhmään, että Vainosella ei ole mitään annettavaa Ässille. Ei eilen pelannut mitenkään huonosti mutta aiheutti muutamaan kertaan taas sijoittumisellaan ja syöttötaidoillaan sen, miksi ei kuulu mielestäni pelaavaan kokoonpanoon. Ja jos joku oikeasti väittää Vainosen tuovan fyysisyyttä niin kyllä on melko puusilmäistä. Vai lasketaanko tähän kategoriaan poikkarit ja huitomiset, joita kyllä jakelee silloin tällöin ja usein myös jäähyn arvoisesti? Toivon kyllä, että kehitystä tapahtuisi ja olisi oikeasti hyödyllinen joukkueelle mutta mitään siihen viittaavaa ei ole tapahtunut Ässissä pelatessaan.
 

Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
En lähtisi 2-3 maalista isommin Vainosta syyttämään. Ehkä maali olisi jäänyt syntymättä, jos Vainonen olisi pelannut toisin, mutta mistäs sen tietää. Ehkä maali ei ollut Vainosen estettävissä. Ässät pelasi neljällä kuutta vastaan ja Suoranta pelasi itsensä ulos tilanteesta heittäytymällä valelaukauksen eteen. Sen jälkeen Ässillä oli kolme pelaajaa kuutta vastaan maalin läheisyydessä. Väkisinkin tuossa jää miehiä vapaaksi ja kuka tahansa vapaaksi jääneistä voi tehdä maalin. Ei tuossa tilanteessa ole kenenkään helppo arvioida miten olisi paras toimia.

Omasta mielestäni Vainonen pelasi ihan mukiinmenevästi, koska en huomannut isoja virheitä.

Onhan se Vainonen vähän hidas ja puukätinen, mutta kai tuohon porukkaan yksi "pasi peltonen" mahtuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös