Mikko Niemelä – kärppäpakiston kestoprojekti

  • 80 495
  • 316

Zinetula

Jäsen
Nyt on muuten Mise ollut tuon kahden maalinsa jälkeen neljä kertaa peräkkäin kun on soinut omissa. Eli Pelsujen 8-1 kavennus ja Tapparan kaikki kolme
Niin oli myös Kärppien ainokaisen aikaan jäällä Tapparaa vastaan. Niemelälle tuli siis tehopörssiin -1, kuten Kristian Kuuselalle, Tepolle ja Koblille. Sailiolle ja Pesoselle jopa kaksi.

Tapparan eka maalissa Mise pakitteli ja Ojamäki veti hurjan rannarin etukulmasta. Olisiko sen voinut pelata toisin? Ehkä olisi voinut saada mailaa väliin tai estää laukausta. Tilanne oli kuitenkin hankala. Ojamäki haki samalla syöttöä keskustaan, mutta laukoikin jaloista jäätävän tilikan ohi Annusen.

Toinen maali tuli Tapparan pelatessa ylivoimalla. Siinä oli mukana aika paljon epäonnea. Niemelä olisi yhtä hyvin voinut saada blokattua kiekon, mutta harmittavasti kiekko muutti suuntaa ja meni ohi Annusen. Mise ei peittänyt Annusen näkökenttää tai pelannut tilannetta väärin. Nyt vain Morleyn kuti meni sisään pienen pompun avustuksella.

Polasek sitten veti pommin viivasta ja teki Tapparan kolmannen. Eipä jäänyt mieleen, että Misen maali olisi ollut. Kyllä näistä tilanteita edelsi muidenkin koheltamisia ja esim. hävittyjä aloituksia tuli liikaa.

Ei ollut Miseltäkään huippupeli, kuten ei muiltakaan kun tappio tuli. Ehkä tuo -1 kuvastaa Niemelän perjantain peliä ansaitusti.

Silti +18 on hyvä saldo kauden tehotilastossa.
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siis mitä ihmettä? Mikko Niemelä pelaa todella hyvän ottelun ja kukaan ei mainitse siitä sanallakaan?

Ottelun kovin laukaus, syöttöprosentti tais olla lähellä sataa ja illan kruunasi loistava kiekonriisto Ruusulta ja voittomaalin syöttö Lammikolle.

Hyvä Mise!
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Siis mitä ihmettä? Mikko Niemelä pelaa todella hyvän ottelun ja kukaan ei mainitse siitä sanallakaan?

Ottelun kovin laukaus, syöttöprosentti tais olla lähellä sataa ja illan kruunasi loistava kiekonriisto Ruusulta ja voittomaalin syöttö Lammikolle.

Hyvä Mise!

No muttakun joskus on ollut niitä huonompia pelejä.

#palstalaistenpuolustukseksi
 

Zinetula

Jäsen
Tyypillistä, ettei Mise ole otsikoissa jatkuvasti. Se taitaa kuitenkin olla pääosin hyve peruspakille. Tämä Misen ketjukin aiheuttanut viimeksi keskustelua helmikuussa, niin täytyypä vähän upata.

Tänään taas hienoa luutimista ja kellotti selvästi isoimmat minuutit kärppäjengissä yli 22 minuutin peliajalla. Taas aika virheetöntä ja samalla eleetöntä peliä. Kyllähän Mise on yksi Lassen perinnön jatkajista etenkin alivoimilla.

Onko Mise siis aliarvostettu? Viime kaudella kaksi EHT-turneeta ja on pelistä toiseen sarjajohtajan urakoijia. Ehkä ei, kyllähän Miseä on alettu arvostaa niiden silmissä ketkä ovat lajista perillä.

