Kuvitellaanpa hetki, että olette Rantasen tilanteessa tekemässä uutta sopimusta. Olet tilanteessa, missä olet halunnut olla koko ikäsi. Kaikki treenit ovat tähdänneet siihen, että taidot mahdollistavat tällaisen megasopimuksen teon. Perhe, ystävät ja agentti kertovat, että viimeinkin uhrauksesi kannattavat ja tilipäivä koittaa. Agentin lisäksi NHLPA ja kanssapelaajat painottavat markkinahintaisen sopimuksen merkitystä. Agentti soittaa ja kysyy: "haluatko olla se sylkykuppi, kenelle kaikki kauden aikana vittuilevat, kun alelapulla laskit myös kaikkien heidän tulevia palkkojaan" ja lisää perään, että "mitä luulet, että firma tekee jos säästät 10 miljoonaa? Luuletko, että he ovat vähemmän ahneita kuin sinä ja 100% tuosta rahasta menee joukkueen kasaamiseen? Ei, se jakautuu tasaisesti kaikille pelaajille, jos menee edes sinne asti".
Jos vielä tuntuu, että 27 vuotiaana olisit kussut sidosryhmiesi päälle ja ottanut esimerkiksi 15 miljoonaa vähemmän rahaa sen arpalipun varaan, että tuo raha oikeasti edesauttaa voittamista, nostan sinulle hattua, olet parempi ihminen kuin minä. Enkä kyllä usko hetkeäkään, että tuossa vaiheessa kyse on rahasta.