Viimeisempänä "näyttönä" Jääkiekkolehden kausioppaan top50 ranking. Mise oli sijalla 35! Edellä seitsemän pakkia, joista Kärppien Sulak ja Heshka. Mise, sinä olet tähti!
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Tämän viikon ja kuukauden kovin Kärppäsoturi! Tämän viikon peliajat olivat seuraavanlaiset: 22.58, 27.38, 28.38 ja 27.19! Eli aivan hurjia minuutteja kellotti Mise tällä hurjalla neljän (!) pelin viikolla. Eikä näkynyt oikeastaan ollenkaan, ei edes tänään KooKoota vastaan. Yleensä saattaa nähdä kolmen pelin viikkoina hurjia peliaikoja, mutta nyt neljän, toistan, siis neljän (!) pelin viikkona, joka pelissä aivan älytöntä kuormaa ja Mise suoritui siitä erinomaisesti. Jaetaan toki kunniaa myös Misen loistavalle parille eli Byströmille, joka niin ikään kellotti myös samanlaisia minuutteja. Tämä pakkipari oli kyllä tällä viikolla Kärppien voitoissa avainasemassa. Aivan järkyttävän hurja viikko molemmilta!

Toki kehutaan Mise tasonnostoa myös näin yleensäkin. Tuli vielä noin kuukausi takaperin itsekin vähän annettua rapaa Miselle, koska pelaaminen oli löysää eikä ollut parhaimmillaan, mutta nyt nähty helmikuu oli järisyttävä. Aivan massiivinen tasonnosto Miseltä! Tammikuun tilastot olivat seuraavanlaiset: 9.ott, 0+0, -7, 19.22min per peli ja helmikuussa ne taasen olivat: 14.ott, 1+7, +9, 23.39min per peli. Mise kellotti helmikuussa kuusi kertaa yli 25 minuuttia pelissä. Jos tammikuussa pelaaminen ei vakuuttanut nyt Mise tekikin sellaisen tasonnoston, että oksat pois!

Byströmkin oli todella kova helmikuussa, mutta Byströmin "heikkous" josta ei ehkä puhuta niin paljon, kun jää kaiken hehkutuksen alle (jota olen itsekin antanut runsaalla kädellä), on Byssen hieman 'heikohko' oman alueen peli. Siinä missä Misen helmikuun +/- lukema oli +9 (ja koko kauden otannalla +11), niin Byströmin vastaava oli helmikuussa +3 ja koko kauden otannalla 0 ja ovat kuitenkin pelanneet koko kauden pääsääntöisenä pakkiparina. Tämä on se asia minkä takia nostan Miseä tässä nyt niin paljon framille. Mise pelasi yksinkertaisesti aivan monsterimaisen helmikuun, iski tulosta hyökkäsypäässä, dominoi peliä puolustusalueella ja otti Kukkosen valtikkaa alivoimalla uhratuen hienolla tavalla joukkueen eteen.

Jos minä saisin päättää, olisi Mise jopa ehdolla helmikuun kuukauden pelaajaksi, niin järkyttävän kova oli Misen helmikuu ja ennen kaikkea tasonnosto aiemmasta! Sulak ei ole aivan vastannut odotuksia, Heshkan jalka alkaa vähän hiipumaan, niin Mise on noussut Byströmin kanssa kyllä loistavasti esiin ja lunastanut Kärppien tämän hetken kärkiparin roolin. Tämä kaksikko, Mise etunenässä, olivat Kärppien hurjan helmikuun (12 voittoa 14 ottelusta) takuumiehet siellä taustalla. Eikä muuten paljoa painanut, vaikka pelejä kertyi järkyttävä määrä (14 kpl).

Edit. typot
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Toki kehutaan Mise tasonnostoa myös yleensäkin. Tuli vielä noin kuukausi takaperin itsekin vähän annettua rapaa Miselle, koska pelaaminen oli löysää eikä ollut parhaimmillaan, mutta nyt nähty helmikuu oli järisyttävä. Aivan massiivinen tasononsto Miseltä! Tammikuun tilastot olivat seuraavanlaiset: 9.ott, 0+0, -7, 19.22min per peli ja helmikuussa ne taasen olivat: 14.ott, 1+7, +9, 23.39min per peli. Mise kellotti helmikuussa kuusi kertaa yli 25 minuuttia pelissä. Jos tammikuussa pelaaminen ei vakuuttanut nyt Mise tekikin sellaisen tasonnoston, että oksat pois!
En tiedä olenko yksin ajatukseni kanssa, mutta Mise on melkeinpä paras pelitapaesimerkki joukkueesta. Kärjistettynä, kun joukkueen peli toimii niin myös Misellä peli toimii ja tilastot on hyvät, mutta vastaavasti jos joukkue sukeltaa niin myös Misellä on hankalampaa. Toki asia ei missään nimessä ihan näin mustavalkoinen ole, mutta jotenkin tällaista huomiota olen tehnyt.

Toivotaan että Misellä kulkee jatkossakin, silloin Kärpilläkin kulkee.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Toivottavasti Niemelän rooli ensikaudella on kolmosparissa,jonne hän pelitaitojensa puolesta kuuluu Kärppien tasoisessa organisaatiossa. Erittäin pehmeä omalla alueella ja korkeintaan keskinkertaiset kiekolliset taidot.luistelu sentään hyvää tasoa. Yliarvostetuimpia pelaajia Kärpissä kautta aikojen.
 
Viimeksi muokattu:

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Toivottavasti Niemelän rooli ensikaudella on kolmosparissa,jonne hän pelitaitojensa puolesta kuuluu Kärppien tasoisessa organisaatiossa. Erittäin pehmeä omalla alueella ja keskinkertaiset kiekolliset taidot.luistelu sentään hyvää tasoa. Yliarvostetuimpia pelaajia Kärpissä miesmuistiin.
Jotkuthan olisivat nähneet tämän pelaajan Kärppien kapteenina. En voi reagoida muuten kuin:

:D

Ei ole tosiaan erikoinen pelaaja.
 
Ilman isompia loukkaantumisia Niemelälle tulee tällä kaudella jo 500 runkosarjaottelua täyteen, joista kaikki ottelut Oulun Kärpissä lukuunottamatta lyhyttä Pelicanslainaa kaudella 14-15. Sopimusta on jäljellä tämän kauden jälkeen vielä kaksi vuotta. Hyvinkin mahdollista, että pelaa koko uransa Kärpissä ja ripustelee sitten ajallaan hokkareita naulaan Kärppien kaikkien aikojen eniten otteluita pelanneena pelaajana.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä Mise!
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Alkaa kyllä vati olla aika täynnä tätä kaveria. Kärppien kaikkien aikojen yliarvostetuimpia pakkeja. Aivan maksimissaan kolmosparin puolustaja maltillisilla peliminuuteilla. Tänäänkin kaksi pahaa virhettä ja Hifk rokotti armotta molemmista.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Alkaa kyllä vati olla aika täynnä tätä kaveria. Kärppien kaikkien aikojen yliarvostetuimpia pakkeja. Aivan maksimissaan kolmosparin puolustaja maltillisilla peliminuuteilla. Tänäänkin kaksi pahaa virhettä ja Hifk rokotti armotta molemmista.

Tämä. Sympaattinen ihminen, mutta pelaajana aivan yliarvostettu. Omassa päässä aina kujalla. Toki Niemelälle posia siitä, että on ottanut nyt muutamat hyvät blokit alivoimalla.
 

Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arttu Hyry
Alkaa kyllä vati olla aika täynnä tätä kaveria. Kärppien kaikkien aikojen yliarvostetuimpia pakkeja. Aivan maksimissaan kolmosparin puolustaja maltillisilla peliminuuteilla. Tänäänkin kaksi pahaa virhettä ja Hifk rokotti armotta molemmista.
Sanoin tuossa Ässät pelin jälkeen, että Sklenicka kasvatti Miselle munankarvat. Harmi vaan että Mikko ei tajunnut, että se 5vs5 pelaaminen on hänen päätehtävänsä, kun ei mikään kiekollinen pelaaja ole. Ennen kuin joku pääsee sanomaan, että tosi tärkeitä blokkeja alivoimalla, niin vittu tuo kaveri ei pelaisi ammatiksi jääkiekkoa, jos ei niitä blokkeja ottaisi. Tänään nähtiin, kun ei merkkauspelaaminen luonnistu Mikolta, niin tuon tason vastustaja kyllä rankaisee.

Onneksi on MarjaLate valmentajana, koska kun kaikki puolustajat ovat pelikuntoisia niin siellä on kyllä todella kova kilpailu pelipaikoista. Näille otteilla löytää kyllä itsensä nopeasti katsomosta. Rindell ja Taneli pelasivat tänään hyvin, että ei pelipaikka mikään kirkossa kuulutettu luulisi olevan.
 

Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Alkaa kyllä vati olla aika täynnä tätä kaveria. Kärppien kaikkien aikojen yliarvostetuimpia pakkeja. Aivan maksimissaan kolmosparin puolustaja maltillisilla peliminuuteilla. Tänäänkin kaksi pahaa virhettä ja Hifk rokotti armotta molemmista.
Just näin! Kirjoitit vähän mutta asiaa!! Olin eilen pelissä Vili Sarajärven vanhan pakkiparin kanssa ja samat mietteet….
 

Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Omaankin silmääni olen pistänyt merkille, että nro 28 on ollut enemmän tai vähemmän pihalla pelistä toiseen. Toki 500 matsia on kova suoritus, eikä sitä varmasti kukaan saavuta ihan perusteettomasti, mutta... nykyinen taso ei vaan riitä, mikäli se noin heittelee laidasta laitaan. Parhaimmillaanhan Mise on ok-tason liiga pakki ja jopa pikkusen parempikin kuin ok-taso, mutta huonoimmillaan taas... no, huono.

Kaikillehan niitä virheitä tulee ja pakkien virheet ovat usein näkyvämpiä kuin vaikkapa hyökkääjien, mutta silti. Pakki jos ei hoida perustyötään edes tyydyttävästi, niin eipä kovin voi kehuakkaan. Tällähetkellä jopa paljon täällä parjattu Ronkainenkin on ollut Miseä varmempi, eteenkin viime peleissä kun Marjamäki on ollut puikoissa. Kun Topi ja Atte kuntoutuu, on mielenkiintoista nähdä millaiseksi pakkien peluutus muodostuu? Silloin voi käydä niinkin, ettei Mise mahdu pelaavaan kokoonpanoon vaikka olisikin terveenä.

Toki, parhaimmillaan paikkansa täyttävä mies plussana useat, upeat blokkaukset, joten toivon, että Mise skarppaa ja saa vielä sen 600 liigamatsia täyteen...
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Hifkipelin miinukset tuli nyt Mikolle valitettavasti. Oikeasti Paaso on luotettavampi pakki. Myös hyökkäystehoja tullut.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En ollut järin mielissäni Misen 3 v jatkosopparista, koska on viimevuosina käynyt ilmi, että häntä jostain käsittämättömästä syystä peluutetaan aivan liian suuressa roolissa kaudesta toiseen. Tämän lisäksi mies vielä itse uskoo olevansa liigan kärkipakkeja. 6-8 pakin rooli vielä olisi ok ja perusteltu.
 
Viimeksi muokattu:

Paksuerkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En ollut järin mielissäni Misen 3 v jatkosopparista, koska on viimevuosina käynyt ilmi, että häntä jostain käsittämättömästä syystä peruutetaan aivan liian suuressa roolissa kaudesta toiseen. Tämän lisäksi mies vielä itse uskoo olevansa liigan kärkipakkeja. 6-8 pakin rooli vielä olisi ok ja perusteltu.
Korkki kiinni, please.

Kausi on ollut vaikea mutta Mise on ollut aiheesta tärkeä runkopuolustaja kärpille. Viime ja etenkin toissa kaudella oli Heshkan olella parhaimistoa. Tämä kausi on ollut vaikea ja huono. Mitä lie taustalla
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Korkki kiinni, please.

Kausi on ollut vaikea mutta Mise on ollut aiheesta tärkeä runkopuolustaja kärpille. Viime ja etenkin toissa kaudella oli Heshkan olella parhaimistoa. Tämä kausi on ollut vaikea ja huono. Mitä lie taustalla
Erityisesti loukkaantumisen jälkeinen aika on ollut Mikolla vaikea.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Erityisesti loukkaantumisen jälkeinen aika on ollut Mikolla vaikea.
Mikko putoaa uusien vahvistusten myötä näillä näkymin pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle kun kaikki ovat kunnossa. Esim. Paaso on plusmiinus -tilaston kärjessä Topin kanssa. Molemmilla +8 kun Mikolla kauden saldo +1. Rindellin tulos Kärpissä -3 eli huonolta hänenkin tilanne näyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös